Mainos

KooKoon fanituotteet

  • 93 604
  • 390
Paitahuutokauppa rupeekin vilkastuu päivä päivältä. Edellisen viestin kirjoittajaa kompaten melkein toivoisi että jos on firmoja huutamassa niin heittäisivät jo alkuun kovia hintoja niin yksityishenkilönä tietäisi että siihen ei rahkeet riitä vaan keskittyisi sitten muihin. Nuokin voisi olla porrastettu päättymään eri aikoihin niin jos on joku tietty kiikarissa ja menee jo oman rajan yli niin ehtisi vielä huutamaan jotain toistakin. Aiemminkin juurikin jäänyt tyhjä arpa käteen kun huuto jatkunut päättymisajan jälkeen ja lopulta mennyt liian korkeaksi ja silloin jäi joitakin paitoja huutamatta kokonaan mutta ei enää voinut kun aika oli päättynyt. Kun ei kuitenkaan useammasta viittisi kerralla käydä kauppaa, jää viel kaikki käteen
 
Kurt

Jäsen

Hyvä pointti, jos olet jostain kiinnostunut, niin Matille tai Sakelle viestiä tuosta porrastamisesta. Voisivat varmaan säätää vielä päättymisaikoja.
 
KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Jos Bergerin paidasta huudettiin kännissä matsin jälkeen tuhansia euroja, niin kannattaisi varmaan enemmän panostaa noihin paikan päällä järjestettäviin huutokauppoihin, jos tuotot halutaan maksimoida. Nyt on aika vaatimattomia hintoja vielä siihen verrattuna.
 
yaremchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Green,Strömwall, Caito, JP Haataja
Jos Bergerin paidasta huudettiin kännissä matsin jälkeen tuhansia euroja, niin kannattaisi varmaan enemmän panostaa noihin paikan päällä järjestettäviin huutokauppoihin, jos tuotot halutaan maksimoida. Nyt on aika vaatimattomia hintoja vielä siihen verrattuna.

Mitens niihin panostetaan kun max 10henkeä saa kokoontua?
 
Coopperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Harmi kun ei keretty ompelemaan playoffs-merkkejä myytäviin paitoihin. Saa nähdä mihin hinnat nousee ja saattaa joku paita tarttua itsellekkin.
 
Coopperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Onko näissä nykyään brodeerattu logo?
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Enää 20 minuuttia aikaa osallistua huutokauppaan.

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Taas tuli yksi paita kotiutettua. Hinnat muuten aika tavanomaisia, paitsi että Gallon kotipaidasta oli pitkä battle ja hinnaksi jäi 720 euroa. Tuollaisen hinnan olen valmis maksamaan Gallon paidasta sitten, kun kyseessä on KooKoon mestaruuspaita ja pääsponsorina on Magyar Feher Bor.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell

Silleen vähän perspektiiviä tuohon ”ei ole tähän aikaa ja resursseja”. Sanoisin, että Helsingin Karhu-Kissoilla on reilusti hienommat seura/fanituotteet kuin meillä. Että edelleen joko näkemys ja tähän allokoitu aika on minimaalista ja/tai meillä on surkea kumppani asiassa.

Ei tuolta pukinkonttiin voisi poimia mitään. Karhu-kissoilla taas on muutama niin hieno tuote, että noille lienee menekkiä, vaikka seuraa ei tueakaan ja niin se pitääkin olla.

Ps KooKoo-Karhu-Kissat pelit toki mielessä divariajoilta. HIFK pyöritti ihan kovia nimiä farmissa välillä
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
KK
Joo, luulisi että on jo joulukuussa tilattu uusia paitoja sen verran mitä on myyty jotta saadaan paitoja jakoon. Uusi paita tulee --> vanha toimitukseen. Ja kun on wearia peli parin verran tjsp niin toinen paita toimitukseen ja pelaajalle uusi hyllystä.
Voisiko olla, että kun paidat tulevat muualta ja painatukset/brodeeraukset tehdään nykyään itse, että tuotantokapasiteetti ei ole ainakaan vielä kovin suurta? Tietääkö kukaan missä tuo KooKoon uusi rättitehdas sijaitsee? Onko se jo toiminnassa?
 
Finnhopper

Vaikka siellä tekisi yksi ihminen noita paitoja niin olettaisin että tähän mennessä olisi jotain saatu jo ulos? Kun myyntipuheessa oikein mainitaan että " Pelipaitoja vaihdetaan sitä mukaan, kun uusia varauksia tulee. " niin olettaisi että niitä postitetaan myös sitä mukaa kun saadaan paitoja vaihdettua.
 
kimbe66

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko muuten KooKoon fanishopin normaali tapa tämä, että kun kuukausi sitten tilaa ja maksaa haluamansa tuotteen, niin tänään saa ilmoituksen, että tuote on laitettu postin kuljetettavaksi? Miten ihmeessä voi kestää kuukausi ihan tuollaisen hyllytavaran (collegehousut) postitukseen? Jos näin on, niin seuralla on kyllä kehitettävää asiassa, huonompihermoinen olisi saattanut jo vaatia rahojaan takaisin.
 
Ite kun huhtikuusssa tilasin niin meni viikko tilauksesta kun tuli ilmoitus että noudettavissa(valitsin siis noudon toimistolta).
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo-shopia varten voisi ottaa pikku hiljaa uusia promokuvia. Siellä on kuvissa Perhosta, Savilahtea ja Pelliä, joista yksikään ei pelaa enää meillä.

Ymmärrän, ettei noita kuvia nyt koko ajan voi ottaa uusiksi, mutta ehkä nämä kannattaisi vetää joillain ammattimalleilla. Tai sitten Välimaalla, joka joissain kuvissa jo poseeraakin. Kultasenkin voisi ottaa malliksi. Ja Nita tietysti naisten tuotteiden malliksi.

Tai sitten otetaan malleiksi nämä kaikkien tietämät kaverit, jotka kiertävät kaikki KooKoon pelit. Siinä olisi ehkä pysyvin vaihtoehto.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
No sekin, mutta kun tuotteet olisi vielä enemmän sitä koulukuntaa jota haluaisi tilata. Voin ostaa robinhoodista 3€ T-paidan ja käydä siihen painattamassa seuran logon ja ei häviä tyylissä tai laadussa se tuotos.
 
Popi Orri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eipä ole meno muuttunut tämän asian suhteen verrattuna tämän sivun aikaisempiin viesteihin. Perhoset ja Savilahdet fanshopin etusivulla ja kun itsensä klikkaa sisään tarjotaan ensimmäisenä "Kesän kuumimpia fanituotteita" ja viimekautisia playoff-härpäkkeitä.

Kun itse en Kouvolassa asusta ja hallilla ehtii kauden aikana käydä vain sen muutaman kerran niin olisi mukava seuraa tukea jotenkin muutoin, mutta ovat kyllä nuo itse fanituotteetkin ihan sekundaa. Joku täällä totesikin joskus osuvasti, että noiden fanivaatteiden ja muiden tulisi olla niin hienoja, että niitä tekee mieli pitää yllä vaikkei kiekkoa edes suuremmin seuraisi (esim. joku New York Yankees -brändi, hölmö vertaus toki Kouvolaan). Tällä hetkellä nuo kamat ovat pääosin sellaisia tuotoksia, että kovimmallakin kannattajalla tulee irvistys kun noita pukee. Kuluvan 21/22 kauden pelipaitoja ei ole edes myynnissä ollenkaan. Jokainen voi käydä selaamassa nopeasti muiden Liiga-seurojen fanshoppeja ja ero on valtava.

Tämänkaltaiset jutut luulisi olevan suht yksinkertaisia pitää ajan tasalla ja pomminvarmasti maksaisi itsensä takaisin. Tai ainakin kaikki muut 14 Liiga-organisaatiota näyttävät siihen pystyvän.
 
Suosikkijoukkue
KK
KooKoollahan on nykyään oma bodeeraus mesta. Olisi kyllä fiksua ostaa laadukkaita rättejä ja tehdä niihin näyttävät brodeeraujset itse. Ihme homma kyllä, että fanishop on noin huonolla hoidolla. Toimistolle viestiä? Itsehän en jaksa nähdä vaivaa.
 
Keyser

Jäsen
Eipä ole meno muuttunut tämän asian suhteen verrattuna tämän sivun aikaisempiin viesteihin. Perhoset ja Savilahdet fanshopin etusivulla ja kun itsensä klikkaa sisään tarjotaan ensimmäisenä "Kesän kuumimpia fanituotteita" ja viimekautisia playoff-härpäkkeitä.

Kun itse en Kouvolassa asusta ja hallilla ehtii kauden aikana käydä vain sen muutaman kerran niin olisi mukava seuraa tukea jotenkin muutoin, mutta ovat kyllä nuo itse fanituotteetkin ihan sekundaa. Joku täällä totesikin joskus osuvasti, että noiden fanivaatteiden ja muiden tulisi olla niin hienoja, että niitä tekee mieli pitää yllä vaikkei kiekkoa edes suuremmin seuraisi (esim. joku New York Yankees -brändi, hölmö vertaus toki Kouvolaan). Tällä hetkellä nuo kamat ovat pääosin sellaisia tuotoksia, että kovimmallakin kannattajalla tulee irvistys kun noita pukee. Kuluvan 21/22 kauden pelipaitoja ei ole edes myynnissä ollenkaan. Jokainen voi käydä selaamassa nopeasti muiden Liiga-seurojen fanshoppeja ja ero on valtava.

Tämänkaltaiset jutut luulisi olevan suht yksinkertaisia pitää ajan tasalla ja pomminvarmasti maksaisi itsensä takaisin. Tai ainakin kaikki muut 14 Liiga-organisaatiota näyttävät siihen pystyvän.

Älä nyt tulee sieltä aina Tokmanni tason -Lätkämutsi, Lätkäfaija, Lätkäjoulupukki paidat sesongin mukaan :D

Tämä fanishop on kyllä uskomaton case. Tämä ei liene kenenkään vastuulla toimistolla ja sen takia luultavasti onkin aivan retuperällä. Ottakaa nyt herranjumala vaikka joku ulkoistettu palveluntarjoaja pyörittämään tuotevalikoimaa.
 
Samaa harmitellut, että nuo fanituotteet varsinkin paitojen ja huppareiden suhteen ovat niin järkyttäviä tekeleitä, että niitä ei kehtaa edes käyttää. Siis suoraan Minimanin lastenosastolta.

Ollaan sitten suunniteltu itse kledjuja ja teetetty pilkkahintaan, kun ei muutakaan ole.
 
Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Yksi helvatin iso puute on aidon näköisten pelipaitojen puute. En nyt tarkoita mitään gameworn -paitoja vaan ns. replikoita joita väittäisin suurimmalla osasta seuroilla olevan myynnissä. Ostaisin heti.

Eli tällainen:

tai tällainen
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös