KooKoo - TuTo to 2.2.2006

  • 10 833
  • 76

isomusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Tappara
Joukkueet kohtaavat jo neljännen kerran tällä kaudella. Tuto on hoitanut kolme aikaisempaa ottelua, mutta olisiko jo tänään Kookoon aika ottaa tärkeä kotivoitto? Pistepörssin kärkikaksikko ottaa yhteen, kumpi on kentän kingi? Tuomas Ilola pukee KooKoon oranssin pelipaidan ylleen, mutta vahvistaako tämä ex-Haukka joukkuetta. Tässä mielenkiintoisia kysymyksiä, mutta vastauksia saadaan tänä iltana. Nyt olisi sankarin viittaa tarjolla.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Näin Kainuulaisittain täytyy toivoa kovasti, että KooKoo jatkaisi siitä mihin Hokkia vastaan jäi. Muuten turkulaiset menevät jo vasemmalta ohi.
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuomas Ilolan ensiesiintyminen KooKoossa alkaa nelosketjussa. Kalle Grahn jatkaa maalilla. Tatu Kattelus puuttuu edelleen kokoonpanosta.

GRAHN Carl
PALMU Esa-tapio

Ykkönen
SAARELA Ilkka - LIUKKONEN Mikko - LAMPINEN Aapo
TOMS Martin - HOLOPAINEN Jukka-pekka

Kakkonen
SOIJÄRVI Reino - SILVENNOINEN Mikko - SOMPPI Teemu
RAATTAMA Jari - HANA Matti

Kolmonen
KELTANEN Jari - SKYTTÄ Valtteri - HAAPA-ARO Kimmo
GÄRDSTRÖM Tuomas - KESKINEN Jani

Nelonen
KOSKELAINEN E. -TIMOSKAINEN T. - ILOLA Tuomas
ONNELA Jussi - HAAPALAINEN Jani
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Saa nähdä, miten Ilola tuossa nelosessa pärjää. Voi olla muuten aika köykäinen kenttä puolustuspäässä, sillä ei Koskelaisen eikä ilmeisesti Ilolankaan vahvuudet ole oman pään pelaamisesssa, ja Timoskainen nykykunnossaan ei ole vahvistus kummassakaan päässä. Ok, viime pelissä jo pientä parannusta hyökkäyspään pelaamisessa nähtävissä Teemulta.
Hyökkäyspäässä Empun viime pelin otteet olivat erittäin pirteitä, ja toivotaan, että tuo kenttä saisi jotain aikaan TuTon päädyssä. Ilola olisi kyllä mukava nähdä vaikka Luigin kanssa samassa kentässä, sillä puheiden mukaan mies on Somppi-tyylinen maalintekijä, joka tarvitsee niitä syöttöjä.

Ykkösessä odotan Lampiselta parempia otteita, sillä viime aikoina tehot ovat olleet vähissä. Taitoa kyllä löytyy, mutta nyt tarvittaisiin muutamia onnistumisia, jotta itseluottamus nousisi.
Onnistumisia tarvitsisi myös Soijärvi, joka on hassannut jo vaikka kuinka monta läpiajoa putkeen. Pisteitä ei ole tullut hänelle pitkiin aikoihin, vaikka on kyllä pelannut hyvin ja hakeutunut maalipaikkoihin.

Mielenkiintoinen peli tulossa, TuTo hoitanut kauden aikaisemmat kohtaamiset, mutta Turussa pelattu viime ottelu oli kyllä melko tasainen kamppailu, ja viime peli Hokkia vastaan sujui KooKoolta tasaisen hyvin. Toivotaan, että joukkue pystyisi tänään yhtä ehjään suoritukseen kuin kajaanilaisia vastaan.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Tuton kokoonpanosta ovat poissa Vuorisalo, Aaltonen, Lehtisalo, Ahtola ja Peltonen. Jalkeille saadaan kuitenkin neljä ketjua ja seitsemän puolustajaa. Ykkösketjussa aloittaa nyt Tobias Kauppinen. Mielenkiintoinen valinta.

Illan ottelu on varmasti mielenkiintoinen, ja todennäköisesti myös tasainen. TuTolla ei oikein ole varaa hävitä, mikäli kotietu on tavoitteena.
 

Shane Falco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sunnydale Razorbacks, Washington Sentinels
TuTon peli on osoittanut jopa hieman taantumisen merkkejä, vaikka voittoja onkin ihan kivasti tullut. Viime sunnuntain Hokki-peli ei Lehkosen kehuista huolimatta ainakaan minua vakuuttanut, eikä tiistain KiVa- pelistä varmaan tarvitse enää edes sanoa mitään.

Vuorisalon poissaolo on näkynyt niin tulostaululla kuin Forsellinkin pelissä. Korvaavaa hyökkäysten viimeistelijää ei ykkösketjuun ole löytynyt. Potentiaalia TuTolla on kuitenkin ilman Vuorisaloakin vaikka mihin, mutta riittääkö se sitten tänään todella tärkeistä pisteistä kamppailevan Kookoon kanssa?

Illan ottelu on taas osa "nämä pelit on nyt vaan pakko voittaa" -sarjaa, mutta kyseistä sarjaa pelattiin myös KiVaa vastaan ja pataanhan siinäkin taisi tulla. Veikataan lopputulokseksi joukkueiden menneiltä vuosilta tutuksi tullutta 3-3 tasuria.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoonkin pitäisi ottaa tästä voitto. Veikkauksen mukaan ihan ympäripyöreä ja niinhän tämä etukäteen onkin. Ehkä niukasti laittaisin KooKoon suosikiksi kotikentällään. Viimeisin Turun pelikin oli ilmeisesti ihan tasainen, KooKoolta jäi vain maalit tekemättä. Toivottavasti KooKoolla nouseva vire jatkuisi ja täytyy jännityksen vuoksi pelata pitkävetoon ykköstä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ilolan pelikelpoisuus?

Kilpailusäännöistä:

Pelaaja voi edustaa uutta seuraansa kolmantena kalenterivuorokautena viimeisen pelaamansa virallisen ottelun jälkeen

Ilolahan pelasi tiistaina Salamat-pelissä. Mä ymmärtäisin tuon säännön niin, että perjantai on kolmas vuorokausi tiistain jälkeen. Eli sen mukaan Ilola ei saisi pelata. Mutta eiköhän (toivottavasti ainakin) Mansikka ja kumppanit tunne pykäläviidakon minua paremmin.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Everton kirjoitti:
Kilpailusäännöistä:



Ilolahan pelasi tiistaina Salamat-pelissä. Mä ymmärtäisin tuon säännön niin, että perjantai on kolmas vuorokausi tiistain jälkeen. Eli sen mukaan Ilola ei saisi pelata. Mutta eiköhän (toivottavasti ainakin) Mansikka ja kumppanit tunne pykäläviidakon minua paremmin.

Eikös tuo lainaamasi kohta koske farmisopimusta, jossa pelaajaoikeudet eivät siirry. Kilpailusäännöistä löytyy myös:

"Seuraa vaihtavien pelaajien edustusoikeus uudessa seurassa astuu voimaan kun pelaajasiirto on liitossa rekisteröity."
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Isaskar kirjoitti:
Eikös tuo lainaamasi kohta koske farmisopimusta, jossa pelaajaoikeudet eivät siirry. Kilpailusäännöistä löytyy myös:

"Seuraa vaihtavien pelaajien edustusoikeus uudessa seurassa astuu voimaan kun pelaajasiirto on liitossa rekisteröity."

Hyvä, että Isaskar oli valppaana. Ehdinkin jo huolestua tuosta Evertonin pohdinnasta ja sen seurauksista. Näin jo mielessäni otsikot KooKoon voittopelin jälkeen..."KooKoo peluutti edustuskelvotonta pelaajaa ja tuomittiin häviämään TuTolle 0-5" :)
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

isomusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Tappara
Kotijoukkue ottaa tärkeän kotivoiton 4-2. Luigi, Sumppi, Aapo ja yllätys, yllätys Repe maalareina.
 

Ice Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Äijät pistäny kunnolla tuulemaan!! 4-1 ekan erän jälkeen ja tulosveikkaus KooKoon maalimäärästä on koossa jo ekan erän jälkeen. Taisi olla aika KooKoon erä. Ilolallakin jo tehot 1+1. Repekin onnistunut.

Edit: Tunteet näköjään kuumenneet. Tammelin hakannu Gärdströmin naaman verille ja Haapa-Aro lentänyt suihkuun ja Salo näköjään myös.

Edit2: Melkoista teurastusta peli 9-3. Silvennoiselle 3+1 tehot taisi olla aika tulessa kaveri.
 
Viimeksi muokattu:

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Kiitos ja kumarrus Kouvolaan tästä tärkeästä voitosta. Ollut taas melkoisen kuuma peli, mielenkiintoista lukea raporttia.
 

IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Ice Hockey kirjoitti:
Edit: Tunteet näköjään kuumenneet. Tammelin hakannu Gärdströmin naaman verille ja Haapa-Aro lentänyt suihkuun ja Salo näköjään myös.

Huhujen mukaa linjatuomarit avitti vähän Tammelinia sitomalla Gärdströmin kädet.
Itse en paikalla ollut, mutta lopputulos on hieno.
 

Shane Falco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sunnydale Razorbacks, Washington Sentinels
Täydellinen romahdus. Kuokkanen pois, Kinnunen sisään, Kinnunen pois, Kuokkanen sisään....no huhhuh.

En yhtään epäile etteikö Kookoo olisi pelannut hyvin mutta kyllä 9 omiin liikaa.
Ei ole mitenkään uutta, että tiukassa paikassa lataus menee yli, tai jotain, mutta nyt ottaa pattiin. Tuntuu ettei kotietu edes kiinnosta TuToa, luotetaan vaan sokeasti että pleijareissa taas hoidetaan homma kotiin. KiVa- pelin jälkeen olisi Ikan pitänyt karjua joukkue täksi illaksi vähintään sellaiseen iskuun, että lukemat olisivat olleet edes kohtalaiset, mutta ei niin ei,

No, näin kävi ja harmittaa niin.... himpskatisti.
 

isomusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Tappara
Loistava suoritus koko joukkueelta. M.Silvennoinen näytti "kyntensä" ja pelasi vakuuttavasti. Uusin hankinta T.Ilola oli positiivinen yllättäjä ja kaverista on varmasti iloa jatkossa. Myös Repe on palannut onnistumisten tielle. Itse olen odottanut, milloin maalihanat aukeavat. Tästä hyvä jatkaa. Pelissä oli yksi asia, joka ihmetytti. Missä mahtaa olla yleisö???
 

Mauritzio

Jäsen
Mitään kaiken kattavaa raporttia en ala kirjoittamaan, antaa ansiokkaan JA-toimituksen hoitaa se puoli. Muutamia hajanaisia huomioita kuitenkin seuraavassa.

Kaksi ensimmäistä erää oli KooKoo:lta mielestäni erittäin hyvää peliä. Monet kehuivat edellistä Hokki-peliä hyväksi mutta mielestäni tänään oltiin huimasti edellä tuon pelin tasosta. Tätä hyvää ja vauhdikasta peliä kesti kuitenkin vain kaksi erää. Kolmanteen erään KooKoo lähti aivan liian passiivisella ilmeellä kuten niin monesti ennenkin johtoasemassa. Vähän paremmalla onnella TuTo olisi voinut nousta tosissaan pelaamaan jopa voitosta mutta hyvätkin paikat pysähtyivät viimeistään Kalleen.

Ottelun kuumuudesta sen verran, että mailaa annettiin reilusti molemmin puolin koko pelin ajan. Katsomossakin välillä hirvitti katsoa lukuisia viikate-iskuja. Ensimmäisen nahinan aloitti Haapa-aro ja molemmat saivat oikeutetusti ottelurangaistuksen. Toisessa ja kolmannessa "tappelussa" puolestaan menivät tuomiot aivan päin honkia. Tammelin lensi pihalle aivan ansaitusti mutta Gärdströmin 2+2 en pysty ymmärtämään. Tammelin pudotti hanskansa ja toinen osapuoli pyrki lähinnä väistelemään iskuja. Kakkonen olisi riittänyt mainiosti Gärdströmille. Kolmannen nujakan tuomiot olivat edellistäkin käsittämättömämpiä. Oman sääntötietämykseni mukaan hanskojen pudotessa tappelua varten pitäisi tuomiona olla aina suihkukomennus. Näkisin kotijoukkueen kärsineen tästäkin salomonintuomiosta. Itse olisin heittänyt Laurilan ulos ja antanut Holopaiselle kakkosen, sen verran yksipuolista oli tämäkin nahistelu.

Uutena vahvituksena Ilola täytti hyvin paikkansa ja hänestä on varmasti iloa ja hyötyä lopuissa peleissä. 3-1 maaliin johtanut tilanne lähti liikkeelle Ilolan upeasta pitkästä syötöstä, eikä hänen tekemänsä maalikaan hullummalta näyttänyt. Positiivinen esitys siis Ilolalta, aloitti nelosesse mutta nousi Haapa-aron suihkukomennuksen jälkeen kolmosen laitaan.

Liukkonen ei ollut aivan yhtä näkyvä ja dominoiva kuin edellisissä peleissä, johtuen varmaan lähinnä muiden hyökkääjien tasonnoususta. Hyvin hän pelasi tänäänkin. Kalle maalissa oli myös hyvä. Muutama upea "tupla torjunta" ja muutenkin varmaa työskentelyä. Yhden maalin voi ehkä hivenen laittaa Kallen piikkiin mutta sekin tilanne tuli niin yllättäen, että ei häntä siitä hirveästi kannata syyllistää. Enemmänkin syyttävän sormen voi osoittaa Tomsiin, joka tarjoili kiekon suoraan oman maalin kulmalle. Tätä virhettä lukuun ottamatta Toms pelasi mielestäni ihan kelpo ottelun.
 

Tassuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Jokerit, Manchester United
isomusta kirjoitti:
Loistava suoritus koko joukkueelta. M.Silvennoinen näytti "kyntensä" ja pelasi vakuuttavasti. Uusin hankinta T.Ilola oli positiivinen yllättäjä ja kaverista on varmasti iloa jatkossa. Myös Repe on palannut onnistumisten tielle. Itse olen odottanut, milloin maalihanat aukeavat. Tästä hyvä jatkaa. Pelissä oli yksi asia, joka ihmetytti. Missä mahtaa olla yleisö???
Samaa ihmettelin minäkin, mutta fanikatsomo piti sellaista älämölöä, että siinnä tuli ne perinteiset 300 lisää!
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kauden parhaita pelejä, jos ei paras. Tällaista sen jääkiekon kuuluu olla!

Silvennoinen oli todella hyvä. Pehmeys ei vaivannut yhtään ja tuli jo mieleen toinen samalla numerolla KooKoossa pelannut Mikko. Ilola oli heti vahvistus ja Kouvolan iso kaukalo tuntuu sopivan hyvin.

Ei juuri negatiivista jäänyt, jos ei lasketa Tomsin ja Hanan(?) tarjoiluja, joista TuTo rokotti molemmista. Gärdstöm pelasi Haapa-aron suihkuun lähtöön asti pakkina ja tänään ei ollut Tuomaksen ilta.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Shane Falco kirjoitti:
Täydellinen romahdus. Kuokkanen pois, Kinnunen sisään, Kinnunen pois, Kuokkanen sisään....no huhhuh.

En yhtään epäile etteikö Kookoo olisi pelannut hyvin mutta kyllä 9 omiin liikaa.
Ei ole mitenkään uutta, että tiukassa paikassa lataus menee yli, tai jotain, mutta nyt ottaa pattiin. Tuntuu ettei kotietu edes kiinnosta TuToa, luotetaan vaan sokeasti että pleijareissa taas hoidetaan homma kotiin. KiVa- pelin jälkeen olisi Ikan pitänyt karjua joukkue täksi illaksi vähintään sellaiseen iskuun, että lukemat olisivat olleet edes kohtalaiset, mutta ei niin ei,

No, näin kävi ja harmittaa niin.... himpskatisti.

Harmittaa kyllä. Parempi joukkue voitti, KooKoo murskasi Tuton jokseenkin jokaisella osa-alueella. Ainoana poikkeuksena nyrkkeilyottelu Tammelin vs Gärdström, jossa Vikki koulutti vastustajaansa oikein kunnolla. Paita naaman yli ja sitten turpiin. Ennen sitä kääpiösarjan Salo yritti herättää vierasjoukkueen tappelemalla. Ei onnistunut, ei sitten millään.

Tammelin lahjoitti KooKoon avausmaalin, Kinnunen imuroi kotijoukkueen neljännen, ihan avauserän lopuksi. Siihen ottelu ratkesi, vaikka näennäistä yritystä oli kolmannen erän puoliväliin asti. TuTo vaikutti läpi ottelun hitaalta ja tehottomalta. Ykkösketjussa Kauppinen oli jokseenkin avuton, Vuorisalon jalan on syytä parantua nopeasti.

Tästä ottelusta ei lapsille kerrottavaa jäänyt, plaah.
 

Gianfranco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Isaskar kirjoitti:
Tuosta sain sellaisen käsityksen, että mainitsemasi sääntö liittyisi farmiseuroihin:

http://www.finhockey.fi/kilpailutoiminta/kilpailusaannot/saannot/?num=13578

Mutta mitään tolkkua näistä en saa minäkään..

Vaikkei siirtopykäläkeskusteluun sen suuremmin uutta olekaan sanottavana, niin sanopahan nyt tämän kuitenkin:

Tuo pykälä 14 ei suoranaisesti kerro mitään pelaajasiirtoihin liittyen, vaan lähinnä määrittelee sen, että pelaaja voi kerrallaan edustaa vain yhtä liittoon kuuluvaa seuraa ja näistä johdetaan sitten myös kasvattajakorvaussäädökset jne jne...

Pykälä 15 puolestaan määrittelee sen, kuinka pelaaja voi siirtää edustusoikeutensa toiseen seuraan (tai siis seurat sopivat keskenään edustusoikeuksien siirrosta). Ja siellä, kuten Everton ansiokkaasti toi esille, määritellään sarjan sisällä (ja ymmärtääkseni samalla myös sarjapykälää alemmas) tapahtuvan siirron osalta:

15.1 Pelaajasiirtojen aikarajat

Ote pykälän 7. kappaleesta:
"Pelaaja voi edustaa uutta seuraansa kolmantena kalenterivuorokautena viimeisen pelaamansa virallisen ottelun jälkeen ellei kyseessä ole paluu vanhaan seuraan. Pelaajan siirryttyä uuteen seuraan hän voi palata vanhaan seuraan aikaisintaan kahdeksantena kalenterivuorokautena uudessa seurassa pelaamansa ensimmäisen ottelun jälkeen."

15.2. Pelaajasiirrot liiton seuroista liigaan
Siirtymisessä noudatetaan liiton virallisia sääntömääräyksiä sekä liigan ja liiton välistä sopimusta.

Pelaajan siirtyessä liiton sarjasta SM-liigaan voi hän pelata seuraavana päivänä edellisestä pelaamastaan ottelusta.

Lähde: http://www.finhockey.fi/kilpailutoiminta/kilpailusaannot/saannot/?SHOW_ALL=1&SORT=jarjestin

Milläänhän torstaista ei tiistain jälkeen saa kolmatta kalenterivuorokautta (ellei tietysti tiistaita lasketa ensimmäiseksi...), mutta lieneekö KooKoo saanut siirrolle luvan erikseen, tiedä häntä. Joka tapauksessa Jukurit peluuttaa Salmivirtaa vasta lauantaina, jos silloinkaan; onko syynä sitten se, että mikkeliläisen laskuopin mukaan kolme vuorokautta ei tule täyteen vielä torstaina (mies oli kokoonpanossa tiistaina), vai se, ettei herra ole vielä Mikkelissä...

Joka tapauksessa Ilolalta noin tilastojen valossa aika pirteä debyytti... Muut päättäkööt edustuoikeuksista ja niiden voimassaolosta.
 

Ringo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Maajoukkueet, KPL, Kouvot
[QUOTELiukkonen ei ollut aivan yhtä näkyvä ja dominoiva kuin edellisissä peleissä, johtuen varmaan lähinnä muiden hyökkääjien tasonnoususta. Hyvin hän pelasi tänäänkin. [/QUOTE]
Varmaan näit, että 1. ja 2. erässä ykköskenttä sai riittävästi peliaikaa, mutta 3. erässä heitä luultavasti huiluitettiin. Ottelun ratkettuahan ykkönen pelasi tosi vähillä vaihdoilla ja lopussa ei juuri ollenkaan vaikka oli ylivoimaa. Onneksi kakkoskenttä nosti odotetusti profiiliaan tässä pelissä. Ennenkaikkea oli hieno nähdä Repen onnistumiset pitkästä aikaa. Myös M. Silvennoisen peli oli todella mukavaa katsottavaa, kolme maalia puhuu puolestaan. Myös Somppi nousi esiin niin pisteissä kuin muutekin pelissä. Luigi oli taas normaalin vahva koko pelin, mutta Aapo seilasi hyvän ja huonon välillä. Välillä piuvvaili hyvin, mutta siihen se sitten loppuikin. Kalle oli loistava tänään, ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin selvällä ykkösveskalla. T. Ilola toi lisää "mahdollisuuksia" joukkueeseen ja on varmasti ilo joukkueelle kuin kannattajillekin loppukaudesta.
Mikä oli ettei TuTOn hermot kestäneet ? Käsittämätöntä hakkaamista ja tappelun hakua koko peli, mutta onneksi KooKoon hermot kestivät (paitsi Haapa-aron). Taisi saada useampikin KooKoon peluri veret kasvoistaan, mutta sitähän ei tuomarit nähneet. Itse en yleensä arvostele tuomareita, mutta pitäisi kolmen "seepran" nähdä mitä kentällä tapahtuu. Mutta kuitenkin KooKoo oli parempi pelin joka alueella kuin TuTO!
Vielä otteluennakkoon, niin Luigi Liukkonen vei Tero Forsselin 100-0 ja niin myös "Kalle" Grahn Juha Koukkasen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös