KooKoo Liigaan 2009! KooKoon tuleva kausi 08-09!

  • 352 655
  • 1 856

Fordél

Jäsen
Miehellä ei varmaan ainakaan motivaatiota puutu kun takaisin ei tällä kaudella ilmeisesti ole asiaa sopimusrikkomuksen takia. Sormet ja varpaat ristiin että mies onnistuu.

Toivotaan näin ja toivotaan myös, että Toomey on myös try-outilla.

Jatkoajan uutisoinnissa voisi muuten aina ilmoittaa sopimustyypin mikäli toimituksen hemmot ovat yhteyksissä KooKooseen juttua kirjoittaessa. Ei tarvitsisi aina spekuloida näilläkään asioilla.
 

Narmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harri Yrttiaho
Kuten jo tuosta viestistä minkä eilen postitin selviää, että Toomey on lähtemisen takia joutunut statukseen "Suspended", niin aika vaikea olisi uskoa, että kuitenkin nuori kaveri lähtisi uhkapelaamaan koko urallaan ja kokeilemaan suomen mestikseen tryouttia.. Sama asia on myös Pruddenin kohdalla, jonka myös PITI olla tryout, mutta ei ole vakuuttanut ja silti edelleen ringissä..
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Ryan Toomeylle nauretaan jo Sportin foorumissakin vaikkei hän ole vielä pelannut yhtään peliä. Täytyy kuitenkin muistuttaa, että vaikka Toomeyllä ei olekaan paljon ECHL-pelejä ansiolistallaan niin kuitenkin hän on tilastoinnut ottelua kohti kovemmat pisteet ECHL:ssä kuin esimerkiksi Mike Ramsay.
 

cleanhit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Ducks
Kaveri keskeytti viidennen(?) vuotensa collegessa! Mikäköhän on homman nimi kun nuo muut collegekiekkoilijat ovat järjestäen hoitaneet opiskelut neljässä vuodessa?
Onhan noita floppeja ennenkin nähty esim. Vantaalla, mutta niitä ei hirveästi ole hehkutettu ja ovat myös järjestäen olleet try outilla.

Antakaa näyttömahdollisuus!

(Vaasan forumeilla on muuten turha nauraa yhtään millekään!)
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Ryan Toomeylle nauretaan jo Sportin foorumissakin vaikkei hän ole vielä pelannut yhtään peliä.
Lähinnä siksi, kun foorumilla pari trollia kävi huutamassa, ettei Sportilla tule olemaan mitään mahdollisuuksia KooKoota vastaan vahvistuksien jälkeen.
 

Karpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyllä sieltä ECHL:stä on sm-liigaankin tullut hyviä pelimiehiä.. Jos vaikka katsotte jokereiden takavuosien vahvistuksia..

Kerro yksikin echl:stä jokereihin siirtynyt pelaaja ja mieluiten vieläpä sellainen jota voisi vahvistukseksi kutsua.. Vai pitääkö mennä kovinkin monen vuoden taakse?
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
No hetkeä ennen tätä tietoa tietyt tahot spämmäsivät "varmoilla tiedoilla" yv:nä, mutta tässä se totuus sitten olikin.

Ei tyrmätä vielä, mutta toivottavasti kyseessä on try-out. Mike pesee paperilla tämänä kaverin selvästi, mutta mistä näistä voi koskaan tietää. Kun Busbystä on puhuttu, niin kaverihan olisi ollut vahvistus myös Mestikseen, mutta muut syyt pitivät kaverin sivussa. Busby oli vielä semmoinen nimi, jota toivoin KooKoon koittavan joskus, joten toivotaan tästä myös kevään ykkösyllätystä. Ja kyllä Sportilla on tapaus Collinssin jälkeen varaa naureskella todella räkäisesti.

Ilmeisen kovan riskin Toomey otti, kun lähti jo toisesta seurastaan tällä kaudella. Paluuta P-Amerikan sarjoihin ei ihan heti ole, joten olisi pakko onnistua. Siitä kyllä sitten tuleekin mieleeni, että onkohan tämä sittenkään try-outin kautta?

Ja tuohon ECHL-> SM-liiga asiaan: Eikös Derek Damon tullut ECHL:stä ja ihan vahvistukseksi voi miestä kutsua. Samoin Jason "Gorilla" taisi tulla Ilvekseen ECHL:stä ja oli ihan passeli kaveri SM-liigaan.

edit: Jos tämä "kokenut suomalainen" menee samalla logiikalla, niin sieltä tulee varmaankin Jouko Myrrä.
 
Viimeksi muokattu:

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Muutamat lähikaudet ovat opettaneet, että yksilöiden onnistuminen Suomessa ja Mestiksessä on hyvin erilaisista asioista kiinni. Baker ja Nistas olivat viime kaudella kuin jumalia, nyt vain ok hyökkääjiä. Sportin hankintojen (ainakin Pruddenin ja Collinsin) pitäisi tilastojensa perusteella olla todella kovia hyökkääjiä Mestikseen, mutta toisin on käynyt.

En jaksa pureutua aiheeseen miksi ulkomaalaiset liki aina pelaavat alle tasonsa Vaasassa. Sen sijaan jaksan antaa lausunnon KooKoon uusista pelaajista, että kannattaa rauhassa odotella mitä sieltä tulee. Baker ja Nistas osoittivat viime kaudella, että läheskään kaikkea ei pysty ennustamaan menneiden vuosien tilastoista. Vaikka recordit eivät ko. pelaajilta anna ihmeitä odottaa, kannattaa sitä aina toivoa. Myöhemmin voi sitten todeta, että pelasi niin kuin saattoi odottaa, jos siihen on aihetta.
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Toi noi, nyt pitää kyllä vielä ihan ilman kettuilua kysyä, että millaista miestä tänne oikein odotettiin?

Ihan ilman kettuilua vastaan, että odotin kokenutta ykkössentteriä, joka on tehnyt ECHL:ssä reilusti pisteitä. Brad Schelliä huhuiltiin varmana tulijana, mutta ankkahan se juttu olikin. Jatkossa tietää sitten paremmin olla uskomatta näitä hehkutuksia.

Nopeus on tosi kiva juttu, mutta ei mikään autuaaksi tekevä asia. Kyllä ykkössentterin tärkein työväline on mielestäni pelisilmä ja hyvät kädet, ei niinkään nopeus. Ei Tinke tai Forsellkaan nopeudella peliä pyörittäneet/pyöritä.

No, annetaan Toomeylle mahdollisuus, toivottavasti osoittautuu hyväksi hankinnaksi.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Ihan ilman kettuilua vastaan, että odotin kokenutta ykkössentteriä, joka on tehnyt ECHL:ssä reilusti pisteitä. Brad Schelliä huhuiltiin varmana tulijana, mutta ankkahan se juttu olikin. Jatkossa tietää sitten paremmin olla uskomatta näitä hehkutuksia.

Sehän tässä KooKoon uusimmassa hankinnassa on mielenkiintoista, että Toomey todella hankittiin Frimodigin lausunnon mukaan ykkössentteriksi. Tammikuun aikana selviää sitten, onko Toomeysta tuon paikan täyttäjäksi.

Nopeus on tosi kiva juttu, mutta ei mikään autuaaksi tekevä asia. Kyllä ykkössentterin tärkein työväline on mielestäni pelisilmä ja hyvät kädet, ei niinkään nopeus. Ei Tinke tai Forsellkaan nopeudella peliä pyörittäneet/pyöritä.

Tinke oli ennen loukkaantumisiaan maagisten pelintekijän taitojensa lisäksi erittäin nopea ja sähäkkä. Lisäksi Tinke uskalsi pelata myös kovaa peliä ollen parhaimmillaan KooKoon hyökkääjistä kovin taklaaja. Tinke pesisi nämä Toomeyt mennen tullen parin viikon harjoittelun jälkeen.
Olisivatko Tinken pelihalut palautuneet? Siinä olisi lähellä oiva tuuraaja Nistasille ja Rauteelle. Ikäkään ei vielä Tinkellä paina vaan alkaisi olla parhaassa jääkiekkoilijan iässä. En ole Tinkeä nähnyt puoleentoista vuoteen, mutta kovassa fyysisessä kunnossa hän on, mikäli yhtään tunnen kuningasta.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ikäkään ei vielä Tinkellä paina vaan alkaisi olla parhaassa jääkiekkoilijan iässä. En ole Tinkeä nähnyt puoleentoista vuoteen, mutta kovassa fyysisessä kunnossa hän on, mikäli yhtään tunnen kuningasta.

Itseasiassa olen ihan samaa mieltä tässä. Tinke olisi lyhyellä harjoittelulla edelleen hurjan kova sana tähän sarjaan, mutta tämä on turhaa haihattelua. Lisäksi Tinke olisi varmaan kalliimpi kuin Toomey ;)

Katsotaan nyt Toomey-kortti rauhassa, kai tälle odotusarvolle on jotain pohjaakin? Perjantaina nähdään sitten ensimmäinen näyte.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Itseasiassa olen ihan samaa mieltä tässä. Tinke olisi lyhyellä harjoittelulla edelleen hurjan kova sana tähän sarjaan, mutta tämä on turhaa haihattelua. Lisäksi Tinke olisi varmaan kalliimpi kuin Toomey ;)

Timo Nurmberg pelasi viimeisellä kaudellaan 06/07 KooKoossa 35 peliä tehoilla 9+22=31 eli tilastoi lähes pinnan per ottelu. KooKoolla on runkosarjaa jäljellä 15 peliä eli jos Toomey tekisi suhteessa saman verran pinnoja, pitäisi runkosarjan päätyttyä olla tilastolukemat suunnilleen 4+10=14. Oltaisiinko näihin lukemiin Toomeyn kohdalla tyytyväisiä, jos ihan vaan tilastoja mietitään? Kaudella 05/06 Tinken tehot 20 pelissä olivat 4+11=15.
 

KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoolla on runkosarjaa jäljellä 15 peliä eli jos Toomey tekisi suhteessa saman verran pinnoja, pitäisi runkosarjan päätyttyä olla tilastolukemat suunnilleen 4+10=14. Oltaisiinko näihin lukemiin Toomeyn kohdalla tyytyväisiä, jos ihan vaan tilastoja mietitään?
Piste per peli tahtiin on ulkomailta tulevan hyökkääjän ehdottomasti päästävä, jos sitä aikoo vahvistukseksi sanoa.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Piste per peli tahtiin on ulkomailta tulevan hyökkääjän ehdottomasti päästävä, jos sitä aikoo vahvistukseksi sanoa.

Etenkin, jos pelaa ykkösketjussa Dickensonin kanssa. Tässä Toomeyssa minua häiritsee se, ettei ole oikein missään vaiheessa tehnyt kovia pisteitä. Collegessa kaveri painoi pitkän kaavan mukaan ja loppuvaiheessa ikäero nuorimpiin alkoi olla jo 5 vuotta. Ei nuo tehot siltikään mitenkään vakuuttavat ole. Onko muuten kenelläkään tietoa, mitä roolia pelasi ECHL-peleissä?
 
Viimeksi muokattu:

Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jep, piste per peli on vähimmäisodotusarvo ulkomaalaispelaajalle jos vahvistuksesta puhutaan.

Sen verta vielä tosta kätisyydestä että kyllä toi leftyksi on laitettu hockeydb:ssä ja jossain toisessakin paikassa eli ei taida rightin mies olla vaikka täällä on niin mainittu?

Perjantaina nähdään sekä uudet ja vanhat jampat hyvässä testissä. Toivottavasti ulkomaalaispoijjaat ei luule että joka kotipelissä on saman verran porukkaa kuin tulevassa Sport pelissä.

[OT:] Hieman aihetta sivuten, eräs kaverini vei jenkkikaverinsa Kotkan Meripäiville katselemaan meininkiä ja kaverin ihmetellessä totesi vaan että tällaista täällä on joka lauantai... [/OT]
 

Fordél

Jäsen
Toivotaan vielä, että Toomey on todellinen sentteri ettei käy kuten kävi Dickensonin kanssa. Paljonhan tässä on epävarmuustekijöitä kuten sopeutuminen isoon kaukaloon, eurooppalaiseen pelityyliin, Kouvolaan jne. Onneksi joukkueesta löytyy paljon kanukkeja, joten ainakin kaukalon ulkopuolella sopeutumisen kanssa ei pitäisi olla ongelmia.

Tällä hetkellä KooKoon sentteritilanne on siis Toomey, Flinck, Tuomi, Huilla, Sompi ja varalla myös Koskelainen. Määrällisesti tilanne on hyvä, mutta pelaajatyypiltään tuossa voi olla ongelma eli onko kuitenkaan tarpeeksi peliälyä ja taitoa? Jos pelkillä mielikuvilla pelataan niin voisi sanoa, että ei ole, sillä Flinckin, Huillan ja Sompin taidot eivät riitä pelin dominoimiseen vaan heidän avunsa ovat muualla. Onneksi Toomey ja Tuomi ovat vielä katsomattomat kortit, mutta olen tässä kohdassa hieman taipuvainen pessimismiin ja pelkään, että se todellinen pelintekijä jää tämän kauden KooKoosta puuttumaan. Jos näin on, täytyy pelaamisessa painottaa entistä enemmän liikettä, röyhkeyttä ja suoraviivaisuutta.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Piste per peli tahtiin on ulkomailta tulevan hyökkääjän ehdottomasti päästävä, jos sitä aikoo vahvistukseksi sanoa.

Jos tarkastellaan mestiksessä tällä kaudella pelanneita ulkomaalaishyökkääjiä niin tuohon piste per peli tahtiin ei ole pystynyt kuin Lou Dickenson ja Tomas Jasko sekä yhden pelin pelannut Michael Tuomi. Näiden lisäksi Milan Kopecky on lähes pinna per peli tahdissa. Sport kovapalkkaiset ja kovilla meriiteillä Suomeen tulleet eivät sen sijaan ole lähelläkään tuossa tahdissa. Josh Prudden ei ole 11 pelissä vielä avannut edes maalitiliään ja Sean Collins jäi kokonaan pisteittä.

Jos Ryan Toomey tekisi siis 15 pinnaa 15 runkosarjanpelissä niin hankintaan voisi olla tyytyväinen. On lisäksi huomioitava, että Toomey on varmasti huomattavasti halvempi hankinta KooKoolle kuin joku AHL-kokemusta omaava hyökkääjä.

Ulkomaalaishyökkääjien pisteet tähän mennessä (suluissa pelatut ottelut):

Lou Dickenson (30) 22+14=36
Tomas Jasko (24) 20+7=27
Kory Baker (25) 7+10=17
Tim Velemirovich (21) 6+10=16
Paul Cabana (30) 10+6=16
Justin Aikins (29) 6+10=16
Milan Kopecky (14) 4+9=13
Andy Contois (20) 6+6=12
Josh Prudden (11) 0+3=3
Mario Fischer (10) 1+3=4
Michael Tuomi (1) 1+0=1
Vladimir Machulda (2) 0+1=1
Aleksei Miasnikov (4) 0+0=0
Sean Collins (4) 0+0=0
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Etenkin, jos pelaa ykkösketjussa. Tässä Toomeyssa minua häiritsee se, ettei ole oikein missään vaiheessa tehnyt kovia pisteitä.

Eihän Bakerkaan tehnyt oikeastaan pisteitä lainakaan ECHL:ssä tai Tanskan liigassa, mutta niin vain ruuti oli kuivaa viime kaudella KooKoossa. Vanhoja tilastoja selaillessa osui silmään Toomeyn entinen seurakaveri Luciano Aquino, joka 17-vuotiaana kaudella 2002-03 mätti OPJHL:ssä 48 pelissä tehot 48+54=102, kun Toomey tilastoi 46 pelissä 22+31=53. Nyt Aquino pelaa Italia liigassa ja 9 pelissä kasassa ainoastaan 0+3=3. Eli jos näitä kuuden vuoden takaisia tilastoja lukee kuin piru raamattua, niin Toomey ei tule ainakaan tekemään maalia KooKoossa tai sitten Italia liiga on Suomen mestistä huomattavsti kovempi tasoisempi sarja. Tai sitte Toomey on kehittynyt pelaajana kuudessa vuodessa enemmän kuin Aquino.
 

Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Toivotaan vielä, että Toomey on todellinen sentteri ettei käy kuten kävi Dickensonin kanssa.

Tietyssä mielessä tottakai toivotaan että käy kuten Loun kanssa -> pisteitä ropisee, yritystä löytyy ja meininki on hyvä. Toki tarkoittamassasi mielessä toivotaan että olisi enempi sentterityyppi ja lisäksi 'paikoista sisään' kaveri.

Paljon kuitenkin vaikuttaa se että joukkueessa on kova tekemisen meininki ja henki. Uskon että tästä tulee vielä KooKoon kannalta mielenkiintoinen loppusarja ja pleijarit.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos joku sattuu käymään jäähallilla KooKoon harjoitusten aikoihin niin voisi laittaa tänne vähän raporttia miltä Toomeyn meno jäällä näyttää. Samalla voisi vilkaista joko Rautee on aloittanut jääharjoittelun sillä joku taisi aikaisemmin mainita, että Rautee aloittaisi jääharjoittelun 5.1.09 eli tänään.
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Määrällisesti tilanne on hyvä, mutta pelaajatyypiltään tuossa voi olla ongelma eli onko kuitenkaan tarpeeksi peliälyä ja taitoa?

Juuri tätä itsekin mietin, nyt kun on ollut hieman aikaa sulatella Toomeyn hankintaa. Täytyy tosiaan muistaa, että mielikuvilla ja tilastoilla tässä vielä tällä hetkellä pelataan, ja ne usein vääristävät kuvaa. Mutta toisaalta odotin kyllä kaiken heekutuksen jälkeen pelaajaa, joka on tottunut kannattelemaan joukkuetta, tottunut isoon rooliiin ja vastuuseen. Tällainen pelaaja pitäisi minusta ykkössentterin olla. Onko Toomeysta tähän, se selviää lähiviikkojen aikana.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eihän Bakerkaan tehnyt oikeastaan pisteitä lainakaan ECHL:ssä tai Tanskan liigassa, mutta niin vain ruuti oli kuivaa viime kaudella KooKoossa.

Bakerilla oli kuitenkin kovat tehot SPHL-liigasta ja Ruotsin divarista. Eli jotain näyttöä hyökkäyspään kyvyistä oli, vaikka sarjatasot eivät olleetkaan kovin korkeita. Toomeylla nämä näytöt puuttuu oikeastaan kokonaan. Frimodig ja kumppanit saavat ison sulan hattuunsa, jos Toomey osoittautuu todelliseksi ykkössentteriksi.
 

Strawberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ryan Toomeyn entinen valmentaja on muuten kehunut Ryania nopeimmaksi pelaajaksi koko yliopisto-sarjassa eli nopeutta Toomeyllä ainakin pitäisi riittää Dickensonin rinnalla. Ja vaikka Toomey ei olekaan aikaisemmin kunnostautunut varsinaisena maalintekijänä niin toivotaan, että jakelee kunnon syöttöjä sillä kyllähän Dickenson osaa laittaa verkot tötterölle kuten on nähty.
 

Fordél

Jäsen
Ja vaikka Toomey ei olekaan aikaisemmin kunnostautunut varsinaisena maalintekijänä niin toivotaan, että jakelee kunnon syöttöjä sillä kyllähän Dickenson osaa laittaa verkot tötterölle kuten on nähty.

Voi olla, että menen tämän hajatuksen kanssa metsään, mutta itselle on jäänyt sellainen kuva, että Dickensonin maaleista suuri osa perustuu miehen omaan hyvyyteen eli on itse järjestänyt itselleen sen tekopaikan. Toki tarjoiluakin on tullut, mutta mielestäni Lousta ei ole vielä realisoitunut kaikki se potentiaali, joka miehessä on. Selkeän peliätekevän sentterin rinnalla Lou voisi olla vieläkin murhaavampi ase Mestiksessä. Miehen nopeutta ja suoraviivaisuutta pitäisi hyödyntää enemmän oivaltavilla ja peliä avaavilla syötöillä. Toivottavasti Toomey tai Tuomi on tällainen pelaaja, koska esim. Huilla ei sitä todellakaan ollut. Nistas sitä eittämättä olisi, mutta on valitettavasti poissa kuvioista.
 

Strawberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Voi olla, että menen tämän hajatuksen kanssa metsään, mutta itselle on jäänyt sellainen kuva, että Dickensonin maaleista suuri osa perustuu miehen omaan hyvyyteen eli on itse järjestänyt itselleen sen tekopaikan.

Ihan samoja mietteitä on itsellänikin. Dickensonin rinnalla sentterit ovat vaihtuneet tiuhaan tahtiin. On ollut puolikuntoista Nistasta ja Rauteeta ja Huillaa ja myös toinen laiturikin vaihtunut useasti. Ketjun peli on ollut turhan usein sekavaa ja Dickenson on nimenomaan henkilökohtaisella osaamisellaan mättänyt maaleja ja pisteitä. Dickenson on eittämättä yksi parhaista ellei paras mestiksen hyökkääjä. Nyt jos Toomey istuisi tuohon ketjuun luontevasti sentteriksi ja taitotasokin olisi riittävä niin uskoisin, että pistepörssin kärkimiehen Dickensonin tahti tulee kiihtymään entisestään kevätkaudella. Katsotaan nyt kenet Kolek istuttaa ykkösketjunsentteriksi perjantaina Tuomen vai Toomeyn? Tuomella ainakin oli lupaava debyytti KooKoon paidassa Kotkassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös