KooKoo Liigaan 2009! KooKoon tuleva kausi 08-09!

  • 352 638
  • 1 856

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Heh, KooKoo pyytää 50 000e => kansliapäällikkö ehdottaa 12 000e.

Kouvot pyytää 35 000e => kansliapäällikkö ehdottaa 28 000e.

No joo, ehkä olen vähän jäävi tätä KooKoo/Kouvot-asetelmaa arvostelemaan ja toisaalta en ehkä itsekään mahdollisena kaupungin päättäjänä KooKoolle 50 Ke antaisi noilla ehdoilla kuin sitten ihan puhtaasti kannatuspohjalta. Siihen tuo summa taas on aika suolainen, jos asiaa ajattelisi perusvaltuutetun näkökulmasta. Tuo sen sijaan 1 ja .2.luokkalaisten "Lätkä-passi" on ihan juoni idea, koska tuskin tuon ikäisiä vielä yksin hallille lasketaan.

Silmään pisti myös tämä kohta:

Kouvolan kaupunki aloittaa vuoden 2009 alusta uutena kuntana. Tästä seuraa muun muassa se, että jatkossa markkinointirahan jakajia on nykyistä enemmän. Tästä syystä markkinointirahan jakoperusteet tulee uudessa kunnassa harmonisoida vastaamaan uutta tilannetta.

Noh, voihan sen KooKoon taholta näinkin muotoilla, mutta en ehkä näkisi asiaa välttämättä näin valoisana. Toki rahaa tulee absoluuttisesti ehkä jakoon hieman enemmän, mutta toisaalta onko tulevan Suur-Kouvolan päättäjillä, joista prosenttia X on muualta kuin Kouvolasta, mitenkään kasvaneita intressejä ohjata lisärahoitusta KooKoolle esimerkiksi juuri Kouvojen tai MyPan ohitse? Vähän pelkään sitä miten kouvolalainen Mestis-kiekko profiloituu, kun jaala-, kuusaa-, valkeala- ja anjalankoskelaiset pääsevät myös päättämään sille suunnattavista tukitoimista.

EDIT: Tämän kauden satsauksista toki riippuen pelataanko Kouvolassa Mestis-kiekkoa yleensäkään syksyllä 2009. Toki tuonkin voi ymmärtää ainakin kahdessa mielessä...
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Noh, voihan sen KooKoon taholta näinkin muotoilla, mutta en ehkä näkisi asiaa välttämättä näin valoisana.

Luenko mä pykäläkieltä väärin, vai eikö tuo lainattu kohta ole juurikin päättäjien (sivistystoimiala) muotoilua? Eli siis tarkoittaa mahdollisesti suurin piirtein sitä, mitä itsekin vähän pelkäsit. Sama teksti siis Kouvojenkin kohdassa.

Hyvä bongaus jäsen Äffältä.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Luenko mä pykäläkieltä väärin, vai eikö tuo lainattu kohta ole juurikin päättäjien (sivistystoimiala) muotoilua?

Jep, oikeassa olet eli sivistystoimialan lausuntoahan tuo on, kun nyt ottaa silmän käteen ja katsoo uudestaan. Itseasiassa aika epäselvästi ilmaistu tuo "jatkossa markkinointirahan jakajia on nykyistä enemmän"-kohta eli haetaanko tällä sitä, että kokonaispotti kasvaa kun siihen osallistuu useampi entinen kunta vai sitä, että myös tuon kasvaneen könttäsumman jakavien tahojen määrä kasvaa? Tavallaan voisi olettaa molempien pitävän paikkansa ja kyse lieneekin lähinnä vaihtoehtojen keskinäisestä suhteesta.
 

Fordél

Jäsen
Itseasiassa aika epäselvästi ilmaistu tuo "jatkossa markkinointirahan jakajia on nykyistä enemmän"-kohta eli haetaanko tällä sitä, että kokonaispotti kasvaa kun siihen osallistuu useampi entinen kunta vai sitä, että myös tuon kasvaneen könttäsumman jakavien tahojen määrä kasvaa? Tavallaan voisi olettaa molempien pitävän paikkansa ja kyse lieneekin lähinnä vaihtoehtojen keskinäisestä suhteesta.

Totta, epäselvä ilmaisu ja varmasti molemmat tulkinnat pitävät paikkaansa. Uskon sen kuitenkin tässä tarkoittavan tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa eli uudessa Kouvolassa on sitä könttäsummaa (tosin kasvanutta sellaista) jakamassa yhä useampi joukkue. Varsinkin yhden suuren jakajan mukaantulo eli MyPan laittanee jakosuhdetta vähän uusiksi, koska se pelaa kuitenkin pääsarjassa.

Heh, KooKoo pyytää 50 000e => kansliapäällikkö ehdottaa 12 000e.

Kouvot pyytää 35 000e => kansliapäällikkö ehdottaa 28 000e.

Oma veikkaus on, että tässä ovat vaikuttavina tekijöinä kohdat "Kaupungin markkinointisopimuksesta maksama hinta on suhteessa KooKoon edustamaan toiseksi korkeimpaan sarjatasoon." sekä se, että "Edustuskiekolla ja kaupungilla on voimassa 30.4.2009 saakka sopimus seuran kaupungille maksamien maksujen ja taksojen väliaikaisesta alentamisesta."

Eli KooKoo pelaa alemmalla sarjatasolla kuin Kouvot ja lisäksi KooKoota vastaan on jo tultu alentamalla väliaikaisesti kaupungille maksetttavia maksuja. Ilmeisesti Kouvojen kohdalla tällaista sopimusta ei ole, joten jos näin on, ovat mielestäni lukemat ihan hyvin tasapainossa.

KooKoon jatkon kannalta on muuten elintärkeää, että tuollainen alennettujen maksujen sopimus saataisiin solmittua tulevillekin kausille. Ongelma tässä voi olla se, että jos KooKoo menestyy niin kaupungin päässä ehkä kuvitellaan, että nythän niillä on ainakin varaa maksaa täyttä hintaa ja aletaan periä täysiä maksuja. Kaupungin pitäisi kuitenkin muistaa, että menestymisen jälkeen KooKoo nostanee lisää sitä rimaa ja lähtee hakemaan oikeasti sitä liigapaikkaa, jolloin kaikki tuki on tarpeen. Lisäksi pitäisi kaupungillaa muistaa se kuinka hienoa työtä KooKoo tekee suuren junnumäärän kanssa luoden heille hyvät harrastusmahdollisuudet Suomen suosituimmassa lajissa. Tätä kohtaa pitäisi myös edustuksen työssä palkita.

Se mitä itse olisin toivonut KooKoon sopimukseen olisi samanlainen kohta kuin Kouvojen sopimuksessa: "Huomattavasta menestyksestä kaupunki harkitsee lisäbonuksen maksamista." Tällä oltaisiin saatu nimittäin pikkasen extraa tilille jos ja kun sitä menestystä tulee näiden kovien satsauksien jälkeen. Tämä bonusraha kauden jälkeen helpottaisi lähtöä siihen seuraavaan kauteen, johon on tehtävä vieläkin kovempia satsauksia.
 
K

KKmies

Huhua: Nistas Jukureihin.

Kuulin huhua, että Nistas liittyy Jukureihin ensi kuussa!

Leipurin sopimus sisältää Liigapykälän!

PANIIKKI PÄÄLLE!!!!
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Strawberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kuulin huhua, että Nistas liittyy Jukureihin ensi kuussa!

Ja sitten Leipurista:

KooKoo tarjosi 3000e/kk, sai 07-08 4000e/kk.

Saa kuulemani mukaan 5000e/kk Jukureista, sopimus sisältää Liigapykälän!

PANIIKKI PÄÄLLE!!!!

Niin missä on paniikki päällä? Mikkelissä, Vaasassa vai kenties jossakin muualla? Kyllähän tuo tietysti hiukan paniikilta haiskahtaa, jos mestiksessä aletaan maksamaan 4000 euron kuukausipalkkaa.

Voisitko nyt vielä kertoa, mistä kuulit huhua, että Nistas liittyisi Jukureihin ensi kuussa? Toinen kysymys miksi vasta ensi kuussa miksei tee sopimusta heti?
 
K

KKmies

Niin missä on paniikki päällä? Mikkelissä, Vaasassa vai kenties jossakin muualla? Kyllähän tuo tietysti hiukan paniikilta haiskahtaa, jos mestiksessä aletaan maksamaan 4000 euron kuukausipalkkaa.

Voisitko nyt vielä kertoa, mistä kuulit huhua, että Nistas liittyisi Jukureihin ensi kuussa? Toinen kysymys miksi vasta ensi kuussa miksei tee sopimusta heti?

Bakerin suusta joka sana, Amarillossa oli sepittänyt.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Kuulin huhua, että Nistas liittyy Jukureihin ensi kuussa!

Ja sitten Leipurista:

KooKoo tarjosi 3000e/kk, sai 07-08 4000e/kk.

Saa kuulemani mukaan 5000e/kk Jukureista, sopimus sisältää Liigapykälän!

PANIIKKI PÄÄLLE!!!!

Ei yllätä ollenkaan. Sen vuoksi otinkin sen hyvin raskaasti, ettö Baker siirtyi Jukureihin. Jukurit laittaa kapulaa meitin ja teitin rattaisiin oikein kunnolla.

Viis tonttua kuussa kuulostaa kyllä aika hurjalta. Mikkelissä tuskin tuollaisia rahoja maksetaan ilman Venäjän mafian avustuksia. Ettei vaan olisi parin amarillotuopin jälkeistä isottelua Leipurilta..
 
Viis tonttua kuussa kuulostaa kyllä aika hurjalta. Mikkelissä tuskin tuollaisia rahoja maksetaan ilman Venäjän mafian avustuksia. Ettei vaan olisi parin amarillotuopin jälkeistä isottelua Leipurilta..

Mielenkiintoista tässä on se, että Jukurit on ilmoittanut, että Baker ei ole edes maassa. Mutta täällä hän juopottelee. Ja onhan hänellä naisystäväkin tosin Kouvolasta, joten se lasketaan kyllä jo hyväksi syyksi.

Kyllähän Nistas ja Baker ovat kovia hankintoja, koska he ovat jo valmiiksi tiedettynä loistava tutkapari. KooKoon toinen harkkapeli ulkkareiden osalta ei antanut kyllä mitään hurrattavaa, mutta onneksi nyt puhutaan toisesta harkkapelistä.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Voisitko nyt vielä kertoa, mistä kuulit huhua, että Nistas liittyisi Jukureihin ensi kuussa? Toinen kysymys miksi vasta ensi kuussa miksei tee sopimusta heti?

Verotusteknisiä syitä?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Verotusteknisiä syitä?

Mä oon ollut ennenkin pihalla näistä. Mutta mulla olisi sellainen käsitys, että veroilla ei tässä tapauksessa pääse pahemmin kikkailemaan. Jos ulkomaalainen olisi Suomessa alle puoli vuotta, niin silloin selviäisi pienemmillä veroilla. Mutta kun "Tilapäinen poissaolo ei estä pitämästä oleskelua jatkuvana." - eli kesänvietto muuallakaan ei taida auttaa. Mutta tietäisikö joku, tuleeko Jukureiden maksettavaksi takautuvasti myös viime kauden verot? KooKoolta nitä ei voi karhuta.

Ihan realistisilta summilta vaikuttaa nuo KKmiehen tiedot. Ei ole tuolla summalla vielä edes Mestiksen kallispalkkaisin peluri ensi kaudella. Ja jostain ulkomailta/liigasta tili olisi ollut vähintään kaksinkertainen, jos sopiva paikka olisi löytynyt. Jukurit maksaa joka tapauksessa kaikkine kuluineen varmaan semmoisen kympin kuussa. Siis olettaen, että Baker puhui nettottuloistaan, kuten ulkomaalaisten kohdalla yleensä.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
KooKoon toinen harkkapeli ulkkareiden osalta ei antanut kyllä mitään hurrattavaa, mutta onneksi nyt puhutaan toisesta harkkapelistä.

Niin ja tosiaan kyseessä oli KooKoon ulkomaalaisten osalta vasta ensimmäinen harjoituspeli. Ei Nistaskaan KooKoossa esittänyt vielä mitään ihmeellistä ensimmäisessä pelissään. Jukureilla siis KKtigin luotettavan tietolähteen (Kory Baker) mukaan ensi kaudella neljä ulkomaalaisvahvistusta Besch, Miasnikov, Baker ja Nistas. Näinköhän tämä Miasnikov saa lähtöpassit?
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Saa kuulemani mukaan 5000e/kk Jukureista, sopimus sisältää Liigapykälän!

Täytyy toivoa, että Nistas ja Baker onnistuvat hyvin Jukureissa syyskaudella ja että he takovat kovia pistemääriä illasta toiseen. Eiköhän jonkun liigaseuran kiinnostus saata siinä vaiheessa herätä, koska heillä siis on KKmiehen mukaan sopimuksessaan tuo liigapykälä.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Verotusteknisiä syitä?

En uskoa, että verotuksellisesti sillä on mitään merkitystä, että saapuuko ulkomaalaisvahvistus maahan elo- vai syyskuussa. Muutoinhan kaikkien joukkueiden kannattaisi hankkia vahvistukset vasta syyskuussa jos sillä saataisiin tuntuvaa säästöä aikaiseksi.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Mä oon ollut ennenkin pihalla näistä. Mutta mulla olisi sellainen käsitys, että veroilla ei tässä tapauksessa pääse pahemmin kikkailemaan. Jos ulkomaalainen olisi Suomessa alle puoli vuotta, niin silloin selviäisi pienemmillä veroilla. Mutta kun "Tilapäinen poissaolo ei estä pitämästä oleskelua jatkuvana." - eli kesänvietto muuallakaan ei taida auttaa. Mutta tietäisikö joku, tuleeko Jukureiden maksettavaksi takautuvasti myös viime kauden verot? KooKoolta nitä ei voi karhuta.

Ihan realistisilta summilta vaikuttaa nuo KKmiehen tiedot. Ei ole tuolla summalla vielä edes Mestiksen kallispalkkaisin peluri ensi kaudella. Ja jostain ulkomailta/liigasta tili olisi ollut vähintään kaksinkertainen, jos sopiva paikka olisi löytynyt. Jukurit maksaa joka tapauksessa kaikkine kuluineen varmaan semmoisen kympin kuussa. Siis olettaen, että Baker puhui nettottuloistaan, kuten ulkomaalaisten kohdalla yleensä.
Kyllähän tuosta Nistaksen palkasta on viime kaudella maksettu verot normaalisti kun mies oli yli puoli vuotta Suomessa.

Baker taas oli alle puoli vuotta Suomessa, joten KooKoo olisi voinut ja on ilmeisesti viime kauden osalta käyttänytkin tuota artistiverotusta.
Tällöin Jukurit joutuvat maksamaan loppuvuoden ajalta verot normaalisti +tietysti extraa sen päälle kun keväältä ei ole maksettu riittävästi veroja.

No tuskimpa Baker olisi miltään SM-liigajoukkueelta noilla näytöillä saanut tuplasti suurempaa sopimusta varsinkin kun tuo 5000€/kk on lähellä liigapelaajan keskipalkkaa.
Harvoin noista Mestiksen pistepörssin tähdistä on suoraan tullut SM-liigassa saman roolin kavereita, joten miksi yksikään SM-liigaseura olisi maksanut selvää yli hintaa, toisekseen Baker on riski kun tällä kaudella ei saa olla kuin kolme ulkomaalaista.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Saa KooKoon ulkomaalaispoppoo kyllä parantaa aika lailla otteita, jos KooKoo meinaa pärjätä Jukureille ensi kaudella. Tosin eipä se viime kausikaan kovin hääppöisesti lähtenyt liikkeelle, kun KooKoo hävisi sarjassa kolme ensimmäistä peliään (Jukurit, K-Vantaa ja Salamat) ja ainakaan noissa peleissä ei Nistasista ollut vielä ratkaisemaan pelejä. Tosin nyt Nistas ja Baker ovat jo vuoden totutellet mestiskiekkoon, joten eipä olisi kovinkaan suuri yllätys jos he olisivat ensi kaudella sarjan parhaat ulkomaalaiset. Mielenkiintoiseksi homma menee. Jukureissa jo kolme viime kauden KooKoon pelaajaa (Lindholm, Nistas, Baker).
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllähän tuosta Nistaksen palkasta on viime kaudella maksettu verot normaalisti kun mies oli yli puoli vuotta Suomessa.

Totta joo, hyvä tarkennus. Multa meni vähän ajatukset ristiin. Selväksi tuli joka tapauksessa se, että Bakerin osalta kulut nousevat aika huimasti.


No tuskimpa Baker olisi miltään SM-liigajoukkueelta noilla näytöillä saanut tuplasti suurempaa sopimusta varsinkin kun tuo 5000€/kk on lähellä liigapelaajan keskipalkkaa. [...] miksi yksikään SM-liigaseura olisi maksanut selvää yli hintaa, toisekseen Baker on riski kun tällä kaudella ei saa olla kuin kolme ulkomaalaista.

Niin no, Bakerhan ei saanut sopimusta liigaan. Eli siis sikäli turha jossitella asiaa. Seurat eivät katsoneet saavansa riittävästi vastinetta rahoilleen, tai miten asian haluaakin muotoilla.

Se on tosin ihan saletti, että samalla palkalla Bakeria ei oltaisi liigassa nähty. Esimerkiksi viime kaudella kaikki liigan ulkomaalaispelaajat tienasivat vähintään 50.001-100.000 euroa kaudesta (lähteenä SJRY:n pelaajakysely). Kiintiön pienentäminen nostanee ulkomaalaistenkin tuloja.

Mediaanipalkka liigapelaajalle oli viime kaudella suunnilleen jotain kuusi tonnia kuussa. Mukana on siis kaikki junnutkin, jotka saivat taskurahoja. Vaikea uskoa, että Baker (tai paremminkin agenttinsa) olisi lähtenyt polkemaan yleistä hintatasoa näin voimakkaasti.

En uskoa, että verotuksellisesti sillä on mitään merkitystä, että saapuuko ulkomaalaisvahvistus maahan elo- vai syyskuussa. Muutoinhan kaikkien joukkueiden kannattaisi hankkia vahvistukset vasta syyskuussa jos sillä saataisiin tuntuvaa säästöä aikaiseksi.

Vika Mestis-joukkue pelaa vikat pelinsä joskus huhtikuun alkupuolella. En jaksa nyt tarkkaa päivää alkaa kaivamaan. Mutta siitä voi jokainen laskea puoli vuotta taaksepäin. Loka-marraskuussa aletaan varmasti miettiä monella paikkakunnalla mahdollisia hankintoja. Mutta nämä koskevat siis vain entuudestaan vieraita kavereita.
 

Jukka L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Kyllä kuulostaa aika hurjilta nuo Amarillossa kerrotut "Bakerin" palkat. Jukurit on ilmoittanut, että mies on joukkueen mukana ja maassa vasta 13 päivä kuluvaa kuukautta.
En oikein jaksa uskoa, että mies olisi hörppäämässä Kouvolan yössä, kun joukkue tahkoaa Marskicuppia?
Toivakka on sanonut, että Jukureissa ei huippupalkoja makseta. Tässä valossa tuo palkka kuulostaa aika utopistiselta. Joukkueeseen on kuulemma tulossa vielä kaksi pelaajaa. Nistaksen toivottaisin tervetulleeksi samantien. En kuitenkaan usko tuohonkaan huhuun.
 
Kyllä se Baker taitaa vaan Kouvolassa pyöriä... Hyvän sopparin tehnyt ilmeisesti Jukureihin, kun saa rauhassa Kouvolassa ottaa keittoa, kun muut pelaavan harjoituspelejä.
 

Kouvo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
En oikein jaksa uskoa, että mies olisi hörppäämässä Kouvolan yössä, kun joukkue tahkoaa Marskicuppia?

Kyllä vain on. Näin hänet mm. KPL:n junioreiden peliä hetken aikaa katsomassa erään Niko Tuomi nimisen kanadalaisen seurassa. Hänellä tosiaan on täällä puuhia paremman sukupuolen kanssa.

Voin vahvistaa tämän tiedon. Näin itse Kory Bakerin viihteellä Kouvolan yöelämässä.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Olipa Baker tällä viikolla Kouvolassa tai ei, niin tuskin mies ulkopuolisten kuullen palkastaan puhelee. Bakerin bruttopalkka voi mielestäni olla lähellä tuota viittätonnia. Sehän tekisi 45 k€ kaudesta, kun Mestiksessä siis maksetaan palkkaa yhdeksältä kuukaudelta. Tuolla rahalla ei olisi vielä Mestiksen kalleimpia pelaajia.

Nistaksen tuloon Jukuriehin en usko. Jukureilla on ryhmä täynnä ja valmentaja Makkosen mukaan joukkuetta täydennetään vain tarvittaessa (esim. loukkaantumisten vuoksi). Tällöin veikkaisin kyseessä olevan liigan ylijäämäpelaaja. Nistas on tähän aikaan kaudesta jo liian kallis mies Jukureille. Toki neljäs ulkkari tuohon menisi jos esim. Miasnikov laitetaan a-junnuihin pelaamaan.

Jottei nyt ihan Jukureista kirjoittamiseen tämä menisi, niin Kouvolassa ei ole vielä syytä huolestua ulkomaalaisten vaisuihin esityksiin parissa pelissä. Tyypillisesti meren takaa tulevilla menee hetken aikaa tottua paikalliseen menoon (en tarkoita ravintolaelämää). Eiköhän KooKoon ulkomaalaiset osoita syksyn pimetessä olevansa odotuksien mukaisia hankintoja. Onneksi KooKoo ja Jukurit kohtaavat useasti jo harjoituskaudella, niin päästään vielä spekuloimaan näistä monta kertaa. Mielenkiintoa siis riittää jo ennen sarjakauden alkua!
 

Sigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Titaanit
Totuuden nimessä pitää ihmetellä miksei Kouvolassa tarjottu viimekaudelle erinomaisia otteita esittäneille ulkkareille jatkosoppareita ?

Mitä huonommaksi uudet vahvistukset viimekautisiin osoittautuu sitä enemmän harmittaa.

Mut toisaalta ei siellä tarvi olla kun joku hyvä yhteistyökumppani joka maksaa vaikka Bakerin palkan omii nimii ja seura hoitaa vaan muut järjestelyt.
 

Fordél

Jäsen
Se on varma, että tarjottu on, mutta ilmeisesti ainakaan Bakerin kanssa näkemys palkasta oli hyvinkin kaukana. Ja ihan oikein, että Bakerin kanssa ei tehty sopparia hinnalla millä hyvänsä, sillä kukaan ei ole korvaamaton.

Enkä vielä lähtisi vetämään johtopäätöksiä mihinkään suuntaan sen suhteen, että meneteltiinkö KooKoossa oikein. Bakerin otteista ei ole mitään hajua (onko vain yhden kauden ihme?) ja KooKoon ulkkaritkin ovat pelanneet vasta yhden pelin. Jos Kultanenkin on ollut harkkapeleissä suoraan sanottuna surkea niin ehkä se antaa vähän anteeksi kanukeillekin. Olen aivan varma, että ainakin kaksikko Ramsay-Dickenson tulee olemaan sarjan alettua kovassa iskussa.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Totuuden nimessä pitää ihmetellä miksei Kouvolassa tarjottu viimekaudelle erinomaisia otteita esittäneille ulkkareille jatkosoppareita ?

Ehkä tarjottiin, mutta ei kelvannut?

Menee vähän offtopiciksi, mutta samalla täytyy kyllä nostaa hattua Jukureille tästä ovelasta, vaikkakin riskialttiista taktiikasta pelaajien hankkimiseksi. Isommat saa rauhassa ensin valmistella kilpailukykyään, ja Mikkeli korjaa kalkkiviivoilla ne hyvät hedelmät, jotka eivät heti isojen rahojen alkukierroksilla saaneet paikkaa/tahtoaan lävitse. Eli Jukureiden pelaajastategia on maltillinen odottelu yhdistettynä hyvään scouttaukseen.

Summa summarum; tällä tavoin Mikkelissä on taas lähes yhtä kilpailukykyinen joukkue kuin perinteisillä isoilla, mutta halvempaan hintaan.

Edit. Baker siis varmasti toivoi pääsevänsä liigaan ja taisihan TPS ainakin olla kiinnostunut(?). Ulkomaalaisille vaan tuo vaatimustaso on nyt kiintiön myötä aika korkealla, vrt. Sportin Nabb sai paikan liigasta, mutta Baker ei.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös