Mainos

KooKoo kaudella 2022–2023 – Olli Salo Sexy Hockey jatkuu

  • 330 846
  • 1 798

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Melkein väittäisin, että kaikki paukut on satsattava nyt siirtomarkkinoilla siihen hyvin luistelevaan kiekolliseen puolustajaan, sillä meidän pakiston hitaahko liike ja kiekollisen taidon puute tuhoaa meidän pelaamisen ihan avauspelaamisesta lähtien. N
Kokonaisuudessaan loistavia havaintoja ja erittäin hyvä kirjoitus. Näitä on aina kiva lukea toisin kuin kirjoituksia, että kaikki on paskaa. Näihin havaintoihin on helppo yhtyä. Kommentoisin kuitenkin, että mistähän tuommoinen taruolento hyvin luisteleva kiekollinen puolustaja olisi tässä vaiheessa saatavilla. Miksi yksikään joukkue luopuisi kesken kauden tällaisesta pelaajasta. Olen kyllästymiseen asti sanonut, että virheet joukkueen kokoamisessa on jo tehty aikaisemmin ja olisi melkoinen lottovoitto löytää enää tässä vaiheessa kautta kovanluokan vahvistuksia. Matt Caitohan tietysti olisi tällainen, mutta en nyt ihan varma ole innostuisiko Leksand IF myymään häntä, jos Kulti alkaisi kyselemään. Luulisin, että KooKoolla on kyllä kokoajan pelaajalotto vetämässä.
 

John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KouPa ( Kouvolan Paska)
Kommentoisin kuitenkin, että mistähän tuommoinen taruolento hyvin luisteleva kiekollinen puolustaja olisi tässä vaiheessa saatavilla. Miksi yksikään joukkue luopuisi kesken kauden tällaisesta pelaajasta.

Ei mitään hajua. Jos tietäisin, olisin varmaan jonkun ison kiekkoseuran palkkalistoilla. :D

Lähinnä tulee mieleen sellaisia optioita, että löydettäisiin tämän profiilin pelaaja, joka on omassa seurassaan ajautunut pieneen rooliin, joutunut koirankoppiin ja sitä kautta menettänyt itseluottamuksensa. Näille uusi alku muualla voisi tehdä ihmeitä. Suomesta tulee mieleen HIFK:n Otso Rantakari. SHL:ssä voisi myös olla kiekollisia, hyvin liikkuvia puolustajia, jotka ovat seuroissaan ajautuneet umpikujaan. Joku kovatasoisemmassa sarjassa flopannut pelaaja voi kotoisessa Liigassa olla todellinen kultakimpale.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei mitään hajua. Jos tietäisin, olisin varmaan jonkun ison kiekkoseuran palkkalistoilla. :D

Lähinnä tulee mieleen sellaisia optioita, että löydettäisiin tämän profiilin pelaaja, joka on omassa seurassaan ajautunut pieneen rooliin, joutunut koirankoppiin ja sitä kautta menettänyt itseluottamuksensa. Näille uusi alku muualla voisi tehdä ihmeitä. Suomesta tulee mieleen HIFK:n Otso Rantakari. SHL:ssä voisi myös olla kiekollisia, hyvin liikkuvia puolustajia, jotka ovat seuroissaan ajautuneet umpikujaan. Joku kovatasoisemmassa sarjassa flopannut pelaaja voi kotoisessa Liigassa olla todellinen kultakimpale.
Eliteprospectsin Free Agent listalla on ainoastaan kuusi viime kaudella liigaa pelannutta ilman sopimusta olevaa puolustajaa. Ei ole ainakaan siellä hääppöinen tarjonta. Pitäisköhän soittaa mätitahnalle?

Puolustajat:
Ryan Johnston CAN
Samuel Kemppainen
Juho Korhonen
Sam Lofquist USA
Tyler Nanne USA
Victor Westermarck
 

Yankowski

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos joukkue on sysipaska ja pelaa, niin kuin tänään kolmannessa erässä, niin olen tyytyväinen. Mutta mielelläni näkisin voittoja, minäkin. Mutta jos peli jatkuu tuollaisena, kyllä niitä tulee. Ehkä jo viikolla. Mutta edelleen totean, että ykköskentässä pelaavan puolustajan on pystyttävä toisenlaisiin avauksiin kuin hätäisiin toimituksiin laitoja pitkin. Ja täysin typeristä jäähyistä on päästävä eroon.
Kuten Jukka Jalonenkin Cmoren lähetyksessä totesi oli KooKoon hallinta kolmannessa erässä täysin näennäistä ja todellisia maalipaikkoja ei viime sekuntien tilannetta lukuunottamatta ollut käytännössä lainkaan. Joukkueesta yksinkertaisesti puuttuu ratkaisijat ja vastuunkantajat. Ylivoimallakaan ei tuntunut ketään kiinnistavan mennä maalin eteen ottamaan mustelmia.
 

sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Kuten Jukka Jalonenkin Cmoren lähetyksessä totesi oli KooKoon hallinta kolmannessa erässä täysin näennäistä ja todellisia maalipaikkoja ei viime sekuntien tilannetta lukuunottamatta ollut käytännössä lainkaan. Joukkueesta yksinkertaisesti puuttuu ratkaisijat ja vastuunkantajat. Ylivoimallakaan ei tuntunut ketään kiinnistavan mennä maalin eteen ottamaan mustelmia.
Se on varmaan ollut eri pelissä kuin joukkueiden valmentajat ja yksi kiekkotietäjä tältä palstalta. Mut eteenpäin on menty. Tai siis aika on mennyt eteenpäin. Peli ei ole kehittynyt yhtään. Viimevuonna oli neljä kolmoskenttää. Tänävuonna meillä on neljä neloskenttää. Hyvä että säästettiin, niin voidaan turvata seuran tulevaisuus.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hyvä että säästettiin, niin voidaan turvata seuran tulevaisuus.
Missä näin on kerrottu, että säästettiin? Julkisuuteen on kerrottu, että KooKoon pelaajabudjetti on suurempi kuin edellisellä kaudella. Jos virheitä on tehty joukkueen kokoamisessa ja hankinnat eivät ole vastanneet odotuksia, niin käsittääkseni kyse on eri asiasta kuin säästämisestä. Ei KooKoossa tahallaan ole tehty floppihankintoja. En ole myöskään mistään lukenut, että seurassa oltaisiin kerrottu, että eteenpäin on menty. Näkeehän sen nyt sokea Reettakin, että tällä kaudella on otettu takapakkia epäonnistuneiden hankintojen takia.
 
Viimeksi muokattu:

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Välimaa nimenomaan sanoi, että voitot laitetaan säätöön pahan päivän varalle. Eikä siinä mitään, mutta olisi sietänyt vähän enemmän selvästi pelaajiin panostaa - silti olisi varmaan jäänyt säästöön.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Välimaa nimenomaan sanoi, että voitot laitetaan säätöön pahan päivän varalle. Eikä siinä mitään, mutta olisi sietänyt vähän enemmän selvästi pelaajiin panostaa - silti olisi varmaan jäänyt säästöön.
Tämähän on sikäli järkevää, koska yleisömäärät eivät olleet alkukaudestakaan hyviä, vaikka voittoja tuli solkenaan ja KooKoo keikkui ihan kärkiporukassa. Pelaajabudjettia on kuitenkin kasvatettu. KooKoolla ei ole ketään rikkaita omistajia, joten kaikille pitäisi olla selvää, että KooKoo ei voi ostaa menestystä. Kyllä tämä on ainoa tie, että pyritään nostamaan pelaajabudjettia maltillisesti vuosi vuodelta. Täksi kaudeksikin nostettiin pelaajabudjettia, mutta hankinnat eivät varmasti ole ainakaan tähän asti vastanneet odotuksia.

Sanoiko Välimaa myös, että säästettiin ja hankittiin tarkoituksella neljä neloskenttää, että turvataan seuran tulevaisuus?

Jos katsotaan mitä Välimaa on sanonut, niin yhtälailla hän on sanonut, että pelaajabudjetissa olisi tilaa ja hankintoja on etsitty, mutta että pelaajamarkkinat ovat kuivat. Ja ei hankinnatkaan mitään takaa. Yhtälailla myös hankinnat voivat flopata. Itse en tosin ole heittänyt pyyhettä kehään. Mielestäni KooKoolla on edelleen mahdollisuudet pelata itsensä runkosarjassa kymmenen parhaan joukkoon. Toki mahdollisuudet on jäädä myös kymmenen joukkueen ulkopuolelle, kuten monella muullakin joukkueella.
 
Viimeksi muokattu:

Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kummasti sieltä koko ajan johonkin Jukureihinkin virtaa uutta pelaajaa, kun taas joku uusi ilmeisesti tulossa. Täälläkin seurajohto voisi ottaa päät pois perseestä ja alkaa reagoida. Ei tarvitse kummoista pelaajaa hankkia, kun vahvistaisi nykyjoukkuetta.
 

Kalapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Katselin eilen mielenkiinnolla Hifkin hankintaa Kristian Vesalaista. Hänhän tuli SHLstä huonon alkukauden jälkeen kesken kauden. Ei huonoa, mutta ei mitään loistavaakaan. Joukkue siellä pelaa, voittaa tai häviää. Muistan muutama vuosi sitten kun Teemu Turunen pelasi Hifkin väreissä Sumulaaksossa. Hän oli kyllä luistelultaan kuin eri planeetalta ja jatkuva uhka. Jossakin luki, että Vesalainen on kallis nouto. Niin varmasti onkin. Mielestäni Kookoo tarvitsee nyt vahvistusta, mutta ennen kaikkea puolustukseen. Seppälän ja Pellin paikkaajaa ei ole, Keitosta puhumattakaan. Hyökkäyksessä Antonen-Liedes on huikea kaksikko. Kun nyt pysyisivät ehjinä. Ottosson tulee vielä tuottamaan meille iloa, Molinista en ole niin varma. Kaverilla oli eilenkin kaksi huimaa tonttia, mutta huonot ratkaisut. Ratista kaipaan kentälle.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ketäs Jukureihin on tullut kauden aikana? Johan Harju ja Quinton Howden ja nyt siis tulossa ilmeisesti Lucas Nordsäter. Eikös KooKoolla ole jo omasta takaa tämän tason pelaajia rosteri pullollaan? Kukas näistä olisi ollut KooKoolle oikeasti vahvistus? Johan Harju 11 peliä 1+1=2 ja Quinton Howden 2 peliä 0+0=0. Samanaikaisesti KooKoon ruotsalaisia haukutaan paskoiksi. Omasta mielestäni tämä Harju ei ole ollut yhtään sen kummoisempi vahvistus kuin KooKoonkaan ruotsalaiset. Ihan oikeastiko joku on näistä Jukureihin kesken kauden tulleista pelaajista kateellinen?
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Lopeta nyt tomppa toi paska jo hiljalleen. Pelsut ja Jukurit, joiden meno on meitä selvästi parempaa reagoi ja kokeilee, useasti parjaamasi Harju on esim koeajalla ja tuskin jatkaa. Sentään joukkueet reagoivat ja yrittävät parantaa kokonaisuuttaan ja Harju varmaankin lähtee kiertoon kohta Jukuri-fanien mukaan - ja tärkeää onkin myös todeta välillä, jos joku pala ei toiminut ja jatkaa kohti paremman tavoittelua.

KooKoo on valinnut näillä mennään/näistä saadaan muokattua taktiikan. Joten sillä mennään.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lopeta nyt tomppa toi paska jo hiljalleen. Pelsut ja Jukurit, joiden meno on meitä selvästi parempaa reagoi ja kokeilee, useasti parjaamasi Harju on esim koeajalla ja tuskin jatkaa. Sentään joukkueet reagoivat ja yrittävät parantaa kokonaisuuttaan ja Harju varmaankin lähtee kiertoon kohta Jukuri-fanien mukaan - ja tärkeää onkin myös todeta välillä, jos joku pala ei toiminut ja jatkaa kohti paremman tavoittelua.

KooKoo on valinnut näillä mennään/näistä saadaan muokattua taktiikan. Joten sillä mennään.
Et sitten pystynyt vastaamaan kysymykseeni, kuka näistä Jukureiden hankinnoista olisi selkeästi vahvistanut KooKoota. Mitä paskaa siinä on jos on asioista eri mieltä? Täällähän suolletaan täyttä paskaa, että muut reagoi kokoajan ja KooKoo on jopa tunnettu siitä, että ei reagoi. Jos katsotaan vaikka Tuokkolan aikaa, niin KooKoo reagoi poikkeuksellisen paljon lähes mihin tahansa joukkueeseen verrattuna. Täällä kehutaan, että Jukurit reagoi kun hankkii Johan Harjun ja samanaikaisesti haukutaan KooKoon omat ruotsalaispelaajat paskoiksi. Tiedän kyllä, että Johan Harju on koeajalla, koska yksinkertaisesti eivät ole löytäneet mistään ns. varmaa korttia, koska pelaajamarkkinat ovat kuivat, jota sinullekin on huonolla menestyksellä yritetty selittää. Jos ja kun pelaajamarkkinat ovat kuivat, niin joutuvat ottamaan näitä arpoja koeajalle. En kyllä edes näe Harjussa yhtään sen enempää potentiaalia kuin mitä KooKoosta ei jo valmiiksi löytyisi.

KooKoo on valinnut sitä ja tätä. Ilmeisesti kaikki muutkin liigajoukkueet valinneet saman taktiikan, koska yhteenkään joukkueeseen ei ole tullut yhtään enempää pelaajia kesken kauden kuin mitä KooKoo on hankkinut. Äkkiä laskettuna seitsemän liigajoukkuetta eivät ole reagoineet lainkaan, KooKoo hankkinut kaksi pelaajaa ja loput seitsemän liigajoukkuetta 1-2 uutta pelaa kauden aikana.

Kehut kun Jukurit ja Pelicans reagoi kesken kauden mutta KooKoo ei. Muistuttaisin, että KooKoo on hankkinut kesken kauden tismalleen yhtä monta uutta pelaajaa kuin Pelicans ja Jukurit. Tosin aikaisemmin olen huonolla menestyksellä yrittänyt vääntää rautalangasta, että olennaisempaa on se, ketä hankitaan joukkueen kasausvaiheessa kuin kesken kauden.

Mitenhän on mahdollista, että KooKoo on kolmen edellisen kauden pisteillä laskettuna liigan viidenneksi paras joukkue, kun kaikki reagoinnista lähtien on niin paskaa?
 
Viimeksi muokattu:

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Sinä et ymmärrä Tomppa vaan reagoinnista mitään ja minä en ymmärrä muiden pöytiin pälyilystä mitään. Suomalainen perisynti on olla kiinnostunut muiden asioista enemmän kuin omista ja sitä nämä sinun vuodatukset lähinnä ovat.

Kaudella 1989-1990 muuten tiputtiin liigasta ja Alex P. Weinrich oli muinoin meillä vahvistuksena. Mutta nyt pelataan liigaa kaudella 2022-2023 ja siinä pitäisi pärjätä.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sinä et ymmärrä Tomppa vaan reagoinnista mitään ja minä en ymmärrä muiden pöytiin pälyilystä mitään. Suomalainen perisynti on olla kiinnostunut muiden asioista enemmän kuin omista ja sitä nämä sinun vuodatukset lähinnä ovat.

Kaudella 1989-1990 muuten tiputtiin liigasta ja Alex P. Weinrich oli muinoin meillä vahvistuksena. Mutta nyt pelataan liigaa kaudella 2022-2023 ja siinä pitäisi pärjätä.
Hetkinen? Siis kuka on kiinnostunut muiden asioista? Viimeksi tänään tähän ketjuun on kirjoitettu alla mainittu viesti, jossa kehuttiin muiden joukkueiden tekemistä. Täällähän joku tai jotkut kokoajan toitottaa ja kehuu, kun muut sitä ja tätä. Jos en itse ymmärrä reagoinnista, niin ei minun tarvitse ymmärtääkään. Pääasia, että KooKoossa ymmärretään ja KooKoo on viime kausina reagoinut tarvittaessa hyvin resurssiensa puitteissa.

Kummasti sieltä koko ajan johonkin Jukureihinkin virtaa uutta pelaajaa, kun taas joku uusi ilmeisesti tulossa. Täälläkin seurajohto voisi ottaa päät pois perseestä ja alkaa reagoida. Ei tarvitse kummoista pelaajaa hankkia, kun vahvistaisi nykyjoukkuetta.
 

Keyser

Jäsen
Millos se Ratinen on palaamassa askiin?

Todella harmi kun muistaakseni tää koko loukkaantuminen tapahtui lähinnä pelaajan omasta heikosta pelaamisesta, kun yritti puskea aivan liian ahtaaseen paikkaan hyökkäysalueella. Tosi ikäviä tommoset loukit, jotka vie yhtäkkiä ainakin yhden kolmasosan koko kaudesta. Kehitykselle hieman esteitä.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Millos se Ratinen on palaamassa askiin?

Todella harmi kun muistaakseni tää koko loukkaantuminen tapahtui lähinnä pelaajan omasta heikosta pelaamisesta, kun yritti puskea aivan liian ahtaaseen paikkaan hyökkäysalueella. Tosi ikäviä tommoset loukit, jotka vie yhtäkkiä ainakin yhden kolmasosan koko kaudesta. Kehitykselle hieman esteitä.
Ratinen on vielä sivussa arviolta 4-5 viikkoa eli näillä näkyminen olisi palaamassa joskus joulun tienoilla.
On kuitenkin ollut jo jäälläkin harjoituksissa mukana punainen paita päällä.
 

KooKoofani17

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Bruins, ManU, Three Lions
Pakko ottaa kiinni tuohon Kookoon alivoimapelaamiseen, kun se itseä turhauttaa aivan suunnattomasti, mutta sitä ennen haluan mainita, että täysin samaa mieltä tuosta että, tärkeää on nähdä noita syitä miksi jäähyjä tulee ja niitä joudutaan ottamaan, se että Kookoo istuu boksissa paljon ei ole hyvä yhdistelmä sen kanssa että itse alivoima pelaaminen on aivan luokatonta.
1. Mielestäni alivoimalla pelaajat ovat sijoittautuneet aivan päin helvettiä, vastustaja voi käytännössä toimittaa mistä vain kiekkoa maalille, koska pelaajat eivät ole vetolinjoilla.
2. Passiivisuus silloin kun kiekko on irti tai vastustaja ei ole hyvässä peliasennossa jakamassa kiekkoa.
3. Jostain syystä pelin puolen pakki, pelaa niin lähellä kiekollista, että kiekollisella on lähes aina mahdollisuus syöttää maalineteen pelaajalle, joka voi sitten kääntää takatolpalle tai yrittää itse maalia.(tätä yritetään kylläkin Kookoota vastaan todella vähän?)
4. Ollaan todella harvoin tietoisia vastustajan ylivoimakuvioista, ja tätä kautta pelaajista, jolle paikat usein pelaataan. Esimerkkinä eilen, Vesalainen oli yleensä koko ajan vapaana, ja häntä ei oltu scoutattu yhtään.
En tiedä johtuuko tämä enemmän pelaajien ymmärtämättömyydestä ja huonoudesta, vai siitä miten alivoimaa valmennetaan pelaamaan?
Noista seikoista johtuen Kookoon alivoima perustuu enemmän vastustajan pelaamiseen, kuin siihen että alivoima oikeasti tekisi ylivoiman pelaamisen vaikeaksi. Vastustajalla on lähes aina 2min ylivoiman aikana 1-3 hyvää paikkaa.
Mutta kuten mainittu tätä ei huomaisi niin paljon, jos tehtäisiin asiat paremmin, siten ettei jäähyjä synny. Tämä nyt oli vain oma avautumiseni alivoimasta, kun tuntuu, että joka pelissä samat ongelmat toistuvat.
 

KooKoo Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPL ja Kouvotkin.
Olen 15 viestiä jäljessä…puhutaan yleisömääristä. Käyn noin neljä kertaa vuodessa töiden takia Montrealissa ja pari niistä on kiekkokaudella. Vaikka Habs on enemmän tai vähemmän menestynyt, siellä on aina halli täynnä. Koska pointti on mennä matsiin ja nauttia pelistä. Omilla voi mennä vaikka miten, tärkeintä on nähdä kiekkoa. Helsingissä tästä on jo merkkejä mutta miksei meillä Kouvolassa kanssa saada Lumoniin se 3500-4000 joka ilta? Siinä olisi kulttuuria. Ja samalla annettaisiin toimistolle pelimerkkejä.
 

Fanatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vaikka Habs on enemmän tai vähemmän menestynyt, siellä on aina halli täynnä. Koska pointti on mennä matsiin ja nauttia pelistä. Omilla voi mennä vaikka miten, tärkeintä on nähdä kiekkoa. Helsingissä tästä on jo merkkejä mutta miksei meillä Kouvolassa kanssa saada Lumoniin se 3500-4000 joka ilta? Siinä olisi kulttuuria. Ja samalla annettaisiin toimistolle pelimerkkejä.
Suomessa ei ole samanlaista kulttuuria.
 

One-timer

Jäsen
Ja samalla annettaisiin toimistolle pelimerkkejä.
Toisaalta viime kaudella toimistolle annettiin niitä pelimerkkejä ja tälle kaudelle ei käytetty ees alustavaa budjettia kokonaa ilmeisesti kauden alla niin kyllä itselle ainakin vähän tulee sellainen olo että miksi toimistolle pitää antaa niitä pelimerkkejä. Varmasti ei ole kaikki markkinat ole olleet kuivia huhtikuusta saakka(ykkössentteriä tuskin olisi silloinkaan saatu enää toki).
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Toisaalta viime kaudella toimistolle annettiin niitä pelimerkkejä ja tälle kaudelle ei käytetty ees alustavaa budjettia kokonaa ilmeisesti kauden alla niin kyllä itselle ainakin vähän tulee sellainen olo että miksi toimistolle pitää antaa niitä pelimerkkejä.
Tässä lauseessa kiteytyy hyvin suomalainen urheilukulttuuri. Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tuetaan joukkuetta vaikeina aikoina, mutta Suomessa vaikeina aikoina ilmoitetaan rehvakkaasti kun vasta kolmannes kaudesta pelattu, että jätetään seuraavan kauden kausikortti ostamatta ja viedään jatkossa rahat mieluummin vaikka koripallojoukkueelle. Täytyy muistaa, että KooKoon yleisömäärät eivät viime kaudellakaan olleet hääppöisiä. KooKoon viime kauden yleisökeskiarvo loistavasta menestyksestä huolimatta oli luvalla sanoen surkea 2201, joten ei niitä pelimerkkejä kukaan KooKoolle ole antanut. Samat katsojat kenen tukeen KooKoo ei voi jatkossakaan luottaa ovat ensimmäisenä vaatimassa käyttämään kyseisiä rahoja pelaajahankintoihin. Suurin kunnia hyvästä tuloksesta menee toimistolle kaikkien aikojen parhaasta yritysmyynnistä johtuen. Täällä kun yhtenä lempiaiheena on KooKoon organisaation haukkuminen niin ei pidä unohtaa ketkä loistavan taloudellisen tuloksen ovat mahdollistaneet. Loistavaa duunia KooKoon organisaatiolta. Kiitos! Itse tuen ja vien mielelläni roposeni jatkossakin KooKoolle.
 
Viimeksi muokattu:

yaremchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Green,Strömwall, Caito, JP Haataja
Sen verran tuohon toimiston toimintaan että isoa osaa tuloksessa näytteli koronatuet ja siihen ei tarvittu muuta kun laittaa hakemus toimistolta menemään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös