Mainos

KooKoo kaudella 2020–2021

  • 414 962
  • 1 509

Kurt

Jäsen
Luin ensin, että paita kattoon Lumonilla (mikä ei toisaalta olisi valtava vääryys).. Vaikka nopeus hidastuu niin Haden peliäly ja laukaus on vielä niin kovalla tasolla, että toivottavasti jatkaa.
Ehdottamasti one more year ja sitten paita kattoon.

Joku voi kyseenalaistaa, että riittääkö noin viisi kautta tuohon asemaan, mutta mielestäni riittää hyvin. Haataja on tämän uuden liigatulemisen ylivoimaisesti kovin kotimainen nimi, joka täällä on pelannut ja tekemisestä näkee, että voittamisen palo on edelleen kova, lisäksi hoidellut kapteenin ja varakapteenin tehtäviä.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Voi hyvin olla, että Hade miettii, jatkaako uraansa vielä vai ei. Jos tulee hyvä kevät, niin siihen olisi ainakin tyylikästä lopettaa. Itse toivon, että Hade saadaan pidettyä KooKoossa uransa loppuun saakka, luistimet naulaan Lumonilla.

Hade kertoi Iltalehdessä 8.1.2020, että aikoo jatkaa pelaamista myös ensi kaudella.

Haatajan sopimus KooKoon kanssa päättyy tähän kauteen, mutta kuten tilastotkin kertovat, annettavaa miehellä riittää edelleen.
– Tarkoitus on jatkaa pelaamista, hän vahvistaa.

Vielä 1-2 kautta KooKoossa ja sitten paita kattoon.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ehdottamasti one more year ja sitten paita kattoon.

Joku voi kyseenalaistaa, että riittääkö noin viisi kautta tuohon asemaan, mutta mielestäni riittää hyvin. Haataja on tämän uuden liigatulemisen ylivoimaisesti kovin kotimainen nimi, joka täällä on pelannut ja tekemisestä näkee, että voittamisen palo on edelleen kova, lisäksi hoidellut kapteenin ja varakapteenin tehtäviä.

Siitä ei ole kyse, riittäisivätkö Haden viisi kautta paidan jäädyttämiseen. Kyllä riittäisivät. Hade on KooKoon uuden liiga-ajan tärkein yksittäinen pelaaja.

Silti pitää muistaa, että Hade on Kärppien kasvatti, joka on voittanut kaksi mestaruutta kasvattajaseurassaan ja yhden IFK:ssa. Näistä nyt ainakaan IFK ei nosta Haden paitaa kattoon, mutta mielestäni Kärpillä olisi siihen jonkinlainen etuoikeus, jos haluaisivat. Tilannetta mutkistaa myös se, missä järjestyksessä asiat ovat tapahtuneet. Haden paita olisi helpompi nostaa kattoon, jos hän olisi ensin tahkonnut liigaa pitkään KooKoossa ja vasta sen jälkeen voittanut mestaruudet muualla. Mutta nyt homma on mennyt toisin päin.

Luonnollisesti tämä ongelma katoaa, jos Hade voittaa mestaruuden KooKoossa. Ja tähän hymiö. Mutta siitä olen samaa mieltä, että jonkinlainen kunnianosoitus Hadelle kuuluu. Seuralegenda ilman muuta. Ja onhan Haden merkitys KooKoolle ollut paljon suurempi kuin merkitys Kärpille tai IFK:lle.
 
Täytyy myös muistaa, että minkä kokoluokan seura on paitaa nostamassa ja mitä legendoja seurassa on ollut aiemmin tai parhaillaan, ja mikä on ollut pelaajan merkitys kyseiselle seuralle. HIFK:sta ei tarvitse edes keskustella, toki mieluista pelaaja ja herättää hyviä muistoja, mutta ei hän nyt siellä mikään legenda sentään ole. Kärpissä Hadella on enemmän historiaa ja merkitys seuralle on isompi, mutta ei hän sielläkään sentään niin suuri legenda ole. Samalta aikakaudelta on seurassa esim Pyörälä ja Kukkonen, ja omana kasvattina vaikkapa Ilkka Mikkola, jolla noin 10 kautta Kärpissä ja nippu mestaruuksia.
 
Arturo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Seattle Kraken, Chelsea
Mun tietojen mukaan Sulak on ulkkareista ainoa, joka varmasti on lähdössä. Muilla ilman sopimusta olevilla on haluja jatkaa ja neuvotteluja käydään. Ja on sielä itseasiassa yksi valtava jatkosopimuskin jo solmittunakin.
 
yaremchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Green,Strömwall, Caito, JP Haataja
Oma lottokone pyöräytti Mingoian. Sulak ja Caito, not a chance.
Ainiin.... mutta Hauki.. Eiku Hauke....!
 
Arturo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Seattle Kraken, Chelsea
Oma lottokone pyöräytti Mingoian. Sulak ja Caito, not a chance.
Ainiin.... mutta Hauki.. Eiku Hauke....!

Meiltä noita entisiä Timrån poikia löytyy jo kaksi ensi kaudeksi ja kyllä sillä kolmannellakin soppari on takataskussa. Olen kuullut kahdenlaista tarinaa, toinen kertoo, että yhden vuoden soppari ja toinen kertoo, että siellä on kahden vuoden soppari olemassa.
 
HogiBoi

Kahden vuoden soppari olisi kyllä aikalailla hunajan kusemista aiheuttava asia. Menee luokkaan "uskon kun näen".
 
Isaskar

Ei välttämättä utopistinen ajatus ole kun ottaa huomioon, ettei Haukelandin alkukausi ollut erityisen vakuuttava. Ehkä jostain joulukuun puolivälistä alkaen ollut yksi sarjan parhaita maalivahteja. Sitä ennen ei KooKoo-fanitkaan olisi olleet yksimielisiä jatkosta. Jos sopimusneuvottelut on käyty hyvissä ajoin, niin jopa kahden vuoden sopimus on mahdollinen.
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Näistä sopimuksista mietin myös Bonsaksenin jatkon pituutta. Nyt on loistokausi menossa, mutta viime kausi oli heikko. En usko, että floppaa Ahokkaan joukkueessa, mutta tuskin Ahokas vuotta pidempään jatkaa.

Eiköhän kaksi vuotta tullut Bonsaksenin aloitteesta. Toivotaan, että huonetoveri ja maanmies Haukeland kuuluu samaan pakettiin.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei välttämättä utopistinen ajatus ole kun ottaa huomioon, ettei Haukelandin alkukausi ollut erityisen vakuuttava. Ehkä jostain joulukuun puolivälistä alkaen ollut yksi sarjan parhaita maalivahteja. Sitä ennen ei KooKoo-fanitkaan olisi olleet yksimielisiä jatkosta. Jos sopimusneuvottelut on käyty hyvissä ajoin, niin jopa kahden vuoden sopimus on mahdollinen.

KooKoolla alkoi jo lokakuun alussa tuo pitkä jakso, kun varsinaisella peliajalla päästettiin vain yksi maali/ottelu. Haukelandille ei oikeastaan osunut kuin kolme heikkoa ottelua syyskuussa, jolloin käytännössä jokainen vastustajan laukaus löysi tiensä verkon perille. Tosin kyllä KooKoon puolustaminenkin oli noissa peleissä heikkoa. Syyskuussa monet KooKoon fanit olivat sitä mieltä, että Haukeland ei riitä, vaan että on lähdettävä maalivahtikaupoille. Uskoisin, että siellä on seurajohto koko ajan tiennyt, minkä tasoisesta maalivahdista on kyse ja neuvottelut varmasti on aloitettu jo hyvissä ajoin. Toivotaan Haukelandille kahden vuoden jatkosopimusta.
 
VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62

Eli eikö ole tehnyt vielä sopimusta, jos ei pelaa 100% varmuudella Leksandissa?

On voinut tehdäkin, mutta ei sitä kai ainakaan ole julkaistu vielä?
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Meiltä noita entisiä Timrån poikia löytyy jo kaksi ensi kaudeksi ja kyllä sillä kolmannellakin soppari on takataskussa. Olen kuullut kahdenlaista tarinaa, toinen kertoo, että yhden vuoden soppari ja toinen kertoo, että siellä on kahden vuoden soppari olemassa.

Onkohan kuinkakin luotettava tietolähde kyseessä, jonka mukaan Haukelandilla olisi KooKoon kanssa tehtynä sopimus ensi kaudesta?

Expressenin mukaan olisi palaamassa SHL:ään ja vaihtoehtona kartoitetaan vielä KHL:ää. Tosin ei noiden ruotsalaisten lehtien tiedot aina aikaisemminkaan ole pitäneet paikkaansa.

Aftonbladetin mukaan Leksand on neuvotellut myös Matt Caiton kanssa.

Haukelandin agentti Michael Rosell ei vahvistanut siirtoa tässä vaiheessa, mutta myönsi asiakkaansa tähyävän ulkomaille.

– ”Hauke” pelaa loistavaa kautta, mutta ensisijaisesti katsomme vaihtoehtoja KHL:stä, Rosell kommentoi lehdelle.

Viimeksi muokattu:

Mustakotka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Eli eikö ole tehnyt vielä sopimusta, jos ei pelaa 100% varmuudella Leksandissa?
En minä Caiton sopimustilanteesta mitään tiedä, mutta Leksand joutuu keväällä pelaamaan sarjapaikastaan eikä säilyminen ole missään nimessä varmaa. Voisi kuvitella, että jos valmiita sopimuksia löytyy, niin niissä on purkupykälä sen varalta, että joukkue tippuukin ensi kaudeksi HockeyAllsvenskaniin.
 
Joo ei minullakaan ole Caiton sen enempää kuin muidenkaan pelaajien sopimuksista tietoa. Toki olisihan ihme ellei usempikin seura olisi ollut neuvotteluyhteydessä mm. Caiton tai Haukelandin kanssa. Luulisin, että jokatapauksessa näillä hintalappu nousee loistavan kauden jälkeen, joten ei KooKoo millään pysty pitämään kaikkia ulkomaalaisvahvistuksiaan. Ainut mahdollisuus melkeinpä olisi, että jatkosopimukset olisi tehty hyvissä ajoin jo syksyllä. Onneksi sentään Platzerilla, Gallólla, Karlssonilla ja Bonsaksenilla on jo sopimukset ensi kauden osalta. Ja varmasti tosiaan Haukelandilla ja Caitolla on mahdollisissa Leksandin sopimuksissa ehto, että sopimus purkautuu, jos Leksand putoaa SHL:stä.
 
Viimeksi muokattu:

Arturo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Seattle Kraken, Chelsea
Onkohan kuinkakin luotettava tietolähde kyseessä, jonka mukaan Haukelandilla olisi KooKoon kanssa tehtynä sopimus ensi kaudesta?

Expressenin mukaan olisi palaamassa SHL:ään ja vaihtoehtona kartoitetaan vielä KHL:ää. Tosin ei noiden ruotsalaisten lehtien tiedot aina aikaisemminkaan ole pitäneet paikkaansa.

Aftonbladetin mukaan Leksand on neuvotellut myös Matt Caiton kanssa.

Haukelandin agentti Michael Rosell ei vahvistanut siirtoa tässä vaiheessa, mutta myönsi asiakkaansa tähyävän ulkomaille.

– ”Hauke” pelaa loistavaa kautta, mutta ensisijaisesti katsomme vaihtoehtoja KHL:stä, Rosell kommentoi lehdelle.

Lähteenä kaverin kaveri, jolla kontakteja sisäpiiriin. Yleensä ollut hyvin perillä asioista, mutta on sieltä muutaman kerran ennenkin tullut tietoa, joka ei sitten pitänytkään paikkaansa.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lähteenä kaverin kaveri, jolla kontakteja sisäpiiriin. Yleensä ollut hyvin perillä asioista, mutta on sieltä muutaman kerran ennenkin tullut tietoa, joka ei sitten pitänytkään paikkaansa.

Nyt näyttäisi siis valitettavasti tulleen huti Haukelandin sopimuksen osalta, koska tämän pelaaja-agentti kertoi lehtijutussa Haukelandin tähyävän ulkomaille. Tosin tuosta voi myös päätellä, että mitään sopimuksia ei ole vielä tehty minnekään ja toisaalta Suomi on yhtälailla ulkomaa Haukelandille kuin Ruotsikin.
 
Fanatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eiköhän lähtökohtana ole se, että Mingoia, Caito ja Hauke lähtevät jokainen isompien matsien perään Kouvolasta. Jos edes yhden kyseisestä kolmikosta saisi pidettyä ensi kaudeksi, niin naminami. Epäilen suuresti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös