Mainos

KooKoo kaudella 2019–2020

  • 542 194
  • 2 252

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eikös tätä Jussi Ahokkaan KooKoon ensi kauden päävalmentajapestiä voisi nyt ilmoittaa seuran toimesta jo ihan virallisestikin? Miksi turhaa odottaa kevääseen? Jos Jussia kiinnostaa niin miksei voisi vaikka korvata Tuokkolan jo vaikka loppukauden ajaksi
Julkistus voisi joo tulla ihan mielellään asap.
Tuokkolan tilalle jo loppukaudeksi, jos kiinnostaa varmasti. Tuosta linkkaamastasi uutisesta:
Päättynyt turnaus oli Ahokkaalle kaikilta osin valtava tunteiden vuoristorata. Kovien paineiden alla operoinut luotsi joutui jääkiekon lisäksi jännittämään käänteitä kotirintamalla. Ahokkaan Elina-vaimo nimittäin synnytti perheeseen kolmannen lapsen aiemmin tällä viikolla.

Ahokkaalla olikin selkeä suunnitelma, miten mestaruutta juhlitaan.

– Voisi mennä kotiin vaihtamaan vaippoja, Ahokas hekotteli.
Ei olisi kiva tilanne maksella palkkoja kahdelle päävalmentajalle, koska toinen kaipasi perhettään ja palkattiin tilalle toinen. Tosin, en tiedä missä Ahokas kotiansa pitää. Veikkaan Espoota. Siitä ei nyt onneksi ihan niin pitkä matka ole kuin Ylöjärveltä. Keskittyköön perheeseen niin paljon kun haluaa. Me pärjätään vaikka Heiskasella, jos se muutos joskus tapahtuisi. Pyettin sopimus muuten julkaistiin maanantaina kello 12. Tammisen lainasta tiedote tuli kello 12. Olisiko ensi viikolla, mielellään huomenna jotain kello 12 ilmoitettavaa?

Suomi-USA ottelun erätauolla mainittiin, että Jussi Ahokkaalla on erittäin hyvät suhteet Pohjois-Amerikkaan. Mielenkiintoista nähdäkin ketä ulkomaalaisvahvistuksia KooKoossa tullaan ensi kaudella näkemään? Meneekö paketti tältä osin kenties kokonaan uusiksi?
Toivottavasti ei ihan kokonaan. Wittchown jatkon puolesta jaksan edelleen liputtaa ja vahvasti. Mielestäni jopa kapteenisto-ainesta, mikäli jatkaa ensi kaudella.

Mihinköhän nuo hyvät suhteet ovat? Tarkemmin kuin Pohjois-Amerikkaan. Aikas laaja käsite kuitenkin. Idästä ja lännestä löytyy lopulta aika erilaisia pelaajia. Pohjoisesta puhumattakaan.

Katselin muuten noita Ahokkaan valmentamia Blues-junnuja. Sieltä nousi esiin pari mielestäni mahdollista nimeä: Ässien Jere Seppälä ja SaiPassa lainalla oleva Micke Saari. Mieluummin katsoisin Seppälää kuin Keskitaloa kokoonpanossa. Pystyisi jakamaan nuo samat syötöt Maltelle ylivoimalla (ja sitä ei edes tarvitse ensi kaudella) tarvittaessa ja toisi muutakin osaamista. Saari jos ei saa jatkoa SaiPaan jostain syystä voisi puolestani ihan hyvin rahdata tavaransa sata kilometriä länteen. Aika kaukaa haettua pohdintaa varmaan, mutta jotain nyt kuitenkin.

Olivathan siellä myös Sallisen veljekset ja Aleksi Elorinne, mutta siinä kohtaa menisi jo aika pahasti laukalle.
 

Fordél

Jäsen
Jussi Ahokkaalla on päävalmentajana kovat meriitit vasta 38-vuotiaana.

2018-2019 U20 MM KULTA
2015-2016 U18 MM KULTA
2014-2015 U18 MM HOPEA
2012-2013 U20 SM HOPEA
2008-2009 U18 SM PRONSSI
2007-2008 U18 SM PRONSSI

Kuka suomalainen valmentaja on pystynyt samaan Jussi Ahokkaan ikäisenä?

Lauri Marjämäen saldo päävalmentajana 39-ikävuoteen mennessä:

2016 Jääkiekon SM-pronssia
2015 Jääkiekon Suomen mestaruus
2014 Jääkiekon Suomen mestaruus
2007 Jääkiekon A-nuorten SM-hopea
2006 Jääkiekon A-nuorten SM-pronssi

Lisäksi apuvalmentajana MM-hopeaa, olympiapronssi ja kaksi SM-hopeaa.

Kun nuo kaikki on tapahtunut miesten peleissä, rankkaan Ahokkaan saavutusten ohi. Etenkin, kun Marjamäki ei ole ollut apuvalmentajana mikään maskotti.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Siellähän sitä taas tänään Iltasanomissa oli
"Tämä turnaus oli viimeinen mahdollisuus näyttää, että hän pystyy valmentamaan U20-tasolla joukkueensa menestykseen ennen kuin siirtyy Kouvolan KooKoon päävalmentajaksi ensi kaudeksi."

Jännä kyllä nähdä tulisiko jotain nuorta lupausta ensi kaudeksi ja mikä on KooKoon pelitapa.
 

Eipou

Jäsen
Siellähän sitä taas tänään Iltasanomissa oli
"Tämä turnaus oli viimeinen mahdollisuus näyttää, että hän pystyy valmentamaan U20-tasolla joukkueensa menestykseen ennen kuin siirtyy Kouvolan KooKoon päävalmentajaksi ensi kaudeksi."

Jännä kyllä nähdä tulisiko jotain nuorta lupausta ensi kaudeksi ja mikä on KooKoon pelitapa.
Olisikohan sekä pelaajan että seuran etu, jos Kookoo yrittäisi hankkia vaikkapa Joona Koppasen?

Joona Koppanen at eliteprospects.com

Pelasi Ahokkaan alaisuudessa viime vuoden kisoissa mielestäni varsin mallikkaasti rooliinsa nähden ja osaa aloittaa, mutta on Pohjois-Amerikassa jäänyt pieneen rooliin. Kun tulosta ei ole syntynyt, on pudonnut farmin farmiin ECHL:ään. Vähän Kasperi Ojantakanen -tyylinen haku, mutta napsun verran kovempi potentiaali. Riittäisiköhän Ahokkaan ja Kookoon vetovoima Koppaseen? Isoakin tonttia voisi olla tarjolla joko keskellä tai vasemmassa laidassa.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lauri Marjämäen saldo päävalmentajana 39-ikävuoteen mennessä:

2016 Jääkiekon SM-pronssia
2015 Jääkiekon Suomen mestaruus
2014 Jääkiekon Suomen mestaruus
2007 Jääkiekon A-nuorten SM-hopea
2006 Jääkiekon A-nuorten SM-pronssi

Lisäksi apuvalmentajana MM-hopeaa, olympiapronssi ja kaksi SM-hopeaa.

Kun nuo kaikki on tapahtunut miesten peleissä, rankkaan Ahokkaan saavutusten ohi. Etenkin, kun Marjamäki ei ole ollut apuvalmentajana mikään maskotti.

Hyvä huomio. En epällytkään, etteikö ketään löytyisi kuka olisi pystynyt samaa tai jopa parempaan menestykseen, mutta joka tapauksessa Jussi Ahokkaalla on loistava cv ja yksi kovimmista tuon ikäisen valmentajana, varsinkin nuo kolme mm-kisojen mitalia on kova saavutus.
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jossain ketjussa joku mainitsi, että yhden kauden palkkasoturit voisi jättää hankkimatta. En muista missä oli ja kuka, enkä kuitenkaan kaikkia ketjuja joihin on lähipäivinä kirjoitettu jaksa käydä läpi. Mutta kuitenkin, tästä olen ihan täysin samaa mieltä. Viime kauden Newton ja Keränen olivat hyviä esimerkkejä. Tällä kaudella Bonsaksen todella hyvä esimerkki. Suuronen ja Hakulinen, varauksin myös Malte, ovat hyviä esimerkkejä siitä vastakohdasta. Siitä mitä pitäisi olla. Pelaajia jotka taistelevat logolle illasta toiseen, myös ne merkityksettömät pelit. Suuronen nostettu ehkä hieman hätäisesti tähän, mutta on jäänyt monesti mieleen juuri tätä miettiessäni. Malte "vei sydämeni" viime keväänä useammassa turhassa pelissä. Pelattiin (vajaalla?) kolmella ketjulla ja yksi nousi ylitse muiden. Näytti tahtoa voittaa. En sitten tiedä oliko tarkoituksena pelata vain itselle parempi paikka ensi (tälle) kaudelle vai oikeasti auttaa joukkuetta. Joku nosti myös Pitkäsen esille tuollaisena, joka ei pelaa logolle. Sen olen huomannut myös. Virtanen on siitä kaksijakoinen tapaus, että pelaa kylläkin logolle, mutta kun voima ei riitä, taidot ei riitä, niin mitä jää jäljelle? Jotain pitää tietenkin jengille tuodakin, muutakin kuin hävittyjä aloituksia ja kulmapaineja. Maltehan vannottaa ainakin haastatteluissa, että ensisijainen focus on siinä, että saa KooKoon pudotuspeleihin. Noo, katsotaan pari viikkoa.

Tällaisia oikeita pelimiehiä Ahokkaan mukana, kiitos. Ei sellaisia, jotka lopettavat pelaamisen, kun tietävät, että ensi kaudella pelaa muualla. Iikka Kangasniemessä alkoi vituttamaan juuri tuo viime kaudella enkä ole päässyt vieläkään yli, vaikka HIFK:n (ainoa toinen Liigajoukkue jonka edesottamukset kiinnostaa enemmän kuin vähän) kärkimiehiä. Vituttaa katsoa miestä kentällä vaikka onkin todella hyvä.

Eli siis tiivistelmä: EI palkkasotureille, vaikka ovat laadukkaampia(yleensä) kuin nämä tunteella pelaavat.
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyvä huomio. En epällytkään, etteikö ketään löytyisi kuka olisi pystynyt samaa tai jopa parempaan menestykseen, mutta joka tapauksessa Jussi Ahokkaalla on loistava cv ja yksi kovimmista tuon ikäisen valmentajana, varsinkin nuo kolme mm-kisojen mitalia on kova saavutus.

Kovat on tosiaan Ahokkaan saavutukset. Hänen kohdallaan varmaan ne suurimmat kysymysmerkit tulee siitä että Ahokas ei ole koskaan valmentanut aikuisten joukkuetta edes apuvalmentajan roolissa. Lisäksi toinen mainitsemisen arvoinen asia on se että Ahokas on viimeksi ollut seuravalmennuksessa mukana kuusi vuotta takaperin. Se on pitkä aika, mutta ei tietenkään välttämättä negatiivinen asia. Aika näyttää kuinka käy.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Suurin investointi on tehtävä maalille. Molemmat nykyiset saa jatkaa matkaa. Eikä nuo Lehtosen näytötkään kyllä päätä huimaa mutta kai siellä joku maalivahtivalmentaja pitää olla.
 

Popi Orri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mikähän lienee Miska Siikosen tilanne? KooKoo-kasvatin sopimus Pelicansin kanssa päättyy tähän kauteen. Tehopisteillä Miska ei ole suuremmin mässäillyt, mutta osaa muun muassa aloittaa ihan kelvollisesti ja kuitenkin potentiaalia tuollaiseksi 30-40 tehopisteen mieheksi. Ei nyt mikään ykkössentteri, mutta 2./3. -ketjuihin luulisi olevan ihan pätevä mies. Toki itselläni ei sen suuremmin hajua ole miehen itsensä tai nykyisen joukkueensa aikeista, putkahtipa vain mieleen kun tuolla pussinokkien puolella oli vähän sen suuntaista mielipidettä, ettei jatkoa Siikoselle välttämättä tarjottaisi.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Jatkoon

MV
Järvenpää (varauksin, huhuttu yli 100k€ on valtaisa investointi meidän budjetilla tiettyjä loukkaantumishistoriaa omaavaan veskaan)
Salminen

P
Berger
Wittchow (käytetään optio)
Pelli
Seppälä
Salmela
Valtola

H
Haataja
Hakulinen
Tamminen
Korhonen
Oden
Ojantakanen (option käyttö)
Kähkönen (jatkoa ehdottomasti)
Strömberg (jatko)

Ja se olisikin sitten siinä. Sinällään Suuronen ja Carson voisivat vielä mahtua mukaan, mutta en näe muissa oikein potentiaalia; Koivisto on hyvä aihio, mutta pysyykö kasassa? Ei hänenkään jatko väärin olisi.

Jatkajista vielä huomio siihen, että Ojantakasen ja Strömbergin pitäisi löytyä alemmista kentistä. KooKoon tarvitsee jostain löytää TOP2 C:t.

Optioista ainoa, jota ei missään nimessä kannata käyttää on Mutanen. Harmittavasti alakentissäkään ei ole mitään säilytettäviä tutkapareja tms ja ilman sopimusta pitäisi jäädä myös Virtanen ja Leivo. Karlssonia pidin alkukaudesta huimana löytönä, mutta kyllä nyt alkaa "ei jatkoon" olevan fiilis.

Puolustuksessa Pyett lähtenee, ihan ok, mutta korvattavissa. Keskitalon pitäisi lähteä 5-5 pelin taso ei riitä ja kun ei se nyt YVllä mikään Leimu ole, niin en näe muuta vaihtoehtoa. Bonsaksenia ei varmaan tarvi mainitakaan. Ville Järvinen on varmasti myös poistuvien pelaajien joukossa, kuten myös viimein saadan Forsberg pois palkkalistoilta. Kristensenin tilannetta pitää seurata.

Valtaisa remppa tohon runkoon tulee ja pitääkin, ja toki uuden valmentajan myötä muutoksia tulee myös.
 

Magnesia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ensi kauden joukkueesta pitää kenkiä kaikki ne ulos joilla on mestis-kookoo tausta. Tämä porukka tuo huonoa onnea liiga-kookoolle.
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jatkoon

MV
Järvenpää (varauksin, huhuttu yli 100k€ on valtaisa investointi meidän budjetilla tiettyjä loukkaantumishistoriaa omaavaan veskaan)
Salminen

P
Berger
Wittchow (käytetään optio)
Pelli
Seppälä
Salmela
Valtola

H
Haataja
Hakulinen
Tamminen
Korhonen
Oden
Ojantakanen (option käyttö)
Kähkönen (jatkoa ehdottomasti)
Strömberg (jatko)

Ja se olisikin sitten siinä. Sinällään Suuronen ja Carson voisivat vielä mahtua mukaan, mutta en näe muissa oikein potentiaalia; Koivisto on hyvä aihio, mutta pysyykö kasassa? Ei hänenkään jatko väärin olisi.

Jatkajista vielä huomio siihen, että Ojantakasen ja Strömbergin pitäisi löytyä alemmista kentistä. KooKoon tarvitsee jostain löytää TOP2 C:t.

Optioista ainoa, jota ei missään nimessä kannata käyttää on Mutanen. Harmittavasti alakentissäkään ei ole mitään säilytettäviä tutkapareja tms ja ilman sopimusta pitäisi jäädä myös Virtanen ja Leivo. Karlssonia pidin alkukaudesta huimana löytönä, mutta kyllä nyt alkaa "ei jatkoon" olevan fiilis.

Puolustuksessa Pyett lähtenee, ihan ok, mutta korvattavissa. Keskitalon pitäisi lähteä 5-5 pelin taso ei riitä ja kun ei se nyt YVllä mikään Leimu ole, niin en näe muuta vaihtoehtoa. Bonsaksenia ei varmaan tarvi mainitakaan. Ville Järvinen on varmasti myös poistuvien pelaajien joukossa, kuten myös viimein saadan Forsberg pois palkkalistoilta. Kristensenin tilannetta pitää seurata.

Valtaisa remppa tohon runkoon tulee ja pitääkin, ja toki uuden valmentajan myötä muutoksia tulee myös.
Hyvin pitkälti samoilla linjoilla, mutta tuo Järvenpää.... Niin mahtava persoona kuin hän onkin, niin on hänen siirryttävä sinne ulkomaille jos sinne mielii. Saa tulla takaisin muutaman ulkomaan vuoden jälkeen kakkoseksi tai vaikka vain maskotiksi. Kyllähän hänelle joku rooli pitää löytyä myös vastaisuudessa. Joku sanoi, että Haataja on uuden Liiga-ajan suurin KooKoolainen, mutta mielestäni Järvenpää kamppailee vahvasti tuosta. En ole harmissani, mikäli jatkaa ja tuo maalivahtiosasto hoidetaan muuten kunnolla. Ehkei kuitenkaan ole hyvä, mikäli jatketaan taas samoilla tai Perhosen tilalle tulee joku toinen arpa. Jos nyt kuitenkin sinne ulkomaille lähtee, niin suuri kiitos ja syvä kumarrus miehelle. Varmasti tullut noottia faneilta heikompina aikoina, mutta enemmän mielestäni ansainnut kehuja kuin pyyhkeitä KooKoo-ajaltaan(Liigassa). Paha loukkaantuminen, jonka jälkeen takaisin ykköseksi ja minkälaisen syksyn pelasikaan viime vuonnakin. Saati tänä kautena.

Hyökkääjistä tosiaan jatkot Kähköselle ja varauksin Suuroselle. Eiköhän minun mielipide Haminan pojasta ole tullut selville? Ei ole muuten muuttunut ensimmäisten kierrosten jälkeen. Strömberg on rajatapaus. Aloitti huikeasti, mutta en oikein tiedä. En ole nähnyt viimeiseen varmaan kolmeen neljään viiteen (koti)peliin kentällä. Tosin ei siellä oikein kukaan erotu. Malte kultakypäränä, Peetro (syöttö muuten tänään) Red Bullina ja no siinä ne nyt olivat. No Hakulinen on melkein koko ajan hyvä. Kolmosketju tyyliin muotoon Strömberg-Ojantakanen-Korhonen ensi kaudella voisi näyttää hyvältä, varsinkin jos Korhonen ottaa samanmoisen stepin kesällä kuin viime kesänä. Kärkiketjut Hakulinen-x-Haataja ja x(Kähkönen)-x-x kuulostavat aika kivoilta... Toivottavasti Ahokkaalla on joku hyvä idea tuonne. Tammiselle ja ehkä Koskiselle olisi jonkunlaista roolia soviteltava. 4.kh jaettuna? Miska Siikonen ei muuten olisi ehkä huono vaihtoehto, jos sopiva rooli löytyy.

Mitä tulee Virtaseen, Bonsakseniin, Järviseen ja Mutaseen niin en viitsi edes sanoa. Leivo voisi muuten jatkaa, mutta mielestäni Suuronen-Koivisto-Leivo osastosta pitäisi jatkaa yksi tai ihan maksimissaan kaksi. Ja Leivo on omissa papereissani kaikkein heikoimmilla tuosta kolmikosta. Suuronen Koiviston edelle juuri tuon Koiviston vemppailun vuoksi pääosin. Puolustuksesta oikeastaan kaikki pihalle, joilta loppuu sopimus. Pyett-Kristensen-Carsson kolmikosta voisi yksi jatkaa. Ehkä kaksi. Valtola ottanee ensi kaudelle ainakin pienen askeleen eteenpäin urallaan. Esimerkiksi Berger-x, Wittchow-Valtola ja x-Pelli olisi ihan hyvä lähtötilanne puolustusta kasattaessa. Saati sitten mikäli tuonne Bergerin pakkipariksi voisi heittää jonkun aiemmasta kolmikosta.
 

Karpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mikähän lienee Miska Siikosen tilanne? KooKoo-kasvatin sopimus Pelicansin kanssa päättyy tähän kauteen.

Eikös Siikonen olekaan Valkealan Kiekon kasvatti? Eihän tuo ole KooKoossa pelannut kuin nelisenkymmentä peliä.

Pelicans-paidassa junnupelejä onkin sitten jo enemmän.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
@Karpa ValKi, KooKoo ja Puhti muodostavat PokLin, tätä juniorimyllyä pitäisi yhtenäisenä. Iitti ja Anjala ovat sitten erikseen.

Mutta Siikonen ja Elimäki ovat näitä joka kevään spekulaatioita. Saa nähdä toteutuuko.
 

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
@Karpa ValKi, KooKoo ja Puhti muodostavat PokLin, tätä juniorimyllyä pitäisi yhtenäisenä. Iitti ja Anjala ovat sitten erikseen.

Mutta Siikonen ja Elimäki ovat näitä joka kevään spekulaatioita. Saa nähdä toteutuuko.
Lahen suunnalta kannanotto näihin. Siikonen todennäköisesti vaihtaa maisemaa. Tai ainakin maisemanvaihto tekisi hyvää. Potentiaalinen isokokoinen kahden suunnan sentteri. Kuitenkin tuntuu, että Siikosen ura polkee hieman paikallaan. Lahessa juuttunut kolmossentteriksi ja joka kaudella hieman loukkaantumiset vaivanneet. On joo hyvä alivoimapelaaja ja aloittaja, mutta turhan usein vaihdetaan aloituksista pois. On tosin hieman nämä vaihtamiset ja siitä kiukuttelut vähentyneet. Toisaalta kuulunut juttuja, että viettää naisen perässä pääkaupunkiseudulla kaiken vapaa-aikansa, että haluisiko sittenkään Kouvolaan mene ja tiedä.

Elimäellä on Pelsun sivujen mukaan soppari myös ensikaudesta, mutta ainahan ne on purettavissa. Elimäen jatko riippunee Mäkitalon ja Toivolan kehityksestä sekä näiden jatkosopimuksista. Jengin itseoikeutettu kippari Björninen jatkaa meillä. Mustosen jatko lienee myös hyvinkin mahdollista. Tällä hetkellä Elimäen edessä sentterihierarkiassa ovat Mustonen, Björninen, Siikonen ja vahvan kauden pelannut Toivola. Voikin olla myös että Luumäen mies hakee muualta isompaa ruutua ensikaudeksi. Elimäki on hyvä aloitta ja tunnollisesti puolustava sentteri. Olisi varmasti Kookoossa top4 sentteri.

Kertokaas mikä on Miikka Pitkäsen tilanne ensikauden osalta? Olisiko siinä vaihtari Siikosesta ja Elimäestä meille ensikaudeksi?:)
 
Viimeksi muokattu:

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kertokaas mikä on Miikka Pitkäsen tilanne ensikauden osalta? Olisiko siinä vaihtari Siikosesta ja Elimäestä meille ensikaudeksi?:)

Tietääkseni ei jatka KooKoossa ja sopimus on jo tehtynä ensi kaudeksi, kuten nyt ylipäätään pelaajilla yleensä on jo tässä vaiheessa kautta. Nykyään suurin osa sopimuksista seuraavalle kaudella tehdään jo ennen vuoden vaihdetta eikä vasta keväällä, kuten takavuosina oli tapana.
Tiedossani ei ole minne Pitkänen on tehnyt sopimuksen, mutta vaihtarihan ei tässä tapauksessa tulisi muutenkaan kysymykseen, koska sen enempää Siikosella Pelicansin kanssa tai Pitkäsellä KooKoon kanssa ei ole sopimusta ensi kaudeksi.
 

Hummeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kouvolan Kiekko - 65
Tietääkseni ei jatka KooKoossa ja sopimus on jo tehtynä ensi kaudeksi, kuten nyt ylipäätään pelaajilla yleensä on jo tässä vaiheessa kautta. Nykyään suurin osa sopimuksista seuraavalle kaudella tehdään jo ennen vuoden vaihdetta eikä vasta keväällä, kuten takavuosina oli tapana.
Tiedossani ei ole minne Pitkänen on tehnyt sopimuksen, mutta vaihtarihan ei tässä tapauksessa tulisi muutenkaan kysymykseen, koska sen enempää Siikosella Pelicansin kanssa tai Pitkäsellä KooKoon kanssa ei ole sopimusta ensi kaudeksi.
Ja hyvä niin. Pitkänen ei ole riittävä kärkikenttien sentteri. Laiturina olisi vielä mennyt, mutta kärkikenttiin tarvitaan nyt kaksi selkeää sentteriä. Myös Karlssonille kiitos ja näkemiin.
 

John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KouPa ( Kouvolan Paska)
Kotiin Kuopioon taitaa Pitkänen olla matkalla ensi kaudella. Ilmeisesti KalPa löi tiskiin huomattavasti enemmän rahaa kuin KooKoo. Tervemenoa, ei tule ikävä. Vaikka taitava pelaaja onkin ja tehnyt hyvät pisteet, niin viimeiset pari kuukautta ollut kaukalossa oksettavaa surffailua kananmunat kainalossa. Ei ole ottanut joukkuetta reppuselkään vaikeilla hetkillä johtavan pelaajan elkein. Kiinnostus lopahtanut todennäköisesti sillä hetkellä, kun uusi rahakkaampi soppari saatu taskuun ensi kaudelle. Voisi mun puolesta painua vittuun KooKoosta välittömästi. Ei pelaa logolle enää.
 

Eipou

Jäsen
Suurin osa Pitkäsen pisteistä on tullut kauden ensimmäisellä puoliskolla isossa kotikaukalossa Malten tutkaparina. Se selittää paljon. Ei ole lähelläkään kärkikenttien tasoinen aloittaja, mikä tekee Pitkäsestä myös minun mielestäni selkeämmän laiturin kuin sentterin.
 

Patrick Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Karlssonille kiitos ja näkemiin.

Kyllä.
Vaikka Karlsson ja sen paskuus on vituttanut jo pidemmän aikaa, niin vielä viime viikolla olin valmis antamaan mahdollisuuden ensi kaudeksi. En enään.
Käsittämättömän huono aloituksissa, Virtasen tasoa. Joku Jasu, Immonen tai Björninen voittaisi kumisaappaalla aloittaen Erikin.
Laukoo vähän, pääsee paikoille vähän, jne.
Ilvestä vastaan Karlsson ei voittanut yhtään aloitusta ja kolmen edellisen matsin saldo 9/29. Muutenkin kaartelee pelin ulkopuolella lähes koko matsin. Ainuut avut ovat kiekon kanssa hyökkäyspäässä. Tämän kauden tahdilla koko kauden terveenä ollessaan tekisi noin 30p.
Se on siis jo ihan ok määrä, mutta rooli johon hänet hankittiin oli liian suuri tai täysin väärä. Eiköhän Karlssonin palkalla löydy parempiakin pelureita.

Se potentiaali vaan ei täällä puhjennut kukkaan. Harmi juttu.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Karlsson omaa ihan hyvän pelikäsityksen eikä liikekään ole huonoa. Ongelmia on aloitustaidon lisäksi arkuus ja pehmeys. Ei Karlssonia näe juuri koskaan ajamassa maalille ja pelin ulkopuolista kaartelua on tosiaan liikaa.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Vaikka Karlsson ja sen paskuus on vituttanut jo pidemmän aikaa, niin vielä viime viikolla olin valmis antamaan mahdollisuuden ensi kaudeksi. En enään.

Käsittämättömän huono aloituksissa
KooKoolla ei ole YHTÄ AINUTTA edes viittä aloitusta ottanutta yli 50% aloittajaa koko joukkueessa!

Tämä joukkueiden eniten aloituksia ottaneiden pelaajien lista on KooKoon osalta katastrofaalisen kauheaa luettavaa. Jokaisesta joukkueesta listalla on siis yksi pelaaja.

1. Pelicans, Hannes Björninen, 801 aloitusta, aloitusprosentti 59.3%
2. HIFK, Juhani Tyrväinen, 781, 54.2%
3. Lukko, Arttu Ilomäki, 732, 53.0%
4. Kärpät, Nicklas Lasu, 731, 56.6%
5. JYP, Jarkko Immonen, 725, 60.0%
6. HPK, Robert Leino, 720, 58.9%
7. Ilves, Arttu Ruotsalainen, 712, 55.8%
10. SaiPa, Cody Kunyk, 644, 52.3%
11. Tappara, Juhani Jasu, 624, 52.9%
13. Jukurit, Turo Asplund, 613, 54.2%
15. Ässät, Jussi Makkonen, 612, 47.5%
17. Sport, Tommi Tikka, 595, 51.9%
18. KooKoo, Miikka Pitkänen, 590, 44.6%
25. KalPa, Eetu Luostarinen, 493, 50.5%
27. TPS, Oula Palve, 466, 57.9%
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Elimäki, aloitusprosentti tällä kaudella 45. Ei kiitos. Tosin vain kahdekan ottelua, mutta ei silti. Mieluummin katson Koskisen tai Tammisen edesottamuksia nelosessa kuin Elimäen. Oma ehdotukseni neloseen on juuri nuo kaksi omaa junnua jaetulla vastuulla tai sitten joku todella hyvä aloittaja, joka hoitaa reilusti yli puolet aloituksista omille. Koskisessa on selvästi potentiaalia, tätä ei tosiaan saa kusta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös