KooKoo kaudella 2018–2019

  • 414 769
  • 1 663

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
KooKoolla taitaa olla kaikista liigajoukkueista taas eniten loukkaantuneita.

Ässillä on lähes koko syksyn ollut 7-8 ukkoa telakalla, kuten tälläkin hetkellä. Tosin puolet näistä ei ole ns. avainpelaajia.
 
Eipou

Jäsen
Ässillä on lähes koko syksyn ollut 7-8 ukkoa telakalla, kuten tälläkin hetkellä. Tosin puolet näistä ei ole ns. avainpelaajia.
Niin. Kookoon tilanne on tällä hetkellä se, että oikeastaan puolet noista loukkaantuneista kuuluu nimenomaan avainpelaajiin. Mutta eihän sitä uskalla visioida, että mitä jos näitä loukkaantumisia ei olisi ja mikä olisi tilanne silloin..
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ja mikä tärkeintä, kotoisin Mäntsälästä.

Eikö tämä ole sitä toisen kulttuurin omimista, joka on nykyään ihan no no. Ei ole lahtelaisella oikeutta omia Mäntsälän kulttuurin saavutuksia.

Ja aiheesta. Tärkeät kaksi peliä edessä.
 
Kurt

Jäsen
Kultaselle on annettava plussaa reagoinnista tämän kauden joukkueen paikkaamisessa, hyviä hakuja on löytynyt. Strömberg on erittäin hyvä paikkaaja hyökkäykseen ja tehojakin tulee. Mutanen täyttää duunarin roolinsa ja kuivilta markkinoilta löytynyt Carsonkin on mies paikallaan. Tapparasta tullut lainamieskin taitaa olla paljon parempi laina kuin viime kauden lainat olivat.
 
KooKoo oli eilen kolmannessa erässä silminnähden niin puhki, että tämä aivan järkyttävä loukkaantumissuma koituu vielä kohtaloksi, jos ei saada apuja nippuun.

Pelitahti kiihtyy ja kuormitus kasvaa vielä enemmän jatkossa.
 
Arturo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Seattle Kraken, Chelsea
KooKoo oli eilen kolmannessa erässä silminnähden niin puhki, että tämä aivan järkyttävä loukkaantumissuma koituu vielä kohtaloksi, jos ei saada apuja nippuun.

Pelitahti kiihtyy ja kuormitus kasvaa vielä enemmän jatkossa.

Voisikohan mestiksessä saada edes muutamaksi peliksi apuja lainapestien muodossa? Henrik Koivistoa voisi myöskin kysellä pätkäpestillä paikkamaan loukkaantumisia. Se on sitten toinen juttu suostuuko hän siihen.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

KooKoolta 11 pelaaja loukkaantuneina ja eilen pelattiin vain kolmella ketjulla. Eihän tuo voi olla näkymättä. Eilen tuo maksoi yhden pisteen ja jatkossa tulee maksamaan lisää, jos ei saada pelaavaan kokoonpanoon takaisin pelaajia. Jos nyt edes pari hykkääjää ja yksi puolustaja saataisiin saikulta niin jo se helpottaisi kummasti.
 
ruupertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pelitahti kiihtyy ja kuormitus kasvaa vielä enemmän jatkossa.

Seuraavat kolme viikkoa mennään vielä ( onneksi ) kahden pelin viikkovauhdilla, eikä pelejä ole peräkkäisinä päivinä. Vuoden viimeisillä kahdella viikolla onkin sitten kolme peliä / vko, ja molemmilla pe-la-pelit.

Järvempää selviää ( ilman loukkia...) aikansa, mutta jotain on varalle pakko keksiä joulun paikkeille, ja Salminen A-junnuista ei ole se ratkaisu!
Hakulisen analyysin pohjalta maanantaina selviää pelikuntoisten määrä, mutta polilta ei nyt taida hetkeen olla apuja tulossa, joten lainoille tai ostoksille on pakko mennä. Jypin Saari voisi irrota, kun ei tunnu mahtuvan Merikiven sapluunaan..
 
Coopperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oden varmasti käytettävissä tiistaina ja missä päin Niki Koskinen on? Saataisiin edes täydet kentät eikä tarvitsisi peluuttaa pakkeja hyökkääjinä.
 
Fanatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ydinjätejoukkue
Oden varmasti käytettävissä tiistaina ja missä päin Niki Koskinen on? Saataisiin edes täydet kentät eikä tarvitsisi peluuttaa pakkeja hyökkääjinä.

Eikös Niki ole A-junioreissa pelaillut palattuaan Savonlinnasta. Nyt vaan omia junioreita kehiin miten peleiltään kykenevät.
 
Eipou

Jäsen
Voisikohan mestiksessä saada edes muutamaksi peliksi apuja lainapestien muodossa? Henrik Koivistoa voisi myöskin kysellä pätkäpestillä paikkamaan loukkaantumisia. Se on sitten toinen juttu suostuuko hän siihen.
Varmaan viimeisimpiä pelaajia, jota nyt kaivataan.

Tasonnostoa ei Koiviston uralla enää tällä menolla tule. Jopa Kookoossakin ihan jämäpelaaja koko viime kauden, mitä siis pelasi. Koivisto oli oikeastaan koko alkukauden loukkaantuneena, eikä mielestäni suoriutunut kovinkaan kummoisesti niissä muutamissa peleissä HIFK:ssa rooliinsa nähden. Lisää voi käydä lukemassa toisesta topicista.

Miksi siis ehdotat Koivistoa?
 
Kurt

Jäsen
Loistava viime viikko, Pelicans-tuplasta 5/6 pistettä. Täydet 6 pistettäkin oli lähellä. Perhonen olisi voinut torjua tasoitusmaaliin johtaneen reboundin huolella kulmaan. Ilmeisesti viimeisessä ylivoimassa oli vielä hyvä paikka, muistaako joku tuon tarkemmin, minulta meni ohi.

Alkava viikko on todella vaikea. Pelit vieraissa SaiPaa vastaan ja kotona Kärppiä vastaan. Onneksi vain kaksi ottelua, sillä ukkoja puuttuu luvattoman paljon. Viime viikot olen asettanut aina viikolle pistetavoitteet, ja hienosti joukkue on ne täyttänyt ja jopa ylittänyt. Nyt on kyllä pitkästä aikaa sellainen viikko, että en odota juurikaan mitään. Varovaisena toiveena voisi olla tältä viikolta 2 pistettä, onneksi voittoputki on antanut hieman jo pelivaraa ja vaikka tulisi nollankin pisteen viikko, niin olemme edelleen oikein hyvissä asemissa 10-sijaa ajatellen. Toisaalta nyt samoilla vauhdeilla SaiPa nurin ja yhtäkkiä olemme erittäin vahvasti kiinni jo kutossijassa.

Saapa nähdä tuleeko mitään uutisia joukkueeseen liittyen tällä viikolla.
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuplapelit peliruuhkassa ollutta Pelicansia vastaan osuivat kyllä parhaaseen mahdolliseen saumaan.

Tämä viikko on tosiaan hankala ja jokainen pinna olisi plussaa oikeastaan. Muutenkin nyt alkaa haastava jakso kun ennen joulua KooKoo pelaa yhdeksän ottelua, joista vain kolme kotona. Jos näistä yhdeksästä otteluista saisi edes kaksinumeroisen pistekertymän, niin keskiarvo pysyisi vielä ihan hyvänä.
 
Hummeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kouvolan Kiekko - 65
Näyttää Rautanen palanneen Tapparaan, kiitoksia varsin mallikkaasta stuntista. Mielellään olisi saanut jatkaa pidempäänkin. Kysymys kuuluukin kuka Pellin parina huomenna..?
 
Eipou

Jäsen
Näyttää Rautanen palanneen Tapparaan, kiitoksia varsin mallikkaasta stuntista. Mielellään olisi saanut jatkaa pidempäänkin. Kysymys kuuluukin kuka Pellin parina huomenna..?
Rautanen palasi siis ennen alkuperäisen laina-ajan päättymistä Tapparaan. Tästä voinee päätellä, että joku puolustajista on palaamassa kokoonpanoon vieden Rautasen paikan kokoonpanosta.
 
Hummeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kouvolan Kiekko - 65
Rautanen palasi siis ennen alkuperäisen laina-ajan päättymistä Tapparaan. Tästä voinee päätellä, että joku puolustajista on palaamassa kokoonpanoon vieden Rautasen paikan kokoonpanosta.
Toivotaan, että sieltä olisi joku palaamassa. Tapparalta näyttää puuttuvan Fjälth, joten olisivatko vain kotiuttaneet Rautasen aiemmin? Tällöin varmaan Virtanen pelaa huomenna pakkina..
 
Kurt

Jäsen
Luulenpa, että Tapparalla oli tarve kotiuttaa Rautanen, jotta saavat tänään 7 puolustajaa kokoonpanoon. Voisin kuvitella, että noissa lainoissa on aina emoseuralla oikeus kotiuttaa mies sovittua aiemmin.

Järvinen sieltä on ilmeisesti seuraavana tulossa kentälle, eikös lehtijutussa mainittu, että hän on Korhosen kanssa jo palannut jääharjoituksiin.

Saa nähdä tuleeko vielä lainoja, en pitäisi täysin mahdottomana. Kiitos joka tapauksessa Rautaselle ja hänet lainanneelle Tapparalle, miehen +- saldo jäi 4 pykälää plussan puolelle, aika hyvä.
 
Viimeksi muokattu:

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kiitoksia Juho Rautaselle erittäin mallikkaasta stuntista. Viisi peliä KooKoossa 0+0=0, mutta mikä tärkeintä oli neljä kertaa kentällä KooKoon tehdessä maalin ja ei kertaakaan kentällä vastustajan maalin aikana. Erittäin hyvää työtä. Tervetuloa tarvittaessa uudestaankin. Oli huomattavasti parempi lainamies, kuin viime kauden lainamies Tapparasta. Veikkaan, että nämä lainapestit ovat aina semmoisia, että emoseura voi tarvittaessa kotiuttaa pelaajan aikaisemmin kuin mitä on sovittu, mikä toki on varsin ymmärrettävää.

KooKoolta on sivussa vielä neljä puolustajaa. Ed Wittchow, Emil Kristensen, Martin Berger ja Ville Järvinen.
Järvinen siis ollut jo mukana jääharjoituksissa, Wittchow kulkee ilmeisesti keppien kanssa ja Kristensenistä sekä Bergiristä ei ole mitään tietoa.
Järvinen näistä kai lähimpänä paluuta, toki olisihan se mukava yllätys, jos perjantain kokoonpanoon ilmeistyisi Kristensenin tai Bergerin nimi.
 
Viimeksi muokattu:

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Minkähänlainen Järvisen pelikunto? Kesä mennyt todennäköisesti täysin piloille. Kuinkahan kauan on jo ollut mukana jäällä? Viime kauden Jacobsson ei ollut kivaa katseltavaa puolikuntoisena.
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Salmelalle voisi nyt antaa minuutteja, jos on pelikuntoinen. Ja miksei olisi kun oli Lappeenrannassakin kokoonpanossa. Tilastojen mukaan peliaikaa ei tullut mukaan yhtään, mutta yhden laukauksen kävi kuitenkin ampumassa.
 
ruupertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Saattaapi olla, että Rautanen käy Lahissa kääntymässä ja hoitamassa seiskapakin roolinsa, ja on huomenna taas KooKoon mukana Kärppiä vastaan. Ehtii vielä hyvin lauantain Tappara-HIFK-peliin, mikäli Fälth ei ole pelikunnossa.

KooKoon A-junnuilla on huomenna peli Porissa, ja pisteitä olisi hyvä saada, mikäli ylempään jatkosarjaan himoitaan, ja Salmelalle olisi tarvetta sielläkin.
 
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kiitoksia Juho Rautaselle erittäin mallikkaasta stuntista. Viisi peliä KooKoossa 0+0=0, mutta mikä tärkeintä oli neljä kertaa kentällä KooKoon tehdessä maalin ja ei kertaakaan kentällä vastustajan maalin aikana. Erittäin hyvää työtä. Tervetuloa tarvittaessa uudestaankin. Oli huomattavasti parempi lainamies, kuin viime kauden lainamies Tapparasta. Veikkaan, että nämä lainapestit ovat aina semmoisia, että emoseura voi tarvittaessa kotiuttaa pelaajan aikaisemmin kuin mitä on sovittu, mikä toki on varsin ymmärrettävää.

KooKoolta on sivussa vielä neljä puolustajaa. Ed Wittchow, Emil Kristensen, Martin Berger ja Ville Järvinen.
Järvinen siis ollut jo mukana jääharjoituksissa, Wittchow kulkee ilmeisesti keppien kanssa ja Kristensenistä sekä Bergiristä ei ole mitään tietoa.
Järvinen näistä kai lähimpänä paluuta, toki olisihan se mukava yllätys, jos perjantain kokoonpanoon ilmeistyisi Kristensenin tai Bergerin nimi.

Wittchow on tänään Kähkösen kanssa vieraillut Korian alakoululla ja tenttasin miehen kuntoa junioriltamme. Ei käytä kuulemma mitään keppejä ja kävelee ihan normaalisti.
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Seuraavat kuusi ottelua on kyllä melkoisen hankalia. Ei kyllä pelaajia käy kateeksi kun joulukinkkua joutuu sulattamaan kolmella pelillä neljään päivään. Heitän hupina pistearviot perään

26 Pe 30.11.2018 18:30 KooKoo - Kärpät 1p
27 Ke 5.12.2018 18:30 Ilves - KooKoo 0p
28 La 8.12.2018 17:00 KooKoo - TPS 1p
29 Ke 12.12.2018 18:30 Kärpät - KooKoo 0p
30 Pe 14.12.2018 18:30 Lukko - KooKoo 0p
31 Ti 18.12.2018 18:30 Ässät - KooKoo 3p
32 To 20.12.2018 18:30 KooKoo - KalPa 3p
33 Pe 21.12.2018 18:30 Pelicans - KooKoo 1p
34 Ke 26.12.2018 18:30 KooKoo - SaiPa 2p
35 Pe 28.12.2018 18:30 TPS - KooKoo 0p
36 La 29.12.2018 18:30 KooKoo - Jukurit 3p

Toivottavasti tulee enemmin kun veikkauksessani
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös