KooKoo kaudella 2015–2016 – paluu Liigaan!

  • 126 477
  • 601

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Joulutauon kunniaksi pistekertymä päivitetty, 32 peliä pelattu ja pisteitä kertynyt 41. Tasaisella tahdilla mennään yli 80 pisteen. Aiempina kausina säälipleijareihin on päässyt seuraavasti:

2014 -2015 - 88 pistettä
2013 - 2014 - 87 pistettä
2012 - 2013 - 86 pistettä

Eli pistekertymää pitäisi vähän kiristää, esimerkiksi 90 pisteellä on viime kausina oltu pääsääntöisesti sijoilla 8-9. Kuten edellä on todettu niin KooKoo on pystynyt keräämään kotona pisteitä hyvin, mutta vieraspelit ovat tuottaneet ongelmia. KooKoolla on vielä 13 kotipeliä ja 15 vieraspeliä, pelkillä kotivoitoitoilla ei siis säälipleijareihin mennä. Joka tapauksessa syyskausi on sujunut vähintäänkin hyvin, etenkin jos peilaa ennakkoarvioihin, joissa KooKoo oli pisteautomaatti. Edelleen jaksaa hymyilyttää tuo Urheilusanomien kausiennakon bashing.

KooKoo on pystynyt viemään tällä kaudella vähintään pisteen Pelicansia ja HIFK:ta lukuun ottamatta kaikilta muilta seuroilta.
Pisteautomaatit top-3:
Sport, 3 ottelua, pisteet 7-2
TPS, 3 ottelua, pisteet 6-3
HPK, 3 ottelua, pisteet 6-3

Pisterosvot top-3:
Pelicans, 3 ottelua, pisteet 0-9
Tappara, 3 ottelua, pisteet 2-7
HIFK, 2 ottelua, pisteet 0-6

Vaikka tuolla on jo hyvin osuva välitodistus pelaajista niin ihan vain naputtelun ilosta:

Jarkko Malinen, 32 ottelua, 6+21=27. Kouvolan kiekollinen jumala parantaa tahtiaan, pistekeskiarvo on 0,84 pts/peli. Tällä tahdilla kauden lopussa olisi pistepörssissä komeat 50 pistettä. Aiempi piste-ennätys (31 pts) saattaa mennä rikki jo joulukuun aikana. Harvoja pelaajia joukkueessa, jonka tehotilasto on plussalla. EHT -kutsu kevätkaudella?

Josh Green, 31 ottelua, 10+14=24. Pappa jaksaa, painaa ja skoraa. Joukkueen paras maalintekijä ja yv-maskimies par excellence. Pelaa komealla pistekeskiarvolla 0,77, joka kauden lopussa tuottaisi 45 pistettä. Puolustuspäässä vähän haaleampaa, joutuu kantamaan omaa kenttäänsä harteillaan. Huomioitavaa on, että jäähymäärä on tippunut edellisistä kausista merkittävästi. Tapparassa keräsi keskimäärin 2,05 min / peli, nyt menee noin 0,51 min / peli. One more year!

J-P Haataja on ehtinyt nousta sisäisessä pistepörssissä jo neljännelle paikalle tehoilla 6+10=16 (21 ottelua). Hetken näytti olevan vaikea jakso, mutta joulutauolle lähti 4 ottelun pisteputkessa. Pelaa pistekeskiarvolla 0,76 / peli, joka kauden lopussa tuottaisi 37 pistettä. Huikea haku toimistolta! Olisi kiva nähdä myös ensi kaudella Kouvolassa, mutta ottajia varmaan riittää jonoksi.

Ryan O'Connor, 31 ottelua, 8+10=18. Ei riitä ylisanat, hampaita tippuu, mutta pisteitä kertyy! Tehotilasto näyttää +5. Piste-ennätys on mennyt jo uusiksi, pistekeskiarvolla 0,58 kauden lopussa pisteitä olisi kasassa 34. Puolustajien pistepörssissä sijalla 4. Toivottavasti se optio on jo lunastettu!

Oscar Eklund, 22, 1+10=11. Itse rauhallisuus. Eklundia katsellessa tulee jotenkin levollinen olo, se vain on niin.. rauhallinen. Maalitilikin on avattu ja on alkanut käyttämään laukausta viime aikoina paljon enemmän. Ei se liigan kovin ole, mutta tarkka. Kellottaa kovimman peliajan joukkueessa (22:16). Haluaa jatkaa, antaa miehen jatkaa!

Ja pitää lisäksi mainita:

Mikko Lehtonen
, 32, 4+7=11. Nuori tähti! Tätä menoa Lehtonen on kahden seuraavan kauden aikana johtavia puolustajia Liigassa. Tehotilasto on rumasti -10, joulukuu oli erityisen ruma (-5), mutta tätä menoa tulee parantamaan tuotakin. Erittäin hyvä signaus ja jatkaa myös ensi kaudella.

Ilman tilastoseurantaa nostan vielä Aki Kangasmäen, Toni Hyvärisen ja Tomi Peltosen. Kaikilla tehotilasto plussalla ja jokainen parantanut otteita. Voisi sanoa, että on miehet tekee juuri sitä mitä halutaan. Kyllä niitä pisteitäkin tulee.

Maalivahdit:
Liigan huonoin kaksikko? Bullshit.

e: typot
 

Liitteet

  • pistekertymä_puolikausi.jpg
    pistekertymä_puolikausi.jpg
    131,2 KB · kertaa luettu: 309
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
KK
Jarkko Malinen, 32 ottelua, 6+21=27. Kouvolan kiekollinen jumala parantaa tahtiaan, pistekeskiarvo on 0,84 pts/peli. Tällä tahdilla kauden lopussa olisi pistepörssissä komeat 50 pistettä. Aiempi piste-ennätys (31 pts) saattaa mennä rikki jo joulukuun aikana. Harvoja pelaajia joukkueessa, jonka tehotilasto on plussalla. EHT -kutsu kevätkaudella?

Josh Green, 31 ottelua, 10+14=24. Pappa jaksaa, painaa ja skoraa. Joukkueen paras maalintekijä ja yv-maskimies par excellence. Pelaa komealla pistekeskiarvolla 0,77, joka kauden lopussa tuottaisi 45 pistettä. Puolustuspäässä vähän haaleampaa, joutuu kantamaan omaa kenttäänsä harteillaan. Huomioitavaa on, että jäähymäärä on tippunut edellisistä kausista merkittävästi. Tapparassa keräsi keskimäärin 2,05 min / peli, nyt menee noin 0,51 min / peli. One more year!
Nöistä herroista on vielä sanottava, kun toinen on pistepörssin neljäs ja Greenikin kävi TOP-10:ssä ja on nyt pistemäärällä jaetulla yhdellästoista sijalla. Kukapa olisi uskonut, että KooKoon pelaajia on noinkin korkealla ? En minä ainakaan.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Paluu arkeen, Rajalat ja Rinkiset heitetty poppareille ja ykkösnyrkiksi laitettu äärinmäisen vaarallinen Watkins - Green - Lammassaari. Sääliksi käy Greeniä.
 

Konkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllä todella käy Greeniä sääliksi ja taas Mattila on laittanut ketjun Koivisto-Juutilainen-Alikoski kasaan,ketjulla on melkoisen muhkea miinus saldo joka on -20.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
No kyllähän Hakulinen maistuu. Ei paljoa vaadi että Lammassaaren ja Watkinssin tehoissa ohittaisi.
Paremmalla laukauksella voisi paaluttaa aika kovia tehoja Liigassakin. Omalla nopeudellaan pystyy tekemään itselleen paikkoja, mutta laukaus on ollut aika onneton.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mielenkiintoista nähdä missä ketjussa Anrei Hakulista peluutetaan mahdollisesti jo sunnuntaina KooKoo-Blues pelissä.
Hakulinen on muistaakseni pelannut aiemmin myös sentterinä, mutta alkukaudesta pelasi laiturina Pelicansin kakkosketjussa Hakulinen-Da Costa-Repo. Veikkaisin, että Hakulinen aloittaa KooKoossa Josh Greenin ketjussa, jossa on peluutettu jo ties kuinka monta eri pelaajaa vaihtelevalla menestyksellä.
Hakulinen ei ole oikein lyönyt itseään läpi liigassa. Mestiksessä 2013-14 pelasi suunnilleen samoilla tehoilla kuin Anthony Guttig.
 

Fordél

Jäsen
Pohdin Hakulisen siirtoa KooKooseen ensi kaudeksi, mutta näköjään se voisi tapahtua jo nyt. Mielenkiintoinen siirto jos toteutuu.

No kyllähän Hakulinen maistuu. Ei paljoa vaadi että Lammassaaren ja Watkinssin tehoissa ohittaisi.

Juuri näin. Lähtökohtaisesti parannus Lamppuun ja Chef Watkinssiin. Ehdottomasti Hakulinen pitää laittaa heti tulosyksikköön joko Malisen tai Greenin rinnalle. Uskon, että tulee tuomaan kiekolliseen pelaamiseen parannuksen kahteen em. herraan.

Seuraavaksi jäädään odottelemaan olisiko KooKoostakin kohta lähtijöitä. Mitä hyötyä on roikottaa esim. Watkinsia joukkueessa kuukaudesta toiseen, kun anti joukkueelle on aika vähäinen. Tosin eipä näillä esityksellä ole varmasti ottajiakaan. Ja pelaajankin lähtöhalut pysyvät vähäisinä, kun peliaikaa tulee illasta toiseen käsittämättömän paljon. Rajalan tapaisessa koirankopissa istuessa voisi olla laukkujen pakkaaminen enemmän mielessä.
 
Toivottavasti hyökkääjähankinta antaa signaalia siitä, että Eklund olisi kunnossa.

Anrei Hakulinen on kyllä mielenkiintoinen pelaaja ja tuleekin nyt vähän jo ensi kautta nähden tryoutille. Mattilan sapluunaan sopiva kaveri, jolla on taitoa tolkuttomasti, mutta myös sellaista tarvittavaa rottamaisuutta mitä KooKoossa kaivataan. Antaisin rohkeasti paikan näyttää kärkiketjuissa kaverille.

Watkins saa taas näemmä vitusti rapaa, mutta hänestä sentään on hyötyä KooKoon kokonaispelissä toisin kuin eräistä pelureista. Seuraatteko edes matseja, kun ette huomaa sitä vitullista duunia mitä mies tekee? Ei KooKoon resursseilla ole mitään järkeä hakea uutta pelaajaa hänen tilalleen ja kun hyötyä äijästä saadaan niin ei ole suottakaan.

Hyökkääjiä alkaa olemaan aika paljon ja saa nähdä minkälaisen nipun KooKoo niistä kasaa ja paljon riippuu siitäkin mikä on Hyvärisen tilanne.

Watkins - Green - Hakulinen
Haataja - Malinen - Hyvärinen
Rinkinen - Rajala - Peltonen
Kangasmäki - Juutilainen - Alikoski

Poppareilla/lainalla siis: Lammassaari, Guttig, Koivisto, Virtanen, Julkunen. Näistä Guttigin voisi heittää veke, jos siihen vain on mahdollisuus, koska hänestä ei ole mitään hyötyä missään roolissa KooKoossa.
 

Hummeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kouvolan Kiekko - 65
Todella hyvä haku KooKoolta, mikäli Hakulinen meille siirtyy. Potentiaalia on ihan kärkihyökkääjäksi. Watkins - Green - Hakulinen ja Rinkinen - Malinen - Haataja.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Hakulisella on tosiaan sitä kuuluisaa potentiaalia. Ehkä KooKoossa lähtee paremmin ura liikkeelle, mitä Pelicansissa. Varmasti ihan hyvä haku teiltä toteutuessaan.

Lamppu näköjään kirjoitusten mukaan taas pettymys. Oli mielestäni Sportissa välillä hyvinkin sähäkkä, mutta ei saanut oikeen koskaan kuitenkaan mitään järkevää aikaiseksi. On ilmeisesti sama tarina KooKoossa? Taitaa ura tulla päätökseen tämän kauden jälkeen, ainakin Suomen korkeimmalla sarjatasolla. Harmi sinällään.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olisiko Hakulisessa ratkaisu Pelicans peikon kaatamiseen. Ainakin motivaation luulisi Pelsuja vastaan olevan kondiksessa. Tulisi jo sunnuntai ja näkisi ukon jäällä.
 

Fordél

Jäsen
Watkins saa taas näemmä vitusti rapaa, mutta hänestä sentään on hyötyä KooKoon kokonaispelissä toisin kuin eräistä pelureista. Seuraatteko edes matseja, kun ette huomaa sitä vitullista duunia mitä mies tekee? Ei KooKoon resursseilla ole mitään järkeä hakea uutta pelaajaa hänen tilalleen ja kun hyötyä äijästä saadaan niin ei ole suottakaan.

Tottahan toki Watkins koohottaa ja painaa menemään hyvin kiekottomana. Eihän kukaan ole tainnut sanoa mitään kriittistä kaverin asenteesta. Ongelma on siinä, että yli 17 minuutin peliaikakeskiarvolla ja kärkikentässä pelatessa pitäisi saada aikaan jotain kiekollisenakin. Samanlaisia pettymyksiä löytyy toki noilla peliajoilla muistakin jengeistä (esim. Hubacek JYP:ssa tai Byers Pelsuissa), mutta toisaalta moni pelaaja vastaavalla vastuulla ja samansuuntaisella palkkarasituksella on tehnyt parikymmentä tehopistettä. Siis kolminkertaisen määrä Watkinsiin verrattuna. Teikäläiseltä tulee tunnetusti monesti kriittisiä arvioita muiden joukkueiden pelaajista ja jos kaveri olisi vääntänyt tällä tasolla Sportissa, olisit haukkunut kaverin jo ihan pystyyn. Voimme ihan rehellisesti tunnustaa, että Watkins on ollut todella kova pettymys ja floppi.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hyökkääjiä alkaa olemaan aika paljon ja saa nähdä minkälaisen nipun KooKoo niistä kasaa ja paljon riippuu siitäkin mikä on Hyvärisen tilanne.

Watkins - Green - Hakulinen
Haataja - Malinen - Hyvärinen
Rinkinen - Rajala - Peltonen
Kangasmäki - Juutilainen - Alikoski

Poppareilla/lainalla siis: Lammassaari, Guttig, Koivisto, Virtanen, Julkunen. Näistä Guttigin voisi heittää veke, jos siihen vain on mahdollisuus, koska hänestä ei ole mitään hyötyä missään roolissa KooKoossa.

Yllä mainitussa nipussa kokoonpanon ulkopuolelle jäisi vielä myös Tuomas Huhtanen.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Watkins tuo asenteensa ja myöskin alivoimapelaamisensa takia joukkueeseen sentään jotain. Oma kritiikki koskenut vain peluutusta kärkiketjuissa, ylivoimalla ja jatkoajalla.
 
Mainitaan sen verran, että Hakulisen soppari on kuulemma 1+1-mallinen, jos nyt pääsevät sopimusehdoista maaliin.

Hienoa työtä toimistolta, jos tämä tou
teutuu. Juuri näitä äijiä kannattaa signata, joilla on kiekollista taitoa, mutta myös asennetta otteissa.
 

Fordél

Jäsen
Watkins tuo asenteensa ja myöskin alivoimapelaamisensa takia joukkueeseen sentään jotain. Oma kritiikki koskenut vain peluutusta kärkiketjuissa, ylivoimalla ja jatkoajalla.

Kyllä, mutta tuoko jotain erityistä alivoimalle, mitä vaikka Huhtanen, Hyvärinen, Alikoski jne. eivät tuo? Näistä esim. Huhtanen kuitenkin operoi alemmissa ketjuissa ja alivoimalla varmastikin noin puolet pienemmällä palkalla. Watkinsiin on hassattu ihan liikaa resursseja siihen nähden, mitä saadaan. Noilla euroilla pitäisi saada jo myös maaleja ja maalisyöttöjä.
 

Steus

Jäsen
Kyllä, mutta tuoko jotain erityistä alivoimalle, mitä vaikka Huhtanen, Hyvärinen, Alikoski jne. eivät tuo? Näistä esim. Huhtanen kuitenkin operoi alemmissa ketjuissa ja alivoimalla varmastikin noin puolet pienemmällä palkalla.
Jonkinlaisen aloitustaidon (prosenteissa 49,1 %).

Watkinsiin on hassattu ihan liikaa resursseja siihen nähden, mitä saadaan. Noilla euroilla pitäisi saada jo myös maaleja ja maalisyöttöjä.
Niin PITÄISI. Nyt niitä pisteitä ei kuitenkaan tule ja miestä lienee turha kuvitella saavansa kaupaksi järkevään hintaan / järkevällä palkkasäästöllä. Watkinsin osalta on haukattu paskaa ja nyt ukosta koitetaan saada maksimit irti. Hakulisen mahdollisen saapumisen myötä Watkins saadaan alakenttiin ja Greeniltäkin voi alkaa odottaa enemmän tehoja tasakentin (YV-pisteitä 11/24).

Laitetaan nyt vielä omat kentät:

Rinkinen - Green - Hakulinen
Haataja - Malinen - Hyvärinen
Watkins - Peltonen - Huhtanen
Kangasmäki - Juutilainen - Alikoski

Poppareilla: Lammassaari, Guttig, Koivisto, Virtanen, Julkunen, Rajala. Olen tosin myös sillä kannalla, että Rajalaa voisi kokeilla tuloskenttien laiturina. Alakentissä hänestä ei ole ollut mitään iloa.

Pakit:
Eklund - Pelli
Vallin - O'Connor
Lehtonen - Kurki
Koponen

Poppareilla: OPG, Västilä, Nyqvist. Eklundin poissaollessa joko kolmosparilla Koponen-Pelli, tai voisi harkita myös Koposen ja OPG:n peluuttamista yhdessä parissa peluuttaen 15min/peli pelkkää puolustuspäätä alakenttien kanssa, kiekkoa rumpuun ja vaihtoon.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Watkinssilla rupeaa olemaan sen kokoinen gorilla hartijoilla että jos sattuisi jostain paikasta osumaan niin saattaisi vapauttaa tekemistä. Voi olla että sitä gorillan tippumista pitää vielä odottaa seuraavat 30 ottelua joten ehkä vähän alemmissa kentissä voitaisiin jatkaa odottelua. Jos olisin Rinkinen tai Rajala niin voisi vähän herättää kummastusta kun Lamppu ja Chef pelaa aina ykkösessä tai kakkosessa tai ehkä ne treeneissä pistää laattaa pussiin niin perkeleesti.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo vahvistaa hyökkäysosastoaan Lahdesta Kymenlaaksoon siirtyvälle Anrei Hakulisella. Lisäksi seura solmi jatkopestin Jan-Mikael Juutilaisen kanssa.

Anrei Hakulisen sopimus pitää pitää sisällään tämän ja ensi kauden eli sopimus on kevääseen 2017 saakka.

Jan-Mikael Juutilainen jatkaa KooKoossa ainakin kaksi lisäkautta kevääseen 2018 saakka.

Hakulinen Kouvolaan – Juutilainen jatkaa | KooKoo
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo vahvistaa hyökkäysosastoaan Lahdesta Kymenlaaksoon siirtyvälle Anrei Hakulisella. Lisäksi seura solmi jatkopestin Jan-Mikael Juutilaisen kanssa.

KooKoo ja Hakulinen solmivat myös ensi kauden kattavan pestin.

Jan-Mikael Juutilainen teki KooKoon kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen.

Hakulinen Kouvolaan – Juutilainen jatkaa | KooKoo

Molemmille iso peukku! Olin jo epäilevään sävyyn kirjoittamassa Hakulisen tulosta, jääköön se lähettämättä.. :) @Steus :n kokoonpano miellyttää omaa silmää, Hakulista ei tosiaan kannata laittaa juuri muuhun, kuin Greenin rinnalle. Malisen kenttä (edellyttäen, että Hyvärinen ei ole loukkaantunut) on paras 5vs5 kentällisistä ja alakentät ovat muotoutuneet toimiviksi. Kenttähahmotelmassa on lisäksi se hyvä puoli, että Juutilaisen kenttään saataisiin Kangasmäen myötä jopa maalintekovoimaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös