Mainos

KooKoo kaudella 2014–2015

  • 296 176
  • 1 063

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Minun silmiin Pauke pelasi ihan ok -pelin, ainakin pirun paljon paremmin kuin Västilä. Liikkeessä toki jää jälkeen, mutta peruspelin rauhallisuus ja paljon paremmat avaavat syötöt nostavat Paulin minun "papereissa" Västilän edelle.

Reservissä olisi Kangasmäki, Juusela, Koskinen, Espo, Levokari, Appelgren ja Cloutier. Tuosta saa jo ihan kohtuullisen kentällisen kasaan, joten luulisi rotaatiota tapahtuvan.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Koponen on noussut KooKoon ykköspakiksi. Virheet vähissä puolustaessa, ja uskaltaa pitää/tuoda kiekkoa ylöspäin. Antaa kovia taklauksia.

Olen samaa mieltä. Marlo Koposen samoin kuin Ossi Ikosen toivoisin näkeväni myös KooKoon ensi kauden liigajoukkueessa. Koponen ei juurikaan tee virheitä ja hän taitaa olla tällä hetkellä puolustajien +/- tilaston ykkösenä itseoikeutetusti. Myös Ikonen on eittämättä ansainnut paikkansa ensi kauden liigajoukkueessa.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Mistäs nyt niin varmana tiedetään että Niklas Appelgren on "reservissä"? Kun kerran kerrottiin julisesti että "ottanut taklauksen vastaan päällään" niin voipi olla että vielä vähän huimaa eikä ole käytettävissä. Ja mitään "kakkosdivari" Juuselaa ei näihin peleihin oteta. Ei riitä paukut. Ja koittihan Mattilan Kangasmäkeäkin käyttää jäällä, mutta ei tainut oikein kulkea. Eikä Kangasmäen näytöt aivan alkukautta lukuunottamatta juurkikaan rohkaise häntä viskaamaan tämän hetkiseen ryhmään, joka on minusta tulikuuma.
 
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Toronto Maple Leafs, Leijonat
Ja koittihan Mattilan Kangasmäkeäkin käyttää jäällä, mutta ei tainut oikein kulkea. Eikä Kangasmäen näytöt aivan alkukautta lukuunottamatta juurkikaan rohkaise häntä viskaamaan tämän hetkiseen ryhmään, joka on minusta tulikuuma.

Tämä on joko jonkinlainen provo tai sitten täysin järjetön teksti.

Koittihan Mattila joo käyttää Kangasmäkeä kahdessa viimeissä Sapko- ottelussa :D Viimeisessä Savonlinnan pelissä pelasi 9 vaihtoa peliajalla 05:35 ja viimeisessä kotimatsissa KooKoon voittaessa 7-0 peliaika näytti 00:00!!! Kumma juttu ku " ei tainut oikein kulkea " ja kun ei tuohon 9 vaihtoon loukkaantumisen jäljiltä täräyttänyt hattutemppua vakuutteluksi!

Toisekeseen kulki tai ei, niin mielummin peluutan Kangasmäkeä kuin jotain Mikko Virtasta jonka jalkavamma säätelee pelaamista. Ja jos tuo " ei tainnut oikein kulkea " on syy poppariosastolle, niin miksi Västilät ja Karevaarat ja arttuheikkiset pelaa aina, tapahtui mitä hyvänsä? Itse alan epäilemään Mattilan ja Kangasmäen välillä olevan jotain henkilökohtaista jos ei miestä ala kokoonpanossa näkyä!
 

Magnesia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Virtasella taitaa olla niin paska polvituki mikä sitten näkyy tuossa liikkeessä. Ihmettelen kyllä suuresti ettei saada kunnon vehkeitä hommattua.
 
Virtasella taitaa olla niin paska polvituki mikä sitten näkyy tuossa liikkeessä. Ihmettelen kyllä suuresti ettei saada kunnon vehkeitä hommattua.
Aika hyvän polvituen saavat löytää, että on mitään asiaa pelaavaan kokoonpanoon. Haluaisin nähdä Kangasmäen huomisessa pelissä Virtasen paikalla, kun ei virtsi näyttänyt olevan alkuunkaan valmis näihin peleihin.
 
K

Kiekkokatsoja

Pitäisi olla aika helppo yhtälö? Laittaa runkosarjan pistepörssin ykkönen, ja maalipörssin voittaja, samaan aikaan jäälle. Varsinkin, kun tämä tutkapari on aikaisemminkin tuottanut tulosta. Ihmettelen kovasti, mikäli EI Rajala ja Rinkinen pelaa 3. ottelussa samassa kentällisessä. Tuskin on enää varaa kokeilla, miten muussa tapauksessa käy..?
Muutenkin jääaikaa niille, joilla peli sujuu. On ne Ikan avain pelaajatkin väsyneitä, pelattuaan isompia minuutteja.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Cloutierilla on ihan kiva torjuntaprosentti pleijareissa 96,03%, toki tuossa vaan muutama ottelu. Ei Rämölläkään huono 93.79% joten tuskin finaalit tulee maalivahtipeliin kaatumaan... ellei Quemener saa flunssaa.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo eteni pitkän kaavan kautta mestiksen tämän kauden finaaleihin. KooKoo on pelannut playoffeissa yhteensä 14 ottelua, kun Jukurit jyräsi finaaleihin pelaamalla minimimäärän 8 ottelua. Ei liene epäselvää kumpi joukkueista lähtee finaaleihin suosikkeina. No jotain hyvää näissä pitkissä ottelusarjoissa on ollut KooKoon kannalta. KooKoon toimistolla hierotaan varmasti tyytyväisinä käsiä. KooKoolla on käynyt playoffeissa yhteensä peräti 18619 katsojaa (keskiarvo 2327), kun Jukureiden kassaan on lipputuloja tuonut ainoastaan 6200 katsojaa (keskiarvo 1550).
 
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Toronto Maple Leafs, Leijonat
KooKoon toimistolla hierotaan varmasti tyytyväisinä käsiä. KooKoolla on käynyt playoffeissa yhteensä peräti 18619 katsojaa (keskiarvo 2327)

Se on juuri näin! Tämän illan voitto takasi KooKoolle niin kovat lisätulot tältä keväältä, että sillä summalla voi maksaa jo yhden suht kovan pelimiehen kahteen ekaan ketjuun ensi kaudeksi!

Olen varsin mielissäni kun voittamisen kulttuuri on viime vuosina palannut Kouvolaan. Kaksi vuotta sitten Julle lämäsi Tuton nippuun siinä huikeassa välierämatsissa, Viime vuonna #87 hyydytti Hokin Game seiskassa ja tänään uusi temppunsa! Ennen näissä tiukoissa matseissa paskottiin housuun ja tiputtiin välillä ties mille joukkueille. Sattumaa ei varmaankaan ole se, että todellisena experttinä näihin hyytymisiin on Ika Lehkonen jonka joukkue ei pääse enään edes finaaliin, valmenti hän missä hyvänsä ja minkälaisella materiaalilla tahansa. Tänäänkin TuTon jäähy lopussa oli peluutusvirhe penkin takaa ja siihen homma sitten ratkesi.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Finaalien otteluohjelma:

Ti 7.4. Jukurit-KooKoo
Pe 10.4. KooKoo-Jukurit
La 11.4. Jukurit-KooKoo
Ti 14.4. KooKoo-Jukurit

Tarvittaessa:
Pe 17.4. Jukurit-KooKoo
La 18.4. KooKoo-Jukurit
Ti 21.4. Jukurit-KooKoo

Perjantaina 10.4. Sumulaaksossa on varmasti yli 4000 katsojaa ja eiköhän tiistaina 14.4. päästä myös hyvään yleisömäärään. Jos lauantaina 18.4. vielä pelataan niin tuolloin paukkuu aivan varmasti 5000 katsojan rajapyykki rikki.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Perjantaina 10.4. Sumulaaksossa on varmasti yli 4000 katsojaa ja eiköhän tiistaina 14.4. päästä myös hyvään yleisömäärään. Jos lauantaina 18.4. vielä pelataan niin tuolloin paukkuu aivan varmasti 5000 katsojan rajapyykki rikki.

Tämähän se sovittu tavoite oli, eli kuudennessa pelissä sarja poikki ja poika Kouvolaan.

Kyllähän tässä sarjassa KooKoon paikka on kaksi ensimmäistä ottelua, tiistaina saattaa olla jopa pieni etu paremman pelituntuman kautta. Vaikka en ole Jukureilta nähnyt yhtään po-peliä tältä kaudelta niin uskon, että jos pystytään vetämään samalla intensiteetillä ja tekemisen tasolla, kuin TUTO-sarjassa niin ainakin pystytään järkyttämään "all mighty-151 min-Rane-8-0" - Jukureita.
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Juujärvi jättänyt käräjäoikeuteen haastehakemuksen KooKoon maksamattomista palkoista. Myös Rämö ja Heikkinen mukana. Haaste jätetty perjantaina ja asiasta oli maininta ainakin paikallislehti Länsi-Savon aamuisessa numerossa. Rämö tuskin pelaa kevään kahinoissa.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ihme että lähteenä länsi-savo. Perjantaina taisi Tipiä vituttaa niin rankasti että 0+4. Minä olen "tiennyt" jo monta kuukautta että Rämö on yksi sopparin riittauttajista, silti pelaa hyvällä tasolla. Mietippä sitä Andy...
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Juujärvi jättänyt käräjäoikeuteen haastehakemuksen KooKoon maksamattomista palkoista. Myös Rämö ja Heikkinen mukana. Haaste jätetty perjantaina ja asiasta oli maininta ainakin paikallislehti Länsi-Savon aamuisessa numerossa. Rämö tuskin pelaa kevään kahinoissa.

Länsisavolaiset on näköjään ottaneet kaikki keinot käyttöön horjuttaakseen KooKoon mestaruusjunaa, mutta ei taida auttaa näiden perättömien juttujen levittäminen. Liigan auditointiryhmä tarkasti arvioidessaan KooKoon liigakelpoisuutta, että KooKoolla ei ole maksamattomia palkkoja. Liigan lisenssissä on todettu, että KooKoolla ei ole maksamattomia palkkoja ja KooKoo on maksanut myös kaikki viime kauden mestaruusbonukset. Länsi-Savo voisi välillä taas keskittyä Jukureiden maksamattomiin hallivuoksiin. Onneksi Kouvolan Sanomat eivät ole missään vaiheessa lähtenyt retostelemaan Jukureiden maksamattomilla hallivuokrilla. Likaista peliä länsisavolaisilta. Hyi hyi.Rämön ja Heikkisen pelaamiseen nämä jutut eivät vaikuta millään tavoin. Rämö pelannut erinomaisesti playoffeissa ja Tipi Heikkinen oli eilen KooKoon parhaimmistoa neljällä syöttöpisteellä. Eiköhän tämä juttu kapsahda vielä länsisavolaisten omaan nilkkaan ja KooKoo saa vaan lisää virtaa näistä perättömistä jutuista.
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
^Ei ole tapana satuilla perättömiä. Ihmettelen itsekin haasteen ajankohtaa. Btw. Kouvolan Sanomat on nykyään saman konsernin lehtiä kuin Länsi-Savo.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Länsisavolaiset on näköjään ottaneet kaikki keinot käyttöön horjuttaakseen KooKoon mestaruusjunaa, mutta ei taida auttaa näiden perättömien juttujen levittäminen. Liigan auditointiryhmä tarkasti arvioidessaan KooKoon liigakelpoisuutta, että KooKoolla ei ole maksamattomia palkkoja.

Eiköhän tällä viitata vain niihin "nousubonuksiin"? Tämä "maksamaton palkka" toki kuulostaa raflaamammalta, eihän siinä...
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Länsisavolaiset on näköjään ottaneet kaikki keinot käyttöön horjuttaakseen KooKoon mestaruusjunaa, mutta ei taida auttaa näiden perättömien juttujen levittäminen.
Työmies (jääkiekkotyömieskin) on palkkansa ansainnut. Jos on epäilyksiä väärinkäytöksistä niin hyvä että asia selvitetään puolueettomassa Käräjäoikeudessa. Sen päätöksiin minulla on enemmän luottamusta kuin auditointisaunakerhojen päätöksiin.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Työmies (jääkiekkotyömieskin) on palkkansa ansainnut. Jos on epäilyksiä väärinkäytöksistä niin hyvä että asia selvitetään puolueettomassa Käräjäoikeudessa. Sen päätöksiin minulla on enemmän luottamusta kuin auditointisaunakerhojen päätöksiin.

Olen täysin samaa mieltä. Tässä nyt ilmeisesti kuitenkin tarkoitetaan nousubonuksia eikä maksamattomia palkkoja kuten länsisavolaiset perättömästi kirjoittavat. Jääkiekkoilijat ovat palkkansa ansainneet ja myös palkkansa saaneet. KooKoo on maksanut kaikki palkat ajallaan.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei helvetti taas (anteeksi modet kiroilu). No joo, onhan bonus palkan osa, mutta on taas kohtalaisen raflaavasti lähdetty hakemaan klikkauksia.
 
Juujärvi jättänyt käräjäoikeuteen haastehakemuksen KooKoon maksamattomista palkoista. Myös Rämö ja Heikkinen mukana. Haaste jätetty perjantaina ja asiasta oli maininta ainakin paikallislehti Länsi-Savon aamuisessa numerossa. Rämö tuskin pelaa kevään kahinoissa.
Aika valjuksi jäikin sitten tämä "ryhmäkanne", kun vain kolme pelaajaa saatiin siihen mukaan. 25 pelaajaa ei siis päättänyt asiaa viedä käräjille, mutta kolme päätti, joten se siitä Saarelan "selvästä tapauksesta." Olen silti yllättynyt, että he viitsivät viedä edes tämän käräjille.

Katsotaan miten käy... Omien tietojeni mukaan, tässä ei ole mitään mahdollisuuksia edes pelaajilla saada bonuksia, mutta katsotaan nyt pitääkö lähteiden tiedot paikkansa.
 

Hockeyhunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllä siellä edelleen ne 8 pelaajaa ja Juujärvi on kanteen tehnyt. Tuossa mainittu nimiltä pelaajista ne, jotka edelleen joukkueessa...
 

Hockeyhunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hesarikin oli aiheesta kirjoittanut. Ajankohta siksi, että viralliset haasteet (pelaajayhdistys omansa ja valmentajayhdistys omansa) oli jätetty perjantaina
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös