KooKoo 2013–2014

  • 470 773
  • 1 438

Fordél

Jäsen
Jos on tyhjä tasku eikä pysty lippua ostamaan tai hankkimaan S-etukorttia niin se on kuule ihan täysin oma valinta. Turha siitä täällä on valittaa.

Siinä sitä on vasta hieno ja rakentava näkemys.

Kuten Kajaanin esimerkki osoittaa yleisöä ei tule yhtään sen enempää oli lipun hinta nykyinen tai kaksi euroa halvempi. Tuskin nyt kuitenkaan yleisöä kannattaa ilmaiseksi alkaa päästämään peleihin, jos halutaan edes tämän tasoista joukkuetta pitää kasassa. Suuri yleisö hakee elämyksiä peleistä ja parhaita elämyksiä ja draamaa tarjoaa esimerkiksi mahdollisuus nousta liigakarsintojen kautta liigaan. Liigan sulkeminen oli suuri virhe. Jonkinlaiset liigakarsinnat olisi pitänyt ehdottomasti säilyttää. En usko, että kovinkaan moni on kiinnostunut noususta kabinettien kautta.

Edelleen, jos KooKoo olisi esimerkiksi esittänyt kotona heti kauden alusta lähtien hyviä otteita ja viilettäisi nyt sarjakärjessä niin uskon, että yleisömäärät olisivat nyt rahtusen korkeemmat. En usko, että liigakarsintojen poistumisella on merkitystä yleisömääriin. Etenkin kun nousu on tämän kauden jälkeen realistisempaa kuin koskaan aiemmin. Nyt pitää "vain" voittaa Mestis ja saada taustat riittävälle tasolle. Keväällä peleillä on panosta enemmän kuin aikoihin ja varmasti yleisömäärät tulevat tästä nousemaan.

Tästäkin huolimatta näen edelleen myös lipunhintojen olevan kipurajalla. Esim. jos nyt vielä nostettaisiin parilla eurolla niin taatusti alkaisi näkyä jo yleisömäärissä.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Siinä sitä on vasta hieno ja rakentava näkemys.

Ihan yhtä hieno ja rakentava kuin jankuttaa siitä, että lipun hinta on 16 euroa vaikka vaihtoehtoisiakin ratkaisuja lipun hankkimiseksi halvemmalla on olemassa. KooKoon lipun hinnat ovat sitä paitsi aivan samat kuin viime kaudellakin.

Sen nyt vielä ymmärrän, että lipun hinta voisi olla halvempi työttömille esimerkiksi puoleen hintaan, mutta työssä käyvälle tosiaan on aivan sama maksaako lippu 12 e, 14 e vai 16 e. Lippujen hintojen syyksi yleisömääriä ei voi missään tapauksessa laittaa.

Siitä olen samaa mieltä, että lippujen hintoja ei ole syytä nostaa jos ei myöskään laskea. Nykyinen hinnoittelu on aivan ok.

En myöskään epäile, etteikö joulun jälkeen perinteiseen tapaan yleisömäärät lähde nousuun ja viimeistään keväällä pudotuspeleissä tullaan Kouvolassa näkemään viime kauden tapaan kovia yleisömääriä, vaikka S-etukortilla ei taida saada alennusta pudotuspeleistä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
KK
Kyllä Kouvolan jäähallin luulisi rahvaallekin kelpaavan pelien seuraamiseen. Jos ei olosuhteet kelpaa niin kannattaa valittamisen sijaan käydä vierailulla vaikka Keravan tai Heinolan jäähalleissa.
No kelpasi vielä viime kaudella. Pyllistys rahvaalle siirtää kaljakatsomo alas päätti minut lähteä enää niin innostuneesti katsomaan KooKoon pelejä. Esim viime lauantaina istuin mielummin Lasihelmessä kuin menin hallille vaikka olisin saanut ilmaisen lipun äitiltäni.

ps. Jokkeria en mitenkään halunut haukkua tai vähätellä. Hieno mies kaikin puolin.

Tuskin Kouvolassakaan hinta on kynnyskysymys. Yleisö maksaa kympin tai kaksi yhtä helposti jos vaan tuote kiinnostaa oikeasti.
No kyllä "köyhemmät" ystäväni ovat niistä lipuista valitelleet ja kyselleet aina ilmaislippuja joita saan ystäviltäni tai tutiltani silloin tällöin. Itselläni olisi varaa maksaa vaikka 30€ lipusta eikä sekään olisi paha.

Tuolla laskutoimituksella rahaa tulee vähemmältä ihmismassalta enemmän, kuin suurelta. Lisäksi Orpen laajennus on ehdottoman hyvä asia sponsorimyyntiä silmällä pitäen. Kertalipun hinnalla yläkerran vieraat tuovat +40€/lärvi voittoa vielä verojen jälkeenkin, eikä tuohon lukemaan sisälly edes juomat. Proletariaatti ostaa lipun ja kaljat erätauoilla, tästä kertynee hivenen vähemmän kuin kermaperseiden ostoksista. (summa suuntaa antava)
Toivottavasti olet oikeassa, että Orpen laajennus oli hyvä asia. Onko tuo +40/lärvi kuinka lähellä totuutta? Kyllä minä oikeasti toivoisin vain, että jokaisella olisi mahdiollisuus mennä Orbe-klubiin vaikka sitten jollain summalla, mutta kun sinne ei edes saa lippuja. Todella aneemsita. Itse menisin sinne vain ja ainostaan katsomaan peliä sekä juomaan olutta. Ja juon yleensä 2 olutta/erä tai enemmän. Laittaisi vaikka 2m leveän esteen Orpe-klubin ja klubin pleksin väliin minne pääsisi katsomaan peliä eikä syömään "makaroonilaatikkoa". Vai onko siellä ruan taso noussut?
 

Mneme

Jäsen
Nyt sinulla Iso-E on kyllä väärää tietoa, ettei mistään saisi lippuja Orpe-klubille. KooKoon internet-sivuilta ainakin löytyy kohta missä mainitaan:

"Lippu Orpe-klubille 65€+alv. Hinta sisältää ruokailun yläparvella, istumapaikan pehmeillä penkeillä sekä kahvit erätauoilla. Juomat veloitetaan erikseen."

Tai ainakin jotenkin noin, tuo oli vapaa lainaus omasta muistista.
 

Steus

Jäsen
Jeps, eli 65€ - sapuskat ~10€ - muut kustannukset vaikkapa 10€ = 45€, josta verot ovat jo menneet. Tähän päälle vielä herrasväen viinit ja vastaavat, niin kassa senkun kilisee. Nämä luvun kuulostaisi ainakin omaan korvaan realistiselta.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lippujen hinnoittelu ei ainakaan Kajaanissa ole vaikuttanut yhtään mitään...Sama 7xx katsojaa silti hallilla. Luulisi että näillä satsauksilla edes sinne tuhanteen pääsisi näinkin pienessä kylässä...Tuskin Kouvolassakaan hinta on kynnyskysymys. Yleisö maksaa kympin tai kaksi yhtä helposti jos vaan tuote kiinnostaa oikeasti.

Kajaanissa ei tulla katsomaan joukkuetta "joka ei voita mestaruutta kuitenkaan", liekö Kouvolassa samaa ongelmaa? KooKoo on niin monta kertaa jo hyytynyt kalkkiviivoille viime vuosina, että menestymiseen ei suuri yleisö jaksa uskoa. Eikä tule katsomaan pelejä runkosarjassakaan.

Kajaanin tilannetta voisi verrata noin 10 vuoden takaiseen Kouvolaan. Silloin katsomossa oli mistään riippumatta sama vakioporukka, noin 1000 katsojaa. Nyt on enemmän potentiaalia ja liikutaan ehkä 1500-3000 katsojan haarukassa tilanteesta riippuen. Lehkosen ajan runkosarjahurmoksessa päästiin lähelle 3000 lukuja ja vaisuimpina hetkinä ollaan 1500 lukemissa. Kouvolassa on siis suurempi liikkumavara ja suurempi mahdollisuus vaikuttaa katsojamääriin esim. lippujen hinnoilla.

Lippujen hinnoista keskusteltaessa on muuten hyvä aina mainita oman pinkan olevan kunnossa. Vaikka tähän tapaan:

Old Tom kirjoitti:
Jos on tyhjä tasku eikä pysty lippua ostamaan tai hankkimaan S-etukorttia niin se on kuule ihan täysin oma valinta.

Köyhät kyykkyyn.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
En tiedä muista, mutta allekirjoittaneen kohdalla hieman lässähtäneeseen mielenkiintoon Mestis-kautta kohtaan on tasan yksi syy: karsintojen poistuminen ja kyllä tämän yllättävän moni tasalakkikin noteeraa. Nyt ei enää pelata mahdollisuudesta päästä karsimaan liigapaikasta, vaan mahdollisuudesta päästä sopimaan siitä kabineteissa. Mahottoman mukava meininki ja kiinnostaapa kovin...

Tämä on hyvä nosto, miten saatoin itse unohtaa. Tiedän tämän vaikuttaneen suoraan kokeneemman polven mielenkiintoon, näin se vain on että heille tämä sarja ei ole mitään ilman karsintoja. 1980-luvun buumi rakennettiin täysin karsintojen ja liigahaaveen sekä sitten toteutuneen nousun ympärille. Ei pidä väheksyä kannattajien määrää joiden mielenkiinto ja historia pohjautuu juuri tähän aikakauteen.

Isompi pommi tässä vielä muhii, jos lisenssiehdot tulevat olemaan luokkaa "joukkueen omistuksessa tulee olla vähintään yksi elävä yksisarvinen" ja jos keväällä sarjan voittajalle ei avata liigaportteja.
 

Fordél

Jäsen
Ihan yhtä hieno ja rakentava kuin jankuttaa siitä, että lipun hinta on 16 euroa vaikka vaihtoehtoisiakin ratkaisuja lipun hankkimiseksi halvemmalla on olemassa.

Köyhyydestä kettuiluminen on todellakin yhtä rakentavaa kuin tosiasioista keskustelu.

Sen nyt vielä ymmärrän, että lipun hinta voisi olla halvempi työttömille esimerkiksi puoleen hintaan, mutta työssä käyvälle tosiaan on aivan sama maksaako lippu 12 e, 14 e vai 16 e. Lippujen hintojen syyksi yleisömääriä ei voi missään tapauksessa laittaa.

Ei tietenkään ole sama. Onhan siinä selkeä ero maksatko 12 vai 16 euroa. Edelleen, lippujen hintojen piikkiin yleisömäärän laskua ei yksin voi laittaa, mutta eittämättä kun ollaan nyt siinä kipurajoilla, houkutus jäädä kotiin on suurempi näillä lipun hinnoilla kuin vaikka tolla 12 eurolla. Kärjistetysti voidaan sanoa, että kovimmat fanit istuvat katsomossa aina, on joukkueen menestys minkälaista tahansa tai ovat lippujen hinnat mitä tahansa. Mutta kuten Isaskar tuossa edellä toi hyvin esille, Kouvolassa on buumin myötä syntynyt entistä laajempi massa, joka on mahdollista saada hallille. Se miksi tämä massa välillä löytää tiensä hallille ja välillä ei, on monen eri tekijän summa. Syitä ovat mm. joukkueen menestys, pelien ajankohdat/päällekkäiset tapahtumat, mielenkiintoiset pelaajat, hyvät pelit kotona ja eittämättä lippujen hinnoilla on tässä palapelissä vaikutusta, myös työssäkäyville.
 
Jep, jep. Minkäs me sille voimme sitten, jos nuo ehdot ovat terozin mainitsemaa luokkaa, eli jokaisen toiminnanjohtajan peräkärryssä pitää olla yli 100 vuotias menninkäinen. Se kyllä käytännössä tarkoittaa sitä, että Vaasassa ja Kouvolassa laitetaan pillit pussiin ja samalla tuhotaan se huikea työ mitä organisaatio tekee.

Sinänsä on aika typerän kuuloista boikotoida peleissä käyntiä sen takia, ettei pääse Orpelle. Ratabaarista näkee peliä paremmin ja tilaakin on enemmän, kuin siinä pienessä Orpen kolossa mihin rahvas heitettiin. On sääli, että ihmiset osoittavat mieltään näin, kun tulossa on jumbotronia, aitiota ja toista ravintolapäätyä, joiden rahoitus pitkälle varmaan myös korreloituu yleisömääriin.

Mutta toistona vielä.. Tuokaa nyt ihmeessä ensi kaudeksi ne liput vastustajan mukaan.
 

Molkke

Jäsen
Itse kuulun siihen kouvolalaiseen jääkiekkoseuraajakansaan, jota jääkiekko yleisesti kiinnostaa. Ja KooKoon peleissä käyminen loppui, kun lippujen hinnat nousivat kausi kaudelta. Tällä kaudella olen yhden pelin käynyt ja tuskin toista menen. Kyllä se ero esimerkiksi 12euroon on sen verran suuri ihan vaan periaatteen kannalta, vaikka muissa asioissa sitä ei niin miettisi. Mestispelin lipusta ei vaan huvita maksaa tuollaista summaa. Olen käynyt kolmen viime vuoden aikana katsomassa sitten Liigapelejä hieman enemmän KooKoon pelien kustannuksella. Mieluummin sitä ajaa Kouvolasta Helsinkiin katsomaan Jokerit-Kärpät, vaikka reissulle tulee hintaa bensoineen paljon enemmän. Kaikki tämä tyhmältä kuullostavan neljän euron tähden. Tämän vuoksi ehkäpä pari reissua enemmän vuodessa tulee tehtyä Helsinkiin jääkiekkoa varten. Eli kyllä lippujen hinnat ainakin minunlaiseen kiekosta kiinnostuneeseen ja jonkin verran seuraavaan vaikuttaa.

Ja jotta päästään otsikon alle niin Rämö ulos! tai jotain
 
Sinänsä kouvolalaisessa urheilussa on alettu pääsemään mieshuorauksesta eroon pienin askelin (ainakin jääkiekossa) että moni on ruvennut tyytymään oman kaupungin seuraansa, eikä enää lähde katsomaan KooKoon sijaan IFKiä (kuka nyt edes vittuilumielessä kannattaisi DaiPaa tai Pelsuja, haha) Ja uskalletaan jopa tunnustaa kannattavansa KooKoota. Tätä ei Suolaparonin ja Mö(l)(h)ö-Matin aikoihin ollut.

Tuo kirjoitus puistattaa minua. Ymmärrän, jos asutaan muualla, että tunneside saattaa heikentyä ja jääkiekon nälkään katsotaan lähimmän seuran matseja. Mutta ei saatana, jos neljän euron takia ajetaan Hartwall Areenalle katsomaan vintiltä peliä ja imemään 10e lonkkua, niin se on jo perikouvolalaista vittuilua!
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Sinänsä kouvolalaisessa urheilussa on alettu pääsemään mieshuorauksesta eroon, että moni on ruvennut tyytymään oman kaupungin seuraansa, eikä enää lähde katsomaan MYPAn sijaan Liverpoolia tai KooKoon sijaan HIFKiä. Tuo ylläoleva kirjoitus puistattaa minua. Ymmärrän, jos asutaan muualla, että tunneside saattaa heikentyä ja jääkiekon nälkään katsotaan lähimmän seuran matseja. Mutta ei saatana, jos neljän euron takia ajetaan Hartwall Areenalle katsomaan vintiltä peliä ja imemään 10e lonkkua, niin se on jo perikouvolalaista vittuilua!

Ei siinä ole mielestäni mitään vittuilua Kouvolan suuntaan. Kyse on ihan vain siitä mistä kokee saavansa parhaat kokemukset ja tunteet. Ymmärrän vallan hyvin, että joku lähtee katsomaan HIFK:n matsia pari kolme kertaa kaudessa ja näkee siinä samalla vähän parempi tasoista lätkää höystettynä vaikka Ville Peltosella, Jarkko Ruudulla tai Petteri Nummelinilla. Ihan samalla tavalla ymmärrän niitä kavereita, jotka raahautuvat joka kerta Kouvolan hallille katsomaan sen jengin pelejä, joiden junnuissa on aikanaan itsekin pelannut ja jonka edustuksen otteita on seurannut jo vuosia. Kukin saa rahalleen vastineena parhaan fiiliksensä vähän eri asioista ja meitin ulkopuolisten on aivan turha lähteä arvottamaan näitä valintoja.
 
Minä en vaan sitä asiaa ikinä tule ymmärtämään. Olen syntynyt erikoiseksi kouvolalaiseksi, joka on ylpeä kaikista tämän alueen menestyvistä urheiluseuroista, eikä voisi ikinä muuta tukea kuin niiden toimintaa. Jos lippu on 4 euroa kalliimpi maksan sen kuitenkin, koska se tukee mun jengiä. Ymmärrän, jos joku haluaa mennä katsomaan jotain liigaläpsyttelyä isolla hillolla, mutta se ei poista sitä asiaa, että miksi tämän kaupungin jengi ei sitten sytytä sen vertaa, jos kerran kova lätkänseuraaja on.

Tämä ei toki poista sitä tosiasiaa, että liput on kalliita. Minä ne maksan, mutta joku muu ei. Joku sitten menee taas 40 eurolla Pasilaan.
 

Fordél

Jäsen
Minä en vaan sitä asiaa ikinä tule ymmärtämään. Olen syntynyt erikoiseksi kouvolalaiseksi, joka on ylpeä kaikista tämän alueen menestyvistä urheiluseuroista, eikä voisi ikinä muuta tukea kuin niiden toimintaa.

Jos käyt vieraspelireissuilla etkä mene niihin pummilla sisään, tuet myös kilpailijoiden toimintaa.

Ymmärrän, jos joku haluaa mennä katsomaan jotain liigaläpsyttelyä isolla hillolla, mutta se ei poista sitä asiaa, että miksi tämän kaupungin jengi ei sitten sytytä sen vertaa, jos kerran kova lätkänseuraaja on.

Jonkun mielestä tällainen Helsinkiin varta vasten itsensä roudaava kaveri on jopa kovempi lätkän seuraaja kuin se saman kaupungin halliin menevä. Jonkun mielestä asia on juuri toisin päin. Mulle se on aivan se ja sama. Turha näitä on arvottaa. Hienoa, että seuraavat näinkin hienoa lajia ja ylipäänsä tukevat suomalaisia seuroja.
 

Molkke

Jäsen
Entäpä sitten Valkealassa asuva lätkänseuraaja huono, jos käy KooKoon peleissä, eikä ValKin? Itse seuraan eniten NHL:lää ja vähenevissä määrin liigakiekkoa. Kyllä minua kiinnostaa enemmän laadukas ( tai laadukkaampi ) lätkä, jos pitää niistä noin viidestä paikan päällä vuodessa katsottavasta matsista valita.

Kouvolalaisuus ja oma kylä - korttiin voin vastata myös sen verran, että pidän itseäni jääkiekon saralla enemmänkin hyvän lätkän seuraajana, kuin kouvolalaisena. Tokihan suosikkijoukkueitakin on, mutta pääosassa on hyvä kiekko ja tapahtuma. En minä sokeasti halua paskaa kiekkoa tukea, vaikka se kuinka kouvolalaista olisi.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Minä en vaan sitä asiaa ikinä tule ymmärtämään. Olen syntynyt erikoiseksi kouvolalaiseksi, joka on ylpeä kaikista tämän alueen menestyvistä urheiluseuroista, eikä voisi ikinä muuta tukea kuin niiden toimintaa...

Tähän täysin sama. 15 vuotta asunut jo pois paikkakunnalta mutta silti Kouvolan joukkueet on ne mitä seuraan. Vähempää ei voisi Hifk ja Jokerit kiinnostaa vaikka liigaläpsyttelyä pääsisi helposti katsomaan.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tunnustaudun jäsen C:n klaanilaiseksi.

Mielenkiinto on laskenut vuosi vuodelta. Toki tähän on ns. luonnollisia syitä, mutta koko suomalaisen kiekkoilun järjestelmä on niin haiseva kasa, että ei vaan enää niin hirveästi nappaa. Liigan sulkemiset, epäreilut asetelmat A-juniorien sarjajärjestelmissä, rahan valta ja kaikki kabinettikähmintä.

SM-liiga on yliarvostettu b-luokan pelaajien b-luokan sarja, maajoukkuepelit tahmeeta pakkopullaa, joiden tarkoituksena on kahmia kilisevää Kal€n kirstuun. Lähiseudun Suomi-sarjan seurat ovat sössineet asiansa ja junioripuolella rehtiä kilpailua käydään oikeastaan vain B- ja C-junnuissa.

Mestiskään ei ole tuotteena kovin kiinnostava: joukkueet ovat täynnä liigaseuran reservejä tai liigajunnuista ulos kasvaneita nuoria, jotka pelaavat seurassa vuoden tai korkeintaan kaksi.

Kyllä mä tietysti toivon edelleen KooKoolle menestystä, mutta esimerkiksi tällä hetkellä en kyllä pystyisi perustelamaan toivettani edes itselleni. Ei mulla ole minkäänlaista tarttumapintaa tai sidettä kehenkään pelaajaan. Aikoinaan oli eri asia, kun muisti vaikkapa Nurmbergin ennen Tapparaan lähtöään, katseli Kattelusta vuodesta toiseen tai oli seurannut omia junnuja C-ikäisistä asti.

Omalla osalla siis kiinnostus laskenut kuin lehmän häntä. Samalla myös jääkiekon (ja muunkin urheilun) seuraaminen, siihen käytetty aika ja raha. Tuskin olen läheskään ainoa. Varmaan aika pieni vaikutus kokonaisyleisömäärään, mutta jonkinlainen kuitenkin.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Pelitavasta ja sen onnistumisesta jälleen

KooKoo - TUTO: 5-2

Aivan loistavaa KooKoo!

Kaikki aiemmin huutelemani puutteet loistivat poissaolollaan tuossa ottelussa. Pitäisiköhän ne linkittää, lainata tai kerrata tähän? Ei liene tarpeellista.

Kommentteina muutamasta pelaajasta seuraavaa:

Pauli Levokari
- Jämäkkää rauhallista tekemistä ilman mitään suuria koukeroita. Ainoastaan yhdessä tilanteessa hänen vartioidessaan maalinedustaa hän lipui kohti TUTOn Hakulista vasemman kulman suuntaan varmistamatta että joku muu suojelisi maalinedustaa. Hakuliselle pelattiin kiekko ja Levokari saa kiittää Järvistä loistavasta patjatorjunnasta kun Hakulinen pyrähti maalin takaa maalin eteen aivan vapaaseen tekopaikkaan kenenkään estelemättä.
- Estää hienosti vastustajan hyökkääjien liikkeen vain asettumalla eteen vaikkei yritä edes taklata. Erittäin vaikea horjutettava.

Joona Karevaara
- Vihdoin pääsi ottelun 3.erässä "pelin sisään". Aiemmin hän on jotenkin jäänyt "ulkopuolelle" ja vaikka hän hakee näennäisen vapaita paikkoja niin hänelle ei saada pelattua kiekkoa eikä hän ole mennyt sitä itselleen kaapimaan kulmavääntöihin. Kaksinkamppailupelaaminen on vielä tältä kaudelta aivan lapsen kengissä. Karevaara on hieno pelaaja ja toivon hänen löytävän itselleen selkeämmän ja aktiivisemman roolin ketjussaan.

Kuitenkin kokonaisuudessaan hieno ottelu ja edelleen taattua viihdyttävää KooKoota.
 

lätkäheebo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat, Winnipeg Jets
KooKoo - TUTO: 5-2

Aivan loistavaa KooKoo!

Kaikki aiemmin huutelemani puutteet loistivat poissaolollaan tuossa ottelussa. Pitäisiköhän ne linkittää, lainata tai kerrata tähän? Ei liene tarpeellista.


Kuitenkin kokonaisuudessaan hieno ottelu ja edelleen taattua viihdyttävää KooKoota.

Täysin samaa mieltä. Yksi parhaista näkemistäni peleistä tällä kaudella.
 
Suosikkijoukkue
KK
Josko jo nyt KooKoo saisi kunnon draivin päälle? Kyllähän tuolla miehistöllä pitäisikin saada jotain aikaan. Hienoa, että peli ainakin TUTO-ottelussa on ollut hienoa. Vielä en silti hallille mene, katsotaan keväämmällä.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Jos se pelin taso tuosta vielä paljon kevääksi nouseen niin hurjaa on meininki. Tietenkin toivotaan jatkuvaa paranemista, mutta jos tuollaisesta pelistä ei katsoja nauti niin mistä sitten. Ainoa puute tietysti tuossa KooKoo - TUTO -ottelussa oli se, että ei lyöty Tamia tauluun 10-1.
 
Suosikkijoukkue
KK
Jos se pelin taso tuosta vielä paljon kevääksi nouseen niin hurjaa on meininki. Tietenkin toivotaan jatkuvaa paranemista, mutta jos tuollaisesta pelistä ei katsoja nauti niin mistä sitten. Ainoa puute tietysti tuossa KooKoo - TUTO -ottelussa oli se, että ei lyöty Tamia tauluun 10-1.
Niin, yksi peli nyt ei vielä mielestäni kerro mitään. Mutta jos se taso pysyy edes tuollaisena ja muut joukkueet skarppaavat vähäsen tulee kyllä jännittävä loppukausi.
 
Suosikkijoukkue
KK
Aika hiljaista täällä eilisen hävityn pelin jälkeen niin täällä kuin otteluketjufoorumilla. Voisiko joku joka oli katsomassa peliä hieman valaista ottelua? Oliko KooKoo tosiaan vain hidas ja jäi jalkoihin vai oliko ongelmaa muussakin? Ei tuo nyt hyvältä näytä varsinkin sen TUTO-peli hehkutuksen jälkeen.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
"Opettavaisesta viikosta" vielä

Kirjoittelinkin tuolla aiemmin Juujärven kommentoineen hänellä ja KooKoolla olleen "opettavainen viikko".

Valitettavasti nyt näyttää siltä että tätä viikkoa edeltänyt KooKoo - Hokki: 5-1 -ottelu ei kuulunut myöskään ajatuksellisesti tähän viikkoon.

Tämän voimme todeta näkemättä otteluakin, koska:

Hokki-KooKoo: 7-4
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös