KooKoo 2004-2005

  • 224 157
  • 2 185

Willimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti cock

KooKoon leirissä on pohdittu eri vaihtoehtoja ja päädytty siihen, että Ruotsin väli- / karsintasarjamalli olisi Suomeenkin sopivin sarjajärjestelmä. Esimerkiksi niin, että neljä parasta Mestis-seuraa kohtaisi tammi-helmikuussa SM-liigan neljä viimeistä seuraa ja ne pelaisivat keskenään kaksinkertaisen sarjan ja tästä sarjasta neljä parasta joukkuetta pelaisi SM-liigassa seuraavalla kaudella.

Ruotsissa tämä sarjajärjestelmä on eri muodoissaan ollut käytössä jo 30 vuotta.

Ruotsissa on viimeisen kahdeksan vuoden aikana karsintasarjassa pelannut kaikkiaan 18 eri joukkuetta, joista kymmenen joukkuetta on lunastanut paikan seuraavaksi kaudeksi Elitserjenissä.
Selvennyksenä Ruotsissa on siirrytty pois välisarjasta, karsinnat toki on jätetty. Vielä 90-luvulla 12 joukkuetta pelasi kaksinkertaisen sarjan, jonka jälkeen 2 viimeistä jatkoi divarin parhaiden kanssa. Tätä seurasi monimutkainen karsintasysteemi.
 

KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Dynamite
Ainakaan tuolla asenteella täällä tuskin edes pelattaisiin jääkiekkoa. KooKoolla on ihan yhtä hyvät mahdollisuudet saada A ja B junnut yhtäaikaa liigaan siinä kuin Sportilla tai Jukureillakaan.
Edellisen kerran kun KooKoo pelasi liigassa myös A ja B junnut pelasivat tuolloin liigassa. Onhan liigajoukkuella ihan erilainen imu huippujunnujen suhteen kuin mestisjoukkueella.
Rahalla saa ja hevosella pääsee. Rahalla ne junnujoukkueetkin Liigakelpoisiksi rakennetaan.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti KooPee
Rahalla saa ja hevosella pääsee. Rahalla ne junnujoukkueetkin Liigakelpoisiksi rakennetaan.

Totta, luuletko että esim. Jukurit tai Sport pelaisi A- B-junnujen SM-liigassa pelkillä omilla kasvateillaan. Kyllä nuo nykyiset liigajoukkueetkin alkavat skouttaamaan ja haalimaan pelaajia ympäri maan jo aika varhaisessa vaiheessa. Näin se kuule vain menee.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
KalPa, Jukurit, Sport ja TuTo ovat lähettäneet liigahakemuksensa, ja KooKoo harkitsee asiaa.

Paras halli olisi TuTolla, jos se pelaisi Elysée Areenassa. Nyt joukkue pelaa vanhalla Kupittaalla, jonka kapasiteetti on 5 500. KalPan kotihalli vetää 5 004, Sportin 4 781 ja Jukurien 4 357 katsojaa.

Ei mainintaakaan Kouvolan hallista.

Lainaus tämän päivän Iltalehdestä. Tämähän nyt hyvin omituiseksi muuttuu, kun toisessa lehdessä on toisenlaista tietoa ja toisessa toista.

Minun mielestäni KooKoon pitäisi asettaa todellisia tavoitteita ja tehdä jotain niiden eteen. Ei enää niitä legendaarisia viiden vuoden suunnitelmia, jossa on ensimmäisenä vuotena tarkoitus hakea tavoitteelle pohjaa, toisena kautena tavoitteena on jo päästä kuuden parhaan joukkoon jne. Pyydän vain tavoitteita, muuten jäädän pahemminkin junnaamaan paikoillemme. Katsojat äänestävät jaloillaan koko ajan enemmän, mutta sekään ei tunnu tehoavan.
 

Fordél

Jäsen
Kyllä, tavoitteita on laitettava ja jotain todella konkreettisia kuten esimerkiksi Mestiksen voitto kaudella 2006.

Itse en henk. koht. halua KooKoota liigaan ainakaan seuraavaan kolmen vuoteen (ja onneks niin ei tule käymäänkään). Aluksi pitäs saada tähän hommaan pysyvyttä. Semmosta niin kuin KalPalla, joka tahkoaa sarjan kärjessä vuodesta toiseen. Ne todellakin ansaitsee liigapaikan toisin kuin KooKoo tai Sport. Jukuritkin on parempi vaihtoehto. Sitten kun homma on Kouvolassa niin vakaalla pohjalla kuin Kuopiossa tällä hetkellä niin voitas laittaa seuraavaksi tavoitteksi liigaan nousu. Turhaa sitä on mennä sinne liigaan ryminällä ja tulla samaa vauhtia alas.

Ei toi SM-liiga ole musta mikään jääkiekon ihmemaa vaan ite nautin yhtä paljon Mestiskiekosta (ellen jopa enemmän). Sarja tarjoaa paljon väriä ja tunteita, ihan samalla tavalla kuin liigakin. Kyllä mua sytyttää enemmän Jukureiden tai KalPan kohtaaminen kun, että vastassa olisi vaikka Ässät.

Mutta etenpäin pitää mennä ja uskon, että vaikka tälläkin kaudella pelillisesti homma ei kulje niin jollain muotoa KooKoon toiminta on taas mennyt askeleen ammattimaisempaan suuntaan.
 

ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei Kouvolassa ole liigaedellytyksiä vähään aikaan, eli mestis on oikea sarjataso.
Ja mitä junnuihin tulee niin B:n sm-paikan periminen pitäisi poistaa, edellinen sm-kerta päättyi surkeasti, sitten 86-porukka hankki paikan takaisin ja nyt taas seuraava ikäluokka rämpii pohjamudissa.
Onhan isoilla paikkakunnilla aivan eri väkipohja kuitenkin, mutta sama järjestelmä kuin C-junnuissa olisi vielä B:ssä paikallaan.

Kuinkahan KalPan rahoitus riittää liigaan, kun KuPS tulee sponsorirahoja jakamaan aivan eri tavalla Veikkausliigaan nousun myötä?

Ammattikorkeakoulun pitäisi panostaa urheilijakoulutukseen, niin Kymenlaakson alueelle varmaan hakeutuisi hyvää pelaajamateriaalia.

Torstaina Jokipojille kyytiä!!
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Jaakko Suomalainen

Jokipoikien kotisivujen mukaan Jaska on edelleen KooKoon mukana. Pitääkö juttu paikkansa?

Alkupaloja torstain otteluun
*Jaakko Suomalainen KooKoo:n maalissa. Viimevuonna, KooKoo:n paidassa pelannut, mestiksen parhaaksi maalivahdiksi valittu Suomalainen on taas KooKoo:n mukana. Pelicansin Pasi Nurmisen varamieheksi jäänyt Suomalainen on lainassa KooKoossa lokakuun loppuun.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Re: Jaakko Suomalainen

Viestin lähetti Putte
Jokipoikien kotisivujen mukaan Jaska on edelleen KooKoon mukana. Pitääkö juttu paikkansa?

Ei taida olla vielä varmaa, vaan riippuu ihan Nurmisesta. Jos Nupe on lähdössä Lahdesta kolmen matsin päästä, niin silloin uskoisin Suomalaisen hakevan pelituntumaa meiltä. Jos taas Nurminen on jatkamassa pidempään liigassa, niin silloin tilanne voi olla toinen.


Viestin lähetti Fordél
Aluksi pitäs saada tähän hommaan pysyvyttä. Semmosta niin kuin KalPalla, joka tahkoaa sarjan kärjessä vuodesta toiseen.

Muuten samaa mieltä, mutta vähän ontuva esimerkki.

2003-04 KalPa 1. (KooKoo 4.)
2002-03 KalPa 5. (KooKoo 3.)
2001-02 KalPa 3. (KooKoo 2.)

Ja tuona aikana KalPa on siis onnistuttu saamaan jo melkein konkurssiin, kunnes NHL-miehet sen pelasti. Eikä unohdeta sitä, että seuran kippo on muutama vuosi sitten kaatunutkin. KooKoolla ei käytännössä ole viimeisten viiden vuoden aikana ollut lainkaan taloushuolia, jos Mestis-seurasta näin nyt voi sanoa.

Nykytilanne on toki selvääkin selvemmin KalPalle, mutta eipä tuotakaan organisaatiota voi vielä kovin plajon pysyvyydestä kehua.


B-junnuilla on muuten ihan hyvät saumat säilyttää sarjapaikka, vaikka karsimaan joutunevatkin. Karsintoihin tulee kahdeksan SM-seuraa ja vain neljä divariporukkaa. Noista 12 kahdeksan parasta jatkaa sitten pääsarjassa. Kovin erikoisia nousijaehdokkaita ei joukossa pitäisi olla. Sarjapaikan säilyttäminen olisi kyllä erittäin tärkeää, sillä ensi vuonna porukka säilyisi melko samana ja olisi huomattavasti iskukykyisempi.

A-junnujen nouseminen on vielä monen mutkan takana ja tehty niin vaikeaksi, että sitä tuskin nähdään. Mutta: viime kaudella KooKoo ei karsinnoista kovin kauaksi jäänyt ja nyt jalkeilla on parempi jengi. Ainakin karsinnat siis tavoitteeksi!
 

Fordél

Jäsen
Joo, jotenkin vaan tuntuu, että KalPa on aina ollut siellä kärjessä vaikka näin ei tosissaan ole ollut. Hyvä, että korjasit Everton!

KalPan nykyinen pysyvyys tulee toki noista NHL-miehistä. Kunpa Kultanenkin olis tehny siellä NHL:ssä vähän pitemmän uran niin ois saatu äijästä hyvä rahottaja.
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Willimies
Selvennyksenä Ruotsissa on siirrytty pois välisarjasta, karsinnat toki on jätetty. Vielä 90-luvulla 12 joukkuetta pelasi kaksinkertaisen sarjan, jonka jälkeen 2 viimeistä jatkoi divarin parhaiden kanssa. Tätä seurasi monimutkainen karsintasysteemi.

Ruotsissa - Allsvenkanissa - pelataan kahdessa maantieteen perusteella jaetussa lohkossa 28 ottelua / joukkue. Molemmissa lohkoissa on 12 joukkuetta. 28 kierroksen jälkeen kummankin lohkon neljä parasta joukkuetta jatkaa Superallsvenskanin nimellä käynnistyvään sarjaan. Kummankin lohkon kahdeksan heikointajoukkuetta jatkaa pelejään vielä kahden kierroksen ajan Allsvenkanissa (14 ottelua / joukkue).

Superallsvenkanissa pelataan myös kaksi kierrosta kahdeksan joukkueen kesken. Otteluja jokaiselle joukkueelle kertyy näin 14. Superallsvenkanin kaksi parasta joukkuetta etenee suoraan Eliserienin karsintasaraan (kvalserien till Elitserien). Superallsvenskanin sijoille 3 - 6 sijoittuneet joukkueet pelaavat vielä omat pudotuspelinsä, joiden voittajat etenevät myös karsintasarjaan.
Näiden neljän Allsvenskan-joukkueen lisäksi karsintasarjassa pelaa kaksi Elitserienin huonointa joukkuetta. Kaikkiaan sarjassa pelaa siis kuusi joukkuetta, jotka pelaavat kaksinkertaisen sarjan niin, että jokaiselle joukkueelle kertyy kymmenen ottelua. Sarjan kaksi parasta joukkuetta pelaa seuraavalla kaudella Elitserienissä.

Vaihtuvuus Elitserienissä on ollut suuri. KArsintasarjaa on pelattu kuudella joukkueella vuodesta 1997 lähtien (sitä ennen neljän joukkueen karsintasaravuosina 1975-97) ja näiden kahdeksan vuoden aikana karsintasarjassa on pelannut kaikkiaan 18 eri joukkuetta (Södertälje SK, Västerås IK, IF Troja / Ljungby, Mora IK, IF Björklöven, Linköpings HC, AIK, Timrå IK, IK Nyköpings NH90, Leksands IF, IK Oskarshamn, Hammarby IF, Bofors IK, Bodens IK, Brynäs IF, Skellefteå AIK, Rögle BK ja MIF Redhawks).
Näistä 18 joukkueesta yli puolet (10) on onnistunut lunastamaan itselleen paikan seuraavaksi kaudeksi Elitserienissä. Allsvenskanista Elitserieniin on tänän aikana noussut kuusi joukkuetta (IF Björlöven 1998 ja 2000, Linköpings HC 1999, Timrå IK 2000, Södertälje SK 1997 ja 2001, Leksands IF 2002 ja Mora IK 2004):
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Niko Kantelinen sivussa 2-4 viikkoa

No niin vastoinkäymiset ja epäonni sen kun jatkuvat KooKoon osalta. Tärkeitä pelaajia joutuu koko ajan sivuun liukuhihnalta. Ensin Jussi Onnela, sitten Janne Jaakkola ja Tatu Kattelus ja nyt siis Niko Kantelinen. Kouvolan Sanomissa uutisoitiin Niko Kantelisen olevan sivussa 2-4 viikkoa polven sisäsidevamman takia.

Huomenna kuitenkin Jaska Suomalainen on soittamassa joukkueen kopissa Metallicaa ja samalla torjumassa kiekkoja KooKoon maalilla. Tatu Kattelus palannee myös sairaslomalta mutta ei sitä tällä kaudella näköjään KooKoo pääse kertaakaan parhaalla miehistöllään peliin.
 

Willimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti cock
KArsintasarjaa on pelattu kuudella joukkueella vuodesta 1997 lähtien (sitä ennen neljän joukkueen karsintasaravuosina 1975-97)
Muistatko oliko se vuonna 1997 kun siirryttiin pois siitä systeemistä jossa 2 viimeistä Elitserienin seuraa siirtyi pelaamaan divarin parhaiden kanssa jo puolesta kaudesta? Tuolloin pelattiin 2-kertainen Elitserien 12 joukkueella, joista 10 parasta jatkoi keväällä. 2 heikointa jatkoi divarin parhaiden kanssa (4 lohkoa, jokaisesta 2 parasta) 10 joukkueen 2-kertaisessa sarjassa. En tarkkaan muista, miten nousijat selvitettiin, muistikuvani mukaan tuon sarjan 1 ja 2 pelaivat keskenään playoffit, joiden voittaja sai paikan Elitserienistä. Häviäjä meni tähän 4 joukkueen karsintasarjaan, johon 3 muuta selvisi playoffien jälkeen. Myös niillä divarijoukkueilla jotka eivät selvinneet mukaan tuohon 10 joukkuueen sarjaan oli mahdollisuus playoffien kautta päästä karsintasarjaan.
 

Fordél

Jäsen
No siirretääs tää lojaalisuus-keskustelu tänne ketjuun kun niin pyydettiin.

Perustelen nyt vähän tätä paljon kohua herattänyttä pienen miehen protestia, jonka takia aion jättää pari peliä väliin (mikäli nyt vaan siihen pystyn).

Ensinnäkin noi lippujen hinnat ovat todella syvältä. Että kehtasivatkin nostaa niitä! Ei tälläsellä köyhällä opiskelijalla ole varaa maksaa tommosia hintoja. Säästän roponi mieluummin pleijareihin. Ja ajatelkaa nyt, Mypan matsiin pääsee opiskelija 6 eurolla ja se on sentään pääsarjatason urheilua. Ja missä ne saadut ylimääräset lipputulot näkyvät? Esim. A3-katsomon sulkemisessa. No, okei joissain Mestiskaupungeissa hinnat ovat vielä korkeemmat, mutta silti...Ja sitten on vielä toi lihapiirakoiden hintojen nosto:) Mutta keskustellaan siitä toiste.

Toisena hommana mua häiritsee toi Mansikan peluutus, joka on musta liian usein käsittämätöntä. Mutta siitä olenkin jo tälle palstalle kirjoittanut joten en viitsi toiste vaivautua.

Mutta kaikesta huolimatta olen viimiseen asti KooKoofani ja tommoset petturuus syyttelyt ovatkin aivan naurettavia!
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Fordél
Perustelen nyt vähän tätä paljon kohua herattänyttä pienen miehen protestia, jonka takia aion jättää pari peliä väliin (mikäli nyt vaan siihen pystyn).

Höpsistä höps. Et sää malta Hokki, Jukurit, Sport ja Hermes-matseja missata. Ja kukapa siellä sitten Laineen mokia vahtisi jos et sää?


Viestin lähetti Fordél

Ja missä ne saadut ylimääräset lipputulot näkyvät? Esim. A3-katsomon sulkemisessa. (...) Ja sitten on vielä toi lihapiirakoiden hintojen nosto:)

Se on faktaa, että tänä kesänä pelaajamarkkinat olivat aiempaa kuumimpina. Pelaajille maksetaan siis aiempaa enemmän - kokonaan toinen juttu tietty on että maksetaanko aiheesta vai ei... Makkaroittenkin hinnat on muuten noussut. Eipä olisi markka-aikoina käynyt mielessäkään maksaa 9,- yhdestä kyrsästä. Mutta saman ilmiön voi huomata ihan kaikkialla, tälläisistä pikkuostoksista rokotetaan armotta. Se kun tuntuu niin usein olevan sama maksaako joku 1,20 vai 1,50. Yksi tuttava oli erehtynyt ostamaan kesällä meripäivillä puolen litran kokiksen kojusta seitsemällä eurolla. Ei varmaan olisi maksanut viittäkymppiä vanhaa rahaa.


Viestin lähetti Fordél
Toisena hommana mua häiritsee toi Mansikan peluutus, joka on musta liian usein käsittämätöntä.

Mikä kaikki siinä on käsittämätöntä? Haapalainen/Laine ylivoimalla ja neljä tasavahvaa ketjuako? Nythän on nähty paljon neljän hyökkääjää yyveetäkin. Esim. Haapa-aro pelannut Haapalaisen paikalla. Samalla tavalla se on tuntunut toimivan, oli sitten kaukalossa kuka tahansa viidentenä miehenä - huonosti siis. Ja tuossa pitää vielä ottaa huomioon kaksi muutakin seikkaa: jäähyn päättyessä kaukalossa pitää olla kaksi pakkia, muuten käy nopeasti kylmät. Eikä niistä pakeista ole jatkossakaan YV-miehisksi, jos eivät joskus pääse kokeilemaan. Samalla tavalla käy kyllä takuuvarmat kylmät, jos kasataan ketjuja tyyliin Saarela-Virtala-Somppi. Pakko sinne on panna joku hyökkääjä, jota kiinnostaa puolustaminenkin.
 

Fordél

Jäsen
Mypan peleissä makkarat maksaa tasan euron ja ne sentään paisetettu oikeessa grillissä! Hakkavat KooKoon kyrsät 6-0!

Mutta asiaan. Kyllä toi Sport-matsi ja Tami on ainakin nähtävä. Sen sijaan Jukurit peli tulee onneksi töllöstä.

Timoskaisen peluutus Virtalan ja Saarelan keskellä, Yv-peluutus jne. Kyllä siinä on ihan tarpeeksi perusteluita. Mutta mitäs jos kasattas esim yv-kentällinen Soijärvi-Kattelus-Somppi-Kaukokari-Lindström? Siinä ei varmasti kävis kylmiä kun olis Tatu hoitamassa tarvittaessa puolustushommia. Ja esimerkiksi Soijärveä vois ihan hyvin peluuttaa viivamiehenä, sillä sen verran hyvä kuti miehellä on. Ja Jokipojat-matsissa nähtiinkin Soikan pelaavan viivalla.

Mutta pääasia on se, että kun nyt ollaan nähty, että se ylivoima ei pyöri niiin minkä ihmeen takia ei uskalleta tehdä kunnon uudistuksia? Muistan yhden pelin tällä kaudella missä pelattiin neljällä hyökkääjällä ja heti tuli tulosta. Toivoisin Mansikalta vähän rohkeampia vetoja. Kyllä niin kokeneella kaverilla on varmasti paljon katalia juonia vastustajan päänmenoks, mutta sais myös luvan käyttää niitä!
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jussi Laine KooKoon luottopuolustaja

Viestin lähetti Everton
No juu, optikolla käyntiä on suositellu mulle muutkin. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että Laine saa töhöillä kaukalossa ihan miten tahtoo jos tulos on tuollainen. Eli oma pää pysyy puhtaana ja vastustajan verkot soivat.

Joo tästä olen samaa mieltä. Ei voi pelkän tuurin piikkiin laittaa kylmää tosiasiaa, että Jussi Laine on +/-tilastossa KooKoon ykkösmies. Laine ollut kentällä 13 kertaa KooKoon maalatessa ja vain 6 kertaa kun vastustaja päässyt rokottamaan. Eli +7 lukemalla Laine on KooKoon ykkönen ja koko sarjan tehotilaston 20:s! Kyllä Laine on leiviskänsä hoitanut ihan mallikkaasti. Minulle sopii vaikka loppukaudeksi tuo tahti per ottelu että 2 kertaa vastustajan verkko soimaan ja oma pää puhtaana mitä nähtiin Laineen osalta Jokipoika-pelissä.
 
RE: Jussi Laine luottopakki

Täysin samaa mieltä, samalla tavalla siellä puolustuksessa tötöilevät ja välillä loistavat kaikki pelaajat.

Esim. Raattama sai mun suun loksahtamaan auki jokipoikia vastaan ekan maalin syötöllä, eka pitkä avaus tällä kaudella kookoon pakeilta? Huomasiko kukaan Gärdströmin unohdusta kolmannessa erässä, mies yksin läpi, onneksi oli Jaska maalilla. Tai sitten Mälkiän ja Nevalaisen pelaaminen Jokipoikien 2. ja 3. maaleissa, kun Suomalainen lähti pelaamaan kiekkoa ulos maaliltaan...?

Noh, yksittäiset tilanteet on vain hetkellisiä, silmiinpistävää on ollut se kuinka joka erään mahtuu muutama kunnon moka puolustajilta..!
 

Fordél

Jäsen
No sehän nyt on selvää, että koko KooKoon puolustus on todella surkea, yksi mestiksen huonoimmista. Ja tottakai kaikki tekevät virheitä, toiset vaa vähän enemmän. Ja sanovat tilastot mitä tahansa niin silmät ei valehtele. Jos Laine häviää kaksintaisteluita järjestään niin ei siinä paljoa selittelyt auta.

Mutta tämä tästä aiheesta. Ei nyt ruveta liikaa sorsimaan yhtä kaveria. Varmasti Jussikin parhaansa yrittää. Siitä kaveria ei voi ainakaan syyttää! Näillä pakeilla mennään ja varsinkin kun KooKoolta ei tunnu olevan minkäänlaista mielenkiintoa hankkia vahvistuksia tonne pakkiosastolle vaikka se pelistä toiseen vuotaa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Fordél
Näillä pakeilla mennään ja varsinkin kun KooKoolta ei tunnu olevan minkäänlaista mielenkiintoa hankkia vahvistuksia tonne pakkiosastolle vaikka se pelistä toiseen vuotaa.

Mielenkiintoa, tarjontaa vai rahaa? Kiinnostusta varmaan on. Kyllä se puolustuksen riittämätön taso on ihan takuulla huomattu penkin takanakin, eikä kukaan varmaan halua kuudella-seitsemällä pakilla koko kautta pelata. Tarjontaakin on ollut: saihan esim. Jokipojat, Haukat kuin Jukuritkin pakkeja.

Mutta onko KooKoolla varaa sijoittaa rahoja puolustajaan tässä vaiheessa kautta? Ainahan täällä on osattu jättää rahaa sukanvarteen säästöön, mutta nyt siellä sukalla on jo jouduttu käymään melko ahkeraan. Eiköhän Jaakkolalle makseta palkkaa loukkaantumisisesta huolimatta ja nyt oli jo pakko hankkia miehelle korvaaja. Ja kyllä nuo lainapelaajatkin jotain maksaa.

Ei KooKoon talousasioista huolissaan kannata olla, mutta näillä yleisömäärillä on otettava huomioon tämäkin puoli. Sentteri oli pakkohankinta, jos nyt hankitaan pakki niin sitten pelivaraa ei välttämättä enää lloppukaudeksi jää yhtään. Näin veikkailisin.
 

IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Hyvähän se pakkeja on kaikista maaleista syyttää. Pitäisikö kenties katsoa missä hyökkääjät ovat silloin? Pitäisi. Ei kaksi pakkia voi pitää kolmea hyökkääjää, yhtä puolustajaa ja kiekkoa. Virtala, Saarela, Somppi, Soijärvi...ja monet muut voisivat harkita tuloa punaviivan omalle puolelle.
 

Fordél

Jäsen
No ei kai kukaan nyt odota esimerkiksi kaksikolta Virtala&Somppi mitään suuria puolustusvelvotteita? Kyllä noitten kavereiden tehtävät ovat hyökkäyspäässä.

Olikohan KooKoolla minkäänlaista kiinnostusta tota Jokiraitaa kohtaan? Olis ollu kyllä tervetullut apu tohon KooKoon puolustukseen kun ei tosta Onnelastakaan tunnu kuuluvan mitään. Mikäköhän on muuten Heikkisen kohtalo? Nähdäänkö miestä enää KooKoon paidassa tällä kaudella? Kyllä yks kunnon mörssäripakki pitäs hankkia vaikkakin Onnela kuntoustus piakkoin, jotta saatas vähän ryhtiä tohon puolustukseen. Luulis sitä nyt sen verran rahaa jostain löytyvän!
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Fordél
No ei kai kukaan nyt odota esimerkiksi kaksikolta Virtala&Somppi mitään suuria puolustusvelvotteita? Kyllä noitten kavereiden tehtävät ovat hyökkäyspäässä.

Sanokaas viisaammat, mikä mielestänne Teemu Virtalan pelissä on alkanut tökkimään. Loistavat harjoituspelit ja hyvän alkukauden pelanneen Virtalan tehot ovat kadonneet tyystin. Teemu Virtala keräsi kuudessa ensimmäisessä pelissään tehomerkinnät 1+6=7. Viimeksi Virtala on saanut tilastomerkinnän syötön muodossa KooKoo-Kiekko-Vantaa-pelissä 2.10.04. Eli nyt on Virtala pelannut yhdeksän viimeistä peliä vailla tilastomerkintöjä. Toki myös koko KooKoon joukkue on kontannut enemmän ja vähemmän viime peleissä. Ohessa maalit joissa Virtala ollut osallisena. Onko ketjukokeilut sekoittaneet Virtalan pelin ja pelaako hän ylipäätään oikeassa ketjussa vai pitäisikö KooKoon kasata ykkösnykki jossa Virtalan taidot pääsisivät oikeuksiinsa?

Ilkka Saarela 1-1 (Simo Mälkiä,Teemu Virtala) YV
Simo Mälkiä 1-1 (Teemu Virtala) YV
Simo Mälkiä 3-2 (Teemu Virtala)
Kimmo Nevalainen 2-4 (Teemu Virtala,Ilkka Saarela)
Teemu Virtala 2-5 (Ilkka Saarela) AV VoM
Jussi Laine 3-2 (Ilkka Saarela,Teemu Virtala)
Ilkka Saarela 1-0 (Teemu Virtala,Jussi Laine) TV SR

Tuossa kun katseli alkukauden tilastomerkintöjä niin tuli kyllä vähän ikävä Janne Jaakkolaa joka pelasi loistavan alkukauden. Onkohan toiveita saada Jaakkolaa edes kevätkaudella mukaan vai onhan tämä kausi hänen osalta taputeltu.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti cock
Onkohan toiveita saada Jaakkolaa edes kevätkaudella mukaan vai onhan tämä kausi hänen osalta taputeltu.

Ei ole. Tai tietysti ihmeitä voi tapahtua, mutta kun toipumisajaksi on ennustettu minimissään puolta vuotta, niin ei kyllä millään ehdi kaukaloon enää tällä kaudella. Harmi.

Virtala on kärsinyt varmasti siitä, että Saarela pelaa (ja hyvin pelaakin) toisessa ketjussa. Mielialapelaajaltahan tuo Virtala vaikuttaa ja melkoisen laiskan näköistä pelaaminen on ollut. Alkukauden heikompia vastustajiahan mies vei kuin litran mittaan, mutta nyt ei kulkenut Jokipoikiakaan vastaan. Mutta toivotaan että peli-ilo löytyy vielä kauden mittaan. Eihän sen Nurmberginkaan uneliaisuus koskaan kovin montaa peliä kestänyt.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Viestin lähetti Everton
Eihän sen Nurmberginkaan uneliaisuus koskaan kovin montaa peliä kestänyt.

Näinhän se oli, mutta Virtalasta kun ei ole Tinken korvaajaksi ei sitten vaikka hyvä päivä sattuisi kohdalle. Hyvä pelimies sitä en kiistä, mutta ei kyllä samalla tasolla. Kokemuksen kautta voi kasvaa melkein samalle tasolle, mutta silloin miestä tuskin enää Kouvolassa päin näkyy.

Pari pakkovoittoa sitten tuli, ei välttämästä kauniisti. Tärkeintä kuintenkin, että saatiin neljä pojoa. Katsotaan nyt jos pelikin lähtisi vähän vapautumaan, ettei se viime kaudelta tuttu "mailasta puristaminen" jäisi päälle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös