KooKoo 2004-2005

  • 223 246
  • 2 185

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Oon kyllä Fordélin kanssa samaa mieltä Nutikasta. Ihan ok pelaaja, ei siinä mitään, mutta ei kyllä esittänyt mitään erikoista. Pyöri ihan hyvin kulmissa, eli ihan hyvä kolmos-, neloskentän ukko, jolta ei voi kuitenkaan mitään suuria tehoja odottaa. Eikä häntä ole miksikään maalikuninkaaksi hankittukkaan, vaan sellaiset kaverit yleensä löytyvät ykkös- tai kakkoskentästä. Nutikka on ihan käyttökelpoinen jarrukentän mies. Nyt vaan kuitenkin ainakin itse haluisin todellisia ratkaisijoita joukkueeseen.
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti mendieta
Sen verran minäkin tiedän, että Suomalaiseen ollaan Sportista oikeasti oltu yhteydessä. Sydämestäni toivon, että ko kassari ei Sportissa ensi kaudella pelaisi, vaikka torjuntakyvyt minäkin todistan koviksi.

Mikäli Suomalainen ei saa haluamaansa liigasopimusta eikä sopimusta ulkomaille on mielestäni Sportilla halutessaan hyvät mahdollisuudet saada Jaska joukkueeseensa edellyttäen tietysti että myös Jaska haluaa Vaasaan tulla. KooKoon tehdessä sopimuksen Carl Grahnin kanssa merkitsi se vääjäämättä Suomalaisen uran päättymistä KooKoosta sillä ei KooKoo mestistasolla tule missään tapauksessa tekemään sopimuksia kahden noin kovanluokan maalivahdin kanssa.
 

Igor Siperia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viimeiset kuumat KooKoo-huhut:
Antti Weckström jatkaa KooKoossa ja Jarno Kultanen on palaamassa HIFK:sta KooKoohon. Varsinkin jos tuo Kultasen paluu toteutuu saa KooKoo Kultasesta selkeän johtohahmon puolustukseensa.
 
Viimeksi muokattu:

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Everton
Huomasinpas juuri, että vanha kunnon "Nortti" Sejejs se vielä kiekkoilee MM-kisoissa. Ikää tosin taitaa olla jo 36 vuotta ja rapiat, mutta kiva katsella vanhaa KooKoo-huippua.

Vai on Normunds Sejejs vielä mukana MM-kisoissa.
Norttihan siirtyi KooKoohon kaudella 94/95 Latviasta HK Daugava Riga -nimisestä joukkueesta. Nortti pelasi KooKoossa yhden kauden ja tehot olivat 10+16=26. KooKoosta Nortti siirtyi Tsekin Extraliigaan ja nykisin hän pelaa Slovakian Extraliigassa. Täytyypä katsoa miten Nortti pärjäilee MM-kaukoloissa. Olisihan taas pitkästä aikaa kiva nähdä KooKoossa joku kovan luokan ulkomaalaisvahvistus kuten aikanaan Nortin lisäksi oli mm. Sergei Karpov tai Jim Leavins.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Fordél
Everton: Ja milläköhän meriiteillä Nutikkaa voi sanoa yhdeksi Kookoon parhaimmaksi pelaajaksi?!

No vaikka tilastoilla. 9 maalia, 11 maalisyöttöä ja +13. Noilla luvuilla ollaan aika korkealla KooKoon tuloslistassa. Hienouksiahan Nutikka ei esittänyt, eikä vauhdissa nuoremmilleen pärjännyt, mutta silti seison sanojeni takana.

Nutikka teki jatkuvasti maskia. Suurin osa noista maaleistakin oli sellaisia sutaisuja maalin edestä. Kukaan muu joukkueesta Mattilan ja Nutikan lisäksi ei tainnut juurikaan maskia tehdä. Mansikkakin valitteli asiasta monen pelin jälkeen. Molarit alkavat olla tällä tasolla sen verran kovia, että ilman näköesteitä vedot harvemmin uppoavat.

Virheettömyys on sitten toinen tekijä. Vaikka liikkuvuus onkin pienoinen puute, niin kokemus näkyy sijoittumisessa. Mieleen ei tule Nutikalta yhtään pahaa hasardia viime kaudelta. Puolusti aktiivisesti, eikä ollut tilanteissa myöhässä. Siitä kertoo myös se, että otti runkosarjassa vain kuusi jäähyä.

Se nyt sitten on makuasia mihin ketjuun Nutikan noin numerollisesti haluaa laittaa. Itse olisin kuitenkin kovin yllättynyt, jos V-P ei pelaisi ensi kaudella ylivoimassa ja mutenkin sellaisessa ketjussa, jossa on hyvä laukoja. Muuten joku Soijärvi saa sitten vetää ihan rauhassa vaikka 300 kutia. Kymmenen menee sisään, eikä kukaan ole reboundeissa tai maskissa.



Ja kun eri mieltä ollaan, niin ollaan varmaan seuraavastakin. Myös Timoskainen oli mielestäni yksi viime kauden parhaita KooKoo-äijistä. Puhtaista senttereistä paras, ja on varmasti yksi sarjan kovimpia kolmosketjun senttereitä ensi kaudellakin. Teemu näytti tällä kaudella, että kiekollinenkin rooli onnistuu, mutta silti kaksi taitavampaa pitäisi vielä joukosta ensi vuonna löytyä.

Soijärveä tulee aina tuhlailujen jälkeen haukuttua, mutta hyvä että hänkin jatkaa. Tuo huippukausi tuskin tulee toistumaan, mutta olihan Reinhardt tällä kaudella kuitenkin vireessä juuri tiukoissa paikoissa.

Gärdströmin ja Koskelaisen sopparit olivat myös varsin mukava uutinen. Ei sillä, että he vielä ensi kaudella mitään avainpelaajia olisivat, mutta seuran tulevaisuuden ja uskottavuuden kannalta iso juttu. Mielestäni kumpikin pitäisi sitten panna ensi kaudella pelaavaan vakiokokoonpanoon. Muutenkin KooKoo voisi mielestäni ensi kaudella löysätä hivenen. Siis, jos KalPa&Sport pistävät kaiken peliin ja ovat tavoittamattomissa, niin KooKoo voisi pedata jo omaa tulevaisuuttaan. Nyt käsissä on kuitenkin lahjakkaimpia omia junnuja vuosikausiin, ja loppujen lopuksi on sama onko sitä viides vai kahdeksas.

Pakistosta vielä kanssa sananen. Hvältä näyttää, sillä eihän puolustus ollut KooKoon ongelma viime kaudella. Ja nyt porukkaan jäivät juuri ne parhaiten oman pään pelissä onnistuneet, eli varmimmat, pakit. Lindström on ykköskenttä-tasoa, mutta kaksi vähintään samantasoista (mutta kiekollisempaa) pakkia vielä tarvitaan. Laitilaa, Lahesalua, mitä näitä nyt on.

Grahnista kirjoitinkin jo. Hyvä ykkösvahti Mestikseen, se on jo nähty. Ja tulee tarjoamaan elämyksiä katsojille tempuillaan.



Ja vielä sana Vaasaan:

Hölläisitte välillä. Dramaattisuutenne ampuu melkein aina yli. Pelaaja joka on filmannut (jos sellaista on edes tapahtunut muuten kuin mielikuvituksessanne, jolla pyritte löytämään oikeutuksen katkeruuteenne) on viesteissänne kuin moninkertainen murhamies, joka pitäisi lähettää Siperiaan. Enkä puhu tässä pelkästään Suomalaisesta, joka "ei käyttäydy niin kuin kiekkoilijoiden pitäisi" mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Ei siis kaada rankasti kuppia, huutele loukkaantuneille vastustajille tjms? No, omien puolta pidetään ja omien suosikkijoukkueen pelaajien virheille ollaan sokeita.

Mutta älkää nyt kuitenkaan liikaa vuodattako. Mattilan Kalleakin joudutte nyt kehumaan aiemmista pahoista sanoista huolimatta. Ja Mendietan viesteistä on alkanut löytyä huolestuttavasti jo positiivistakin sanottavaa Tamista...
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Igor Siperian hurtta

Antti Weckström jatkaa KooKoossa ja Jarno Kultanen on palaamassa HIFK:sta KooKoohon.

Kultanen olisi niin kova vahvistus, että Weckströmin jatkonkin voisi antaa anteeksi :-)

Mutta ihan hevillä en usko, että Jarno vielä ainakaan pariin vuoteen KooKoon paitaan palaisi, niin mukavalta kuin se kuulostaisikin. Kultasellahan on soppari ensi kaudesta HIFK:n kanssa, ja jos se jostain syystä purettaisiin, niin ottajia löytyisi varmaan muista liigaseuroista tai Keski-Euroopasta.


Tänään oli muuten Hesarissa juttua noista kolmesta Jarkko Immosesta ja "meidänkin" Jarkkoa oli siinä jutussa haastateltu. Kannattaa lukaista.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Viestin lähetti Everton
Ja vielä sana Vaasaan:

Hölläisitte välillä. Dramaattisuutenne ampuu melkein aina yli. Pelaaja joka on filmannut (jos sellaista on edes tapahtunut muuten kuin mielikuvituksessanne, jolla pyritte löytämään oikeutuksen katkeruuteenne) on viesteissänne kuin moninkertainen murhamies, joka pitäisi lähettää Siperiaan. Enkä puhu tässä pelkästään Suomalaisesta, joka "ei käyttäydy niin kuin kiekkoilijoiden pitäisi" mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Ei siis kaada rankasti kuppia, huutele loukkaantuneille vastustajille tjms? No, omien puolta pidetään ja omien suosikkijoukkueen pelaajien virheille ollaan sokeita.

Mutta älkää nyt kuitenkaan liikaa vuodattako. Mattilan Kalleakin joudutte nyt kehumaan aiemmista pahoista sanoista huolimatta. Ja Mendietan viesteistä on alkanut löytyä huolestuttavasti jo positiivistakin sanottavaa Tamista...

Minulla on oma käsitykseni siitä mitä jääkiekko on tai mitä sen pitäisi olla. Jos se ei mene yksiin oman käsityksesi kanssa niin se ei ole minun ongelma. Lienen oikeutettu oman näkemykseni esiin tuomiseen. Toive, että filmaava/filmannut pelaaja ei Sportiin tulisi on mielestäni todella looginen. En vain halua nähdä kannattamassani rakkaassa seurassa moista toimintaa. Se ei mielestäni kuulu tähän lajiin.

Heh, mä en ainakaan ole hehkuttanut rankasti alkoholia käyttäviä pelaajia. Itse asiassa olen heitä vastaan ja esimerkiksi Uskin Janille kerron siitä usein mielipiteeni.

Ja mitä Tamiin tulee niin kaveri ei ainakaan vielä ole mokannut Sportissa mitenkään. Enkä ole vakuuttunut, että Porissakaan Tamin toiminnat olisivat olleet niin katastrofaalisia mitä täällä puhutaan. En toki tunne taustoja. Tapoihini ei kuulu tyrmätä joku pelkkien huhupuheiden perusteella. Olen myös sitä mieltä, että kaverin pitää antaa näyttää. Jos (ja kun) ollaan ensi kaudella jälleen ala-arvoisella esityksellä se neljäs tai viides niin silloin Tami on epäonnistunut.

edit: Ja jos kauden aikana alkaa näyttämään pahalta niin uloshan se perkele pitää savustaa.

"No, omien puolta pidetään ja omien suosikkijoukkueen pelaajien virheille ollaan sokeita."

Noinhan se menee aika pitkälle.
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti mendieta
Ja mitä Tamiin tulee niin kaveri ei ainakaan vielä ole mokannut Sportissa mitenkään. (...) Tapoihini ei kuulu tyrmätä joku pelkkien huhupuheiden perusteella. Olen myös sitä mieltä, että kaverin pitää antaa näyttää.

Ens'alkuun pahoittelut. Sehän olikin Rocco, joka toi ilahtumisensa valmentajavalinnasta heti julki, etkä sinä. Muistiin ei pitäisi luottaa, jos sellaista ei ole.



Viestin lähetti mendieta
Minulla on oma käsitykseni siitä mitä jääkiekko on tai mitä sen pitäisi olla. Jos se ei mene yksiin oman käsityksesi kanssa niin se ei ole minun ongelma. Lienen oikeutettu oman näkemykseni esiin tuomiseen. Toive, että filmaava/filmannut pelaaja ei Sportiin tulisi on mielestäni todella looginen. En vain halua nähdä kannattamassani rakkaassa seurassa moista toimintaa. Se ei mielestäni kuulu tähän lajiin.

Erilaiset näkemykset ovat toki aina keskustelujen suurin rikkaus. Sinun, ja monen muunkin hc-fanin, näkemys tuntuu vain olevan joissain asioissa kovin yksipuolinen:
a) Sport-pelaajat eivät filmaa koskaan ja käyttäytyvät muutenkin kuten kiekkoilijoiden tulee käyttäytyä?
b) Muut pelaajat sen sijaan ovat filmaajia, sikoja tai jotain muuta vastaavaa - varsinkin jos olet nähnyt jotain arveluttavaa tapahtuvan _yhdessä_ pelissä?

Yksipuolinenkin saa toki olla, mutta onko se lopulta kovinkaan rakentavaa? Siis, jos Suomalainen nyt Vaasassa ensi kauden pelaisi, joutuisit kuitenkin keväällä vetelemään sanojasi takaisin.

Filmaamisesta tai epäurheilijamaisuudesta en minäkään järin perusta (vaikka Nurmbergia kaiholla muistelenkin). Kaukalossa kuitenkin sattuu ja tapahtuu meidän katsojien mielipiteistä täysin riippumatta yhtä sun toista. Pelipaitojen väristä riippumatta. Kyse ei ole siis siitä, mitä näkösensorimme tuonne aivoihin viestittävät, vaan siitä miten sen tulkitsemme.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Viestin lähetti Everton
a) Sport-pelaajat eivät filmaa koskaan ja käyttäytyvät muutenkin kuten kiekkoilijoiden tulee käyttäytyä?

Jos oikein rehellisesti muistelen niin esim. viime kaudella Vaasassa ei Sport-pelaaja kertaakaan jäänyt kontaktin jälkeen jäälle makoilemaan suuremman rangaistuksen toimesta. Vierailijoiden porukoissa tätä tapahtui paljon. Paljon enemmän kuin menneinä vuosina.

Kaatuminen esim. koukkaamisesta on ikävä kyllä jo aika syvällä jääkiekossa. Sitä harrastaa kaikki ja se on todella ikävää. Sportissakin siis.

Viestin lähetti Everton
b) Muut pelaajat sen sijaan ovat filmaajia, sikoja tai jotain muuta vastaavaa - varsinkin jos olet nähnyt jotain arveluttavaa tapahtuvan _yhdessä_ pelissä?

Tottakai! Tämä on yksi kannustamisen kulmakivistä. Toisille v*ttuilu ja vastaava. Yksikin temppu, joka ei miellytä leimaa pelaajan pitkäksi aikaa.


Viestin lähetti Everton
Yksipuolinenkin saa toki olla, mutta onko se lopulta kovinkaan rakentavaa? Siis, jos Suomalainen nyt Vaasassa ensi kauden pelaisi, joutuisit kuitenkin keväällä vetelemään sanojasi takaisin.

Olen sanonut, että pidän Suomalaista kovana veskarina. Sanoin myös, että hänen toimintansa viime kaudella oli epäurheilijamaista. Vaikka Suomalainen Sportissa pelaisikin niin uskon, että mielipiteeni hänestä pysyy samana. Aika voi toki muuttaa mielipiteitä. Esim. Kalle Mattila on mielestäni edelleen ikävä tökkijä-rotta, mutta en kiellä sitä, että hän on Sportille tärkeä pelaaja. Silti en pidä hänestä.

Voi olla vaikea käsittää, mutta Vaasassa oikeasti jopa omille heitellään välillä pahoja piikkejä. Salettiin jos joku ulkopaikkakuntalainen Sportilainen filmaisi Vaasassa niin Red Army älähtäisi. Vaasalaiset on aina olleet etuoikeutetussa asemassa. Viime kaudella esim. teillekin tuttu Antti Karhula sai välillä semmoista skiittiä, että korvat vaan tukan alta punotti.
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Everton: Ihan hyvin kirjoittelet. Nyt kuitenkin joudun vielä esittämään muutamia eriäviä mielipiteitä.

Nutikan jutun käsittelin joa aikaisemmassa viestissä. Timoskaisesta sen verran, että mies teki kyllä runkosarjassa ihan hyvin pisteitä, mutta esimerkiksi play-offseissa Ossi rakensi Timoskaiselle todella monta maukasta maalintekopaikkaa, mutta Timoskainen ei saanut maaleja aikaiseksi. Timoskainen on hyvä nelosketjun sentteri, mutta kyllä 2-3 kovempaa, peliätekevää sentteriä olisi erittäin tervetullut lisä joukkueeseen. Aloituksissa Timoskainen toki oli oikein hyvä.

Pakkikalustosta puuttuu vielä kiekollisia pakkeja, kuten Everton jo mainitsi. Tämä näkyy etenkin ylivoimalla, kun apuja ei tule viivalta niinkuin silloin kun siellä olivat Grönroos ja Holopainen.

Ja jos ei saada huippujoukkuetta kasaan, niin hommataan sitten sentään jotain persoonia Kouvolaan! Nyt kun ei enää saa nauttia Tinke-showsta, niin hommataan sitten vaikka joku hampaaton kanukki tänne huutelemaan.:)

Mendieta: Vai oli Suomalaisen toiminta "viime kaudella epäurheilijamaista"? Pöh. Yksi peli, yksi tilanne, ja et edes taida olla varma filmasiko Suomalainen.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Hescu

Mendieta: Vai oli Suomalaisen toiminta "viime kaudella epäurheilijamaista"? Pöh. Yksi peli, yksi tilanne, ja et edes taida olla varma filmasiko Suomalainen.

Hyvä pointti. Suomalaisella taisi kertyä mestiksen maalivahdeista eniten peliminuutteja ja mendieta leimaa hänet yhdestä tilanteesta epäurheilijamaiseksi pelaajaksi. Pah, tällaisilla kriteereillä voitaisiin Sportin joukkueesta löytää useitakin epäurheilijamaisia pelaajia ja kuten Hescu mainitsi mendieta ei voi edes tietää filmasi Suomalainen vai ei. Ainakin vaasalaistoimittaja tuomitsi Sport-pelaajan tekoset tuossa kyseisessä tilaanteessa jyrkin sanoin.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Tuosta on kai aika turha lähteä vääntämään, että filmasiko. Olin paikalla, te todennäköisesti ette. Siinä mielestäni faktat.

Pelkistetyn yksinkertaisesti: Ei filmaava=ok, filmaava= ei ok. Sattui se kerran tai 100 kertaa.

Tämäkin keskustelu alkaa lähteä alkuperäisestä tarkoituksestani, joka oli ilmoittaa että Sport-faneista ehkä joku prosentti haluaisi Suomalaisen tänne. Ainakin jos toinen vaihtoehto on Laaksoharju.

Olen puhunut puhumiseni tästä aiheesta.
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Viestin lähetti mendieta

Tämäkin keskustelu alkaa lähteä alkuperäisestä tarkoituksestani, joka oli ilmoittaa että Sport-faneista ehkä joku prosentti haluaisi Suomalaisen tänne.

No sittenhän minä olen niiden 99 %:n kanssa samoilla linjoilla. En todellakaan haluaisi, että Suomalainen siirtyisi Sportiin.
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Viestin lähetti Hescu


Ja jos ei saada huippujoukkuetta kasaan, niin hommataan sitten sentään jotain persoonia Kouvolaan! Nyt kun ei enää saa nauttia Tinke-showsta, niin hommataan sitten vaikka joku hampaaton kanukki tänne huutelemaan.:)

Timo Willman ja Jarru Suorsa. Siinä persoonia ja pistetään siihen vielä vaikka yksi kanadalainen pelaaja, jolla saa olla hampaatkin suussa.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Viestin lähetti KPL
Timo Willman ja Jarru Suorsa. Siinä persoonia ja pistetään siihen vielä vaikka yksi kanadalainen pelaaja, jolla saa olla hampaatkin suussa.

No toivottavasti KooKoon pelaajascouttaus ei nyt sentään niin huonolla tolalla ole että jouduttaisiin turvautumaan Willmannin.
Jotenkin vielä sulattaisin että Jarrulle annettaisiin vielä mahdollisuus mutta toivottavasti kukaan ei koskaan ala vakavissaan suunnittelemaan minkään Willmanin hankkimista KooKoohon.

- Mieluummin ilman kuin Willman -
 

karvakäsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, JYP (Vänä) & LrNMKY
Mäkelän sopimus Ässiin lähes varma?

Mistä olet tälläistä kuullut?
Eikö kaverilla ole jalka leikkaus edessä kun se taisi epäonnistua kauden aikana?
 
Suomalaisesta vielä. Olen katsonut useaan otteeseen otteluvideon "filmaamisesta" ja siinä näkyy erittäin hyvin kun vaasalaishyökkääjä ottaa tukijalalla vauhtia taklaukseen. Kyynäri osuu suoraan häkkiin ja kaikki tapahtuu n.puolen sekunnin sisällä eli nopea tilanne joka on saattanut fanikatsomossa näyttää erilaiselta. Varsinkin kun on pari kisajuomaa ottanut erätauoilla tilanteet tulee nopeasti ja saattaa tunnekuohukin muuttaa tulkintaa. No olkoon tämä tässä,Mendieta,Jaska 85 ym. voivat sitten naureskella Jaskan kanssa vanhoille jutuille baarissa jos tämä siirto vaasaan toteutuu. Peliä ja leikkiä tämä vain on...
 

Strawberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Näin Suomalaisen Jaskan viikonloppuna Kouvolassa. Jaska asuu edelleen Kouvolassa ja hämmästyin kun kuulin, että Jaskalla on edelleen ykkösvaihtoehtona pelata ensi kaudella KooKoossa.
KooKoon maalivahdit ensi kaudella Suomalainen-Grahn...mielenkiintoista.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oheisena poiminta KalPan tmj Arto Sirviön haastattelusta:

Kysymys: Onko varmoja lähtijöitä?

Arto Sirviö: Simo Vidgren on. Teemulla (Somppi), jos olen ihan oikein ymmärtänyt, on opintojen jatko edessä Lappeenranta-Kouvola –akselilla. Olen itse asiassa yrittänyt Teemua saada kiinni asian tiimoilta, mutta hän on ilmeisesti lomamatkalla etelässä tai vastaavaa. Yritän ensi viikon alussa uudestaan saada Teemun kiinni ja tarkistaa tilanteen. Siinä on kaksi sellaista, jotka ovat tällä hetkellä selkeitä lähtijöitä.

Oheinen haastattelu vahvistaa jo pitkään huhuasteella olevan Teemu Sompin paluun Lpr-Kouvola akselille. Ketterän kasvatti Somppi asuu tällä hetkellä Imatralla ja aika näyttää pelaako Somppi ensi kaudella SaiPassa vai KooKoossa vai kenties Ketterässä.
 

Sumu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sentteri Jumalan armosta Patrik Westerback
Viestin lähetti slapshot76
Suomalaisesta vielä. Olen katsonut useaan otteeseen otteluvideon "filmaamisesta" ja siinä näkyy erittäin hyvin kun vaasalaishyökkääjä ottaa tukijalalla vauhtia taklaukseen. Kyynäri osuu suoraan häkkiin ja kaikki tapahtuu n.puolen sekunnin sisällä eli nopea tilanne joka on saattanut fanikatsomossa näyttää erilaiselta.

No itse näin tilanteen fanikatsomosta ja olen edelleen sitä mieltä että Suomalainen liioitteli tilanteessa.
 

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Viestin lähetti slapshot76
Suomalaisesta vielä. Olen katsonut useaan otteeseen otteluvideon "filmaamisesta" ja siinä näkyy erittäin hyvin kun vaasalaishyökkääjä ottaa tukijalalla vauhtia taklaukseen. Kyynäri osuu suoraan häkkiin ja kaikki tapahtuu n.puolen sekunnin sisällä eli nopea tilanne joka on saattanut fanikatsomossa näyttää erilaiselta.
No en minäkään tilannetta jaksaisi spekuloida sen enempää. Lopputuloksen kanssahan sillä ei ollut mitään tekemistä. Silti tässä kohdassa täytyy kysyä sinulta slapshot. Suomalaisen seisoessa maalilla katse kenttää kohti. Kummalla puolella Suomalaista tilanne tapahtui?
 

Ice Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Strawberry
Näin Suomalaisen Jaskan viikonloppuna Kouvolassa. Jaska asuu edelleen Kouvolassa ja hämmästyin kun kuulin, että Jaskalla on edelleen ykkösvaihtoehtona pelata ensi kaudella KooKoossa.
KooKoon maalivahdit ensi kaudella Suomalainen-Grahn...mielenkiintoista.


No olisi toi kyllä mestiksen kovin vahtikaksikko, jos Suomalainen jatkaise KooKoossa. Oliko mies ton sanoessaan kuinka selvinpäin. Todella ihme jos Suomalainen jatkaa.

Ja Sportin fanien on ihan turha enään jauhaa tuosta mukamas filmaamisesta. En usko, että niin kävi´ja onhan se hyvä, että jostain KooKoosta löytyy, joka jonka takia KooKoon voitto oli epäreilu.

PS. On muuten KooKoon logo hyvin näkyvillä MM-kisoissa tuossa isossa lakanassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös