Kokoonpanot kaudelle 2010–2011

  • 439 219
  • 2 059
-- kolmikosta vain Jyrkkiö ansaitsi paikan kokoonpanossa, Hupilla ja Antilla on siinä suhteessa vaikeampaa.

Huhtanen 19 2+2=4, +/- -2, peliaika 14.23
Mäkilä 8 1+3=4, +/- 3, peliaika 9.34

Ylipäätään tilastojen ja näkemäni perusteella Mäkilä ei ole vielä saanut reilua näytönpaikkaa toisin kuin Huhtanen. Koska näytönpaikka tulee vai tuleeko sitä onkin aivan eri asia. Mielestäni Antti ansaitsisi kunnon näytönpaikan, sillä tuohon peliaikaan ja tilastoihin suhteutettuna on tehnyt huikean kovaa jälkeä.

Rocky on ilmeisesti kritisoinut Mäkilän puolustushalukkuutta. Luulisi, että nyt sitä halukkuutta löytyisi kun katsomon puolella on tullut vietettyä todella paljon aikaa ja halu pelaamaan lienee kova. Toki ymmärrän, että ketjut tulisi pyrkiä pitämään mahdollisimman samanlaisina mutta silti jos mies treenaa hyvin, ei ilmeisesti valita mistään (toisin kuin Huhtanen) niin miksi hän ei ansaitsisi paikkaa kokoonpanosta edes yhdeksi peliksi.

Onko kyse siitä, että kaikki pelaajat on vain pelannut niin hyvin ettei tarvetta kierrätykselle ole?
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ylipäätään tilastojen ja näkemäni perusteella Mäkilä ei ole vielä saanut reilua näytönpaikkaa toisin kuin Huhtanen. Koska näytönpaikka tulee vai tuleeko sitä onkin aivan eri asia. Mielestäni Antti ansaitsisi kunnon näytönpaikan, sillä tuohon peliaikaan ja tilastoihin suhteutettuna on tehnyt huikean kovaa jälkeä.

Mäkilän vähäisiä näytönpaikkoja on täällä käsitelty ennenkin, joten totean tiivistetysti puutteellisen harjoitusasenteen vaikuttaneen asiaan mm. Huhtaseen verrattuna.

Suurempi ongelma Mäkilän kannalta on toki joukkueen tämänhetkinen tila. Kolmosessa painavat huippukuntoiset Salonen & Savinainen, nelosessa jatkuvasti hyvin esiintyvät Mutanen & Laaksonen. Miten tähän yhtälöön sopii Mäkilä? Ei ihan heti mitenkään.

Olen enenevissä määrin sitä mieltä että tsekkitukan kausi on pelastettava Mestis - pestillä, josta hänet voidaan kutsua takaisin loukkaantumisten tai muiden sattuessa. Tällä hetkellä hänen pelituntumansakin on niin vähäinen ettei hänestä olisi välttämättä edes täyttä hyötyä mikäli johonkin yksittäiseen peliin pääsisikin.

Ylipäätään Ässät ei ole mielestäni tällä hetkellä tilanteessa jossa kenellekään kannattaisi antaa erillistä näytönpaikkaa. Nyt on tehtävä tulosta ja valittava pelaajat sen mukaisesti. Mäkilän kohdalla katseita pitänee kohta kääntää jo ensi kauteen ja miettiä millä tavalla mittava potentiaali saataisiin hyödynnetyksi.
 

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Tshekkitukkahan on pitänyt tuntumaa yllä A-junnuissa. Tehoja tosin saisi olla hivenen enemmän.

14 H MÄKILÄ Antti 5 1 1 2

Mäkilälle tekisi kyllä Mestis-komennus terää. A-junnuissa kaverin taidot ovat jo niin hyvät, että hänelle tulee usein se yksi harhautus liikaa. Mestiksessä ei voisi kiemurrella ihan yhtä paljoa, jolloin tulostakin voisi syntyä. Muutenkin miesten peleihin jo tottuneelle Mäkilälle miesten pelit vaikka sitten alemmalla tasolla ovat varmasti hyödyllisempiä, kuin pelit junnuissa.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
En vaan ymmärrä miksi Savinainen jatkuvasti menee kaksikon Huhtanen - Mäkilä edelle. Tehotonta pörräystä kulmissa jatkuvasti. Huhtala varmasti menee kaverin paikalle, mutta miksei noita omia poikia voi käyttää kun Hotsi ei ole vielä pelikunnossa.

Mäkilä tarttisi saada lainalle Mestikseen ja Jyrkkiö jonnekin puolustajapulaa potevaan liigajoukkueeseen mahdollisimman pian vaikka huonompiakin jätkiä kokoonpanossa on. Huhtanenkin voisi johonkin liigaporukkaan kelvata.
 

Hattivatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämä nyt on vain henkilökohtainen mielipide, mutta minusta Savinainen pelaa paremmin kuin Huhtanen tai Mäkilä. Siis molempiin suuntiin ja joukkueelle.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja on tärkeä lenkki niin alivoimalla kuin 5vs5 pelissä ottelun lähetessä loppua Ässien ollessa johdossa.
Tuskin miestä turhaan siinä erikoiskentällisessä niin usein nähtäisiinkään. Savinainen ei ole mikään tehonikkari mutta kultaakin kalliimpi kolmos-/neloskentän duunari. :P
Itse ainakin diggaan miehen pelistä ja sopii hyvin Salosen kanssa samaan kenttään. Työmoraali on huipussaan näiden kahden herran pelaamisessa.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
En vaan ymmärrä miksi Savinainen jatkuvasti menee kaksikon Huhtanen - Mäkilä edelle. Tehotonta pörräystä kulmissa jatkuvasti. Huhtala varmasti menee kaverin paikalle, mutta miksei noita omia poikia voi käyttää kun Hotsi ei ole vielä pelikunnossa

Savinainen vetää jo neljättä kauttaan Porissa ja on ottanut paikkansa jonkin sortin roolipelaajana - kuten Hattivatti asian tiivisti, pelaa kahteen suuntaan ja joukkueelle. Tehoja voisi aina olla enemmän, mutta toisaalta, tehotilastossa joukkueen kärkeä. Paremmin istuu tähän sapluunaan kuin Huhtanen tai Mäkilä.

Tätä kutsutaan kilpailutilanteeksi, jossa ei paljon keinotekoiset omat pojat -höpinät paina. Valmennus katsoo kuka sopii millekin paikalle ja ansaitsee peliaikansa. Siinä oot kyllä oikeessa, että Mäkilä ja Huhtanen tarttee peliaikaa, mutta kun paikkansa taas jossain vaiheessa saavat, niin tarttis antaa vakuuttavat näytöt hyödyllisyydestään.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mäkilä tarttisi saada lainalle Mestikseen ja Jyrkkiö jonnekin puolustajapulaa potevaan liigajoukkueeseen mahdollisimman pian vaikka huonompiakin jätkiä kokoonpanossa on. Huhtanenkin voisi johonkin liigaporukkaan kelvata.

Voisi molemmat herrat pistää vaikka joulukuun ajaksi KooKooseen. Varsinkin JJ voisi olla kova luu Mestiksessä ja saada sitä kautta pelinsä kuntoon, jotta hänestä olisi maksimaalinen hyöty Ässille vuoden vaihteen jälkeen. Katsomossa hän ei kehity. Mäkilällä vähän sama juttu, vaikkei olekaan Ässille niin tärkeä pelaaja kuin JJ.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielonen luisteli jäälle kolmannen erän alussa ja lähti samantien takaisin pukukoppiin. Klesana?

Ja kyllä me nyt perkele tarvitaan Jyrkkiö tuonne ylivoimalle. Hyi saatana mitä yv:tä...nykykiekossa kun pitäisi nämä erikoistilanteet käyttää hyväksi.
 

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Voisi molemmat herrat pistää vaikka joulukuun ajaksi KooKooseen. Varsinkin JJ voisi olla kova luu Mestiksessä ja saada sitä kautta pelinsä kuntoon, jotta hänestä olisi maksimaalinen hyöty Ässille vuoden vaihteen jälkeen. Katsomossa hän ei kehity. Mäkilällä vähän sama juttu, vaikkei olekaan Ässille niin tärkeä pelaaja kuin JJ.

Tämäniltaisen perusteella olisin halukas näkemään torstaina pakkiparit
Uusitalo-Jyrkkiö
Malkamäki-Kudroc
Caldwel-Sammalkangas

Ja vaikka minussa asuukin nykyään pieni Savinainen-fani, voisi Mäkilä koittaa välillä hänen paikallaan kolmosessa. Veli-Matilla on ollut aika "hiljaista" viime aikoina, ehkä voisi olla paikallaan ottaa vähän happea?
 

Stern

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ehdottomasti Jyrkkiö kentälle, aivan kammottavaa ylivoimaa.

Santavuorelle antaisin vähän huilia ykköskentästä. Miehellä on totta kai kultainen kypärä päässä, mutta käsittämätöntä kiikaritehoilla nollailua vähän väliä. Ja pehmeä kuin mikä.

Tänäänkin oli täydellisiä avopaikkoja 2-3 maaliin, joista yhdestä olisi varmaan jopa Huhtanen osunut. Armiakin saisi luultavasti enemmän aikaan, kun seura vähän vaihtuisi.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Pelattiinko tänään jalkapallomaaleihin?

No no, eipäs ilkeillä.

IFK-pelissä kuulin katsomossa kuinka paikkoihin päässyttä, mutta niitä tuhlaillutta Salosta kritisoitiin:

"Sill on taidot...sill on Huhtasen taidot".
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Tämä nyt on vain henkilökohtainen mielipide, mutta minusta Savinainen pelaa paremmin kuin Huhtanen tai Mäkilä. Siis molempiin suuntiin ja joukkueelle.

Boldatusta kohdasta eri mieltä, muusta samaa.

Savinainen ei myöskään sotke ketjunsa peliä samoin kuin Huhtanen, vaikka tehoja ei tulisikaan.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Olisi mielenkiintoista nähdä, miten Armia pelaisi hieman toisentyyppisen (=fyysisemmän) laiturin kuin Santavuori kanssa. Kolmoskenttää kun ollaan kokoajan sotkettu, niin siellä voitaisiin kokeilla jotain seuraavan tapaista settiä muutaman pelin ajan:

Salonen-Niemi-Armia tai Savinainen-Niemi-Armia

Kuka sitten ykköseen... Salonen? Huhtala suoraan sairastuvalta?
 

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Huhtala voisi olla kokeilemisen arvoinen suoraan 1. kenttään. Pitää muistaa että Armia on suurella todennäköisyydellä pois 5 peliä vuodenvaihteessa joten ketju menee uusiksi jokatapauksessa. Eikä tuo 1. ketjun peli ole kuosissa ollut ainakaan YV:n osalta maaottelutauon jälkeen.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jesse Jyrkkiö kolmatta ja Tuomas Huhtanen oliko jo neljättä?? peliä putkeen sivussa, vaikka ovat terveinä pelikykyisiä. Varsinkin Jyrkkiötä moni olisi kaivannut parantamaan ylivoimapeliä, mutta valmennus on vieläkin katsonut ettei poika kuulu pelaavan pakkikuusikon joukkoon. Ei vaikka joidenkin mielestä JJ:n lahjakkuus on niin suurta, että pojan pitäisi automaattisesti pelata ykkösparissa +20min per peli.

Huhtanen on todennäköisesti vetänyt herneen syvälle nenään, kun Rocky vähän näpäytti häntä julkisesti vähäisestä peliajasta kiukuttelusta. Ilman loukkaantumisia Huhtasella ei vähään aikaan liene asiaa pelaavaan kokoonpanoon. Sääli sinänsä, jos (ja jos) kaveri olisi kymmenistä paikoistaan edes pienen osan pistänyt sisään niin olisi tänäänkin illalla pelaamassa... mutta ei niin ei.

Näillä mennään.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eiköhän Huhtanen ole pelannut viimeisen pelinsä Rautakallion alaisuudessa ja taustalla haetaan uutta seuraa. Tämä on vain omaa spekulaatiotani, ei perustu mihinkään huhuun tai tietoon.

Jyrkkiön sivuuttamista kyllä ihmettelen, varsinkin ylivoiman takia. Ymmärrän, että herraa välillä istutetaan, jotta nöyryys tarttuisi, mutta nyt kun kaksi edellistä peliä ollaan käytännössä hävitty ylivoiman takia, en ymmärrä ratkaisua. Ero esim. Mielosen ja Jyrkkiön välillä on erittäin pieni, koska ilmeisesti hän on ainoa tämän hetken puolustuksesta, jota voitaisiin kierrättää. Uusitalo, Malkamäki, Sammalkangas ja Caldwell pelaavat luultavasti kaikki loput pelit, oli oma suoritus minkälainen tahansa. Tällöin kierrätykseen jää Kudroc, Mielonen ja Jyrkkiö, joista Kudroc:n ominaisuudet ovat täysin erilaiset Jyrkkiön kanssa.
 
Tuomas Huhtanen oliko jo neljättä?? peliä putkeen sivussa

Huhtanen näyttäisi Sm-liigan sivujen mukaan pelanneen viimeksi 18.11 Ässät-Ilves pelissä. Eli huilia on jo nyt tullut tämän illan peli mukaan lukien kuusi ottelua putkeen. Ystävyyssuhde Rockyn kanssa ei liene tällä hetkellä mikään suurin ja onnellisin. Anteeksipyyntö Rockylle auttaisi varmasti asiaa.

Ja kuten monet muutkin myös minä olisin nähnyt mielelläni Jyrkkiön kokoonpanossa. Sitten, kun hän sinne jossain vaiheessa palaa saamme nähdä millainen hänen merkitys on oikeasti ylivoimapelissä. Armiaakin voisi jossain vaiheessa leputtaa pelin tai kaksi, jotta saisi levätä ja jommalle kummalle kaksikosta Mäkilä/Huhtanen tulisi edes vähän peliaikaa. Näkisin myös Järvenpään mielelläni ensi viikolla maalissa.
 

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
kaksikosta Mäkilä/Huhtanen tulisi edes vähän peliaikaa. Näkisin myös Järvenpään mielelläni ensi viikolla maalissa.

Edellä esitetty kaksikko ei vaan mahdu kokoonpanoon tällä hetkellä. Takaa tulee vielä Huhtala, joka saa pomminvarman pelipaikan kunhan kuntoutuu. Tuskin Järvenpäänkään tarvitsee pelata, koska tauko on tulossa eikä peräkkäisiä pelejä ole.
Edit: kun asiaa tarkemmin katsoo tuleekin ensi viikolla tuplapelipäivä pe tps ja la ilves. Toinen noista lienee Järvenpään peli.
 
Viimeksi muokattu:

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Sehän tässä kummastuttaakin eniten että Jyrkkiö joutuu heti katsomoon jos tekee virheen, mutta esim. Sammalkangas, Mielonen ja Malkamäki ovat koskemattomia.

Kaipa sekä Jyrkkiön että Huhtasen pitää lähteä etsimään pelipaikkaa muualta liigasta, kun molemmat ovat selkeästi liigatason pelaajia. Hankitaan sitten vaikka jotain Normioita ja muita turhakkeita tilalle. Valmennus tietysti vaihtuu ensi kaudeksi, mutta tuskin paljoa muuttuu kun kakkonen nousee ykköseksi.
 

SuperMario

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ottamatta kantaa Huhtasen kitinöihin ja sen seurauksiin, mihin Rocky selvästi viittasi eräässä lehdistötilaisuudessa niin mielenkiintoista nähdä kuinka kauan Salonen saa yrittää kolmosessa kiikaritehoilla. Loukkaantumisen jälkeen Salosen pistesaldo näyttää edelleen nollaa, joten tulostakin olisi lähiaikoina syytä odottaa tai hänen panoksensa ei juuri poikkea Huhtasesta. Olisiko Huhtaselle kohta aika tarjota peliaikaa, koska ei Huhtasen peliasenne tai taklauspelaaminen ole yhtään sen heikompaa kuin Salosella ja nämä ovat olleet minusta näiden kaverien vahvuudet tällä kaudella?
 

reaper78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HIFK
Olisiko Huhtaselle kohta aika tarjota peliaikaa, koska ei Huhtasen peliasenne tai taklauspelaaminen ole yhtään sen heikompaa kuin Salosella ja nämä ovat olleet minusta näiden kaverien vahvuudet tällä kaudella?
Sellainen ero on ko. jannujen pelissä, että Salonen ei ole itsekäs ja siten pilaa omalla tehottomuudellaan muitten peliä. +/- saldoja en myöskään katsellut, onko niissä eroja kyseisten pelaajien välillä?
 

SuperMario

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sellainen ero on ko. jannujen pelissä, että Salonen ei ole itsekäs ja siten pilaa omalla tehottomuudellaan muitten peliä. +/- saldoja en myöskään katsellut, onko niissä eroja kyseisten pelaajien välillä?
Tämä pitää paikkansa ja se on varmasti rasite jopa Rockyn silmissä Huhtasen osalta. Nyt näyttää siltä, että Niemen ympärillä oleva vaihtuvuus on haluttu rauhoittaa ainakin hetkeksi ja antaa ketjulle mahdollisuus hitsautua yhteen, koska sen toimivuus Ässien kentistä on ollut heikoimmalla tasolla pitkän aikaa. Salosen on kuitenkin syytä parantaa suoritustasoaan, koska hänen arvonsa muutoin ei ole yhtään sen suurempi kuin Huhtasen. Katoavaista on alkukauden glooria hänen osaltaan niin kuin se on ollut Huhtasenkin osalta, jos vertaa viime kauteen. Etu tai ei, mutta Huhtanen osaa minusta haistaa tai pelata itsensä paremmin maalitilanteisiin Salosta ajatellen ja siitäkös Huhtanen tämän kauden osalta juuri muistetaan. Paikkoja on ollut, mutta kun ei.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jesse Jyrkkiö kolmatta ja Tuomas Huhtanen oliko jo neljättä?? peliä putkeen sivussa, vaikka ovat terveinä pelikykyisiä. Varsinkin Jyrkkiötä moni olisi kaivannut parantamaan ylivoimapeliä, mutta valmennus on vieläkin katsonut ettei poika kuulu pelaavan pakkikuusikon joukkoon. Ei vaikka joidenkin mielestä JJ:n lahjakkuus on niin suurta, että pojan pitäisi automaattisesti pelata ykkösparissa +20min per peli.

En tiedä noista Jyrkkiön minuuteista, mutta ylivoimaa hän piristäisi varmasti. En ylipäätään ymmärrä miksi valmennus asettaa lähes joka alueella heikommin pelanneen Juho Mielosen hierarkiassa Jyrkkiön edelle.

Huhtasen yli taas on valmennus tainnut vetää jo rastit, mitä en ihmettelisi kun ottaa huomioon kuinka paljon hän on saanut mahdollisuuksia. Tällä hetkellä Pasi Saloselta irtoaa vähintään sama panos ilman mitään kitinöitä. Lisäksi Pasi lienee valmennuksen silmissä vielä tuore mies jonka rajoja ei ole täysin mittautettu. Itse uskon Salosen tehojen olevan vain ajan kysymys.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös