Kokoonpanot kaudelle 2010–2011

  • 439 207
  • 2 059

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ehkä on väärä, ehkä ei. Rocky toi kuitenkin tämän asian julkisuuteen vasta tänä syksynä ja aikaisempina vuosina on nähty, että pelaajahankintoja kesken kauden tehdään Ässissä yleensä vasta silloin kun on jossain osa-alueessa pahoja puutteita (loukkaantumiset, flopit). Ennakkoon ei siis reagoida vaan vasta sitten kun on pakko.

Mitä helvettiä mahtaa olla "ennakkoon reagoiminen"? Onko se sitä että hankitaan pelaajia joita kuvitellaan jossain välissä tarvittavan? Mihin tämmöinen johtaa? Pari kautta sitten Ässät "reagoi ennakkoon" hankkimalla mm. Tomas Duban ja Erik Rasmussenin. Seuraukset ovat tiedossa ja luulisi että Ässissä opittiin näistä episodeista jotakin. Esimerkiksi se että pelaajia ei kannata hankkia ennen kuin on todellinen tarve ja suoranainen pakko. Varsinkaan tilanteessa jossa joukkueella menee hyvin, ei liene tarpeellista "reagoida ennakkoon" yhtään mihinkään.

Noin muuten Rockyn kommenteissa on toki paljon oikeaa. Asiat eivät ole koskaan niin hyvin etteivätkö voisi olla vielä vähän paremmin joten ilman muuta taustalla pitää olla koko ajan vireillä jotakin jo tulevaisuutta silmällä pitäen ja ajattelutyön muutenkin käynnissä. Miksi Ässät on menestynyt juuri tällä kaudella ja tällä joukkueella ja miten tätä menestystä pystytään jatkamaan? Nämä ovat niitä kysymyksiä johon toimistoltakin pitäisi löytyä oikea vastaus.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kun Määttä oli mukana, pakistossa oli selkeä kilpailutilanne: yksi huilasi vuorollaan. Määtän loukkaantumisen jälkeen tämä tilanne poistui, Rahkola on vain "stuntti" (pelaa vain jos joku nykyisistä ei pysty) eikä aiheuta nykyiseen kuusikkoon minkäänlaista kilpailullista painetilaa. Toki Rahkolan mukana oleminen on paljon parempi vaihtoehto kuin viidellä pakilla pelaaminen.

Eli nyt pitäisi hommata yksi uusi pakki että saataisiin sisäisen kilpailun nimissä taas kaksi jätkää katsomoon?

Mikä itseisarvo tuo "kilpailullinen painetila" ylipäätään on? Ässät on tällä kaudella menestynyt omilla eväillään jo sen verran että motivaation luulisi olevan kaikilla kohdillaan. Olen myös eri mieltä Rahkolan asemasta joukkueessa. Koska hän kerran pystyy pelaamaan liigaa, voi hän olla luonteva paikkaaja pariin peliin melkein kenelle tahansa joukkueen pakeista. Ylipäätään Miro ansaitsisi jo kunnon näyttöpaikan liigasta. Uuden pakin hankinta lykkäisi tätä taas eteenpäin ja kohta Rahkola olisikin jo menetetty tapaus. Sekö olisi mielestäsi toivottavaa? Minusta Rahkolaan pätee sama kuin Järvenpäähän: näyttöpaikkoja pitäisi tulla maaottelutauon ja joulun välisenä aikana.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mitä helvettiä mahtaa olla "ennakkoon reagoiminen"? Onko se sitä että hankitaan pelaajia joita kuvitellaan jossain välissä tarvittavan? Mihin tämmöinen johtaa? .

Ennakkoon reagoiminen tarkoittaa tässä tilanteessa sitä, että pelaajamateriaali on tarpeeksi laaja (Huom! en tarkoita että Lukosta pitäisi ottaa mallia hankkimalla 12 pakkia ja 25 hyökkääjää). Tämä taas johtaa terveeseen kilpailutilanteeseen, jossa pelaajat eivät voi automaattisesti pitää omaa pelipaikkaansa kiveen hakattuna.

Leikkisästi ajateltuna mielestäsi kauteen voidaan lähteä 12 hyökkääjällä, 6 pakilla ja 2 maalivahdilla... hommataan sitten lisää kun tarvetta tulee? Korvaajia varmasti kasvaa joka oksalla, joten helppo homma toimistolla :)
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Olen myös eri mieltä Rahkolan asemasta joukkueessa. Koska hän kerran pystyy pelaamaan liigaa

Yksi peli tällä kaudella liigaa ja viestit Kouvolasta pitemmällä mittakaavalla (reilu 10 peliä): ei vahvistanut joukkuetta joka pelissä Mestiksessäkään.

Olen tottakai Rahkolan puolella, mutta ei kyllä vielä pysty sanomaan mikä pelitaso lopullisesti on. Ehkä kaveria pitäisi nyt peluuttaa enemmän, jotta ehditään ratkaisuja tehdä vielä joulu-/tammikuussa. Sitä paitsi jos joku "forrest/milam" hankitaan niin mikä estää lähettämästä Miroa vaikka HeKiin pelaamaan suuria minuutteja ja hakemaan lisää kokemusta peleistä? Kuten todettua, kaveri on vielä puolustajaksi nuori ja aikaa on pelata vielä monet pelit vaikkapa Ässissä.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Yksi peli tällä kaudella liigaa ja viestit Kouvolasta pitemmällä mittakaavalla (reilu 10 peliä): ei vahvistanut joukkuetta joka pelissä Mestiksessäkään.
Itse näin yhden Kouvolan pelin ja ainakin siinä vahvisti KooKoo:ta. En kauheasti kuitenkaan laittaisi painoarvoa noille (muutaman henkilön) viesteille asiasta. Mieluummin uskon omiin silmiini ja aika kova pakisto Kouvolassa on oltava jos liigassa kelpo pelin pelannut Rahkola ei siihen mahdu.

Ymmärrän että pari ekaa peliä olivat vaikeita kun poika ei ollut pelannut kuukauteen mutta uskoisin että nyt kelpaisi ainakin Lehkoselle takaisin.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Itse näin yhden Kouvolan pelin ja ainakin siinä vahvisti KooKoo:ta .

Itse näin muistaakseni 3 KooKoon peliä, joissa Rahkola pelasi. Ei niissä ainakaan mielenpainuvan heikosti pelannut, ei tosin loistanutkaan. Muistetaan kuitenkin että Rahkola pelaakin etupäässä peruspuolustajan peliä, joten mikäli on "näkymätön" niin silloin on yleensä onnistunut roolissaan.

Silti yksi SM-liigapeli tällä kaudella on vielä liian suppea mittari sille kuinka poika onnistuu pidemmässä juoksussa ja peräkkäisissä peleissä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Rahkola on peruspuolustaja, niin SM-liigassa kuin Mestiksessäkin, ei sarjataso pelityyliä muuta. Jos Poriin hankitaan pakki, sen pitää olla Rahkolaa parempi peruspakki tai tuoda jotain uutta kärkipakkeihin verrattuna. Jos Rahkola ja Sammalkangas vaihdetaan keskenään, Ässien peli ei muutu yhtään yksittäisessä pelissä. Rahkolan taso mitataan vasta kun hän pelaa pidemmän pätkän, jolloin nähdään suoritustason pysyvyys.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pyydän anteeksi, jos erehdyn, mutta muistelisin myös sinun pitäneen Sportin valmentajaa syyllisenä talousvaikeuksiin. Nyt Ässien tapauksessa valmentaja onkin vain henkilö, joka pyrkii saamaan joukkueen menestymään ja talousvastuu on seurajohdolla.

Hyvin toimivassa organisaatiossa valmentaja ei vastaa taloudesta, Sportissa näin oli, Ässissä ei ole.
 
reaper78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HIFK
Kun Määttä oli mukana, pakistossa oli selkeä kilpailutilanne: yksi huilasi vuorollaan. Määtän loukkaantumisen jälkeen tämä tilanne poistui, Rahkola on vain "stuntti" (pelaa vain jos joku nykyisistä ei pysty) eikä aiheuta nykyiseen kuusikkoon minkäänlaista kilpailullista painetilaa. Toki Rahkolan mukana oleminen on paljon parempi vaihtoehto kuin viidellä pakilla pelaaminen.

Kyllä minä ainakin komppaan tätä näkemystä. Ja edelleen uskoisin että samasta syystä Rocky tuon pakin haluaisi. Rahkola on ihan ok pelaaja, mutta ei ole varsinainen kilpailutilanteen luoja. Miten ihmeessä tämä pakkien kilpailuttaminen nyt nähdään negatiivisena? Pitäisikö niitä hyökkääjiäkin karsia että Huhtanen mahtuisi joka pelissä mukaan?
 
Käsittääkseni edelleenkään täällä ei yksikään kirjoittaja vastusta joukkueen vahvistamista vaan puhuu maltista. Zeta nyt vaan säännöllisin väliajoin nostaa esiin "toimiston vanhanaikaisen ajattelun" ja asettaa sen vastakkain "Rautakallion uudistusten" kanssa.
 
Oletko lukenut muiden viestejä? Kyllä minä ainakin olen saanut viesteistä kuvan että Rahkola riittää mainiosti ja että pakkia ei kannata hommata koska saatiin Rahkola takaisin ja hän onnistui ekassa pelissään..

Toki olen samaa mieltä että maltti on tässäkin tapauksessa valttia. Porissa se vain useimmiten tarkoittaa samaa kuin suunnitelmien hautaamista pikkuhiljaa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Oletko lukenut muiden viestejä? Kyllä minä ainakin olen saanut viesteistä kuvan että Rahkola riittää mainiosti ja että pakkia ei kannata hommata koska saatiin Rahkola takaisin ja hän onnistui ekassa pelissään...

Kun Rahkolan kanssa tehtiin sopimus, valmennuksella oli varmasti jonkin näköinen suunnitelma hänen kohdalleen. Mielestäni tuntuu erikoiselta, jos Rahkolaan ei tässä tilanteessa luoteta vaan hankittaisiin joku keskikertainen lasin kautta pelaava "Pentikäinen" "vahvistamaan" Ässien puolustusta. Tämä "Pentikäinen" olisi Rahkolaa kokeneempi, mutta hän ei toisi mitään uutta joukkueeseen, vrt. tapaus Normio. Rahkola pystyy pelaamaan SM-liigaa ja nyt vaan rotaatio käyntiin ja Rahkolalle pelejä alle, tämän perusteella voi sitten tehdä päätöksiä tammikuussa.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Leikkisästi ajateltuna mielestäsi kauteen voidaan lähteä 12 hyökkääjällä, 6 pakilla ja 2 maalivahdilla... hommataan sitten lisää kun tarvetta tulee? Korvaajia varmasti kasvaa joka oksalla, joten helppo homma toimistolla :)

Voit ajatella teksteistäni kuinka leikkisästi tahansa mutta mitään tuollaista minä en ole kirjoittanut joten sikäli pidän kommenttiasi nollajuttuna.

Ylipäätään Ässien materiaali on tällä hetkellä laaja, meillä on Jyrkkiön palattua seitsemän tervettä pakkia ja yksi tuvalla ja silti vain pitäisi lisää hankkia vaikka budjetti on punaisella jo valmiiksi? Vähän järkeä ja malttia tarvittaisiin nyt ja pikkuisen enemmän luottamusta niihin pelaajiin joita meillä jo on.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Oletko lukenut muiden viestejä? Kyllä minä ainakin olen saanut viesteistä kuvan että Rahkola riittää mainiosti ja että pakkia ei kannata hommata koska saatiin Rahkola takaisin ja hän onnistui ekassa pelissään..

Kyse on enemmänkin siitä että kenellekään ei ole varmaa tietoa siitä riittääkö Rahkola vai ei eikä sitä tietoa koskaan saadakaan jos ei pojalle anneta yhtä peliä enempää tilaisuutta näyttää. Olen samaa mieltä kuin TF, nyt rotaatio käyntiin ja Rahkolalle mahdollisuus, jouluun mennessä nähdään onko pojasta mihinkään ja jos ei ole, hankitaan sitten uusi pakki.
 
Viimeksi muokattu:

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Sitä paitsi jos joku "forrest/milam" hankitaan niin mikä estää lähettämästä Miroa vaikka HeKiin pelaamaan suuria minuutteja ja hakemaan lisää kokemusta peleistä? Kuten todettua, kaveri on vielä puolustajaksi nuori ja aikaa on pelata vielä monet pelit vaikkapa Ässissä.

Ei pelaajaa voi loputtomasti vain lähettää johonkin "kehittymään". Jos Rahkolasta meinataan liigapelaaja tehdä, on hänelle annettava tilaisuus kokeilla myös liigassa. Aikaakaan ei loputtomasti ole, kaveri on 22 - vuotias ja viimeistä sopimuskauttaan Ässissä; jos ei tällä kaudella tapahdu jotakin merkittävää, voidaan Rahkolan yli vetää ruksit. Siinä tapauksessa hän on ollut Ässille hukkasijoitus, Mestispelaaja jonka palkan maksoi Ässät. Sekö on hyvää pelaajapolitiikkaa?
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Rahkola pystyy pelaamaan SM-liigaa ja nyt vaan rotaatio käyntiin ja Rahkolalle pelejä alle, tämän perusteella voi sitten tehdä päätöksiä tammikuussa.

Tämä on todennäköinen vaihtoehto, mutta en silti usko että ilman loukkaantumisia esim. Malkamäki/Mielonen/Sammalkangas väistyisi kovin helpolla Rahkolan edestä.

Vähän sama homma se on Järvenpään kanssakin: jossain vaiheessa on pakko testata miten kaveri oikeasti pärjää SM-liigassa. Surullisen kuuluisa IFK-peli ei paljoa kuvaa taidoista antanut. Mutta missä vaiheessa olisi se "sopiva aika" peluuttaa Järvenpäätä?
 
rama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Habs, FC Jazz-j, Newcastle United
Vähän sama homma se on Järvenpään kanssakin: jossain vaiheessa on pakko testata miten kaveri oikeasti pärjää SM-liigassa. Surullisen kuuluisa IFK-peli ei paljoa kuvaa taidoista antanut. Mutta missä vaiheessa olisi se "sopiva aika" peluuttaa Järvenpäätä?

Esim. Ilves-kotipeli torstaina 18.11 tai Pelicans-kotipeli tiistaina 23.11 olisivat ihan hyviä paikkoja Järvenpäälle todellisen debyytin tekemiseen.
 
Rahkola paikkaa yksittäisissä peleissä helposti Mielosen ja Sammalkankaan, mutta pelirutiinista saadaa kokemus vain peluuttamalla eli Rahkola pelaamaan, joku muu katsomoon.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Esim. Ilves-kotipeli torstaina 18.11 tai Pelicans-kotipeli tiistaina 23.11 olisivat ihan hyviä paikkoja Järvenpäälle todellisen debyytin tekemiseen.

Niin tämä on aika kaksipiippuinen juttu: ennakkoon "helpommilta" näyttävät vastustajat ja kotipelit olisivat hyvä paikka testata Järvenpäätä tositoimissa. Toisaalta taas näistä(kin) saatavat pisteet ovat keväällä varmasti kullanarvoisia, joten laskeeko valmennus riskin päälle ja pistää kokemattoman kaverin luukulle huippupelejä illasta toiseen pelaavan Eeron sijaan...

Ei ole varmasti mikään ihan helppo päätös!
 
Jos halutaan testata etukäteen heikompaa maalivahtia, niin se pitää tapahtua peleissä, joista ei odoteta pisteitä. Tällöin maalivahdin paineet helpottavat, fanit ja muut pelaajat eivät ole syyllistämässä mahdollisen tappion kohdalla. Toisaalta tällöin tulee paljon tilanteita ja nähdään maalivahdin kyvyt kunnolla.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ei vaan lähtökohtaisesti Rahkolan pitäisi pelata kaikki pelit ennen joulua (12). Tällöin hänen tasostaan saataisiin tietoa kevättä varten.

Ihannetilanteessa homma menisi tietysti näin samalla kuin muita pakkeja kierrätettäisiin. "Ihannetilanne" tosin vaatisi myös sen että joukkue jatkaisi menestyksekästä lentoaan. Jos tauon jälkeen alkaakin tappioputki, ei valmennuksella ole välttämättä suurta halua kokeiluihin.

Kiinnostaisi kyllä ihan rehellisesti nähdä olisiko Rahkolasta liigapelaajaksi. Tällä hetkellä en osaa sanoa mikä taas johtunee siitä etten ole nähnyt poikaa tarpeeksi. Jos Miro väläyttäisi tällä kaudella, olisi siinä Määtälle/SammalTapiolle ensi kaudeksi korvaaja. Ässät pääsisi halvalla ja joukkue olisi taas yyhtä vakipelaajaa porilaisempi.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ihannetilanteessa homma menisi tietysti näin samalla kuin muita pakkeja kierrätettäisiin. "Ihannetilanne" tosin vaatisi myös sen että joukkue jatkaisi menestyksekästä lentoaan. Jos tauon jälkeen alkaakin tappioputki, ei valmennuksella ole välttämättä suurta halua kokeiluihin...

Rahkolan pelaaminen ei ratkaise mahdollisia tappiota puoleen eikä toiseen, valmennuksen pitäisi nyt olla vaan rohkea.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös