Sähän alat kuulostamaan aivan Juha Hiitelältä. Taidat oikeasti ollakin Hiitelä tai sitten itse Alpo. Nimittäin tuo kaikenlaisten "ylilyöntien" ja fyysisen pelin vastustamisintosi on kokolailla samaa luokkaa. Kudroc on tärkeä palanen Ässien puolustuksessa kun kerran Määtästäkään ei - koostaan huolimatta - ole jakelemaan kunnon tööttejä tai hanskaamaan jos kutsu käy.
Sinä taas taidat olla Stevie Wonder, Hannes Tiira tai joku muu yhtä sokea.
Minä en ensinnäkään vastusta fyysistä peliä enkä edes tappeluita mikäli niillä pystytään vaikuttamaan pelin kulkuun. Pohjimmiltaan minulle ei merkitse se millä tyylillä Ässät pelaa kunhan Ässät vaan pelaa hyvin ja voittaa. Eilen Ässät ei pelannut hyvin eikä voittanut, mikä ei ole Kudrocin vika, mutta pelaajan yksilöllistä suoritusta katsellessa on todettava hänen olleen yksi huonon joukkueen huonoimmista pelaajista.
Kudrocin peluuttamista voidaan aina perustella sillä että pitää olla joku joka taklaa, mutta eilen KK ei montaa "tööttiä" jakanut, eikä hän niin kovasti ole taklannut oikeastaan missään tämän kauden peleistä, epäonnistuneita yrityksiä on sen sijaan nähty aivan liikaa. Lisäksi hän puolustaa huonosti, häviää kaksinkamppailutilanteita, tai vastavuoroisesti nappaa jäähyjä tilanteista jotka esim. Ude pystyy hoitamaan puhtaasti. Sitten on vielä tämä kiekollinen peli jossa sattuu luvattoman paljon huolimattomuusvirheitä.
Tiivistän nyt vielä: vastustan Kudrocin peluuttamista koska hän pelaa HEL - VE - TIN HUO - NOS - TI. Hän ei ole kentällä pelote vaan rasite jota muut joukkueet härskisti hyödyntävät. Mahdolliset tappelutkin ovat yhtä tyhjän kanssa, KK saadaan haettua niihin liian helposti ja eilinen vääntö Wärnin kanssa ei auttanut joukkuetta mitenkään sillä se tapahtui pelin ollessa suunnilleen 9 - 2 ja palveli näin ollen vain pelaajan turhautumista.
Jalosen "brändikiekosta" taas on todettava Jalosen antaneen pelaajilleen vapauksia koska ottelu oli käytännössä jo ratkennut. Jos pelissä olisi ollut panosta, ei hanskoja oltaisi paljon tiputeltu. Kaiken lisäksi myllyt alkoivat Ässäpelaajien aloitteista, mutta ihan hyvin Ifk:lla tosiaan meni niistä huolimatta. Olivat varmasti tyytyväisiä kun saivat pelata loppupelin lähes pelkkää yv:tä.