Muutoksia, ei voi olla totta. Itse odotin sitä, että samoilla jatketaan junttaamista, mutta näkeehän Karjalainenkin Karjalaisessa Simontaivalta enemmän ratkaisuvoimaa. Ei se Petekään aivan sokea ilmeisesti ole.PETE MITÄ SAATANAA! Usko palautuu pätkittäin:)
Ilmeisesti Pete on edelleen jopa järkeä ja reagointikykyä omaava ihminen. Jospa tämä kohta johtaisi koko Tuska-Dj:n heittämiseen kokoonpanosta. Kapaselle rohkeasti vastuuta, on pirteä herra.Muutoksia, ei voi olla totta. Itse odotin sitä, että samoilla jatketaan junttaamista, mutta näkeehän Karjalainenkin Karjalaisessa Simontaivalta enemmän ratkaisuvoimaa. Ei se Petekään aivan sokea ilmeisesti ole.
Toivottavasti! Itse nauttisin uutisesta, jossa kerrottaisiin Simontaipaleen siirtymisestä Tapparaan kesken kauden. En vaan ole oppinut yhtään tykkäämään DJ:n tekemisestä, vaikka kuinka olen yrittänyt.Ilmeisesti Pete on edelleen jopa järkeä ja reagointikykyä omaava ihminen. Jospa tämä kohta johtaisi koko Tuska-Dj:n heittämiseen kokoonpanosta. Kapaselle rohkeasti vastuuta, on pirteä herra.
En minäkään. Eilenkin aiheutti niin rajua vitutusta, ettei meinannut enää pysyä tavarat ehjänä. Hyvä joukkuekaveri varmasti on, mutta se on aivan turhaa, jos otteet kentällä on tasoa ”Tuomas Vartiainen”. Saarelainen kisojen jälkeen vain rohkeasti kokoonpanoon ja kilpailemaan keväälle peliajasta. Paljon tuottavampi hyökkäyspäähän ja kokonaisvaltainen peli on aivan eri luokkaa.Toivottavasti! Itse nauttisin uutisesta, jossa kerrottaisiin Simontaipaleen siirtymisestä Tapparaan kesken kauden. En vaan ole oppinut yhtään tykkäämään DJ:n tekemisestä, vaikka kuinka olen yrittänyt.
Hovista pitäisi saada jatkuvasti sivuttaisliikkeeseen, niin johan alkaisi lötöä löytyä pussista.Hovinen maalissa, nyt jos jumalauta ei maalihanat aukea niin kyllä pitää olla huolissaan
Juuri näin. Juha sitten antaa ne muutamat pelit aina silloin tällöin lepoa, mutta Steffi ehdottomasti maaliin niin useasti, kuin vain kykenee.Eiköhän tuo maalivahti tilanne kannattaisi rauhoittaa niin että Lekkas pelaa kaikki mitkä jaksaa.
Kyllä kannattaisi. Tosin tämä tulee tapahtumaan aivan yhtä todennäköisesti kuin se, että B.Korhonen löytyy laitahyökkääjän paikalta. Hilli oli vieraana jossain Savon Aaltojen pre-game -lähetyksessä ja hän mielestäni aika vahvasti painotti tuota tasaista peluutusta ja sen mahdollisuuden olemassaolon hienoutta. Samoin kuin sitä, että sama maalivahti ei pelaa back-to-back -otteluita. Tosin voihan asiat muuttua ja Lekkas nostetaan selkeäksi ykköseksi. Muuttihan Karjalainen kenttiä tänään joten kaikki on mahdollista.Eiköhän tuo maalivahti tilanne kannattaisi rauhoittaa niin että Lekkas pelaa kaikki mitkä jaksaa.
Minusta olisi hienompaa tasaisen peluuttamisen sijaan saada tasaisesti pisteitä.Kyllä kannattaisi. Tosin tämä tulee tapahtumaan aivan yhtä todennäköisesti kuin se, että B.Korhonen löytyy laitahyökkääjän paikalta. Hilli oli vieraana jossain Savon Aaltojen pre-game -lähetyksessä ja hän mielestäni aika vahvasti painotti tuota tasaista peluutusta ja sen mahdollisuuden olemassaolon hienoutta. Samoin kuin sitä, että sama maalivahti ei pelaa back-to-back -otteluita. Tosin voihan asiat muuttua ja Lekkas nostetaan selkeäksi ykköseksi. Muuttihan Karjalainen kenttiä tänään joten kaikki on mahdollista.
Itse veikkaan että Lekkas pelaa tänään, Jatkola perjantaina ja Lekkas taas Kotona Espoota vastaan, toki voi olla mahdollista myös että Lekkas pelaa kaikki pelit.Kiva nähdä maalivahtien peluutus tällä viikolla. Oletettavasti Lekkas pelaa tänään, mutta pelaako kaikki viikon pelit?
Miettisellä on nyt näytön paikka. Toki jos onnistuu, niin Simppa voidaan jo ennen Kisun paluuta heittää kokoonpanosta.Mattila edelleen pois. Myös Kapanen poissa. Miettinen pelaa nelosen laidassa. Lekkas maalilla.