Kivikausi 2012–2013 – otteet kaukalossa

  • 399 285
  • 1 815

jukero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen tyytyväinen, että Virta on ensi kaudella Ässien valmentaja. En ole nyt kuitenkaan varma, että kannattaako miestä siirtää penkin taakse jo tällä kaudella. Syy on yksinkertaisesti siinä, että en tiedä uskonko Pekka Virran pystyvän kääntämään tämän kauden Ässäkelkkaa. Puukon viuhuminen jo helmi-maaliskuussa miehen selkään ei tekisi todellakaan hyvää kenellekään, vaikka mahdollisen rämpimisen syy ei sinäänsä edes Virrassa olisi.
Samaa mieltä. Virralle on annettava uusi alku. Voisi saada tuon kurittoman lauman kuriin tällä kaudella, mutta pidän sitä epätodennäköisenä. Virralle pitää antaa aikaa valmistautua omaan projektiinsa.

Näin nopeasti pelin jälkeen pitäisi tunnekuohun takia vältellä kirjoittamista, mutta todettakoon, että ulkopuolisen silmin vaikuttaa siltä, että jokin tuossa jengissä ja sen persoonissa on vikana. Joukkueen rakentaminen on pirun vaikeaa jo pelaajien pelillisten ominaisuuksien yhteensovittamisen takia. Henkisten ominaisuuksien yhteensopiminen sen sijaan on melko lailla täyttä arpapeliä. Nyt näyttää siltä, että käteen on osunut tyhjä arpa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Olihan Ässillä tänäänkin (ja eilen) paikkoja maalintekoon, mutta puukädet eivät saa maaleja. Ei tästä voi Kiveä syyttää. Elot, Ryanit, Joensuut ja kumppanit pääsevät koko ajan paikoille mutta tuloksena on silti vain 1 tehty maali...
 

shaminy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestarit'13, Honkey Donkey Honkanen, Ape ja Pena
Olihan Ässillä tänäänkin (ja eilen) paikkoja maalintekoon, mutta puukädet eivät saa maaleja. Ei tästä voi Kiveä syyttää. Elot, Ryanit, Joensuut ja kumppanit pääsevät koko ajan paikoille mutta tuloksena on silti vain 1 tehty maali...
Ei voi syyttää, mutta voi syyttää siitä että peluutus on täysin perseestä. Dixon vetää alivoimaa, ylivoimaa ja tasakentinkin kärkiminutit. Hänen kenttänsä peli sensijaan oli huonoa muta sehän ei Kiven kirjan mukaan tarkoita vastuun jakamista muille.
Ässien suoraviivaisin ja Ässämäisin hyökkääjä Brodin keräsi taas tänäänkin reilu 3 minuuttia/erä. Mitä helvettiä? Juuri hänenlaistaan suoraviivaisuutta tarvitaan maalintekoon, ei vastuun siirtelyä viidellä syötöllä ja sitten kulmassa kiekonmenetys ja vastustajan ylivoimahyökkäystä.
Kiven syy että mies ei saa minuutteja mutta Dixon, joka ei saa aikaan yhtään mitään pelaa kokoajan.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Oliko lainkaan lehdistötilaisuutta tän päivän matsissa? Kun ei ainakaan radiosta mitään ehtinyt tulemaan vaikka normaalisti tulee ennenkuin autolla kotia pääsee...

Vetikö Kivi itkupotkut eikä saapunut median eteen? Siitähän seura saa sakot? Vai tumpeloiko Radio Pori eikä lähettänyt mediatilaisuutta?
 

jukero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei voi syyttää, mutta voi syyttää siitä että peluutus on täyisn perseestä. Dixon vetää alivoimaa, ylivoimaa ja tasakentinkin kärkiminutit.
Kieltämättä oli melko surullista katsoa, kun Kivi kumppaneineen laittoi Dixonin pelaamaan alivoimaa Ryanin jäähyn aikana, kun peliä oli noin kolmisen minuuttia jäljellä ja Ässillä aikalisä käytettynä. Tuosta sitten seurasikin, että Dixon joutui vetämään melkein koko loppupelin jäällä.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässien suoraviivaisin ja Ässämäisin hyökkääjä Brodin keräsi taas tänäänkin reilu 3 minuuttia/erä. Mitä helvettiä?

Tätä on tosiaan ihmetelty, mutta jotkut ovat nähneet Brodinin sopivan parhaiten nelosketjun mieheksi pienellä peliajalla ja näillä mennään.

Itseäni harmittaa, että tällainen kaveri hassataan totaalisesti moisella nollapeluutuksella. Mies on kuitenkin näyttänyt, että kiekko pysyy kovassakin vauhdissa lavassa (joku voi olla taas eri mieltä) ja vastustajan maaliverkkokin saadaan miehen toimesta aika ajoin kiristymään.
 

Cichorium

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Oliko lainkaan lehdistötilaisuutta tän päivän matsissa? Kun ei ainakaan radiosta mitään ehtinyt tulemaan vaikka normaalisti tulee ennenkuin autolla kotia pääsee...

Vetikö Kivi itkupotkut eikä saapunut median eteen? Siitähän seura saa sakot? Vai tumpeloiko Radio Pori eikä lähettänyt mediatilaisuutta?


Ässien kotisivuilla on jo video lehdistötilaisuudesta. Eli taisi olla Radio Porin harrastelusta kiinni taas.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Omaamalla edes välttävän tasoisen YV:n olisi Ässät kääntäneet tämäniltaisen kaltaisia pienen marginaalin pelejä reilusti hyväkseen, keikuttaisiin kuuden joukossa ja Kivelle Kenkään ketjussa keskityttäisiin lähinnä naureskelemaan Kekkoselle ja kumppaneille. Omasta mielestä totuus vain on se, että jos ei saa tuota ylivoimaa kahdessa kaudessa muuttumaan tuosta kurasta mihinkään, ei ole sm-liiga tasoinen valmentaja...

Minusta on tullut aika, jolloin on jotain tehtävä ja yksinkertaisin ratkaisu on tietysti valmentajan vaihto. Kaiken kuulemani ja näkemäni perusteella joukkue ei vaan yksinkertaisesti pelaa enää Kivelle ja tällöin hänen on lähdettävä.

Tästä huolimatta ihmettelen eniten johtavien pelaajien munattomuutta tiukoissa tilanteissa. Silloin kun peli pitää tappaa, sen tappaa pelaaja, ei valmentaja aitiosta. Tuossa joukkueesta pitäisi löytyä johtajuutta sen verran, että näitä tiukkoja pelejä käännetään JOUKKUEELLE. Joukkueen pitäisi aina olla se tärkein, mutta nyt näyttää siltä, että Ässissä on tällä kaudella nousseet yksilöt joukkueen edelle.

Ja mikäli valmennusta lähdetään vaihtamaan, niin se pitää vaihtaa mv-valmentajaa lukuunottamatta kokonaan.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onhan se niinkin että pelaajien suuntaankin pitää antaa paskaa. Nykylätkässä kuitenkin pelit melko pitkälti ratkotaan ylivoimilla ja silloin kun johtaville pelaajille tulee perusilta niin 5vs5 pelissä ei välttämättä tehdä maaliakaan. Tällöin pitää ylivoiman olla sellainen jolla pelit ratkotaan.

Ihan pelkästään jo surkean ylivoiman takia joko potkitaan kivi helvettiin tai hommataan joku ylivoimavalmentaja.
 

Mehtänucco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sä katot sinne kattoon ja siellä on Javaa, Vellua ja kumppaneita. Legendoja, patasydämiä! Sitten te saatana pelaatte alle arvostelun ilman mitään sydäntä tai tahtoa. Hävetkää. Kuinka te kehtaatte olla yrittämättä vetäessänne patapaidan päälle? Vetää hyvin hiljaiseksi, mitä koko sm-liigassa ja porissa tapahtuu? Missä on se Ässät, se mun Ässät, jossa yritetään loppuun asti, taistellaan ja taklataan niin, että laidat ryskyvät. Missä vitussa tuo mun Ässät on? Vetää sanattomaksi ja hiljaiseksi.

Silti, seuraavassa kotipelissä ollaan jälleen paikalla. Vaikka se kuinka koettelee ja näyttää keskisormea fanille, niin silti ollaan paikalla.

Sitä odotellessa, milloin kiekko on taas kiekkoa ja Pori on jälleen Pori. Toivottavasti kaikki tämä tapahtuu ennemin kuin myöhemmin. Ukko kiittää ja kuittaa, on tässä elämässä kuitenkin jotain muutakin kuin Ässät, vaikka sitä välillä on vaikea uskoa.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Nyt ollaan ajauduttu siihen pisteeseen, että joukkue ei toivu edes yksittäisistä takaiskuista ja johtavia pelaajia ei löydy enää lainkaan. Käytännössä pelillinen paketti on murentunut viimeisen ~viiden pelin aikana ja yksittäisiä ilon hetkiä ollaan saatu vieraissa silloin kun maalivahdit ovat torjuneet kaiken.

Olen myös ollut hyvin kärsivällinen, mutta näkisin etä nyt ollaan väistämättä tien päässä. Kiven kyky saada joukkue voittamaan tiukkoja otteluita tai kokoamaan itsensä takaiskun jälkeen on juuri nyt liian huono tuolle jakkaralle. Lisäksi Kivi on varsnkin ylivoiman suhteen jääräpäisesti täysin sekaisin, kuten Vero jo toisessa ketjussa summasi.

Joku muu puikkoihin loppuvuodeksi ja yritetään pelastaa mitä on pelastettavissa. Jos NHL kausi sittenkin peruuntuu, niin sitten katseet saman tien ensi kauteen.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei voi syyttää, mutta voi syyttää siitä että peluutus on täysin perseestä.

Joo en mä tätä sanonutkaan. Maaleja Kivi ei pysty enää penkin takaa tekemään, siihen on hankittu Ryanit ja Joensuut mutta tottakai peluutuksessa on erikoisia juttuja. Meillä on Sillanpää, Niemi ja AUK ja silti Dixonin on "pakko" pelata alivoimillakin?
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kaiken kuulemani ja näkemäni perusteella joukkue ei vaan yksinkertaisesti pelaa enää Kivelle ja tällöin hänen on lähdettävä.

Tämän ketjun viestissä #334 tätä asiaa jo sivusinkin. Kipinänä tuolloin lokakuussa taisi olla Kärpille hävitty kotipeli, jossa vastustajalle annettiin viime hetkien voittomaali alivoimalla.

Mikäli joukkue ei tosiaan enää pelaa valmentajalleen, niin se on morjesta ja näkemiin. Tällaisessa tilanteessa Kiven tilalle pitää vaihtaa vaikka tiiliskivi, mutta vaihdos tarvitaan.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Mikäli joukkue ei tosiaan enää pelaa valmentajalleen, niin se on morjesta ja näkemiin.

Jos näin on, niin takana eivät ole kaikki pelaajat. Niin sinisilmäisesti ei kannata ajatella. Osa pelaa aina logolle, joka rinnasta löytyy,

Päävalmentajan vaihdolla voi saada jotain aikaan. Mutta suurempi riski on se, että ne samat pelaajat, jotka mahdollisesti siis iskivät puukkoa edellisen selkään, tekevät sen saman tempun seuraavankin valmentajan kohdalla.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Jos tässä ketjussa on tarkoitus puhua ja kirjoittaa Ässien "otteista kaukalossa", niin sehän on selvää, että mitenkään niin löysästi ei tänään pelattu, kuin esim. Pelicans-matsissa.

Matsiin tultiin selkeästi latautuneena ja tämä näkyi myös kentällä, sitä on turha kiistää. Syy tappioon ei varsinaisesti siis ole sama, kuin muutamassa muussa kotipelissä, joissa Ässät oli selkeänä altavastaajana, eikä paikkoja ollut...No, nyt oli paikkoja, mutta kiekkoa siirreltiin liikaa.

veron mainitsema 5vs3- yv, jota itse nimittäisin lähinnä skandaaliksi oli kyllä uskomatonta: kätisyydet menivät joka ikisellä paikalla väärin päin. Miten helvetissä tuo edes on mahdollista.

Loppu olikin sitten tuttua tavaraa, viimeinen kymppi meni the kaavan mukaisesti.
 

jukero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Päävalmentajan vaihdolla voi saada jotain aikaan. Mutta suurempi riski on se, että ne samat pelaajat, jotka mahdollisesti siis iskivät puukkoa edellisen selkään, tekevät sen saman tempun seuraavankin valmentajan kohdalla.
Totta tuokin. Ja siksi Virtaa ei pidäkään uhrata. Mutta ovatko pelaajat hylänneet Kiven, koska eivät enää usko hänen pelitapaansa? Jos näin on, voisi uusi valmentaja vielä pelastaa jotain. Tiedän, että se on varsin epätodennäköistä, mutta tällä hetkellä vaikuttaa vielä epätodennöisemmältä, että Kivi saisi enää aikaan mitään tämän joukkueen kanssa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Totta tuokin. Ja siksi Virtaa ei pidäkään uhrata. Mutta ovatko pelaajat hylänneet Kiven, koska eivät enää usko hänen pelitapaansa? Jos näin on, voisi uusi valmentaja vielä pelastaa jotain. Tiedän, että se on varsin epätodennäköistä, mutta tällä hetkellä vaikuttaa vielä epätodennöisemmältä, että Kivi saisi enää aikaan mitään tämän joukkueen kanssa.

Kerro nyt minulle miksi pelaajat eivät uskoisi Ässien nykyiseen pelitapaan?? Joukkueessa on muutamia pelaajia, joiden pelilukutaito ei ihan riitä pelitavan tehokkaaseen toteuttamiseen, mutta muuten pelitapa toimii. Tämän todistavat kaikki tilastot ja se mikä kaukalossa näkyy.

Kysymys ei ole pelitavallinen vaan kyse on ihmisjohtamisesta, joku ei tykkää jostakin. Otetaan esimerkiksi Pelicans ja Ilves pelit, joissa Ässät veivät peliä suvereenisti ensinmäisessä erässä, mutta hiipui loppuun. Oliko tappioiden syynä pelitapa vai jonkin muu? Minä äänestän jotain muuta.

Noissa otteluissa olisi PELAAJISTA pitänyt nousta esiin johtaja, joka olisi kopissa, omalla persoonallaan, nostanut joukkueen taistelutahdon tarvittavalle tasolle. Tällaista pelaajaa ei löytynyt tai tällaiset pelaajat eivät halua astua esiin nykyisen valmennuksen aikana. Joka tapauksessa nimenomaan pelaajat kusivat näissä peleissä Ässälogon päälle, olkoon valmentajana kuka tahansa.
 

Velli_Ketola

Jäsen
Suosikkijoukkue
---
Kerro nyt minulle miksi pelaajat eivät uskoisi Ässien nykyiseen pelitapaan?? Joukkueessa on muutamia pelaajia, joiden pelilukutaito ei ihan riitä pelitavan tehokkaaseen toteuttamiseen, mutta muuten pelitapa toimii. Tämän todistavat kaikki tilastot ja se mikä kaukalossa näkyy.

Kysymys ei ole pelitavallinen vaan kyse on ihmisjohtamisesta, joku ei tykkää jostakin.

Juurikin näin. Pelitapa toimii, mutta tietyt pelaajat eivät enää halua pelata Karrin mukana. Näin se vain joskus joukkuepeleissä menee, ja vastuun kantaa aina valmentaja.

Ylivoima toimii tämän keskustelun kulmakivenä, koska se ei selvästikään toimi.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
"Mikä on Mika Niemen lupaus ässäkannattajille vuodeksi 2013?"

"- Jos vaikka oppisimme virheistämme."

Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.
 

jukero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kerro nyt minulle miksi pelaajat eivät uskoisi Ässien nykyiseen pelitapaan?? Joukkueessa on muutamia pelaajia, joiden pelilukutaito ei ihan riitä pelitavan tehokkaaseen toteuttamiseen, mutta muuten pelitapa toimii. Tämän todistavat kaikki tilastot ja se mikä kaukalossa näkyy.
Kommenttini oli vain spekulaatiota. Oma ymmärrykseni jääkiekosta on hirmuisen vajavainen, ja tietoni Ässien pelaajiston mietteistä vielä sitäkin puutteellisempi.

Ässät on päästänyt vähiten maaleja SM-liigassa, eli puolustuksen organisointi on onnistunut mainiosti. Hyökkäyspelin organisointi on taas epäonnistunut pahemmin. Ja vaikka jokin toimisikin sinun merkittävänä pitävissä tilastoissa, eivät pelaajat välttämättä usko pelitapaan, jos merkittävin tilasto, eli sarjataulukko, osoittaa laskevaa trendiä. Pelaajat voivat olla väärässä. Siitä ei ole kyse. Kyse on juuri mainostamastasi henkilöjohtamisesta. Oman näkemykseni mukaan, joka tosin on kiistanalainen ja varsin subjektiivinen, jääkiekkovalmentajan keskeisin tehtävä on saada pelaajat uskomaan yhteiseen pelitapaan ja sen toimivuuteen. Jos pystytään luomaan illuusio maailman parhaasta tavasta pelata jääkiekkoa ja pelaajat uskovat siihen sataprosenttisesti, saadaan aikaan parhaita mahdollisia tuloksia. Tuo "paras pelitapa" voi olla puutteellinen, kunhan pelaajiston tekeminen tukee sitä ja se toteuttaa sitä jäällä. Pienikin epävarmuus yhdessä pelaajassa kertaantuu jäällä. Ja kun yhä useampi pelaaja menettää uskonsa ja itseluottamuksensa, kaatuu koko korttitalo. Suomessa paljon puhutussa "meidän pelissä" ei ole yritetty luoda maailmanlaajuisesti ylivertaista pelitapaa, vaan on yritetty luoda pelitapa, joka tarttuisi jokaisen pelaajan selkärankaan ja päähän ja onnistuisi antamaan pelaajille uskon siihen, että tämä on paras mahdollinen tapa pelata jääkiekkoa. Jokainen asiaa vähänkin miettivä ymmärtää, että tuollaisen pelitavan luominen ei ole mahdollista, mutta se ei olekaan oleellista.

Ja olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Näen vain, että Kivi on epäonnistunut tuon pelitavan myymisessä pelaajille, mutta suuri osa vastuusta menee pelaajistolle.
 
Viimeksi muokattu:

Tuamas

Jäsen
Kiven vaihto lienee nyt mahdollista, kun ensi kauden koutsi on selvillä.

Pelitavallisesti Ässät on edelleen riittävän hyvä, mutta Kiven johtamistaidot eivät näillä näkymin riitä voittojen tielle.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Pelitavallisesti Ässät on edelleen riittävän hyvä, mutta Kiven johtamistaidot eivät näillä näkymin riitä voittojen tielle.

Kyllä. Kyllähän juuri ne itseni ja monen muun ennakoimat asiat ovat toteutuneet. Kivi on edelleen loistava puolustuspelin organisoija, kts. päästetyt maalit. Mutta koko laivan kapteeniksi eväät ei vielä ainakaan riitä. Ja ne kyllästymiseen asti toitotetut auktoriteetin ja karisman puute näkyy jatkuvana ratkaisuhetkien housuunpaskomisena. Kun pitäisi tehdä itse se tappava isku, siirrellään ratkaisua tai laukaus on onneton. Vastaavasti hyvin sujunut puolustuspeli leviää käsiin kuin juopon ripuli.

Kakkoskoutsina ja puolustuksen vastaavana Karri olisi liigaseuroille loistava apu, mutta tyytyykö hän enää tuohon rooliin?

Pelicans-peli oli kyllä aikamoista kurapaskaa, mutta eilen tarjottiin pitkästä aikaa hyvä kiekkomatsi. Oli oikein wanhan ajan torikokousta tämän tästä ja Ässät oli kuskin paikalla kaksi erää. En jaksa uskoa, että läpiajoon päästessään Jesse ajatteli, että enpäs teekkään tästä maalia. Tai Eero Elo omissa paikoissaan.

Mutta kyllä tämä vastaava setti on jo niin nähty. Vitutuksen tunne oli jälleen sanoinkuvaamaton, vaikka pitkästä aikaa nautin itse pelistä paljonkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös