Mainos

Kivikausi 2.0 – eli otteet kaukalossa 2022–2023

  • 722 269
  • 14 908

Pata jarppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nonnii ny alkaa peli olemaan kuosissa. Ässät karvaa nyt heti ylhäältä lähtien eikä vetäydy omaan päätyyn odottamaan.
Pelin kääntäminenkin alkaa olemaan kunnossa eli heti kun kiekko saadaan haltuun syöttö laitaan josta hyökkääjä lähtee heti viemään kiekkoa ylös, tai sitten poikittais syötöillä ylitetään keskialue.
nyt puolustustuskin oli tiivistä eikä läpiajoja tullut niin paljon kuin ihan kauden alussa.
Maalin edusta pelikin on molemmissa päissä ihan eri tasolla kuin viimekausina.
Kaiken tämän lisäksi joukkueen henki tuntuu olevan hyvä kaikki alakuloisuus on nyt poissa.
Näyttää jo pelottavan hyvältä.

PJ
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
On kivaa olla (joskus harvoin) väärässäkin, eli Ässät teki juurikin ne neljä maalia, mihin en uskonut ja otti kolme pistettä. Lisäksi täysin ansaitusti, hyvällä omalla pelillä. Elokuusta lähtien olen uskonut tähän joukkueeseen, mutta arvelin, että alusta voi tulla hankala, niinkuin tietysti onkin, mutta nyt saatiin väläys, mihin joukkue tulee pystymään.

Kotona on saatu pari elintärkeää voittoa, joten toivoisi yleisönkin heräävän. Tämän joukkueen menestys ei perustu enää toiveisiin eikä haaveisiin, vaan mahdollisuus on selvästi olemassa. Porissahan ei ole ollut voittavaa joukkuetta sitten mestaruuskevään, nyt sellainen voi olla. Mutta ei nyt vielä liikaa innostuta, skenaario, että oltaisiin taas jo jouluna ulkona kaikesta ei nyt varmasti kumminkaan toteudu.

Kun Kerttula työjaon mukaan vastaa käynnissä olevan kauden joukkueesta, niin hän voisi nyt herkällä silmällä tutkailla markkinoita. Siniviivalle kelpaisi edelleen lisää laukaisu-uhkaa pakistoon, sekä kovaa laukova hyökkääjä, jos kerran Viitala ei vielä ole siihen rooliin kypsä?
 
vero

Eiköhän nyt kannata mennä juuri näillä mitä on koossa. Porukka on selvästi hyvä henkinen ja siellä on edelleen reservissä täysin liigakelpoista poikaa. Ässien ehkä isoin vahvuus on juuri se, että junnu (Hämeenaho) tai vähän kokeneempi (Matinpalo) saa ruutua, jos näyttää siltä, että olisi annettavaa. Aika monessa muussa porukassa Hämeenahon tyyppinen junnu on viides varamies ja saattaapi alkaa miettiä pitäisikö munkin lähteä ensi kaudeksi Poriin vai mahtaisiko sinne päästä porukkaan jo nyt?
 
Viimeksi muokattu:

Tuo pitää kyllä paikkansa, ja asioita on syytä tarkkaan harkita. Olen itsekin korostanut rohkeutta nuorten peluuttamisessa, turha pelko pois ja vastuuta, Toisaalta, jos valmista pelaajaa olisi tarjolla, niin vaihtoehto sekin tietysti on.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Eilisen huipputason vierasmatsin jälkeen tänään tulee tietenkin väkisinkin syväkyykkäys, eikä Padalla ole mitään saumaa KOOKOOta vastaan.
Tuskin se nyt "Väkisinkin" tulee, mutta voi toki tulla, jos peli lähtee huonosti käyntiin. KooKoo on liikkuva ja vaarallinen joukkue. Sekin kuitenkin pelasi eilen, joten mitään lepoetua sillä ei ole.
 
Patalogo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät #90 #96
Eilisen huipputason vierasmatsin jälkeen tänään tulee tietenkin väkisinkin syväkyykkäys, eikä Padalla ole mitään saumaa KOOKOOta vastaan.
Sovitaan niin, että syväkyykkäykset ovat taakse jäänyttä ja selliinin aikaisia perseen-näytttöjä kotiyleisölle. Taisi kyrpäjykälläkin muutama vastaava kyykkäys peräkkäisissä peleissä olla?? Ei kiitos enään (;
 
RedPower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät // Habs // Carolina Hurricanes
Tämän päivän tulos on paljon kiinni Karri Kivestä,miten hän pystyy tasapainottamaan joukkueen eilisen voiton jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
En olis ihan hetkeen uskonu tätä päivää näkeväni, että voitto Tapparasta Tampereelta. Kovaa suorittamista kaikilta. Huomenna pubin kautta hallille!
En tiedä mitä Tapparan leirissä mahdettiin miettiä, kun Heljanko ei ollut edes penkillä. Lähtivätkö rotsi auki otteluun ja kuvittelivat se olevan pelkkä muodollisuus?
No nytpähän sitten toivon mukaan oppivat - Ässät kiittää pisteistä.
 
Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Olisko ollut vaikka loukkaantuneena, hmmm?
Näitä tietoja ei näe teksti-tv:stä.

Mielenkiintoista nähdä Ässien peli-ilme tänään. Viime kausina ei ole juurikaan nähty peräkkäisiä hyviä matseja (tai hyviä matseja ylipäätään).
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
En tiedä mitä Tapparan leirissä mahdettiin miettiä, kun Heljanko ei ollut edes penkillä. Lähtivätkö rotsi auki otteluun ja kuvittelivat se olevan pelkkä muodollisuus?
No nytpähän sitten toivon mukaan oppivat - Ässät kiittää pisteistä.
Kertoo kyllä sun ajatusmaailmastakin aika lailla jos day-to-day statuksella pois oleva veskari pitäisi olla penkillä. Jospa sillä oli korona niin kohta olisi koko joukkue kipeänä...
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Kertoo kyllä sun ajatusmaailmastakin aika lailla jos day-to-day statuksella pois oleva veskari pitäisi olla penkillä. Jospa sillä oli korona niin kohta olisi koko joukkue kipeänä...
Tästä tuli mieleen että mitenkäs tämä menee tuolla urheilun puolella. Kun oikeista töistä ei voi jäädä pois pelkällä koronalla, pitää olla myös oireita, niin mites sitten vaikkapa jääkiekossa?
 
Jewgen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aina Ässien peliin pitkävetoon, Ässät häviää, lukko voittaa.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Tulipa Ässät McC:n viiverytmien jälkeen kiekolla ryminällä sisään. Ei vaan Rohdin oo vielä saanut kohdistusta kuntoon, hyvä startti ykköseltä.
 
Venkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ihan mukava nähdä Ässiltä aivan erillaista peliä mitä menne kausina. Nyt on sitä tunnetta mistä on puhuttu! Hyviä hankintoja! Ässät yllättää tänä kautena!
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Epäporilaista ylivoimaa.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Hyvältä näyttää. Toivotaan onnistumista ja palkintoa avausmaalin muodossa - taikka mikäli KooKoo avaa maalitilin jänne kestää jatkaa samaa suorittamista.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös