Joskus sitä huomaa miettivänsä, onko joukkueurheilussa, erityisesti jääkiekossa, ongelmanratkaisu menetelmät lainkaan kunnossa. Kun havaitaan ongelma, esim maalinteko ja/tai ylivoima, sille tunnetaan yleensä tarvetta mieluummin heti kuin kohta "tehdä" jotain. Usein tuntuu, ettei varsinaisesti tiedetä, mitä pitäisi tehdä, mutta jotain täytyy tehdä ja heti. Tulos tavallisesti: homma menee entistä pahemmin solmuun. Sen jälkeen taas yritetään "tehdä" samaa tai jotain muuta, ja homma menee jo umpisolmuun.
Tässä kohtaa alkavat sitten henkilösuhteet rakoilla, kaikki syyllistää toisiaan, ja ns kriisi alkaa olla valmis, ja koko kausi uhattuna. Luultavasti ja usen parempi tulos saataisiin kun ei tehtäisi yhtään mitään. Aika ratkaisee kuin itsestään monta ongelmaa. Mutta nykyajan ihminen mielellään "tekee" jotain hyödylliseksi kuvittelemaansa koko ajan oravanpyörässään.
Tuollaisia mietteitä tulee mieleen taas tänäkin syksynä Porin Ässien kohdalla. Mailanpuristaminen tuntuu vain lisääntyvän sen sijaan, että homma alkaisi kulkemaan. Ylivoima vain huononee sen sijaan, että paranisi. Tulokset vain huononevat ja sijoitus luisuu alaspäin sarjataulukossa.
Lisäksi on huomaavinaan häviönpelkoa, joka on omiaan kipsaamaan peliä, ja tekemään siitä ylivarovaista, ettei vaan omiin mene. Paineet kun ovat Porissa, tuossa kaupungissa, jossa on joskus kauan sitten menestystäkin saatu, erityisen kovia? Tuhoaako tämä kaiken pitkäjänteisen ja järkevän toiminnan? Sillä tiellä jatkamalla, jota mestaruuden jälkeen on kuljettu, menestystä ei tule enää koskaan.
Joskus myöhemmin, kun katsoo menneeseen, toivottavasti huomaa, että opiksi otettiin ja päästiin vihdoin oikealle polulle vuosina 22-24.