Kivelle kenkää – nyt vai heti?

  • 342 304
  • 1 375
Ei kannata ihan tosissaan edes harkita mitään Toivolaa. Tai en tiedä jos se on jonkun ahaa elämyksen saanut mutta mitä noita lukkofanien juttuja luki joskus niin ihan yhtä sekavana se touhu jatkui Lahessa. Siinä kiekossa ei meinaan ollut mitään päätä eikä häntää. Jos Kivelle annetaan monoa ja Toivolaa tilalle niin melkein sama kuin pelaisivat keskenään ilman valmentajaa. Vaikka tietysti voihan olla että etäisyys valmentamisesta on auttanut, onhan näitä joskus nähty.

Hyvää duunia muuten tehnyt poissa vaihtoaitiosta, olisin ottanut koska vaan ohi tän meidän Saarisen.
 

Oto Hascak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toisaalta, kun Toivola viimeksi on Ässissä valmentanut, oltiin hopeella, nimistöltään paljon huonommalla porukalla, kuin esim Suikkanen viimekauden Pelsuissa. Lukossa ei näytä kukaan valmentaja pärjäävän ja Toivolan keikkaan Pelsuissa vaikutti kait myös se, että eikös Pelsujen toiminta ollut aivan sekaisin siihen aikaan ?

En todellakaan ole Toivola fani, ainakaan valmentaja Toivola fani, systeemit Ässissä vaan on tällä hetkellä totaali sekaisin. Kivelle iskenyt paniikki päälle, ei pysty oikeastaan muihin ratkaisuihin, kuin että Dixonit jäälle. Menestys paineet käy liian koviksi Karrilla, siksi vois olla Toivolan mukaantulo penkin taakse hyvä asia. Toisaalta, kestäisiköhän Kiven ego Toivolaa vaihtoaitiossa ?
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Muistutetaan nyt vielä, että Ässillä on koossa historian kallein porukka, jossa objektiivisestikin ajateltuna on ihan hirvittävä potentiaali. Sarjasijoitus sen sijaan on 10, paljon paskemmin ei voisi näin nimekkäällä nipulla sijoittua...

Muistutetaan nyt vielä, että Ässillä on liigan 9 suurin pelaajabudjetti. Edellä on sen sijaan kaiken maailman Pelicansia ja lukkoa. Mikäli pelit pelattaisiin kabineteissa, niin paljon paremmin Ässien ei pitäisi tämänhintaisella nipulla sijoittua.

Enkä ole tyytyväinen Ässien tämänhetkiseen peli-ilmeeseen, kunhan muistutin.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Muistutetaan nyt vielä, että Ässillä on liigan 9 suurin pelaajabudjetti. Edellä on sen sijaan kaiken maailman Pelicansia ja lukkoa. Mikäli pelit pelattaisiin kabineteissa, niin paljon paremmin Ässien ei pitäisi tämänhintaisella nipulla sijoittua.

Enkä ole tyytyväinen Ässien tämänhetkiseen peli-ilmeeseen, kunhan muistutin.

Turha joukkueen kasaamisessa miettiä rahapuolta noin yksioikoisesti. Hifk käyttää aina - ja käytti tälläkin kaudella - huomattavasti isomman summan fyrkkaa jengiinsä kuin Ässät. Silti olin jo ennen kauden alkua sitä mieltä, että Ässien pelaajamateriaali on vähintään yhtä hyvä kuin Hifkin, ellei parempi. Vaikka siis rahaa on käytetty paljon vähemmän. En muuten ole kovin väärässä ollut, kun Hifkin sarjasijoitusta sekä näitä iiropakaristen otteita katselee. Hifk-osiossa olin jo keskellä kesää huolissani välikaudesta, itselleni kuitenkin suosikkipoppoo Ässien jälkeen.

Samoin mielestäni jo ennen kautta oli selvää, että Lukon joukkueen on huomattavasti Ässien vastaavaa heikompi, riippumatta käytetystä rahamäärästä. Caldwellista & co ei saa leivottua superjengiä vaikka vähän enemmän maksaisi. Lukon sarjasijoitus on tällä hetkellä ihan oikea, ilman tanskalaisia tai heidän kanssaan.

Summa summarum:

1.) pelaajabudjetti ei ole sama asia kuin pelaajamateriaali, vaikka toki suuntaviivoja antaakin.

2.) liigassa on joukkueita, jotka ovat alisuorittaneet materiaaliinsa nähden, kuten Ässät.

3.) On joukkueita, jotka ovat samassa asiassa ylisuorittaneet, kuten HPK tai SaiPa.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
1.) pelaajabudjetti ei ole sama asia kuin pelaajamateriaali, vaikka toki suuntaviivoja antaakin.

No tämä on vähän itsepetosta. Halvemmallakin materiaalilla VOI pärjätä, mutta pääsääntöisesti kyllä kalliimpi on myös laadukkaampi. Maailmassa ei ole montaa pelaajaa, jotka tulevat Ässiinkään pelaamaan mikäli saavat isomman tilin jostain muualta. Toki poikkeuksia löytyy tässäkin asiassa, aivan kuten kaikesta muustakin tässä elämässä.

Ikävä juttu, mutta mikäli Ässien sarjasijoitusta peilataan AINOASTAAN pelaajabudjettiin, niin mitään dramaattista ei ole tapahtunut.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kyllähän Näkkäri mm. 2000-luvun alun kestomenestyjä Kerho sai vähemmällä rahalla mainion joukkueen kasattua vuosi toisensa jälkeen. Syitä tähän olivat mm. Hämeenlinnan mukava sijainti, hyvä valmennus+organisaatio.

Pelaajabudjetti ei siis korreloinut pelaajamateriaalin kanssa.

Hyvällä organisaatiolla pystytään houkuttelemaan vähän kovemman profiilin pelaajia. Joku Pihlman ei ole onnistunut odotusten mukaisesti, mutta kyllähän fakta on se, että loukkaantumishistoriastaan huolimatta, joku Pilen (tai vaikka Dixonin) profiilin omaava pelimies ei olisi edes sylkenyt Porin suuntaan takavuosina.

Ässät on myös onnistunut todella yllättävissä jatkosoppareissa viime vuosina, tuo Dixonin jatko nyt päällimmäisenä. Kaikki tämä kertoo siitä, että organisaatio on mennyt eteenpäin.

Nyt olisi syytä saada asap tietoon tulevan valmentajan nimi, tällä on suuri merkitys pelaajille, jotka harkitsevat siirtymistä Poriin.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllähän Näkkäri mm. 2000-luvun alun kestomenestyjä Kerho sai vähemmällä rahalla mainion joukkueen kasattua vuosi toisensa jälkeen. Syitä tähän olivat mm. Hämeenlinnan mukava sijainti, hyvä valmennus+organisaatio.

Aina on poikkeuksia, kuten sanoin. Esim. Hämeenlinna ja Lahti houkuttelevat pääkaupunkiseudun pelaajia sijainnillaan paljon enemmän kuin esim. Pori tai Lappeenranta.

Ässät on myös onnistunut todella yllättävissä jatkosoppareissa viime vuosina, tuo Dixonin jatko nyt päällimmäisenä. Kaikki tämä kertoo siitä, että organisaatio on mennyt eteenpäin.

Joo, kyllä. Dixonin jatko oli huippujuttu. Paperi on myös todella kallis. Ei tämä nyt liity mielestäni millään lailla kuitenkaan tuohon alkuperäiseen aiheeseen, jossa totesin pelaajabudjetin korreloivan suoraan pelaajamateriaalin kanssa. Dixon on yksi liigan parhaista pelaajista ja hänelle maksetaan sen mukaista palkkaa. Sen sijaan joku Joensuu olisi varmasti saanut enemmän rahaa jostain muualta, mutta valitsi silti Ässät. Tai no, olisi mennyt toki mieluummin Ruotsiin.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Toivolan keikkaan Pelsuissa vaikutti kait myös se, että eikös Pelsujen toiminta ollut aivan sekaisin siihen aikaan ?
Niinku millä tavalla sekaisin? Budjetti nousussa, hallin laajennus tekeillä ja edeltävinä kolmena keväänä Aravirta oli vieny jengin pleijareihin.

Sekaisin toiminta kyllä oli ainakin kaukalossa koko sen ajan kun Toivola täällä vaikutti, se on totta, ja kannatankin ilman muuta Toivolan siirtoa Ässien päävalmentajaksi.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Sekaisin toiminta kyllä oli ainakin kaukalossa koko sen ajan kun Toivola täällä vaikutti, se on totta, ja kannatankin ilman muuta Toivolan siirtoa Ässien päävalmentajaksi.
Mutku Toivola on valmentanut Ässät kerran hopealle ja silloin joukkue pelasi (pakon sanelemana) juuri sellaista kiekkoa mistä Isomäessä tykätään. Toivolan on siis pakko olla paras mahdollinen valmentaja. Ja Nickersonikin otetaan heti KooKoosta tänne. Ja Hisey. Mahtaako Kaipainen pelata vielä jossain?

Hyvää joulua!
 

Oto Hascak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niinku millä tavalla sekaisin? Budjetti nousussa, hallin laajennus tekeillä ja edeltävinä kolmena keväänä Aravirta oli vieny jengin pleijareihin.

Sekaisin toiminta kyllä oli ainakin kaukalossa koko sen ajan kun Toivola täällä vaikutti, se on totta, ja kannatankin ilman muuta Toivolan siirtoa Ässien päävalmentajaksi.

Samalla tavalla sekaisin kuin esim tämän kauden Lugussa, budjetti edelleen nousussa, kovapalkkainen, arvostettu valmentaja, rahaa pelaaja rosteriin lähes rajattomasti, menestystä sitten pikkasen vähemmän. Ehkei uusi valmentaja saa aina toimimaan systeemejä Toivo(mal)la(an) tavalla.

Tässä Ässä tapauksessa, jos Kivi olisi pakko kenkiä ulos, tarkoitin Toivolan penkin taakse tuloa siksi, että kyseessä oli maksimissaan loppukausi, mieluummin Kiven kanssa. Ikävä kyllä meillä ei ole siivousfirmaa lykkäämässä rahaa ainakun siltä tuntuu, että voitas hommata Summanen loppukaudeksi.

Ei mitään muistikuvaa Lugun rosterista Toivolan aikana mutta todennäköisesti joukkue täynnä yhtähyviä hakuja kuin Caldwell, Koskenkorva......
 

Oto Hascak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vai kaipailee Korkki Kaipaista ja Porin Mattia, ehkei nyt kuitenkaan tällä kaudella. Katotaan, jos sitten ensi kaudella pelattaisiin The Seisomakatsomoo miellyttävää lätkää.

Toivola ei voi missään tapauksessa olla paras mahdollinen valmentaja, eihän hän pärjännyt Lugussakaan, vaikka siellä tunnetusti valmentajan sädekehä nousee sfääreihin! Ja sitten Hisey, kukas sitten laitettaisiin ulos, huomasitkos Korkki sitä, että meillä ulkkaripaikat täynnä !
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Karri Kivi. Ei voi muuta sanoa, että kaveri on osoittaunut pahimmaksi hudiksi pitkään aikaan. Voisi miettiä, että missä sitä oltaisiinkaan jos rosterissa ei niin paljon yksilöitä jotka ratkaisevat otteluita ja maalivahteja, jotka ryöväävät pinnoja omalla pelillään. Vähän heikommalla rosterilla oltaisiin lähellä karsintoja.

Vähän faktaa:

- Ässät ON HUONOIN kotijoukkue
- Ässillä ON HUONOIN ylivoima.

Eikö tota paskaa saisi pois tuolta vielä kauden aikana? Ei ainakaan huonommin voisi enään mennä.
 

Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nyt on Myrvoldin mitta täynnä! Kivi ulos ja Virta sisään. Enempää ei hommat voi päin vittua mennä.

Oksettanut jo pitkään. Nyt tulee jo solkenaan!
 

shaminy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestarit'13, Honkey Donkey Honkanen, Ape ja Pena
Lainaan itseäni Facebookista:

"Hyvä Ässät. Loppuun asti taiteillaan, periksi me tänäänkin annetaan.
Toivola voisi mennä loppukaudeksi kokeilemaan Kiven tilalle, ei se ainakaan huonommaksi voi muuttua..."
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ihan hyvältähän peli näyttää. Iloista, luovaa ja vauhdikasta kiekkoa. Vähän paskaa säkää, muuten johdettaisiin sarjaa.

Jospa vielä harkittaisiin sitä valmennuskuviota uusiksi. Jos edes otettaisiin Karri pariksi vuodeksi hiomaan ylivoimaa?
 

Velli_Ketola

Jäsen
Suosikkijoukkue
---
Nyt on kyllä enää vaikea pistää hommaa heikommaksi. Ehkäpä se sitten on aika uuden miehen ottaa pikkulapset hoitaakseen, kun se ei enää Karrilta onnistu ja lapset selvästi haluavat uudet lelut.

Hävetkää nyt edes hiukan perkeleen primadonnat!
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Eihän tälle vitutukselle enää löydä edes sanoja.
Montakos yv:tä vaihteeksi tuhlattiin? Montako huikeata passia Umicevic jakeli taas mutta ei kenellekään kelvannut? 5-3 yv? Ei sanottavaa.
Ja mihin se mediatilaisuuskin jäi, vai missasinko sen vain vitutuksissani vahingossa?
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hävetkää nyt edes hiukan perkeleen primadonnat!

Juurikin näin. Ei saa unohtaa pelaajien vastuuta tästä paskasta. Koko joukkuetta ei kuitenkaan voi vaihtaa, ja siinä on kuitenkin jotain potentiaalia parempaan. Kivi sen sijaan ei näytä omaavan mitään kykyä kehittyä, eikä hän liioin tunnu saavan mitään otetta tuosta laumasta.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen tyytyväinen, että Virta on ensi kaudella Ässien valmentaja. En ole nyt kuitenkaan varma, että kannattaako miestä siirtää penkin taakse jo tällä kaudella. Syy on yksinkertaisesti siinä, että en tiedä uskonko Pekka Virran pystyvän kääntämään tämän kauden Ässäkelkkaa. Puukon viuhuminen jo helmi-maaliskuussa miehen selkään ei tekisi todellakaan hyvää kenellekään, vaikka mahdollisen rämpimisen syy ei sinäänsä edes Virrassa olisi.

Täytyy muistaa, että valmentajanvaihdos kesken kauden ei useinkaan tee suurta muutosta kokonaiskuvaan. Lisäksi nyt alkaa olemaan jo tammikuu ja aika myöhäinen ajankohta moiseen temppuun. Lisäksi uskallan epäillä Virrankaan intoa tulla mahdollisesti kivitettäväksi jo nyt.

Lisäksi kun tiedetään, että valmentajat ovat yleensä lojaaleja toisilleen (Dufva-Aho poikkeustapauksena), niin uskoisin ettei nykyvalmentajista kukaan jäisi Ässiin mikäli Kivi saisi potkut. Näin ollen, annetaan sitten saatana mennä näin. Ellei sitten Toivola tule jonkun toisen Ässäorganisaation miehen kanssa hätäapuun. Todellista apua siitäkään tuskin oikeasti olisi, joten eiköhän anneta senkin olla.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo Virtaa sinne on turha laittaa ennenkuin vasta ensi kaudella.

Nostetaan vaikka Fandul huutamaan noille. Ei Kiveä huonommin ainakaan voi enää reagoida pelin sisällä ja joukkue täytyy jumalauta saada pelaamaan kotona kunnolla!
 

Levokari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Olen koko kauden seurannut Ässien pelaajien peliaikoja, ja on kyllä todella ihmeteltävä ellei pojilta loppuisi puhti jossakin vaiheessa.
Eilen kaksi ensimmäistä kenttää pelasi mielettömät minuutit ja kolmosen laiturit väänsivät alle kymmenen minuuttia. Ennen Joensuun sekä Savinaisen loukkaantumisia tilanne oli vieläkin hurjempi. Kahden ensimmäisen ketjun minuutit heiluivat yhteensä yli neljässä kymmenessä, jolloin kolmosen sentterikin (tuolloin auk) pelasi ajoittain vain 8-9min, ja siitäkin osan alivoimaa.
Ei ole mitenkään mahdollista, että joukkueen peli kehittyisi kokonaisvaltaisesti mikäli kolmas kenttä, jonka tulee myös kantaa tuloksellista vastuuta, pelaa vain hajaminuutteja ja nelonen vieläkin vähemmän.
Ehkä Kiven mielestä Ässillä ei ole kolmeen ketjuun riittävän osaavia pelaajia, ja hän näyttää epävarmuutensa peluuttamalla kärkiketjut aivan puhki. Esim peräkkäisinä päivinä pelattaessa palautuminen on lievästi sanottuna haastavaa. Tässä asiassa Kivi on selkeästi kaivanut omaa kuoppaansa.
 

Padas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Olen tyytyväinen, että Virta on ensi kaudella Ässien valmentaja. En ole nyt kuitenkaan varma, että kannattaako miestä siirtää penkin taakse jo tällä kaudella.

Puukko todennäköisesti viuhuisi keväällä mikäli Virta ei hommaa saisi kääntymään. Potkuja vadittaisi hänelle jo ennen ensi kautta. Toisaalta voisiko Virran tulo kauden puolivälissä kaikkien aikojen materiaalilla operoivalle joukkueelle olla hyvä ratkaisu tulevaisuudenkin kannalta? Mitä tekee siis hallitus?

a) Kivi jatkaa loppukauden
b) Kaukoranta tilalle
c) Toivola siirtyy päävalmentajaksi
d) Koodinimi Jortikka kevään projektiin
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mun mielestä tässä on edelleen vain kaksi vaihtoehtoa:

a) annetaan Kiven jatkaa, myydään Dixon,Raanta,Ryan ja sanotaan Joensuulle ettei ole enää käyttöä. Saadaan talous kuosiin eikä tule nekkuun sillä saralla tällä kaudella.

b) vielä kerran pojat. Kivi heitetään helvettiin ja otetaan tilalle joku kauden loppuun vetämään lyhyt projekti. Virtaa ei kannata uhrata.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Joo Virtaa sinne on turha laittaa ennenkuin vasta ensi kaudella.

Nostetaan vaikka Fandul huutamaan noille. Ei Kiveä huonommin ainakaan voi enää reagoida pelin sisällä ja joukkue täytyy jumalauta saada pelaamaan kotona kunnolla!

Kivelle lopputili käteen näin uuden vuoden kunniaksi ja loppukaudeksi tosiaan Fanduls & Makkonen & Kaukoranta hoitamaan joukkue kuiville (ettei sentään Ilveksen taakse vajota). Virta kokeilkoon sitten touko-/kesäkuun vaihteesta miten hänen ja Sihvosen pippelinvenytyskiekko puree. Veikkaan vahvasti ettei pure, mutta se on sitten ensi syksyn ongelma se.
 

papa durdin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nostetaan vaikka Fandul huutamaan noille. Ei Kiveä huonommin ainakaan voi enää reagoida pelin sisällä ja joukkue täytyy jumalauta saada pelaamaan kotona kunnolla!

You do jotakin perkele! Ässät on Kiven alaisuudessa surkea kasa paskaa. Hävitä nyt jumalauta lauantai-illan kotipeli liigajumbolle. Ihan sama kuka sinne penkin taakse nyt tulee kunhan se on ÄIJÄ! Tollanen muniin puhaltelu ja neppailu vituttaa niin ettei veri kierrä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös