Kirjoitetaan nyt vaikka tähän ketjuun, kun tuntuu olevan meikämannesta jo edellä juttelua. Sinällään en ole siis ottamassa kantaa Kiven jatkoon Ässissä tai itse asiassa en näe Karrille mitään realistista vaihtoehtoa. Sen sijaan voidaan vähän analysoida miten Karrin ja itse asiassa jo viime kaudella Rockyn ja Karrin joukkue pelaa. Ja mikä siinä pelaamisessa toimii ja mikä ei.
Ensinnä voidaan helposti nähdä, että Ässien keskialueen ohjauspeli, samoin kuin oman alueen puolustuspeli on hyvin organisoitua. Samoin kuin maalivahtipeli on liigatasolla ehdotonta huippua. Puolustuspelissä ongelma-alueita ovat aloitukset omassa päässä, joita hävitään aivan liikaa. Toinen asia, jota valmennusjohdon olisi syytä miettiä on alivoimapeli, ja ennen kaikkea onko se tällä hetkellä liian passiivista. Mutta kaikkiaan voidaan sanoa, että Ässien puolustuspeli antaa mahdollisuuden voittaa rittävän usein.
Kiekollisessa pelissä toimii pelin nopea kääntäminen omista siinä tapauksessa, että vastustaja on satsannut hyökkäyspelaamiseen. Periaatteessa Ässät tekee tämän hyvin yksinkertaisesti ja säännönmukaisesti, eli asia kuuluu selvästi pelitapaan. Käytännössä homma menee niin, että kiekon riiston jälkeen kiekko pelataan välittömästi paineettomalle puolelle ja sieltä edelleen nopeasti kaistaa ylös ja sitten kiekko pelataan keskikaistaa nousevalla pelaajalle. Esimerkiksi omalla alueella kiekko lyödään maalin takaa rumpuun ja paineettoman puolen laituri jatkaa kiekkoa keskikaistalle tulevalle sentterille tai pudottaa taaksepäin pakille, joka sitten paremmalla syöttökulmalla pelaa keskikaistalle.
Homma toimii hyvin, jos lähtötilanteessa vastustaja on panostanut useamman pelaajan kiekolliselle kaistalle, koska yhdellä helpolla syötöllä ja pelaajien hyvällä yhteistoiminalla voidaan ohittaa vastustajan karvaus ja päästä hyvään suoraan rintamahyökkäykseen. Jos taas vastustaja vain heittää kiekkoa Ässien päätyyn ja miehittää karvauksellaan kaikki kaistat täyteen, Ässillä ei ole selvästi nähtävää pelitapaa keskialueen ylittämiseen. Yleensä kiekko vain pelataan syvään ja pyritään päästä aloittamaan oma karvauspelaaminen läheltä vastustajan maalia ennen kuin vastustaja on ehtinyt ryhmittää pelaajansa uutta hyökkäystä varten. Sinällään tämä on yleinen tapa pelata, koska keskialueen ylittäminen kiekollista peliä pelaten, ryhmittynyttä vastustajaa vastaan, on hyvin vaikeaa ja tarjoaa vastustajalle mahdollisuuksia vastahyökkäyksiin. Ehkä jopa hyvinkin järkevää taktiikkaa Ässien materiaalilla.
Karvauspelaaminenkin on ollut hyvällä tasolla, varsinkin Niemen johtamalla neloskentällä, ja kiekonriistojen seurauksena on päästy riittävän usein laadukkaisiin paikkoihin ja toisaalta vastustaja on joutunut rikkomaan. Onnetonta on vaan se, että ylivoimapeli ei toimi ensinkään, itse asiassa siinä ei toimi mikään ylivoimapelin tärkeistä osa-alueista, vaan kaikki on kuraa sisäänviennistä viimeistelyyn asti.
No miksi ylivoimapeli ei toimi? Aika pitkälti siitä syystä, että Ässät osaa tällä hetkellä hyökätä laadukkaasti vain organisoimatonta puolustusta vastaan, kuten edellä jo todettiin, ja toisaalta siksi, että hyökkäyspään aloituksia hävitään aivan liikaa ja vastustaja saa heti alkuun helpon purun. Hävityn aloituksen jälkeen tulee vastustajan päätykiekko ja kevyt yhden miehen ohjaus kuitenkin niin, että kaikki kaistat ovat keskialueella kiinni.
Tällöin Ässien peruspelinkirjan mukainen levitys ei enää toimi, vaan avainkysymykseksi nousee kiekon pelaaminen punaviivan ja vastustajan siniviivan välissä. Kovasti näyttää siltä, että Ässillä ei ole mitään etukäteen sovittua kuviota sisäänvientiin, jota lähdettäisiin hakemaan, vaan pelaajat vetävät omat lähtönsä ja kiekollinen pelaa kiekkoa tilanteen mukaan parhaaksi katsomaansa paikkaan. Se on sitten vähän tapauskohtaista onko kiekon saava pelaaja juonessa mukana ja ennen kaikkea ovatko syöttöketjun seuraavat lenkit enää ollenkaan kärryillä miten homma jatkuu tästä eteenpäin?Liian usein lopputuloksena on hätäinen päätykiekko, johon ei ole organisoidusti perään menijöitä tai kiekollisen puskeminen tilaan, jossa puolustavilla pelaajilla on vähintään tasatilanne ja liian usein hetken painimisen jälkeen tuloksena on vastustajan purkukiekko.
Nykyiset alivoimat ovat hyvin suunniteltuja ja erittäin agressiivisiä, jolloin sisäänviennin täytyy olla laadukas ja laadukasta sisäänvientiä pitää vielä seurata periaatteessa normaalista viisi-viisi pelistä tuttua kulmapeliä, jolla voitetaan astettain lisää tilaa. Käytännössähän kiekosta kauimmainen pelaaja jätetään ottamatta, jotta kiekon lähelle saadaan puolustavan joukkueen näkökulmasta vähintään tasatilanne, monesti huonon sisäänviennin seurauksena puolustavalla joukkueella on jopa ylivoima kiekon lähellä ja purku on helppo. Ässien sisäänviennin jälkeisessä tilanteessa pelaajien etäisyydet ovat liian suuret ja kiekkoa joudutaan kierrättämään ränniä pitkin pakilta hyökkääjälle ja edelleen toiselle puolelle. Näin vastustaja saa kahden pelaajan hyvällä liikkeellä yksi kaksi tilanteen kiekon lähelle ja purku tapahtuu enemmin tai myöhemmin.
Seuraava epäkohta on syöttöjen laatu, erityisesti asia korostuu 5-3 ylivoimalla, jolloin vastustaja ei pysty painostamaan kiekollista samassa määrin kuin yhden miehen ylivoimalla. Mutta myöskään kahden miehen yv:llä ei synny kunnon tilanteita, jos syötön tulevat jalkoihin, väärälle puolelle , ovat liian hitaita, pomppivia, jne. Niin sanottua takakolmiota on hinkattu kahden miehen yv:llä varmaankin kohta kymmenen minuuttia ja annettu kymmeniä syöttöjä ampujan ja syöttäjän välillä. Karkeasti voisi sanoa viiden syötön olleen riittävän laadukkaita, muut ovat aivan kuraa, kuten myös yhden miehen yv:llä, jossa tosin vaikeusaste syöttämiseen on huomattavasti suurempi. Asiaa on varmaakin teroitettu pelaajille, jolloin jäljelle jää kysymys, ovatko nyt aivan varmasti oikeat pelaajat suorittamassa. Itse näkisin kuitenkin vaikkapa Niemen ja Jyrkkiön olevan tällä alueella aika paljon edellä tiettyjä isoja yv-minuutteja pelanneita pelaajia.
Edelleen Ässiltä puuttuu mies parhaalta maalintekosektorilta, ja tämä antaa vielä lisää mahdollisuuksia alivoimamiesten välillä hullun rohkeaan liikkeeseen. Perhostyylin maalivahdille ristisyöttö paineettoman puolen pakille ei ole enää iso ongelma, vaan molari ehtii liukumaan tolpalta toiselle ennen kuin pitkästä syötöstä tulee laukaus. Paineettoman puolen pelaajan pitäisi ehdottomasti tulla neliön keskelle ja pienellä liikkeellä pitää neliö kasassa ja antaa näin ollen kiekollisella pelaajalle aikaa. Ja sen kiekollisen pelaajan tulee haastaa neliö ja tehdä itsestään vaarallinen, tällöin aukeaa joko paikka laukaukseen tai syöttö siihen neliön keskelle. Ja kummankin perään paluukiekon hakkaaminen maaliin.
Analyysin perusteella on helppo nähdä miksi Ässät pärjäävät paremmin vieraissa kuin kotona ja toisaalta miksi isojen otteluiden voittaminen on vaikeaa. Vieraissa pärjätään paremmin, koska kotijoukkueet pelaavat hyökkäysvoittoisemmin ja Ässien pelin kääntäminen yhdistettynä laadukkaaseen puolustuspelaamiseen on voittava pelitapa. Porissa taas vastustajat ovat passiivisempiä ja pelit pitäisi ratkoa nimenomaan ylivoimalla. Samoin kuin hyviä joukkueita vastaan tehdään peliä kohden alle kaksi tasakenttämaalia ja ylivoimalla pitäisi saadaa tulosta aikaan. Sama tulee pätemään kevään play-off peleissä. En tiedä onko vielä aiheellista väittää Ässien olevan nykyisillä vahvuuksillaan runkosarjajoukkue, joka on suhteellisen helppo pimentää tosipeleissä, mutta aika paljon sen suuntaisia merkkejä on ilmassa ja joka tapauksessa yv on saatava kuntoon ennen kuin voidaan haaveilla keväällä pelien jatkuvan tosi pitkään. Kuten myös vetäytyvää vastustajaa vastaan olisi löydettävä enemmän lääkkeitä kuin pelkkä kiekon heittäminen päätyyn ja karvaus sen perään tai jos ei löydetä, sitten tarvitaan se tappava yv.