Täytyy kyllä ihmetellä Aravirran logiikkaa. Jos otetaan kummankin maalivahdin kolme viimeistä peliä tarkastelun alle, huomataan, että toinen on pelannut kolme nollapeliä (Ruotsi, Slovenia, Ukraina) toisen taakse on tehty 6 maalia. Jälkimmäisen peleistä kaksi on ollut kovempaa maata vastaan mutta taustalla on kahden tappion putki. Kummassakin tappiopelissä muutama ratkaiseva epäonnistuminen. Ensimmäinen mokke taas on onnistunut pitämään helpoissakin peleissä keskittymisensä kasassa.
Jos nyt ajatellaan kummalla maalivahdilla on itseluottamus kohdallaan, sillä joka on pelannut kolme nollapeliä putkeen vai sillä, jonka takaraivossa jyskyttää pakko-onnistumisen paineet, ei voi kovin moneen eri lopputulokseen tulla.
Aravirralla on aina ollut maalivahdeista se suosikkipoika, joka saa epäonnistua todella raskaasti ennenkuin joutuu vilttiin. Myllys, Sulander, Nurminen ovat näitä suosikkeja. Kiprusoff, Norrena, Hurme ovat taas niitä, joiden ei tarvitse kuin yhden kerran pelata epävarmasti, ei siis edes epäonnistua, ja heidät vaihdetaan suosikkipoikaan. Hurme ei edes ole näissä kisoissa tehnyt virhettäkään ja silti suosikkipoika ohittaa hänet. Korostan, ettei minulla ole mitään Nurmista vastaan. Nupe on huippuvahti, mutta turnausluonteisissa peleissä pienetkin psykologiset tekijät pitää ottaa huomioon.
Aravirtaa tuntuu vaivaavan monessa muussakin asiassa tietty epävarmuus poiketa itselleen luomista pakkomielteistä. Aran valmennuskauden aikana joukkue on runkonsa osalta muuttunut aika vähän. Lindin ja Helmisen heivaaminenkin tehtiin aivan viime tipassa. Sulanderiakin oltiin rummuttamassa kisojen alla henkiin ja mukaan joukkueeseen. Sanon vain sen, että Aran kausi ei pääty hetkeäkään liian aikaisin. Vielä muutama vuosi araa ja ykkösketju tulee jäälle rollaattorien kanssa.