Mainos

Kimanttia Podcast – asiaa maailman parhaasta jääkiekkosarjasta

  • 116 762
  • 456

Alejandro

Jäsen
Tämä on varmasti totta, mutta esimerkiksi noissa @Iker esille nostamissa ulkomaisissa ohjelmissa ainakin oman kokemukseni mukaan ihan oikeasti yritetään lausua näitä vaikeampia nimiä oikein.
Zdeno Charan nimi on lausuttu parinkymmenen vuoden ajan väärin "Tsarana", vaikka oikea ääntämistapa olisi ollut "Haara". Hullunkurisesti Mertarantaa on jopa haukuttu Charan nimen oikean lausumisen takia. Myös Aleksandr Sjominin sukunimi lausuttiin aina "Semininä".

Tämä on melkoinen ikuisuusaihe, mutta kyllähän suomalaiset vievät näissä oikeinlausumisissa pohjoisamerikkalaisia veljiä aivan 6-0.

Sitä paitsi Kimmo Timonen on kaiken kukkuraksi savolainen. Nehhä puhhuu muutekhii iha ouvosti.
 
Zdeno Charan nimi on lausuttu parinkymmenen vuoden ajan väärin "Tsarana", vaikka oikea ääntämistapa olisi ollut "Haara". Hullunkurisesti Mertarantaa on jopa haukuttu Charan nimen oikean lausumisen takia. Myös Aleksandr Sjominin sukunimi lausuttiin aina "Semininä".

Tämä on melkoinen ikuisuusaihe, mutta kyllähän suomalaiset vievät näissä oikeinlausumisissa pohjoisamerikkalaisia veljiä aivan 6-0.

Sitä paitsi Kimmo Timonen on kaiken kukkuraksi savolainen. Nehhä puhhuu muutekhii iha ouvosti.
Timonen on myös sanonut moneen kertaan, ettei ole varma lausumisestaan.
 

Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Timonen on myös sanonut moneen kertaan, ettei ole varma lausumisestaan.
Ja mielestäni ei tarvitse ollakkaan. Voin kuvitella, että olisi hirveää tehdä tälläisiä ohjelmia jos jokaisen nimen kohdalla joutuisi miettimään miten tämä nyt lausutaan ja tuleeko palautetta. Tärkeintä on, että se nimi on edes sinne päin ja kaikki tietävät kenestä puhutaan.

Aikamoinen mulkku täytyy olla jos menee ulkomaisia haukkumaan vaikka Puljujärven nimen oikein lausumisesta. Se on hemmetin vaikea lausua.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
My GOD!! Kuunnellut jo puoli jaksoa ja kesäterveisiäkin käsiteltiin alussa , eikä yhtään sanaa Kimen saamasta kuhasta??! Mä häpeän. Olisi ollut ns. world class tilaisuus käsitellä kesän kohokohta nro 1!! Take my word!!!
 
Ja mielestäni ei tarvitse ollakkaan. Voin kuvitella, että olisi hirveää tehdä tälläisiä ohjelmia jos jokaisen nimen kohdalla joutuisi miettimään miten tämä nyt lausutaan ja tuleeko palautetta. Tärkeintä on, että se nimi on edes sinne päin ja kaikki tietävät kenestä puhutaan.

Aikamoinen mulkku täytyy olla jos menee ulkomaisia haukkumaan vaikka Puljujärven nimen oikein lausumisesta. Se on hemmetin vaikea lausua.
Ja toki siitä saa huvittua, että lausuu väärin. Mutta siinäkin on tasoja, se että alkaa haukkumaan niistä menee jo yli.
 
Varsinkin, AMV tietää pomminvarmasti, miten lausutaan esimerkiksi Pittsburgh Penguins, mutta siitä huolimatta on kiva Kimen vanavedessä puhua "Pitspurkista" tms. Toisaalta tämä diskurssi nyt kuvaa ihan yleisesti Kimanttia-podcastia, joka on hauska harrastus varsinkin Kimelle ja hommat vedetään puolivaloilla.

Jotenkin omaan korvaan välillä jopa särähtää kun suomenkielisessä jutussa väännetään ne yksittäiset nimet täydellisellä englannilla (ns. jussisaaris-syndrooma). Tuollainen ’pitspurkki’ sopii ihan hyvin suomenkieliseen jutusteluun, ja varsinkin tällaiseen kevyeen jutusteluun kuten Kimanttia.
 

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei itseä haitannut Parkkilan prosenttien luettelu mutta jaksoa kuunnellessa huolestuin, että kolmikolla pettää ajanhallinta täysin. Onneksi nyt päättivät jakaa ennakon kahteen kauteen mutta hetken luulin, että kesäkuulumiset ja Timosen JFresh-kortti söivät ajan itäisen konferenssin joukkueilta ja ne olisi käyty hätäisesti läpi. Onneksi ei, vaan saavat oman parituntisensa.

Huomasin odottavani Kimanttia-podcastia kovastikin. Aloin kuuntelemaan joskus viime kauden aikana mutta välissä oli pitkä tauko, kun ei maistunut. Voihan olla, että tökkii taas kun tarpeeksi kauan viikottain kuuntelee mutta pidetään sitten taas taukoa. Vierasjaksoja odotellesa.
 

Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Arttu Wiskari heitti X:ssä ilmoille että tältä on paljon NHL:n ennakkoja kyselty ja laittaa moisen tulille.
Podista kysyttäessä sanoi ettei mahdoton idea ja kysyi ketä voisi mukaan kysellä.

Rivien välistä voisi lukea ettei ainakaan Kimanttia-poikia, yksikään nämä sisältänyt vastaus ei ole kerännyt tykkäystä.
 

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tuli kuunneltua ensimmäinen puolituntinen tuossa eilen illalla ja äänenlaatua lukuun ottamatta ainakin itselleni on mielenkiintoinen jakso. Näin vanhan liiton jamppana en juuri syvästä datasta ymmärrä, mutta Parkkila osaa avata tuota sen verran hyvin, että se rupeaa itsellenikin aukeamaan. Oikeastaan noita edistyneitä tilastoja rupesin katselemaankin vasta viime kauden Parkkilan jakson jälkeen. Viskari osaa olla viihdyttävä ja varmasti tietääkin paljon änäristä, mutta niitä kavereita on tämäkin palsta pullollaan. Itselleni nämä erilaisesta näkökulmasta tehdyt jaksot tuovat taas uutta kipinää podcastin kuunteluun.
 

Lubeman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Anaheim Ducks
Oli kyllä todella väsynyt kauden avaus, Parkkilan syvädataosaaminen tuntuu rajoittuvan maaliodottaman pallotteluun. Jaksosta jäi päällimmäisenä mieleen uusi huikea yhteistyökumppani "tapahtumien tinder" jonka yhtenä osakkaista häärii muuan AMV. No, toivottavasti saavat taas Raitsikan ja Wiskarin vierailemaan syksyn aikana, saattaapi jäädä normijaksot ja etenkin nämä datapläjäykset kuuntelematta jatkossa.
 

Parson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat. NHL - Suomipelaajat
Kyllä tuota Parkkilaa silloin tällöin kuuntelee, kun on muitakin tasoittamassa - yksin omissa striimeissään on liian raskas.

Mutta ei oikein jaksais kuunnella enää yhtään ennakkoa, kun on tullut jo T&H, Ylen NHL-ilta, Viaplayn ennakot ja Kimantin eka puoli. Mutta eiköhän tuokin tule viikonloppuna kuunneltua.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Hetken aikaa kuuntelin, mut rupesi ahdistaan jo ku selitettiin jostain Kimmo Timosen tilastokortista. Onko loppu samaa paskaa? Eli kannattaako heti unohtaa jos tilastoanalyysi ei kiinnosta
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Hetken aikaa kuuntelin, mut rupesi ahdistaan jo ku selitettiin jostain Kimmo Timosen tilastokortista. Onko loppu samaa paskaa? Eli kannattaako heti unohtaa jos tilastoanalyysi ei kiinnosta

Vaihtoehtoisesti voi mennä kuuntelemaan Kalju corneria ja Ikan analyysejä +/- tilastosta. Ihan ok jakso oli, vaikka itseänikään ei syvällä datalla onanointi juuri innosta.
 

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Joo, tuollainen syvädataspesiaalijakso olisi kiva vaikka kauden alussa ja pudotuspelien alla. Voisi ottaa vaikka syksyllä muutamia verrokkipelaajia ja vaikka arvella miten käppyrät kehittyy ja sitten tehdä jonkinlaista yhteenvetoa keväällä miten arviot meni, vaikka ilmeisesti noissa korteissa tuo otantajakso on pidemmältä ajalta kuin yksi kausi. Muuten sitten jaksot sellaista kevyttä Kimmomaista hekottelua, jolla saa työpäivät nollattua.
 
Hetken aikaa kuuntelin, mut rupesi ahdistaan jo ku selitettiin jostain Kimmo Timosen tilastokortista. Onko loppu samaa paskaa? Eli kannattaako heti unohtaa jos tilastoanalyysi ei kiinnosta

Jokaisen joukkueen kohdalla on pari nostoa ”syvän datan” puolelta, mutta ei tuo mitenkään pääosassa ole eikä ainakaan omaa kuuntelukokemusta pilannut.
 

Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Onko Parkkilan ennustukset pitäneet kutinsa aiemmin? Muka-analyyttista tietämätöntä höpinää ne ovat kyllä olleet.
Oot rekisteröitynyt palstalle tammikuussa 2024 jolloin kuulut 1%:n ryhmään mitä palstakokemukseen tulee.
Viestejä on 21kpl jolloin kuulut viitekehykseen jossa päivittäin palstaa seuraavista nimimerkeistä 80% painaa lähetä-nappia aktiivisemmin.
Kiristämällä tahtia kolme viestin lisää päivässä voidaan päästä parhaimpaan 75% joukkoon.

Sexy syvä data best
 

Zaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Itse pidin tuosta viimeisestä jaksosta. Myönnän että olin hieman skeptinen ja paloissani, että miten paljon sieltä sitä dataa nyt tulee, mutta ei sitä tullut mitenkään liikaa, vaan juuri sopivasti mausteeksi soppaan.
Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun kuuntelin jakson jossa Parkkila oli mukana ja täytyy antaa plussaa miehen ulosannille. Ei takellellut sanoissa vaan tekstiä tuli hyvään tahtiin ja selkeästi, yritystä oli pieneen vitsailuunkin. Kuten kiekkopiireissä on tapana sano, kyllä mä tämän ostan.
 
Onko Parkkilan ennustukset pitäneet kutinsa aiemmin? Muka-analyyttista tietämätöntä höpinää ne ovat kyllä olleet.

Vai suhtaudutko kenties itse turhan vakavasti niihin? Kyllähän se on ihan faktaa, mitä Parkkila tässä uusimmassa jaksossa kertoi.

Jos tilastot esim. kertovat, että Anaheimin ylivoima oli viime kaudella sarjan 5. heikoin ja ylivoima 3. heikoin, niin silloin se on niin. Luvut vedin nyt ihan hatusta, mutta ymmärtänet mitä ajoin takaa.

Ennustukset ovat ennustuksia ja sellaisina ne pitää ottaa. En itse havainnut, että Parkkila olisi kertonut totuuksia, vaan omia mielipiteitään tilastoihin ja silmätestin perustuen. Aivan kuten kaikki muutkin saavat tehdä.

Tästä nyt tuli tällainen Parkkilan puolustuspuhe, mutta todettakoon, että en tunne miestä enkä ole juttujaan kuunnellut tämän uusimman Kimanttia-jakson lisäksi luultavasti ikinä. Mutta ihan sanavalmiilta kaverilta vaikuttaa, joka elää ja hengittää NHL:ää. Ei sellainen ole pahasta.
 

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vähän kummaksuin Parkkilan puheita ennakon aikana siitä, kun useamman joukkueen kohdalla sanoi että kannattaisi myydä kaikki, mistä on vain positiivinen vastine saatavissa. Tottakai ymmärrän pointin, että tällä tavalla parannetaan mshdollisuuksia rakentaa uusi runko terävällä huipulla. Kannattajan tai sivustaseuraajan näkökulmasta se onkin joka kerta no-brainer strategioita.

Mutta olisi tietysti hyvä muistaa, että pudotuspeleihin pääsy itsessään on jo merkittävä asia seuraomistajien näkökulmasta, vaikka mestaruusikkunaa ei olisi edes olemassa. Sen takia jossain päin siedetään keskinkertaisuuttakin pitkään. Lisäksi ne huippupelaajat, ketä nyt kenelläkin on, ovat myynnille tärkeitä, vaikka eivät jäällä mitään mckinnoneita olisikaan. Samalla taustalla elää edelleen pienen pieni mahdollisuus, että kilpailukyky uusiutuu lennosta ja joukkueella onkin joku vuosi mshdollisuus Cupiin, kuten joskus, hyvin harvoin kylläkin, pääsee käymään.

Tottakai jos onnistuu saamaan ykkösvarauksen, tai sanotaan top5-varauksenkin, niin ratsastaa se myynti silläkin mutta niitä vuoroja on vain harvoille ja valituille. Ja sitten ainakin ollaan varmemmin hetki ilman pudotuspelejä ja laajemman yleisön mielenkiintokaan ei riitä rebuildin alkuinnostuksen jälkeen välttämättä kovin pitkälle.

Esimerkiksi Blues tähän kauteen lähdettäessä on tähän aiheeseen liittyvä joukkue ja onhan siellä muitakin.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eikös Kimanttia nauhoiteta aina tiistaisin eli tänään? Iltapäivällä Suomen aikaan kun Kime kerkeää Phillyn suunnalla heräillä?

Hauska kuulla mitä keskustelua herättää esim. lännen ennakkosuosikkien Edmontonin ja Coloradon kauden alut.

6 peliä, 6 tappiota ja 35 maalia omiin.

(rohkeasti kantaa vaan Antti, kun kuitenkin luet tätä)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös