Kim Hirschovits - Flopin/gladiaattorin paluu Nordikselle

  • 600 437
  • 1 637

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös Hirschovits ole jo pari kertaa jättänyt perheen/lasten takia ulkomaat väliin ja jäänyt Helsinkiin? Kim on ensi kesänä 28-vuotias ja hän on nyt jääkiekkoilijan parhaassa iässä, joten varmasti ulkomaat ja laadukkaat rahasarjat kiinnostavat, eikä muhkeat sopimustarjouksetkaan jääne puuttumaan, jos loppukausi sujuu menestyksekkäästi. Olisi hieno homma, jos IFK saisi kiinnitettyä Hirson tuleviksi kausiksi, mutta ymmärrän kyllä täysin, jos/kun hän siirtyy ensi kaudeksi ulkomaille. Jääkiekkoilijan ammattilaisura on suhteellisen lyhyt ja Kim on SM-liigassakin ollut vasta muutaman vuoden ajan tähtitason pelaaja, joten keväällä on hyvä sauma ansaita todella rahakas soppari jostain Euroopan kärkisarjasta.

Toivottavasti Hirschovits kuitenkin hoitaa nykyisen IFK-sopimuksensa kunnialla loppuun. Alkukausi on ollut hänen osaltaan ja odotuksiin nähden vaikea, tosin ei ehkä täysin Hirson itsensä syystä, mutta ainakin minä uskon vahvasti Haataja/Hirschovits -tutkapariin. Pari viimeisintä peliä sujuivatkin ykkösketjun osalta varsin mallikkaasti.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Edelleen melko huvittavaa että moni haukkuu Hirson, sanoo ettei ole liigajoukkueen huippusentteri ja ettei tällaista miestä kannata pitää riveissään. Ihan yksi ja sama jos on felgu, taiteilija tai löysä, mies on joukkueen sisällä todella pidetty ja kyllähän tehot puhuu puolestaan.

5 viime kautta: 236. 74+148=222 points, 298 PIM.
2 viime kautta (aika Pasilan jälkeen): 75. 24+58=82 points.

Jos ei näillä tehoilla varustettu oma, kotimainen pelaaja mahdu joukkueeseen, niin on ihme. Ihme on myös se, että jos kyseessä olisi Calounin tai Strakan tapainen taiteilija, niin hänelle annettaisiin lupa olla "löysä". Nyt kun kyseessä on taidoiltaan täysin poikkeuksellinen ja eri muotista veistetty kotimainen kiekkoilija, hän herättää runsaasti vihaa ja saa lokaa niskaan.

Tsemppiä Kimille, tulee olemaan tärkeä HIFK:lle, Haatajalle ja ylivoimapelillemme tänä vuonna.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Itse olen mielestäni pro Hirso-liikkeen jäseniä, mutta kaksi viimeistä peliä Hirson johtamalta "1-ketjulta" on ollut todella surkeata. Toki hyökkäyspäässä ja ylivoimalla Hirschovitsin kenttä on hemmetin hyvä, mutta puolustuspäässä he ovat todella liemessä. Voisi ehkä toimia jos Wirtanen siirtyisi Petrellin tilalla 1-laidalla kuten aina ylivoimissa? Mutta nämä laatikkoleikit kuuluvat toiseen ketjuun.

- Tinke-80
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Huomisessa Veikkaajassa hieno juttu Hirsosta, kannattaa lukea.
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Huomisessa Veikkaajassa hieno juttu Hirsosta, kannattaa lukea.

Kiitos vinkistä, ihan jees luettavaa.
Kim saattaa olla HIFK:n maalivahtipelin musta hevonen ja mestaruuden takuumies. Vaikkei itse tolppien väliin siirtyisikään, voisi opettaa Hatulle kilven käyttöä.
 

Andrew

Jäsen
Kim Hirschovitsiä ei pitäisi arvioida ennenkuin vasta keväällä. Omasta mielestä Hirson ikuinen ongelma on ollut huono paineen sietokyky.

Hirso profiloitunut eräänlaiseksi "SM-liigan Alexei Jashiniksi". Ainakin vanhemmat kiekkoa seuraavat muistavat kuinka Jashin loisti NHL:ssä aina runkosarjassa mutta kun playoffit alkoivat oli mies vain varjo siitä mitä runkosarjassa. Jashin on monessa mediassa ihan aiheellisesti äänestetty NHL:n huonoimmaksi playoff pelaajaksi kautta aikojen!

Hirsolle on käymässä sama. Mies pelaa aina hyvän runkosarjan mutta katoaa, kun tosipelit alkavat ja on myös itse tietoinen siitä. Siitä kertoo myös se, että mies haastatteluissa hokee olevansa "kovien pelien mies" vaikka hyvin tietää, että historia kertoo ihan erilaista tarinaa.

Jokereissa mies pelasi ekalla kaudella loistavan runkosarjan mutta katosi playoffeissa jonnekin. Toisella kaudella Hirso ei kestänyt kilpailua, kun Leino ja Santala liittyvät joukkueeseen ja sitten alkoi kiukuttelu, kun piti siirtyä kakkoskenttään. Olisikin mielenkiintoista tietää miten Hirso käyttäytyisi nyt, jos HIFK pelaisi vaikka Jari Viuhkola tai Esa Pirnes. Miten mies käsittelisi kilpailutilanteen?

Viime kaudella Hirso jatkoi sitä mihin Jokereissa jäi ja oli playoffeissa täysin pimennossa.

Itse inhoan tämmöisiä pelaajia ja ihmettelen, että Hirso on vieläpä HIFK kapteeni. Kaveri joka ei laita ikinä itseään likoon täysillä playoffeissa.

Enkä tarkoita nyt sitä, että joku käy nyt katsomassa miehen tilastot playoffeissa vaan tarkoitan sitä, että joukkueen kapteenin ja ykköshyökkääjän pitäisi olla se pelaaja, joka pystyy ratkomaan pelejä kovassa paikassa. Tekemään niitä suuria maaleja!

Kevät 2010 on kova paikka Hirsolle. Pakko onnistua pudotuspeleissä. Ei enää varaa yhteenkään epäonnistumiseen ja haastatteluista tulee ilmi, että miehellä on kyllä se apina selässä.

Itse mitä olen nähnyt niin Hirso minun mielestä playoffeissa aina ollut PEHMEÄ ja HALUTON! Jopa joskus tuntuu, että mies pelkää mennä kulmiin, kun peli kovenee...
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Kim Hirschovitsiä ei pitäisi arvioida ennenkuin vasta keväällä. Omasta mielestä Hirson ikuinen ongelma on ollut huono paineen sietokyky....

...Mies pelaa aina hyvän runkosarjan mutta katoaa, kun tosipelit alkavat ja on myös itse tietoinen siitä...

...Itse mitä olen nähnyt niin Hirso minun mielestä playoffeissa aina ollut PEHMEÄ ja HALUTON! Jopa joskus tuntuu, että mies pelkää mennä kulmiin, kun peli kovenee...

Olen useamman vuoden Hirson peliä seurannut ja mielestäni kuvio menee juurikin toisinpäin. Ei Hirson peli miksikään muutu, mutta Hirson pelityyli sopii satakertaa paremmin runkosarjan höntsiin kuin tiukkoihin PO-vääntöihin. Tuo pelityli elää vastustajan antamasta tilasta ja ajasta, se ei pysty noista kumpaakaan luomaan tiukassa vartioinnissa.
Nykyisillä ominaisuuksillaan Kim pystyy tekemään pisteitä pleijareissa vain yv-tilanteissa. 5v5 pelissä hänen kenttänsä rooli on vetää jarrukentän huomio jolloin muut kentät pääsevät iskemään. Tämän vuoksi Haatajaa olisi hyvä käyttää pelin sisällä esim. kolmosessa tekemässä kaappeja.
 

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:lla oli viime kaudella tasan yksi kenttä, joka oikeasti pystyi maalintekoon, joten TPS:n oli aika helppo eliminoida tämä kenttä ja etenkin sen kentän aivot. Nyt meillä on kaksi tai jopa kolme maalintekoon pystyvää ketjua ja vastustajienkin homma vaikeutuu ehdottomasti.

En tiedä seurasiko kukaan HIFK-fani JYP-TPS sarjaa, mutta minä ainakin seurasin ja ihan vastaavalla tavalla Immonen jäädytettiin. Immosen peli parani aina mitä vanhemmaksi sarja eteni. Meillä ne vain jäivät kahteen otteluun.

Jokereissa mies pelasi ekalla kaudella loistavan runkosarjan mutta katosi playoffeissa jonnekin. Toisella kaudella Hirso ei kestänyt kilpailua, kun Leino ja Santala liittyvät joukkueeseen ja sitten alkoi kiukuttelu, kun piti siirtyä kakkoskenttään. Olisikin mielenkiintoista tietää miten Hirso käyttäytyisi nyt, jos HIFK pelaisi vaikka Jari Viuhkola tai Esa Pirnes. Miten mies käsittelisi kilpailutilanteen?

Kummasti hän sopparin allekirjoitti viime kaudella, vaikka hyvin tiesi, että sieltä on loistavan runkosarjan pelannut Matias Loppi tulossa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Siirretään vastaus tänne Hirson ketjuun, vaikka lainaus on Ramstedtin ketjusta.

BR heittää aika hyvin kun vertaa Hirsoa ja Ramua. Molemmat on melkoisen hitaita, kiekonhautojia ja etsivät sitä perfect-pass tilannetta.


Molemmissa miehissä on muuten sellainen 'flegumainen' leima, mikä välillä purkauttuu hävityn matsin jälkeen kiroiluna täällä JA:ssa. Tosiasiassa ei kuitenkaan kauhean moni tiedä todella, minkälaisia mietteitä äijillä menee korvien välissä.

Tämäkin "virallinen palstatotuus" voisi vähitellen väistyä, että Hirso olisi erityisen hidas. Jos aivot raksuttaa kuin mikäkin tietokone ja pelikäsitys on huikeata luokkaa, niin silloin ei vain tarvitse koohottaa ympäri kaukaloa hullun lailla ja samalla miettiä kuumeisesti, mitä tekisi kiekon kanssa. Ei kaikkien tarvitse olla Tony Salmelaisen tapaisia pikaluistelijoita. Ne on erikseen ja rauhalliset taiteilijat erikseen.

Veikkaajassa oli pari viikkoa sitten monen sivun juttu Hirsosta. Siinä tämä meidän kippari itse kertoi, että Sheddenin luistelukoulu kehitti todella paljon luistelunopeutta myös hänellä. Joku ehkä muistaa, kuinka tuolla kaudella (05-06) Salmelainen vitsaili maajoukkuekomennuksestaan (joku EM-höntsäturnaus), että kiva päästä välillä lepäämään. Siitä voi päätellä, kuinka kovaa IFK:n harjoituksissa painettiin. Kimi vieläpä kesti sitä rääkkiä kolme kautta, joten tuskin sen koulun läpikäynyttä pelaajaa voi moittia hitaaksi.

Kannattaa etsiä lehti vaikka kirjastosta ja lukea se juttu. Sen luettuaan saa ehkä jotain vihiä siitä, mitä Hirson pään sisällä liikkuu.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Laitetaan tämäkin Hirson ketjuun Ramun ketjusta:
Hirson mahdolline lähtö on vaan hyvä koska hänen on varmasti vaikea niellä sitä että Granlund on joukkueen johtava pelaaja eikä hän itse.
Jotenkin tämä ajatusmalli ei oikein ole sopusoinnussa sen kanssa, että Hirso on valittu IFK:n kapteeniksi. Kaikista kommenteista ja erityisesti valinnasta joukkueen kapteeniksi päätellen Hirso on pidetty ja arvostettu mies sekä joukkueen sisällä että valmennusportaassa.

Toisin sanottuna tuollaiset mixun ja anti-Hirso -osaston heittämät jutut ovat pelkkää skeidaa.

Sekin luulisi jo olevan kaikille selvää, että puheet Hirson kiukutteluista ym. Jokeri-aikoina olivat vain Hjalliksen propagandaa. Kannattaa tämänkin vuoksi lukea muutaman viikon takaisesta Veikkaajasta Hirson haastattelu.

Toinen yhtä typerä esimerkki on täältä jostain mukahauskuuttelusta lähtenyt huhu siitä, että Hirso olisi johdattanut IFK:n pelaajat ryyppäämään pe-iltana Narri-voiton jälkeen, vaikka lauantaina oli matsi. Tällaiset jutut lähtevät helposti elämään omaa elämää, kun niitä levittävät eivät ole perillä edes alkeellisimmasta faktoista (eli esim. siitä, että Hirso oli tällöin sivussa flunssan takia).

Toivottavasti Hirson kanssa tehdään jatkodiili - mielellään monivuotinen. NHL:ään asti ei eväät välttämättä riitä, mutta valitettavasti taitaa olla olemassa vaara siitä, että KHL:stä, Sveitsistä tai Ruotsista tulee sellainen tarjous, jonka kanssa IFK ei voi kilpailla.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Minäkin jatkaisin Hirson diiliä, jos pelaaja sellaiseen suostuu, ehkä kaksivuotinen olisi sopiva jatkodiili suunnilleen nykyisillä ehdoilla, on ne sitten mitä hyvänsä. Ei Hirson tasoisia ja ikäisiä senttereitä ole kovinkaan paljon jäljellä sm-liigassa. Pidetään me kiinni omastamme vielä ainakin kevääseen 2012 saakka. Se on vain vahvuutta, kun on 4-5 kovaa sentteriä HIFK:ssa. Aina tulee loukkaantumisia osalle meidänkin pelaajista ja jos kaikki terveinä samaan aikaan, niin osa pystyy pelaamaan laidassakin, varsinkin yv- ja av-pelissä on hyvä olla syvyyttä sentteriosastolla.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Helvetin huvittavia nämä jutut jostain Hirson viinajutuista ja hengentappamisesta jne jne. Täyttä paskaa, Kojon sanoin "viimeisen päälle herrasmies kentällä ja kaukalossa ja ajaa hyvin nykyisiä arvojamme eteenpäin". Oma kotimainen jätkä parhaassa iässä ja kovilla tehoilla, en ymmärrä miksi mixut ja muut eivät voi sulattaa Hirson tärkeyttä.

Virkistetään hieman kaikkien muistia, olen ennenkin tämän maininnut:

Kim Hirschovits jokeriharhailun jälkeen: 76. 24+59=83, 70 PIM.

Näköjään jotkut pitävät enemmän ns. kokokentän söheltäjistä, jotka kiitävät ympäri kenttää täysin ilman öögaa/käsiä, taistelevat hullun lailla, taklaavat, riehuvat, tappelevat ja kiroilevat. Kivojahan nekin ovat, mutta niillä pelaajilla ei mitään voiteta, varsinkaan jos niitä on liian paljon.

Kädelliset taiteilijathan ovat jostain sairaasta syystä Suomen kiekkoilussa toki kielletty, joten ymmärrän joidenkin Hirso-vihan...tai sitten en.

Ps. Hirson Hampuri-reissu oli täyttä roskaa.
Ps. Hirson "jurrit" Jokeripelin jälkeen täyttä roskaa.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Älä renegade yhdistä minun nimimerkkiäni mihinkään jurrikeskusteluihin sillä sitä en ole koskaan kirjoittanut. En vaan usko että Hirso haluaa lähteä ensikauteen Hifkin kakkossentterinä sillä sitä hän on jos Mikke Hifkissä jatkaa.

Kovat runkosarja tilastot Hirsolla on mutta PO tilastot ovat sitten jotain ihan muuta.
55 6+9=15. Katsotaan miten nämä tilastot kehittyvät ensi keväänä. Jos ei roimaa parannusta tule niin ei varmaan kenellekään ole epäselvää että haasteita pitää lähteä hakemaan muualta.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Älä renegade yhdistä minun nimimerkkiäni mihinkään jurrikeskusteluihin sillä sitä en ole koskaan kirjoittanut. En vaan usko että Hirso haluaa lähteä ensikauteen Hifkin kakkossentterinä sillä sitä hän on jos Mikke Hifkissä jatkaa.

Kovat runkosarja tilastot Hirsolla on mutta PO tilastot ovat sitten jotain ihan muuta.
55 6+9=15. Katsotaan miten nämä tilastot kehittyvät ensi keväänä. Jos ei roimaa parannusta tule niin ei varmaan kenellekään ole epäselvää että haasteita pitää lähteä hakemaan muualta.

Allright, en itse kauheasti kyllä lähtisi odottamaan ensi kaudelta, jos noinkin vähäisillä näytöillä (17 liigaottelua laiturina) pääsee HIFK:ssa ykkös-sentteriksi 18 vuotiaana. Hieno pelaaja, mutta ei missään nimessä ykkös-sentterin tontille.

Ps. Onneksi minulla on aivan muuta tietoa ensi kauden rakentelusta.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Hei, olen Johannes, tunnustan syntini. Olen yksi joka epäili Hirson olleen kaljalla, osana suurta tai pientä HIFK-pelaajien porukkaa, edellisen 13.11.2009 Jokerit-pelin jälkeen ja vain 15-20 tuntia ennen seuraavaa peliä, joka oli TPS-kotona 14.11.2009.

So what, jos olin Hirson suhteen väärässä ja ei se ainakaan ole niin iso synti Hirsolta, ettei sopimusta pitäisi jatkaa kauden 09-10 jälkeen, vaikka Hirso olisikin ollut mukana parilla tai korkeintaan muutamalla bissellä vääränä ajankohtana. Se on ainoastaan amatöörimäistä ja lapsellista touhua, josta Jalosen huomautus asiasta on riittävä rangaistus, jos nyt joku kävi silloin kaljalla tai ei.

Onpas totisia kirjoittajia taas kerran tästäkin asiasta liikenteessä, tsiisus.
 
Viimeksi muokattu:

strava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ps. Hirson Hampuri-reissu oli täyttä roskaa.
Myös tunnustan. Saattaa hyvinkin olla roskaa.
Ihmettelen vain, että henkilö, jonka en tiennyt tuntevan yhtäkään HIFK-pelaajaa, kertoo nähneensä herra Kim Hirschovitsin Hampurissa juuri silloin, kun Hirso on saikulla.
 
Viimeksi muokattu:

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Allright, en itse kauheasti kyllä lähtisi odottamaan ensi kaudelta, jos noinkin vähäisillä näytöillä (17 liigaottelua laiturina) pääsee HIFK:ssa ykkös-sentteriksi 18 vuotiaana. Hieno pelaaja, mutta ei missään nimessä ykkös-sentterin tontille.

Ps. Onneksi minulla on aivan muuta tietoa ensi kauden rakentelusta.

Tää muistetaan. Tulen sitten kyselemään runsaan vuoden päästä että kuka on Mikkeä parempi tässä liigassa. Itse en vaihtaisi häntä keneenkään muuhun edes tällä hetkellä ja olen 100% varma että jos saa terveenä olla ei häntä parempaa sentteriä voi yksinkertaisesti olla Suomessa ensi kaudella.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onpas totisia kirjoittajia taas kerran tästäkin asiasta liikenteessä, tsiisus.
Väärässä tai ei, kaljalla tai ei, mutta kun sitten muilta alkaa tulla älyttömiä syytöksiä tyyliin "arvasinhan, että Hirso oli tähänkin syyllinen", niin en tiedä miksi tällaisten älyttömyyksien päivittely tekee kirjoittajasta totisen.

Jo useaan otteeseen mainitusta Hirson haastattelusta kannattaa myös lukea Hirson suhtautuminen kesken kauden tapahtuvaan ryyppäämiseen. Lyhyt epäsuora sitaatti: nuorempana ei vielä ymmärtänyt, että se ei ole ammattipelaajalle kehityksen ja palautumisen kannalta paras yhtälö.

Muutenkin vaikea uskoa, että sairauslomalla flunssan takia oleva tunnollinen perheenisä & työntekijä lähtisi pe-iltana baariin työkavereiden kanssa. Yhdistettynä se, että sairausloman jatkuessa lauantaina ko. henkilön suoritus kotisohvalla vaikuttaisi joukkueen suorittamiseen kentällä. Ei tämä nyt niin monimutkaista ole.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Muutenkin vaikea uskoa, että sairauslomalla flunssan takia oleva tunnollinen perheenisä & työntekijä lähtisi pe-iltana baariin työkavereiden kanssa. Yhdistettynä se, että sairausloman jatkuessa lauantaina ko. henkilön suoritus kotisohvalla vaikuttaisi joukkueen suorittamiseen kentällä. Ei tämä nyt niin monimutkaista ole.

Juu-juu, mutta on omakin kirjoittelusi asiasta ihan arvailua. Ihmiset tekevät välillä "älyttömiä" juttuja, esim. menevät flunssassa pe-iltana baariin työkavereiden kanssa, vaikka ei pitäisi, eikä perheellisyys vaikuta asiaan ns. "huitsun Nevadaa", tiukan paikan tullen. Kirjoitat ihan kuin tarkastelisit jonkun ATK-ohjelman toimivuuta, etkä nuorten miesten käyttäytymistä, enkä edellen väitä Hirson olleen mukana baarissa 13.11.2009, jos se edelleen jotain uutta tosikkoa kiinnostaa.
 
Viimeksi muokattu:
Allright, en itse kauheasti kyllä lähtisi odottamaan ensi kaudelta, jos noinkin vähäisillä näytöillä (17 liigaottelua laiturina) pääsee HIFK:ssa ykkös-sentteriksi 18 vuotiaana. Hieno pelaaja, mutta ei missään nimessä ykkös-sentterin tontille.

Osittain samaa-, osittain eri mieltä, en näe mitään syytä, miksei Mikke voisi olla ensi kaudella jo ykkössentteri, mutta missään nimessä kiistattomiksi ei voi näyttöjä sanoa, hän pääsi kauden alun jälkeen vain ketjuun, jossa kaikki loksahtaa kohdalleen. MG pelasi ensimmäiset 5 ottelua ilman, että Ramstedt oli vieressä, noissa otteluissa syntyi tehot 1+1 (noistakin maalin syöttäjänä oli juuri Ramstedt), sen jälkeen siirtyi Ramu poikien keskelle, tehot tuon jälkeen: 10 ottelua, tehot 4+12. Mutta joka tapauksessa pointti oli se, että Hirso on tehnyt muuten keskinkertaisia tehoja iskeneistä pelaajista lähes maalikuninkaita (useammasta kuin yhdestä siis), lisäksi Hirsolla on jo kertynyt kokemusta ja onhan hänellä nyt muutenkin melko kovat näytöt. Mikäli Hirsolla on halua jäädä, meillä on helvetinmoinen positiivinen ongelma, kolme ehdokasta ykkössentteriksi, joista jokainen nykyistä kehitystään/menoaan jatkamalla olisi liigan parhaita ykkössenttereitä.
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
MG pelasi ensimmäiset 5 ottelua ilman, että Ramstedt oli vieressä, noissa otteluissa syntyi tehot 1+1 (noistakin maalin syöttäjänä oli juuri Ramstedt), sen jälkeen siirtyi Ramu poikien keskelle, tehot tuon jälkeen: 10 ottelua, tehot 4+12.

En kiistä, etteivätkö Ramu ja Mikke toimisi hyvin yhdessä, mutta ihan sellainen sivuhuomautus, että pojan elämän ensimmäistä viittä liigapeliä ei voi täysin totuudenmukaisesti verrata esim. peleihin 10-15. Sama pätee pitkään saikulla olleisiin, ensimmäiset pelit ovat aina hakemista.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Taas on rakkaalla kapteenillamme surffausvaihde päällä! Näyttää siltä, ettei pelaaminen taas kiinnosta Hirsoa paskan vertaa, ja kun kakkonenkin kärsii MGn poissaolosta-> on maalinteko ja ylipäätänsä hyökkäyspään kuviot olleet viime aikoina tuskaa. Onneksi Sm-liigan paras puolustus ja erinomaisesti pelannut Janne (!) on kompensoinut hyvin.

Kertokaa Hirson puolustajat, että ketkä tämän miehen viereen pitäisi laittaa pelaamaan, että alkaisi kiinnostaa pelaaminen? Alkukaudesta vinguttiin, että Wärn ei kuulu Hirson viereen, ja nyt esim. Seesam kertoo eilisessä otteluketjussa, että Hirso kärsii Lennusta ja Hadesta, vaikka ko. kaverit pelasivat Wirtasen kanssa paljon paremmin Hirson ollessa sairastuvalla. Kannattaa myös muistaa, että Hirso on tehnyt yli puolet tämän kauden pisteistään 3 ottelussa! (Kalpa, Saipa ja Ässät).

Hirso on kiistatta Sm-liigan parhaimmistoa halutessaan, mutta nyt tuntuu siltä että ne päivät ovat aika harvassa. Mielestäni joukkueen kapteenin ja varmasti yhden parhaiten palkatuista pelaajista pitäisi pystyä auttamaan joukkuetta kovalla panoksella illasta toiseen.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hirschovitsin tilanne alkaa taas näyttämään vähän samalta kuin pari vuotta takaperin. Sopimus tehty IFK:hon ja pelaaminen Jokereissa ei maistunut enään tippaakaan. Nyt pelaaminen meillä ei tunnu maistuvan ollenkaan ja kyllä mä olen Frankien kanssa samoilla linjoilla tuosta, että se on nimenomaan Haataja ja Lennu (ainakin Hade) jotka kärsivät tällä hetkellä Kimin surffailusta. Eilenkin Ässiä vastaan kaksi erää aivan pimennossa ja selkä aina ensimmäisenä suorana, kolmannessa sitten pieni herätys ja vähän yritti jotain tehdä, mutta kyllä Kimi on kaukana siitä viime kaudesta. En tiedä mikä äijää vaivaa, mutta jollain tapaa olisi saatava samalle tasolle kuin viime vuonna.
 

2Six

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ehkäpä tähänkin auttaisi koodinimi "Shawn Bates". Ei olisi ykkössenan paikka enää automaatio Hirsolle. Nythän se sitä on väistämättä (Ramu junnujen keskellä, Töykkälä jarrujen ja PW:n avut parhaiten käytössä kahden suunnan senana esim Lennun ja Vilkman/Nyholm kanssa + yv:t).

Kyllähän laadukkaaseen joukkueeseen 5 sentteriä mahtuu...

Hirso voi sitten tarvittaessa keräillä voimia penkillä jotta jaksaa vedellä vaikka toisessa yv kentällisessä...jos nappaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös