Mainos

Kiitos kaudesta, TPS!

  • 63 488
  • 308

Nati

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Eetu Liukas
Miksi ihmeessä ei annettu ensin Virtasen näyttää kyntensä? Sitten vasta uutta Raipea sisään, jos ja kun Virtasen eväät olisivat olleet syöty.

Virtanen sai kuitenkin jo mädäntyneen omenan maistumaan hyvältä edes pienen hetken.

Virtasella oli sopimus muualle, jos ensi kautta tarkoitat.
 

Slaigard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mottipäisillä pelaavat
Logiikkasi ontuu. Urama on jo aloittanut selittelyn; Eihän hän kasaa joukkuetta, eikä edes vastaa Liigajoukkueesta.

Selittelylle on aina tilaa. Varsinkin jos sen aloittaa jo ennen kuin on edes vetänyt joukkueen kansitakkia päälle.

Jaksamista sinne sitruunan tuoksuiseen poteroon. Johto ei yhtä kuin Urama.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jaksamista sinne sitruunan tuoksuiseen poteroon. Johto ei yhtä kuin Urama.

Kiitoksia. Hyvin tässä jaksetaan. Toivottavasti sullakin kaikki ok.

Viestisi jota lainasin kuului näin: "Urheilupuolen johtoa on vahvistettu ja mitä ilmeisimmin tullaan edelleen vahvistamaan. Selittelyille jää siten vähemmän tilaa jatkossa."

Et siis viitannut Uramaan vaan johonkin toiseen urheilupuolen johtoon? Vai eikö Urama ole juuri siihen palkattu?

Voi olla että olen Tepsin touhuista ihan pihalla mutta mielestäni Urama nimenomaan palkattiin urheilupuolen johtoon ja hän kasaa sitten omien sanojensa mukaan jonkun supertiimin hoitamaan erinäisiä urheilupuolen tehtäviä.

Ehkä sitten viittasit tällä lauseellasi hallituksessa istuvaan Westerlundiin? Vai kenties johonkin muuhun tai joihinkin muihin?

Eikös Urama tuossa ole juuri se vastuullinen jonka selittelyille ei mielestäsi enää ole tilaa. Totesin vain huonolla sarkastisella huumorillani että selittelyt ovat jo alkaneet.

Pahoittelut jos tämä aiheutti sinulle ylitsepääsemätöntä mielipahaa kun kuitenkin mielestäsi hommassa on positiivinen vire.

Olen kyllä siinä mielessä kanssasi samaa mieltä että tämä synkkääkin synkempi tunarointien kausi toivottavasti pakottaa seuran muuttamaan suuntaansa. Tässä kun on jo toivottu vuosikymmen, niin omalta osalta olen jo siirtynyt odottelemaan tekoja ja tuloksia sen sijaan. Henkilövaihdokset ja puheet eivät vielä ole tae siitä että oppia on otettu.
 

Slaigard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mottipäisillä pelaavat
Kiitoksia. Hyvin tässä jaksetaan. Toivottavasti sullakin kaikki ok.

Viestisi jota lainasin kuului näin: "Urheilupuolen johtoa on vahvistettu ja mitä ilmeisimmin tullaan edelleen vahvistamaan. Selittelyille jää siten vähemmän tilaa jatkossa."

Et ole aiheuttanut mielipahaa, toivottavasti sinunkin krapula jo hellittää.

Viittasin laaja-alaisesti joukkueen ympärillä pyörivään taustaorganisaatioon. On Erkkaa, on Uramaa, tullee pelaajakoordinaattoria, luisteluvalmentajaa, valmentajaa ja apuvalmentajia(?). Panostuksia ja suuntaa on haettu, en ota kantaa onko oppia otettu tai kuka kantaa organisatorisesti mahdollisen vastuun. Tekijät tietää ja päättää. Minun, yhden kannattajan, näkökulmasta tarpeita resettiin on tämän kauden jälkeen riittävästi. Nyt haluan nähdä paranevia tuloksia.
 

12961

Jäsen
Virtasella oli sopimus muualle, jos ensi kautta tarkoitat.

Raipen nopea soppari Virtasen Lukkopestin julkistamisen jälkeen oli se farssi. Vähän haisee housuunpaskominen.

Toisin sanoin: Miksi helvetissä Raipen kiinnittämisellä oli niin kiire?
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Ei kai ne nyt niin paniikissa olleet, että juuri Raipeen piti tarttua seuraavaa kautta koskien jo edellisen marraskuun lopulla?

Tepsihän oli pahasti myöhässä koskien ensi kauden valmennusta. Jos vielä jouluna ei oltaisi päävalmentajaa löydetty, niin se olisi ollut jo täysi katastrofi.

Tosin varmaan ensi kausi menee raipen kanssa yhtä paljon päin mäntyä, kuin oltaisiin odotettu näihin päiviin asti parempaa ehdokasta.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Et ole aiheuttanut mielipahaa, toivottavasti sinunkin krapula jo hellittää.

Viittasin laaja-alaisesti joukkueen ympärillä pyörivään taustaorganisaatioon. On Erkkaa, on Uramaa, tullee pelaajakoordinaattoria, luisteluvalmentajaa, valmentajaa ja apuvalmentajia(?). Panostuksia ja suuntaa on haettu, en ota kantaa onko oppia otettu tai kuka kantaa organisatorisesti mahdollisen vastuun. Tekijät tietää ja päättää. Minun, yhden kannattajan, näkökulmasta tarpeita resettiin on tämän kauden jälkeen riittävästi. Nyt haluan nähdä paranevia tuloksia.

Ei tuu krapula kun jatkaa juomista. Kippis!

Sanavalintasi nähtävästi saivat minut ajattelemaan että tarkoitat johtoa vaikka tarkoititkin tätä urheiluorganisaatiota työntekijöineen.

Minä en usko että tuloksia pitkällä jänteellä nähdään ennen kuin on myös vastuunkantajia (johtajia, ei selittelijöitä) ja sen takia tähän tartuin huonolla sarkastisella huumorilla.

Pohjimmiltaan ollaan täsmälleen samaa mieltä, joten en jaksa tästä sen enempää jankata. Tuloksia halutaan molemmat nähdä. Niitä odotellessa korkkaan uuden keissin alkavan viikon kunniaksi. Tuu mukaan, sauna on lämmin ja juomaa riittää!
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Yllättävän pahalta tuntuu, vaikka hoin jo pitkään itselleni, että ei ole hävitty hopea tämä. Eikä se olekaan, mutta satuin näkemään Kestnerin tyhjentyneen ja lasisen katseen vaihtopenkillä ja hetken se maailma pysähtyi itselläkin ja tuli kylmikset, kouraisi syvältä ja ettei pientä roskaa olisi tehnyt silmäkulmaan. Se katse kertoi enemmän kuin tuhat sanaa eikä kuva valehtele.

Niin lähelle päästiin päätyä kuitenkin tämän tarinan kanssa, joka kasvoi kuin taifuuni ja sen takia häviäminen tuntuu nyt jotenkin poikkeukselliselta, sillä nuo pelaajat sen olisivat ansainneet, mutta toisaalta Lukko ehkäpä kuitenkin ansaitsi sen lopulta enemmän. Haikeaa, että tämä kaikki loppuu nyt ja upea joukkue hajoaa kuka minnekin valmentajasta lähtien. Tämä oli yksi aikakausi Turun Palloseuran historiassa, lyhyt, mutta sitäkin muistettavampi täynnä esimerkillisyyttä ja oikeita arvoja.

Pelicansin kanssa käytiin itsekin rotkossa, mutta noustiin koska #legioona. HIFK:n kanssa oltiin vielä syvemmällä kuilun reunalla, mutta kesken yhden ottelun aivan ainutlaatuinen nousu, josta IFK ei enää noussut koskaan kanveesista. Lukkoa vastaankin lyötiin kaikki mitä oli avauspeliin ja ehkä liikaakin, sillä sitten alkoi perustukset nitistä. Vielä viimeisessä pelissä mä aistin, että se sisäinen karhu mylvi monen pelaajan sisällä, että homma viedään Raumalle, mutta Lukon kliinisyys oli tätä tarinaa suurempi.

Tyhjä olo. Sanaton. Oikeasti todella ylpeä. Lähtökohta missä Raipelle, koko seuralle ja vielä pelaajistolle naureskellaan välikauden läpillä pitkälle tammikuuhun, oli yksi hankalimpia koskaan, mutta kun vapaamatkustajat laitettiin kilometritehtaalle ja omat juniorit tajusivat mahdollisuutensa ja löysivät munat, oli tällainen kombinaatio teräviä yksilöitä ja nuoruuden intoa aivan uniikki kokonaisuus, jollaista toista ei hetkeen nähty. Tuollainen määrä omia kasvatteja vääntämässä Suomen mestaruudesta, olen edelleen sanaton.

Vaikka kausi lopulta vedettiin ilman yleisöä katsomossa, tuntui että TPS-faniyhteisö syntetisoitiin taas yhdeksi legioonaksi sekin, joka meinasi taas Pappojen aikakauden jälkeen vaarallisesti kadota. Vaikka oltiin mökeissämme ja kuka missäkin, niin uskon että joukkue ymmärsi että heillä on koko seuran arvokkaiden kannattajien tuki takana. Tuo joukkue olisi katsomoon yleisön ansainnut, jos mikä, mutta asioille ei voinut mitään. Tyhjille katsomoille taistelu korosti joukkueen suuruutta.

On vain kiitoksia. Kiitos Raipe. Et olisi itsekään klassikko-kommentteinesi tajunnut vielä syksyllä mitä näytöstä olet käsikirjoittamassa. Kiitos koko muu valmennus, ette olleet yhtään vähäisemmässä roolissa tekään itse rehtorin takana. Kiitos jokaikinen pelaaja ketä TPS-paitaa kantoi tällä kaudella, te souditte samaan suuntaan, taistelitte myrskyssä ja souditte senkin jälkeen samaan suuntaan, niin että merivesi lenti. Kiitos Tompalle ja Ralelle taustalle joukkueen rakentamisesta. Aika järkkymätöntä työtä näillä palikoilla ja aikataululla, kun piti saada Raipelle rykmentti kasaan. Kiitos kaikille kannattajille. Vaikka nyt vituttaa, niin olihan meillä unohtumaton kevät. Kiitos Radio Cityyn Markulle. Olit mun kauden TPS-ääni jälleen kerran ja mies, joka hengitti Tepsiä. Jatkoaikaselostusta en koskaan unohda, kun IFK laitettiin pronsseille. Aivan priceless.

Mä saan taas ylpeänä kantaa TPS-pelipaitaa nyt jos koskaan ja edellisen kerran tällaista samaa tunneskaalaa näin monen viikon ajan oli keväällä 2010, vaikka silloin kävi toisin. Plus, että legioonan paita mulla on tottakai päällä kesällä ja paljon. Se on uskomattoman joukkueen merkki ja muistuttaa mua aina jostain suuresta.

Kiitos! Tusen tack!
 
Viimeksi muokattu:

Kesan

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Nashville Predators (sympatiat: Flames, Avs)
Olipahan kausi! En uskonut itse kauden alussa, että nähtäisiin näin roima parannus organisaatiossa. Sen sijaan odotukset olivat maltilliset, mutta todellisuudessa ne ylitettiin suvereenisti. Kiitos TPS tästä kaudesta tuhannesti, vaikkei sitä kirkkainta päätöstä kaudelle saatu. Nyt voi sanoa, että hoppee ei oo häpee! Ensi kaudella samaan malliin ja jopa pykälää paremmin. Hieno kausi ja hienoja tarinoita. Olkaamme ylpeitä tästä seurasta taas, nyt ja tulevaisuudessa!
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hieno kausi! Olisi ollut upea päästä muksujen kanssa katsomaan näitä pelejä paikan päälle. Isoja loikkia monella osastolla ja varsinkin kuntopuolella muutos on ollut iso, kiitos Rosendahl.

Toivottavasti ensikaudellekin kootaan nälkäinen, urallaan eteenpäin pyrkivä joukkue.
 

The Priest

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
Kiitos Raipe, pelaajat sekä muut valmennustiimiin sekä taustajoukkoihin kuuluvat hallitusta myöden.
Erityisen onnellinen meidän omien nuorten kasvusta tällä kaudella.

Kiitos TPS!

Kesä on aina kutkuttavaa aikaa kun joukkuetta kootaan ja pelaajia julkaistaan. Hattu ylös myös Uraman, Kallion sekä Suoraniemen suuntaan. Hyviä hakuja tekivät, poislukien tietysti muutama huti, mutta näitä tulee kaikille.

Kausikortti on jo ensikaudeksi taskussa, ja en malta odottaa hallille pääsyä!
 

eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pistin jo nimellä ja naamallani tämän samaisen tekstin TPS-kannattajien keskustelualueelle Facebookissa, mutta kopioidaan tännekin.

———

Se oli siinä sitten. Jos kevään teema oli "otetaan mitä saadaan", koska katsomot olivat kiinni, niin hopea on todellakin otettu. Saa olla ylpeä, kuuluukin olla ylpeä.

Ehkä kuitenkin jopa eniten tässä harmittaa fakta, ettei tätä kauden vuoristorataa saanut kokea "tavanomaisella" tavalla kanssakannattajien -- eli teidän -- kesken. Toki kausi sisältää paljon muistoja, mm. Mikkelin haltuunotot ja Petterinpellon risteyssillat, mutta samalla tuntuu jäätyä paljosta paitsi.

Olisin voinut antaa vaikka toisen munuaiseni, jos olisin saanut matkata jumalan hylkäämät Kouvolat loskapaskan keskellä ja palata Turkuun ruma tappio niskassa. Huutaa katsomossa ääneni käheäksi Viron vietyä TPS:n finaaleihin. Niitä muistoja jään tästä kaudesta kaipaamaan.

Toivottavasti päästään taas ensi kaudella tekemään niitä muistoja, koska loppupeleissä ne muistot tehdään yhdessä. Tämä kausi hopeineen antaa hyvät lähtökohdat, sille voidaan kohottaa omissa piireissämme maljat
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
KIITOS. Uskomattoman hieno kausi eikä hopea tunnu juurikaan hävityltä. Oikeastaan koskaan missään kakkossija ei ole tuntunut näin hyvältä.
 

mtallskog

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aivan upea kausi meidän joukkueelta. Kirkkainta ei saatu, mutta tämä joukkue ja sen kasvutarina jää kirkkaana muistoihin.
Kiitos Raipe ja kaikki pelaajat. TPS:n kunnia on palautettu karmean viime kauden jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi kautta.

Syksyllä mutka jälleen odottaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kiitos kaudesta, toivottavasti saadaan nauttia samalla tavalla ensi kaudella ja nimenomaan paikan päällä. Tämä joukkue olisi ansainnut keväisen Turkuhallin, niin kuin ansaitsi joukkue keväällä 2010.

Raipe joukkoineen teki upeaa työtä joukkueen kanssa ylittäen odotukset kerta toisensa jälkeen. Eniten tappiossa jäytää ajatus, että tässäkö tämä oli. Ja omalla tavallaan, olihan se. Kiitos myös Moisaselle, varmasti todella kova ammattilainen!
 
Suosikkijoukkue
TPS
Viihdetarjontaa Suomen kovimmasta lafkasta vuoden sisällä:
  • Runkosarjan loppu hiihdellään valot himmeinä kohti unohdusta Kaskisen armottoman mentaalikoutsauksen jälkeen
  • Playoffit vedetään ihan huumorina vihkoon - kierrellään maalia kuin se olisi itse tarkoitus
  • Päävalmentaja saa jatkaa kahden mahalaskun jälkeen niinkuin mitään ei ois tapahtunut
  • Analysoidaan kausi julkisen paineen jälkeen: Ei vaan pomppinu
  • Uuden kauden joukkueen kasaus vahvalla otteella
  • Annetaan Jonnelle potkut - oikeudesta pataan 100-0 - todetaan julkisesti et oikeesti me oltiin oikeassa
  • Kynnetään Kaskisen johdolla loputtomiin
  • Niittymäki vetää töpselin seinästä - ei saanut vaihtaa Kaskista Virtaseen
  • Palkataan Virtanen Kaskisen tilalle kesken Jyväskylän pelireissun
  • Virtasella sopimus Lukkoon ensi kaudeksi
  • Kallio ilmoittaa ettei aika riitä UTJksi eikä kasaamaan ensi kauden joukkuetta
  • Westerlund palkkaa Uraman UTJksi
  • Urama ilmoittaa ettei ole vastuussa joukkueen kasaamisesta vaan kasaa superurheilutiimin jonka jäsenet ilmoitellan joskus
  • Kallio kasaa ensi kauden joukkueen, neuvottelee sopimukset, hoitaa hommat
  • Westerlund palkkaa Helmisen vuoden sopimuksella valmentajaksi
  • Vahvistetaan joukkuetta Squirrelilla, Olssonilla jne jne
  • Teejii julistaa että ensi kaudella pelataan mestaruudesta
  • Kallio kertoo että vitun vaikea löytää pelaajia Tepsiin
  • Suoritetaan vitun vahvasti kausi loppuun
  • Luontaisena jatkumona Raimo vie seuraavalla kaudella muukalaiset ja junnut finaaliin :D
Iso kiitos koko organisaatiolle. Valtava harppaus eteenpäin monellakin sektorilla. Taloudellisesti valitettavasti nostetta ei koronan takia pystytty hyödyntämään kovin hyvin, mutta toivottavasti kantaa hedelmää ensi kaudelle.
 

khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Kiitos pelaajat, Raipe ja koko TPS-organisaatio. Erityisesti mieltä lämmittää omien kasvattien ja muiden nuorten pelaajien huima kehitys kauden aikana. TPS on jälleen se paikka, jossa on hyvä ottaa se viimeinen askel ratkaisurooliin miesten peleissä ja menestyvässä joukkueessa. Tämä yhdistettynä laadukkaaseen juniorityöhön on jotain, jonka varaan voi pidemmälläkin tähtäimellä rakentaa.
 

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Turha tätä viimeistä peliä on lähteä sen enempää analysoimaan. Peli oli tietyllä tavalla, kuin Tepsin kausi pienoiskoossa. Siihen mahtui kaikkea mahdollista. Välillä pelattiin erinomaista jääkiekkoa ja oli loistavia yksilösuorituksia. Sitten vastapainona tuli myös niitä virheitä ja heikkoja hetkiä. Suoritustaso ailahteli yksittäisen pelinkin sisällä. Tällä kertaa ei nyt vain riittänyt kovaa ja rutinoitunutta Lukkoa vastaan. Tepsin pelaamisessa on ollut ne moneen kertaan sanotut vahvuudet, mutta myös ne heikkoudet. Pelin jälkeen oli pettynyt ja surullinen fiilis. Vähän aikaa oli lähetyksen loppua seuratessani jotenkin tyhjä olo, mutta siinä Raipen haastattelun kohdalla alkoi mieli kirkastua ja rupesin miettimään, että kuinka hienoa tarinaa on saatu seurata kaudella 2020-2021. Raipe on ollut ihan mahtava ja koko valmennustiimi on tehnyt hyvää työtä. Raipe näytti haastattelussa kaikkensa antaneelta ja olin yllättynyt, kuinka vahvasti hänellä oli tunteet pinnassa. Raipe on legenda. Nostan käden ylös virheen merkiksi, kun epäilin Raipen mahdollisuuksia onnistua tehtävässään. Kyllä taas nousi arvostus Raipea kohtaan parin pykälää.

Vielä kauden ensimmäisissä peleissä näytti tilanne huolestuttavalta ja oli vähän pelko takapuolessa, että mitäköhän tästä nyt oikein tulee. Kuitenkin pikkuhiljaa peli lähti sujumaan paremmin ja paremmin. Parhaimmillaan oltiin monen pelin voittoputkissa ja montaa kertaa kauden aikana Tepsi ei jäänyt ilman pisteitä. Tepsi on kirjoittanut tällä kaudella hienoa tarinaa ja joukkueen esityksiä on ollut mahtava seurata. Oli paljon nuoria pelaajia, jotka kehittyivät todella paljon ja olivat loppukaudesta jo ratkaisemassa pelejä tiukoissa paikoissa, joissa voisi vähän kokeneemmallakin pelaajalla kädet ja pää jäätyä.
Joukkueen ja yksittäisten pelaajien esityksiä oli mielenkiintoista seurata. Oli hienoja kehitystarinoita ja mahtavia onnistumisia yksilötasolla. Myös joukkueena onnistuttiin ja monta kertaa käännettiin tiukat paikat omaksi eduksi. Ei ollut yksi, eikä kaksi kertaa, kun tappioasemasta noustiin rinnalle ja ohitse. Kyllä iso osa Tepsin pelaajista oli tällä kaudella onnistujia ja mm. Viro, Rafkin, Ishakov ja Pärssinen tarjosivat hienoja tarinoita kehittymisestä yksilötasolla. Kestneriä ja Pajuniemeä on tullut myös kritisoitua, mutta koska viimeksi Tepsillä on ollut samaan aikaan joukkueessa kaksi ihan oikeata maalintekijää?
Tähän voisi luetella, vaikka kuinka paljon esimerkkejä pelaajista, jotka ovat kehittyneet. Erityismaininnan huikeasta esiin tulosta voi antaa Rämölle. Ei montaakaan peliä runkosarjassa ja joutuu tiukassa paikassa tolppien väliin. Antoi joukkueelle mahdollisuuden voittaa omilla maagisilla esityksillään ja otti roolia nimenomaan positiivisella tavalla. Ei ole helppo tilanne tulla tolppien väliin tällaisessa tilanteessa ja monella muulla olisi voinut vapinaa esiintyä.

Kyllä Tepsi tarjosi tällä kaudella paljon ilonaihetta ja viihdyttäviä hetkiä. Lähtökohdat eivät olleet millään tavoin hyvät. Joukkue täysin uusiksi ja joukkueen rakentaminenkin aloitettiin pahasti myöhässä. Kukaan ei oikein uskonut kauden alkaessa, että voitaisiin pärjätä. Vaikka tappio aina kirpaiseekin ja mestaruuskin olisi ollut kiva saada, niin tämä ei todellakaan ole hävitty hopea. Tämä on ehdottomasti voitettu hopea. Tämän kauden Tepsi on hyvä esimerkki siitä, mitä joukkueurheilu ja yksilöurheilu parhaimmillaan voi tarjota. Ikimuistoisia ja hienoja tarinoita. Onnistumisia ja epäonnistumisia sekä fiiliksiä laidasta laitaan. Lähtökohdat eivät olleet kovinkaan kummoiset, mutta niin vain sitä noustiin ja kasvettiin melkein mestariksi asti. Nämä finaalit tulivat joukkueelle liian aikaisin ja siinä mielessä harmi, kun jotkut avainpelaajat lähtevät. Lukko oli yksinkertaisesti vähän liian vahva jokaisella pelin osa-alueella ja pystyi tasapainoisempiin suorituksiin. Kyllä sen huomasi, että Lukon pelaajarunko on ollut pidempään koossa ja pelitapaa on vuosikausia työstetty. Tämä sama joukkue parilla kolmella täsmävahvistuksella olisi voinut olla ensi kaudella erittäin vaikea voitettava kenelle tahansa. Kyllä me voidaan olla Raipesta, Legioonasta ja Tepsistä ylpeitä. Nyt voi olla sopivalla tavalla rinta rottingilla, mitä tulee Tepsiin. Hieno seura, joka on palannut sinne, minne kuuluukin. Kyllä seura ja me kannattajat voimme olla ylpeitä tästä kaudesta ja hieno saavutus tämäkin on. Hetken aikaa oli pettynyt fiilis, mutta en enää viitsi olla pettynyt. Mieluummin olen iloinen tästä saavutuksesta, koska syytä on olla. Jos Tepsin vaikeina vuosina on joskus miettinyt, että miksi minä kannatan Tepsiä, mutta enää ei tarvitse miettiä. Tepsi on oikealla tiellä ja tulevaisuus näyttää hyvältä ja lupaavalta.

Hieno kausi, paljon eteenpäin menossa olevia pelaajia ja hienoja suorituksia. Tepsi tarjosi hyvää viihdettä alusta loppuun asti. Pelattiin yleisöystävällistä jääkiekkoa, jota oli mukava katsoa. Kaikenlaista sattui ja tapahtui, mutta oltiin sitkeitä, jatkettiin työntekoa ja taisteltiin loppuun asti. Tämä oli hieno kasvutarina sekä joukkueelta että yksittäisiltä pelaajilta. Raipe sanoi haastattelussa minusta hyvin, että tämä joukkue ei hävinnyt viimeistä peliä. Se ei vain onnistunut voittamaan. Tepsillä oli finaaleissa omat hetkensä ja kun Tepsi viimeisessä finaalissa tuli tasoihin, niin ajattelin, että tässä on mahdollista kääntää vielä koko ottelusarja. Nyt ei vaan riittänyt, mutta pojat pelas hyvin. Kyllä tämä kausi ja tämä legioona jää ehdottomasti mieleen. On tullut koettua paljon unohtumattomia hetkiä.

Henkiökohtaisestikin voin sanoa, että Tepsin tämän kauden esitykset ovat merkinneet minulle tosi paljon ja tarjonneet niitä harvoja ilonaiheita viimeisen vuoden aikana. Ei ole elämäni ollut koskaan helppoa ja sitten tuli vielä tämä koronaepidemia, joka aiheuttaa omat haasteensa, mitä tulee vapaa-ajanviettoon yms. Töitäkin teen kotoa käsin, joten ei ole työyhteisökään samalla tavalla läsnä, kuin ennen koronaa. Tepsi on ollut näitä minun yksinäisen ja surkean elämäni harvoja ilonaiheita ja tarjonnut paljon mukavia hetkiä, jolloin on saanut ajatukset pois kaikesta paskasta, mitä elämääni liittyy. Tepsi on ollut todella tärkeä asia elämässäni ja tuonut valoa siihen. Tepsin edesottamuksia on ollut mukava seurata ja seura merkitsee minulle todella paljon. Koko seura on tehnyt upeaa työtä ja seura voi olla todellakin ylpeä tästä kaudesta. Tepsi tarjosi seurayhteisölle hunajaa isolla kauhalla.


KIITOS TEPSI tästä mahtavasta ja upeasta kaudesta! Pelaajat ja valmentajat voivat olla ylpeitä tästä saavutuksesta, vaikka ei se varmasti tällä hetkellä tunnu siltä. Tätä kautta on on ollut ilo seurata ja kausi on tuonut paljon positiivista muuten synkkään elämään.
 
Viimeksi muokattu:

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Kiitos TPS mahtavasta kaudesta joka jäi valitettavasti kruunua vaille, mutta odotuksiin nähden aivan uskomattoman hieno kausi oli.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös