Major Julli kirjoitti:
Tässähän se on tiivistettynä. Suomi saa hopeaa jostain höpöhöpö-kisoista kiitos maalivahdin ja täällä ollaan patsasta pystyttämässä. Rigged.
Sinäkin olet kuitenkin viettämässä lauantai-iltaasi Jatkoajan höpöhöpö-kisojen alueella ja kommentoimassa höpöhöpö-ketjussa asiaa. On se erikoista, että täysin merkityksetön höpöhöpö-kamppailu jaksaa sen verran kuitenkin kiinnostaa, että siihen käytät aikaasi. Kannattaisi ennemmin keksiä viikonlopuksi jotain parempaa tekemistä - vai onko niin, ettei sellaista löydy?
Vai olivatko sympatiat kenties Venäjän puolella?
Omalta osaltani hatunnosto Erkka Westerlundille. Miestä olen kritisoinut erinäisistä asioista (ja omasta mielestäni usein syystäkin, tosin kotisohvalta on helppo valmentaa ja moittia, kun ei kaikkia asioita tiedä). Miehen kyky rakentaa altavastaajajoukkueesta tunnetilan kautta voittaja on kuitenkin kiitettävä. Huomenna on mahdollisuus nousta jälleen altavastaajan roolista ja ottaa se kultainen mitali. Tuli sitä tai ei, niin Kolmen arvokisan mittainen mitaliputki maajoukkueen peräsimessä on kunnioitettava saavutus, varsinkin kun nykyisellä joukkueella on ollut "paska puolustus, huono pelikirja, väärät pelaajat, huonot ketjut, maalivahtilottoa, saamaton hyökkäyskalusto sekä surkean epävarma henkinen valmius", niin kuin JA-ketjuissakin on usein kiteytetty.
Fakta kuitenkin on, että mitalit muistetaan - ei kukaan muista tulevina vuosina, sattuiko mitaleihin päättyneissä turnauksissa virheitä joissain merkityksettömissä alkupeleissä. Sellainen lähtökohta, että joka suorituksen on oltava aina täydellinen ja joka pelaajan oltava maailman parhaimmistoa koko ajan, on harhainen lähtökohta. Yliampuvan katkera, negatiivinen ja mihinkään tyytymätön valitus on muutenkin elämässä turhaa ja haitallista, oli kyse mistä elämänalueesta tahansa.
Aina voi moittia, se on helpointa maailmassa - mutta on paljon vaikeampaa kehua, antaa tunnustusta ja jopa myöntää omat virhearviot. Rakentava kritiikki, joka ottaa huomioon lähtökohdat ja ennakko-odotukset, on aivan eri asia kuin jatkuva valitus jopa odottamattomien voittopelien jälkeen. Toki Suomen pelissäkin oli tänään "parannettavaa", mutta numerot taululla ratkaisevat. Ei minua paljoakaan lohduttaisi, jos Suomi olisi pelannut esteettisesti miellyttävämpää ja taidokkaampaa kiekkoa ja hävinnyt.