Vuosi 1989 oli melkoisen historiallinen vuosi kaikkiaan myös kansainvälisessä jääkiekossakin. Sarjoja oli neljä A:sta D:en, mutta kolmessa pääsarjassa eli A:ssa, B:ssä ja C:ssä pelattiin kuitenkin sitä kuuluisaa huippuluokan jääkiekkoa josta kumminkin vain A:ssa ja tietyin ehdoin myös B:ssä pelattiin normaaliluokan jääkiekkoa.
Joka tapauksessa suomalaisille vuosi 1989 oli ainakin jääkiekon kannalta se ensimmäinen vuosi etenkin aikuisten puolella jolloin todella ensimmäistä kertaa Leijonilla tuntui olevan kaikkien luottamus ja ennen kaikkea se oma pelillinen itseluottamus oli ensimmäistä kertaa todella verrattavissa nykypäiväiseen huippuilmiöön jääkiekossa.
Tosin vaikka itseluottamus olikin korkealla ja peliotteet myös tiettyyn rajaan asti niin silti ehkä liiankin korkealle Calgaryn hopean takia asetetut tavoitteet eivät täyttyneet ja osin tämän vuoden MM-kisojen jälkeen palattiin ehkäpä viimeistä kertaa sille vähän perinteisemmälle ja vähemmän odotuksia tuoneelle linjalle. Mikä tavallaan oli hyvä juttu ja tavallaan sitten taas ei. Etenkin kun uutena asiana toki oli se vihdoin ja viimein saavutettu parempi mitalikin ja kansa olisi halunnut uudestaan hopeaa, vähintään pronssia tai nelospaikan tai sitten jopa jo kultaakin ensi kertaa vakavissaan.
En tiedä varmasti, että sopiiko tämä toikki tänne maajoukkuepuolelle mutta arvelin sen kuitenkin tähän laittaa. Osin noita alempien maiden tasapainoa B-sarjan osalta vuosimallia 1989 kävin jo Jääkarhujen toikissa läpi, mutta tuolloin tosin vain Norjan näkökulmasta käsin. Pitänee vielä ehkä laittaa joitakin juttuja B ja C-sarjan maistakin tuonna vuonna. Etenkin kuin joillakin mailla oli varsin kehityskelpoisia pelaajia ja ennakkoasetelmat niin sarjanousijoista/mestareista aina varsinaiseen maailmanmestariin asti olivat mielenkiintoiset.
Joka tapauksessa suomalaisille vuosi 1989 oli ainakin jääkiekon kannalta se ensimmäinen vuosi etenkin aikuisten puolella jolloin todella ensimmäistä kertaa Leijonilla tuntui olevan kaikkien luottamus ja ennen kaikkea se oma pelillinen itseluottamus oli ensimmäistä kertaa todella verrattavissa nykypäiväiseen huippuilmiöön jääkiekossa.
Tosin vaikka itseluottamus olikin korkealla ja peliotteet myös tiettyyn rajaan asti niin silti ehkä liiankin korkealle Calgaryn hopean takia asetetut tavoitteet eivät täyttyneet ja osin tämän vuoden MM-kisojen jälkeen palattiin ehkäpä viimeistä kertaa sille vähän perinteisemmälle ja vähemmän odotuksia tuoneelle linjalle. Mikä tavallaan oli hyvä juttu ja tavallaan sitten taas ei. Etenkin kun uutena asiana toki oli se vihdoin ja viimein saavutettu parempi mitalikin ja kansa olisi halunnut uudestaan hopeaa, vähintään pronssia tai nelospaikan tai sitten jopa jo kultaakin ensi kertaa vakavissaan.
En tiedä varmasti, että sopiiko tämä toikki tänne maajoukkuepuolelle mutta arvelin sen kuitenkin tähän laittaa. Osin noita alempien maiden tasapainoa B-sarjan osalta vuosimallia 1989 kävin jo Jääkarhujen toikissa läpi, mutta tuolloin tosin vain Norjan näkökulmasta käsin. Pitänee vielä ehkä laittaa joitakin juttuja B ja C-sarjan maistakin tuonna vuonna. Etenkin kuin joillakin mailla oli varsin kehityskelpoisia pelaajia ja ennakkoasetelmat niin sarjanousijoista/mestareista aina varsinaiseen maailmanmestariin asti olivat mielenkiintoiset.