Kiekko-Espoon yleisömäärät

  • 461 171
  • 3 211

Raitakalsari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo | Boston Bruins
Ja sitähän voisi muuten markkinoida myös 1998 teemalla;

– runkosarjan päätöskierroksella 1998 kohdattiin runkosarjan voittanut TPS Turussa
– samalla kaudella playoffeissa turkulaiset laulukuoroon voitoin 3–1 ja ensimmäistä kertaa SM-liigan välieriin
Hienoja aikoja. Taisi olla ensimmäinen kerta kun runkkarin 8. tiputti ykkösen. Oli aika kova meininki myös katsomossa tuolloin ja mediassa Espoo sai hyvin sympatiaa.

Iltalehden kuvituskuvan muistan aina ennen ottelusarjan ratkaisevaa peliä, siinä oli joku pommi ja kuvatekstinä ’Lanka palaa’. Pienen taistelua isoa vastaan sympatiseerasi moni.

1998 TPS:n tiputus:

Viimeksi muokattu:

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kyllähän pudotuspelien pitääkin olla runkosarjapelejä arvokkaampia, ovathan ne sitä kokemuksena ja merkitykseltäänkin. Mielestäni alle 20 euroa pudotuspelistä, olkoon kuinka kannattajahintainen on todella vähän ja seuran, joka tulee tekemään ison tappion tästä kaudesta olisi syytä miettiä noi todella tarkasti. Sen myös tietää, että baarissa matsia katsovat, ostavat noita halvimpia piljettejä ja sitten hengaavat kuka missäkin. Mitään "kannattajavastinetta" heiltä ei ole tulossa. Sekin pitää noissa jotenkin laskea mukaan.

Mutta niin tai näin, oma toive olisi, että pudotuspeleissä kävisi enemmän väkeä kuin runkosarjapeleissä. Näinhän ei ole liigassa historiallisesti ollut, joten mielenkiintoista nähdä.
 
Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна

Mutta siinä on kuitenkin se mutta, että jos ei päätyyn asti mennä, niin käyttämättä jäänyt osuus hyvitetään VAIN ensi kauden kausarin ostossa. Tällä saadaan varmistettua tulevien kausarin ostoja (ensi kauden hinnalla).
 
lartama24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova - Stenhård / Kerho
Vaikkei tässä kannattajana pidäkään pennejä laskeskella tuon PO-kausarin osalta, olisi ollut ihan asiallista kertoa tuossa sähköpostiviestissä jotain siitä hyvitysmallista ensi kauden osalta. Eikös niin että parhaassa tapauksessa* play-offeja pelataan kotona 3+3+3 peliä, mikäli ekalle kierrokselle napataan kotietu ja kaikki sarjat vedetään 5 (eka kierros) tai 7 pelillä (semit ja finaalit) läpi?

Eli onkohan ideana se, että ensi kauden kausikortista hyvitetään laskennallisesti tuosta 9 ottelun skenaariosta kotona pelaamatta jääneet pelit?

*) Nooh, paras tapaus olisi tietty voittaa kaikki sarjat suoraan 3 tai 4:ssä pelissä!
 
thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin

No sen verran tuohon että kyllähän niitä 4 kerrosta pelataan.

1. kierros, puolivälierät, välierät ja finaalit.

Ja 12 peliä tuohon luvattiin sisältyvän.
 
k-espoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo/Blues
No sen verran tuohon että kyllähän niitä 4 kerrosta pelataan.

1. kierros, puolivälierät, välierät ja finaalit.

Ja 12 peliä tuohon luvattiin sisältyvän.
Ja vielä vähän tarkennetaan, niin 1.kierroksella pelataan paras viidestä, loput paras seitsemästä.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
14 kotiottelua on maksimi. Se tosin edellyttäisi sitä, että runkosarjan kärkinelikosta vähintään kolmen tie katkeaa puolivälieriin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös