Joskus vuonna keppi ja kivi oma matkani espoolaisen edustuskiekon bandwagonissa alkoi niin, että vaimoni kantoi kottiin 4 lippua Bluesin peliin yläkatsomoon. Liput oli ostanut vaimon työnantaja työntekijöilleen, joita siellä arvottiin viikottain 4 lipun nipuissa. Ekalla kerralla lähdin pitkin hampain lasten ja lasten isoisän (joka oli seuraamassa Kiekko-Espoon liigaan nousua Nordiksella), joka oli innoissaan, pienet lapset lähinnä uteliaita. No, suhteellisen pian tuli toinen arvontavoitto. Ja sen reissun toisessa erässä tapahtui jotain, joka vei. Sen jälkeen satunnaisia käyntejä, muutama vuosi fanikausarilla. Kiekko-Espoon uuden alun jälkeen kaikki kotipelit nähtynä. Isä mainitsi jossain vaiheessa sivulauseessa, että olisi kiva nähdä vielä Kiekko-Espoon nousu liigaan. Tämän jälkeen isänpäivä- ja joululahjat jätetty ostamatta. Maksan hänellekin kausarit ja kuskaan kotipeleihin. Lisäksi pitää olla toki yksi ylimääräinen kausaripaikka, jos joku tuttu haluaisi tulla messiin. Asioita voi lähestyä monella tavalla. Isä nyt 82, minä 61, ja lapset 27 ja 24.