Mainos

Kiekko-Espoon talousseuranta

  • 1 360 606
  • 5 893

Enslaved

Jäsen
Kyllä tuolla revohkalla kaiken järjen mukaan pitäisi tulosta syntyä.

Läpi kesän on töitä paiskittu. Sellaisen käsityksen sain, mutta hiljaista ollut uusien yhteistyösopimusten suhteen ainakin tuossa aiemmin kesällä. Tietysti esim. heinäkuussa on vaikea saada yhteistyökumppaneita kiinni/lisää, koska niin moni silloin lomailee. Yritetty on ainakin, mutta hyvä yritys ei taida riittää. Tulosta on synnyttävä, jos tilanne on niin heikko kuin on täälläkin annettu ymmärtää.

Hieman kyllä huolestuttaa tämä seuran talouden tilanne. Itsekään ei voi auttaa kausarin muodossa, koska yhteenkään peliin ei pääse ilman asioiden järjestelyjä. Muumata irtolippu peleihin sitten vaikka väkisin.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Viime kaudella kuulin eräältä Bluesia sponsoroivan yrityksen edustajalta että Blues ei saisi mitään Barona-areena oheismyynnin tuloista ja että myös aitioista saadut vuokrarahat menis Jussin eiku Baronan-arenan taskuun.

Tämä ei pidä paikkaansa ainakaan oheismyynnin osalta. Luotto omaan lähteeseen on tässä tapauksessa erittäin suuri.

Samalta tahola olen kuullut että viime kauden synkiin lukuihin vaikuttaa myös se että kun uudet omistajat saivat Bluesin haltuun niin melkeen kaikki yhteystösopparit oli loppuneet kyseiseen kevääseen ja homma joudutiin aloittamaan tyhjästä ja uusia sponsoreita joduttiin hakemaan tuli perseen alla.

Tämän olen minäkin kuullut, lisäksi suhteet ainakin osaan yhteistyökumppaneista olivat korkeintaan tyydyttävällä tasolla. Se ei kuitenkaan poista sitä että tulevalle kaudelle on ollut käytännössä vuosi aikaa haalia niitä uusia sponsoreita nykyisten lisäksi. Joo, ei varmaan ole helpoin mahdollinen taloudellinen aika niitä hankkia mutta kyllä niitä nyt sieltä täältä pitää pystyä hankkimaan. En osta sitä että kaikki yritykset vetävät liinat kiinni vaan koska taloudessa menee heikommin.
 
En osta sitä että kaikki yritykset vetävät liinat kiinni vaan koska taloudessa menee heikommin.
Eikä pidäkään ostaa. Jokaisen yrityksen toimari ei voi olla Jussi Salonoja joka vaan yhtäkkiä lopettaa mainostamisen ja markkinoinnin. Viimeiset viestit ovat hyvin avanneet Blues-halli-kuviota, eikä yhtään yllätä että ehdot ovat "huonot" jos Salonoja on päässyt suurinpiirtein sanelemaan mitä sinne laitetaan.

Fakta on se että myyntitiimi on onnistunut korkeintaan välttävästi, nyt alkaa tosin uusi lukukausi ja arvosanaa on pakko nostaa jos haluaa jatkaa samassa koulussa.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ramusta saatiin se 600.000, jolla varmasti katettiin pariksi kuukaudeksi Vesce, Dravecky, Lee, Ståhlhammar ja ylikin täytyi jäädä.

Nuo neljä eivät ole mitenkään voineet saada yhteensä yli 200K + sivukulut palkkoina kahdesta kuukaudesta.

Toiseksi, kukaan ei laadi kauden budjettia siten, että omilla ollaan, jos voitetaan mestaruus / päästään poffeissa välieriin.

Jotkut tekevät. Blues? Ei varmasti jos toimistolla on kukaan hereillä. Säälit oli mahdollisesti budjetissa.

Mistä vitusta toi voi kiikastaa ellei hallille makseta ihan riistovuokraa?

Tapiolan Monitoimiareena Oy (oletan että sama kuin Inoasta löytyvä Barona Areena Oy) teki 2.8M liikevaihdolla 100K hyvää tilikaudella 2012.

http://www.finder.fi/Messupalveluja,%20n%C3%A4yttelypalveluja/Barona%20Areena/ESPOO/taloustiedot/179223

Vaikea kuvitella että Blues ei ole suurin vuokramaksaja. Kuinka paljon? Hyvä kysymys. Pitääkö tässä lähteä PRH:n kaivelemaan tilinpäätöksiä?

Jos heitän kolme veikkausta niin luulen että ainakin joku osuu, parhaimmassa tapauksessa totuutta on kaikissa kolmessa:

- huono ka-hinta/per lippu eli lippuja annetaan liikaa ilmaiseksi ja/tai sitten hinnat ovat liian halpoja
- yhteistyösopimusten vähäinen rahallinen arvo
- suhteessa tuloihin liian korkea pelaajabudjetti

Kohta 1. Varmasti mahdollista, jopa todennäköistä. Mutta vaikuttaa vain tulopuoleen, ei menoihin.

Kohta 2. En suostu tähän vieläkään uskomaan, pitäisin suhteellisen varmana että sponssitulot vähintäään HPK-Saipa-Ässät tasoa.

Kohta 3. Heh, olisi jättiyllätys jos tämä ei olisi fakta, historian varjossa.

Pahaa pelkään, että kahden vuoden päästä Espoossa ei ole edes liigajoukkuetta. Ellei joku sheikki kyllästy futisjoukkueiden osteluun ja päätä napata tappiota tekevän espoolaisrääpäleen pois kuljeksimasta.

Teoriassa mahdollista mutta epätodennäköistä. Jos tämä olisi oikeasti tilanne niin halliyhtiö joutuisi joustamaan ensiksi.

Viime kaudella kuulin eräältä Bluesia sponsoroivan yrityksen edustajalta että Blues ei saisi mitään Barona-areena oheismyynnin tuloista ja että myös aitioista saadut vuokrarahat menis Jussin eiku Baronan-arenan taskuun. Tää on osa sitä diiliä että Salonoja antoi Bluesin periaateessa ilmateeksi uusille omistajille ja saa fygynsä tätä kautta

En usko tähän, ainakaan kokonaan. En usko että kukaan olisi suostunut ostamaan Bluesia ilman ainakin osaa hallituloja.

Samalta tahola olen kuullut että viime kauden synkiin lukuihin vaikuttaa myös se että kun uudet omistajat saivat Bluesin haltuun niin melkeen kaikki yhteystösopparit oli loppuneet kyseiseen kevääseen ja homma joudutiin aloittamaan tyhjästä ja uusia sponsoreita joduttiin hakemaan tuli perseen alla.

Täysin mahdollista periaatteessa.

Mutta kattelin tota Bluesin toimiston heniklökunnan määrää ja sinne on kyllä tullu myyntipuolelle uusia ihmisä aika paljonkin. On Marketing Director, Sales Director, Corporate Sales, Sales Executive, 2x Sales, Ticket Sales ja Marketing Assistant eli ainakin myynin puolella toivottavasti jotain tapahtuu että näidenkin ihmisten palkat saadaan kuitattua.

Kuulostaa jotenkin tutulta. Markkinointijohtaja, myyntijohtaja, "sales executive" (också en myyntijohtaja på finska, men det låter mycket bättre än "myyntireiska") eli myyjä isommalla palkalla ja paremmalla tittelillä, 2 kpl normi myyntireiskoja, "lippumyyjä" (ilmeisesti kaikki muut myyntiorganisaatiossa myy jotain muuta?) ja assari. Onkohan tässä taas pikkasen liikaa titteleitä ja organisaatiota taas jälleen kerran? Tulee taas mieleen a) 2000-luvun alku ja organisaatioon palkattu Vehon autokauppias-myyntijohtaja jolla meni noin nanosekunti ennnekuin sukset oli ristissä Chrisun kanssa ja b) Corolla-kauppias joka muutama vuosi sitten palkattiin myyntijohtajaksi.

Miten olis Blues, jos olisi vaikka pelkkä pätevä myynti/markkinointijohtaja ja hänellä muutama noheva tuloshakuinen myyntihemmo ja assari hoitamassa myyntiä?

Sama koskee muuta organisaatiota, ei Bluesin kokoisessa putiikissa tarvita montaa johtajaa. Toimari, myynti/markkinointijohtaja, lätkäoperaatioiden johtaja, that's it.

Osakkaille järjestetyssä tiedotustilaisuudessa on kerrottu, että tulovirta yhteistyökumppaneilta ylitti reilusti budjetoidun. Budjetoitiinko alunperin inhorealistisesti vai toimiko myynti erinomaisesti - en tiedä?

Mielenkiintoista. Joko kyseessä on ns. myyntihehkutus osakkaille (jotka viinihuuruissa ei tajua/halua kysellä enempää), budjetointi oli tarkoituksella vedetty alakanttiin tai sitten oikeasti oltiin hyvällä mallilla sponssituloissa. Inhorealistisena Espoo-fanina epäilen kahta ensimmäistä vaihtoehtoa, olisin helvetin iloinen jos olen väärässä.

Fakta on kuitenkin se että Espoossa sponssitulot *PITÄÄ* olla liigan top5, no excuses.

Kyllä tuolla revohkalla kaiken järjen mukaan pitäisi tulosta syntyä.

Niin, pitäisi kun katsoo pelkkää myyjien lukumäärää.

Shades of Blues, tuo espoolaisille lätkäfaneille suunnattu pehmopornomainen teos Espoolaisen lätkäskenen ikuisesta taloudellisesta happy endingistä Bora Boran valkoisilla hiekkarannoilla Jessica Alban kanssa päätyy taas Anttilan alelaariin kun jälleen kerran todellisuus herättää meidät Tarja Halosen vierestä Hakaniemen laiturilta ilman rahaa seutulippuun.

mutta pk-seudulla on myös paljon firmoja, jotka ovat valmiita hyviin sponssidiileihin, mutta eivät esim. halua/pysty tässä tapauksessa siirtymään HIFKin kelkkaan. Näitä samoja firmoja ei välttämättä kiinnosta mainostaa kalliilla Venäjän liigassa ja sieltä voisi hyvällä myyntityöllä olla saatavissa diilejä myös Espooseen.

Bluesin pitäisi keskittyä ensisijaisesti niihin firmoihin joiden pääkonttori on Espoossa. Helsingistä on todella vaikeata kaivaa firmoja jotka jostain syystä valitsisivat Bluesin muusta syystä kuin halvempien hintojen. Toki näitäkään ei pidä unohtaa mutta kun lähtökohta pitää olla kotikunnassa.

En yritä väittää että homma olisi helppo, jos olisi niin diilit olisi taskussa, mutta effortin pitäisi olla Espoossa. Firmoja riittää aivan varmasti.

Kysymys on Espoolaisen identiteetin framille nostamisesta.

Seuraavan parin vuoden aikana tapahtuu poikkeuksellisen paljon seuran tulevaisuuden kannalta merkittäviä asioita: a) metro tulee hallin viereen, b) Jokerit poistuu liigasta ja hyvinntodennäköisesti c) talous kääntyy ennätystaantuman jälkeen nousuun. Noi jutut on pakko hyödyntää ja vakiinnuttaa Blues pk-seudun Toiseksi Seuraksi, HIFKin moderniksi paikallisvastustajaksi. Jokerit teki oman (tai Hjalliksen) valintansa, eivätkä ole jatkossa enää samoilla markkinoilla.

Metro = loistava.

Jokerien siirtyminen KHL:ään = uhka ja mahdollisuus

Taloudellinen nousu = hyvä kaikille

Mutta lopulta vain oma duuni ratkaisee.

Tämän olen minäkin kuullut, lisäksi suhteet ainakin osaan yhteistyökumppaneista olivat korkeintaan tyydyttävällä tasolla

Jos (ja uskon sinua eli kun) näin on, niin myyntijohdon (=myyntijohtajan) pitäisi nöyrästi kontata yhteistyökumppanien edessä pyytäen uutta mahdollisuutta.

Se ei kuitenkaan poista sitä että tulevalle kaudelle on ollut käytännössä vuosi aikaa haalia niitä uusia sponsoreita nykyisten lisäksi. Joo, ei varmaan ole helpoin mahdollinen taloudellinen aika niitä hankkia mutta kyllä niitä nyt sieltä täältä pitää pystyä hankkimaan. En osta sitä että kaikki yritykset vetävät liinat kiinni vaan koska taloudessa menee heikommin.

Jep. No excuses. Omasta duunista kiinni. Suhdanteita voi syyttää vain tiettyyn rajaan asti, sponsorit ovat urheilussa itsekkäistä syistä eli ts. sponsorointi tarjoaa hyötyjä liiketoiminnalle.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Täällä on ollut puhetta monesta asiasta ja tässä pari otetta materiaalista jota jaettiin osakeannista kiinnostuneille.
  • Aiesopimuksessa sovittu Tapiolan Monitoimiarenan vuokrien kohtuullistamisesta - kokonaissäästö noin 175 000 euroa/vuosi
  • Lisäksi sovittu mainospaikkojen myyntioikeudesta rakennettavaan harjoitushalliin ja provisiosta ravintolamyyntiä koskien (arvo yhteensä noin 150 000 euroa/vuosi)
  • Liikevaihto 2010-2011 4,22 milj.
  • Kuluennuste 2011-2012: 4,82 milj.
    [*]Kauden 10-11 lukuja
  • 3. pienin liikevaihto
  • Huonoin taloudellinen tulos
  • 3. pienin liikevaihto / katsojakeskiarvo
  • 3. matalimmat tulot yhteistyösopimuksista
  • 5. suurin pelaajabudjetti
  • 3. matalin hallin käyttöaste (matalampi vain Jokereilla ja TPS:llä
  • -> suurhallit)
    ...
  • Liiketoimintakaupan toteuttamisen jälkeen (1.5 alkaen) ei tappiota loppukaudesta
  • Seuraava kaudella mahdollista saavuttaa nollatulos (kohtuullinen pelaajabudjetti 2,2 mEur + neuvotellut säästöt)
  • Saaminen voitolliseksi vaatii jo neuvoteltujen säästöjen lisäksi muita toimenpiteitä
  • Haasteena yleisön ja yhteistyökumppanien luottamuksen saaminen takaisin toimintaan (lähes kaikki yhteistyösopimukset katkolla kauden päättyessä)
  • Yleinen talouden epävarmuus hidastaa uusien sponsorien hankkimista
  • Yhteistyösopimusten arvo suhteessa kaupungin kokoon erittäin vaatimaton
  • Yhteistyösopimusten keskiarvo yli 150 000 asukkaan kaupungeissa (poislukien Espoo): 3,2 miljoonaa euroa (Blues 1,9 miljoonaa euroa)
    [*]Lipputulot 2010-2011
  • 1,5 miljoonaa euroa
  • Irtolipun keskihinta 11,77
  • Katsojakeskiarvo 4357 (5715 playoff)
    [*]Lipputulot 2009-2010
  • 1,3 miljoonaa euroa
  • Irtolipun keskihinta 12,35
  • Katsojakeskiarvo 4372 (4428 playoff)

Ei mulla muuta.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Erityisen haastava on yhtälö siinä, että samaan aikaan pitäisi saada aikaan säästöjä ja menestystä. Espoossa ei ole kiekkokulttuuri ja paikallisuuden tukeminen niin pitkällä (mitä se on ehkä jossakin maakunnissa) että yritykset sijoittaisivat seuraan ja yleisö tukisi sitä silkasta velvollisuudentunteesta. Seuran tulee näkyä ihmisten arjessa ja joukkueen pitää olla kilpailukykyinen ja menestyvä, ainakin omata menestyspotentiaalia. Viime kauden urheilullinen floppaus on vielä siedettävissä, koska kaukalon ulkopuolella mentiin eteenpäin niin monessa asiassa. Mutta tällä kaudella pitää nähdä Espoossa myös play off-kiekkoa.
 
Viimeksi muokattu:

Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Vau, muutamassa edellisessä viestissä oli mahtavasti asiaa. Tältä pohjalta huono menojen ja tulojen suhde johtuu nähdäkseni pääasiassa 1) siitä ettei ole rahakkaita yhteistyökumppaneita ja 2) siitä että on satsattu voimakkaasti myyntiin, jotta saataisiin rahakkaita yhteistyökumppaneita.

Jos homma toimii niin kuin on toivottu, niin 1) fyrkkaa tulee tulevaisuudessa enemmän yhteistyökumppaneilta ja 2) myyjiä tarvitaan vähemmän, koska sopimusten uusiminen on pienempi vaiva kuin uusien yhteistyökumppaneiden metsästäminen.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Kuulostaa jotenkin tutulta. Markkinointijohtaja, myyntijohtaja, "sales executive" (också en myyntijohtaja på finska, men det låter mycket bättre än "myyntireiska") eli myyjä isommalla palkalla ja paremmalla tittelillä, 2 kpl normi myyntireiskoja, "lippumyyjä" (ilmeisesti kaikki muut myyntiorganisaatiossa myy jotain muuta?) ja assari. Onkohan tässä taas pikkasen liikaa titteleitä ja organisaatiota taas jälleen kerran?
En tunne media-alaa erityisen hyvin mutta mulle on sieltä jäänyt mielikuva että kaikki ovat aina jotain Directoreita tai Executiveja. En tiedä onko Bluesin myyntiorganisaatiossa havaittavissa vastaavaa logiikkaa kun en muutenkaan tiedä miten nuo myyjien toimenkuvat Bluesin tapauksessa eroavat toisistaan. Oudoltahan tuo kuulostaa, ei tuon kokoinen organisaatio tarvitse kuin yhden myyntipäällikön/-johtajan ja sitten myyjiä/asiakasvastaavia.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tulee halvemmaksi antaa joku "hieno" titteli kuin maksaa esim. 300 euroa enemmän palkkaa per kk. En tosin tiedä onko se mitä tässä tapauksessa on käynyt.
 

thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Tappio oli sitten miljoona euroa IL:n mukaan. Paljon pitää parantaa tälle kaudelle että päästään nollaan.

Sent from my RM-821_eu_finland_207 using Board Express
 
Tappio oli sitten miljoona euroa IL:n mukaan. Paljon pitää parantaa tälle kaudelle että päästään nollaan.

Sent from my RM-821_eu_finland_207 using Board Express

Otetaanpa oikein talteen. Tappio onkin siis pökerryttävän suuri:

Iltalehti 26.8.2013 kirjoitti:
Blues teki miljoonatappion!

Maanantai 26.8.2013 klo 19.30

Espoon Bluesin viime kauden taloudellinen tulos on yli miljoonan euron tappio.

Bluesin viime kausi oli tuskainen. (TUOMO TENHUNEN / NPI)

Jääkiekko Espoo Oy:n hallituksen puheenjohtaja Martin Saarikangas vahvistaa tiedon Iltalehdelle.

- Julkaisemme tuloksen muutaman viikon kuluttua, mutta se on noin miljoonan euron tappio - tai vähän yli, Saarikangas sanoo.

Jääkiekko Espoo Oy oli ostanut Bluesin Jussi Salonojan omistamalta Blues Hockey Oy:ltä keväällä 2012.

- Tappio johtuu siitä, että pääsimme aloittamaan myynnin ja markkinoinnin vasta toukokuussa. Jäimme yrityskumppanien hankkimisessa jälkeen, samoin kausikorttien myynnissä.

Espoolaisten kaukalossa hyvin alkanut viime kausi päättyi historiallisen huonoon 12. sijaan, mikä Saarikankaan mukaan aiheutti 500 000 euron menetyksen tuloihin.

- Se oli katastrofi.

Taloudellista tulosta ei pelastanut edes parhaan pelaajan Teemu Ramstedtin myyminen KHL:ään noin 600 000 eurolla. Bluesin hallitus antoi kauden jälkeen potkut toimitusjohtaja Petri Pusalle, jonka paikan otti hallituksen jäsen Mika Rautio.

"Kassa ei ole tyhjä"

Mediassa on jo spekuloitu, että Blues ei olisi onnistunut maksamaan kaikkia laskujaan.

- Kassa ei ole kertaakaan ollut tyhjä. Kaikki on hoidettu, Saarikangas vakuuttaa.

Ensi kaudella Bluesin liikevaihto kasvaa 5,2 miljoonaan euroon. Saarikangas on tulevaisuuden suhteen optimistinen.

- Olemme jo nyt reilusti edellä budjettiamme. Uskon, että tulevalla kaudella pääsemme lähelle nollaa - tai teemme korkeintaan pienen tappion.

SASHA HUTTUNEN
sasha.huttunen@ilmedia.fi
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
No just. Eli Ramulla paikattiin pleijareista ulosjäänti mutta silti pamautettiin milli tappiota? Huhhuh.

Liikevaihto 5.2M? Okay.

Saipa teki toissakaudella 3.9M liikevaihtoa ja sillä 144K voittoa. Siinä vähän maalitaulua Bluesille.
 

ippe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
[*]Lipputulot 2010-2011
[*]1,5 miljoonaa euroa
[*]Irtolipun keskihinta 11,77
[*]Katsojakeskiarvo 4357 (5715 playoff)

Tuossa syy miljoonan tappioon! Lippujen keskihinta ei todellakaan saa olla lähellä kympin luokkaa, useimmilla muilla joukkueilla keskihinta on 20 euron tietämillä. Mutta tähän liittyy hassu yksityiskohta Bluesin kotisivuilla. Mun piti mennä katsomaan onko siellä mitään lippuluokkaa edes lähellä tota hintaa myynnissä (mikä tarkoittaisi että ilmaislippuja jaettaisiin enemmän kuin mitä saadaan myytyä), mutta eihän siellä ole lippuhintoja edes esillä! Ajattelin että no mä en vaan huomaa sitä, alkaahan liiga 3 viikon päästä, tokihan nyt lippumyynti on aloitettu, mutta 10 minuutin tarkkaavainen etsiskely oli tulokseton, Bluesilla ei ole lippuja myynnissä Liiga-avaukseen! Kausikortteja on tarjolla, mutta ei yksittäisiä lippuja.

Ilmaislippujen jakaminen on silloin tällöin tehtynä hyväkin markkinointikikka, joka ilmaiseksi käynyt voi ensi kerralla tulla maksaen sisään. Mutta jatkuvasti jaettuna ihmiset tottuvat siihen että turha sinne on maksaa kun ilmaiseksikin pääsee. Jos noi The Nikkarin pistämät luvut pitävät paikkansa, taitaa Blues olla ainoa liigaseura jolla yhteistyösopimuksista tulee enemmän rahaa kuin lippuluukulta. Pääsyliput on mun tietääkseni kaikilla muilla seuroilla se suurin rahanlähde. Tosin, tuossa Bluesin 1.9 miljoonassa taitaa olla mukana myös tv-rahat, jotka yleensä kai kirjanpidossa tilastoidaan eri sarakkeeseen.

Mä uskon että Blues toimii jatkossa terveemmällä pohjalla, eka vuosi uudella johdolla on aina opettelua.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Saipa teki toissakaudella 3.9M liikevaihtoa ja sillä 144K voittoa. Siinä vähän maalitaulua Bluesille.

Ja sai pelata kotihallissaan pleijareita kokonaista yhden säälimatsin verran. Ja Bluesille puolen miltsin lovi pleijarien ulkopuolelle jäämisestä? Ei nyt kyllä oikein yhtälö toimi. Muutenkin, eihän sellaisen varaan vaan voi suunnitella taloutta että toivottavasti menestytään.

Mikä pahinta, niin tuo panee ajattelemaan että tulevalla kaudellakin on pakko myydä pelaajia jotta rahat jotenkuten riittää. Sietokykyä tullaan taas faneilta vaatimaan.

Jotain tämän suuntaista odottelin, mutta en ihan noin pahaa persnettoa. Sellainen puoli milliä on käväissyt aiemmin mielessä.
 
Ilmaislippujen jakaminen on silloin tällöin tehtynä hyväkin markkinointikikka, joka ilmaiseksi käynyt voi ensi kerralla tulla maksaen sisään. Mutta jatkuvasti jaettuna ihmiset tottuvat siihen että turha sinne on maksaa kun ilmaiseksikin pääsee.

Silloin tällöin on joku koululaisryhmä tai omat juniorit ilmeisesti ilmaislipuilla Baronalla, mutta ei kai lippuja noin vain missään ilmaiseksi ole jaettu? En ainakaan itse millään muista viime kaudelta mitään julkista tempausta tms., jossa suurta yleisöä olisi massoittain houkuteltu ilmaislippujen jaolla.

Eli onko vaikutus niin merkittävä, että se selittäisi isoakaan osaa 2013 tappiosta?

Hieman huonompi homma sitten, jos noita sitten "kavereille" ja "kaverin kavereille - kyllä siitä varmaan yhteistyökumppani tulee" on hövelisti jaettu.
 

msg

Jäsen
Jaettiinhan sitä syksyllä varmaan useampi sata ilmaista kausikorttia kausikorttilaisten kavereille. Ei siitä hirveän paljon tule lipun keskihinnaksi, jos 250 euroa maksamalla sai ne omat 30 runkosarjapeliä ja vajaa parikymmentä lahjapeliä kaverille?
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Silloin tällöin on joku koululaisryhmä tai omat juniorit ilmeisesti ilmaislipuilla Baronalla, mutta ei kai lippuja noin vain missään ilmaiseksi ole jaettu? En ainakaan itse millään muista viime kaudelta mitään julkista tempausta tms., jossa suurta yleisöä olisi massoittain houkuteltu ilmaislippujen jaolla.

Kannattajan juhlapäivä oli ainakin sellainen. Lukko-matsi ja halli täyteen...
 

Altec

Jäsen
Ja sai pelata kotihallissaan pleijareita kokonaista yhden säälimatsin verran. Ja Bluesille puolen miltsin lovi pleijarien ulkopuolelle jäämisestä? Ei nyt kyllä oikein yhtälö toimi. Muutenkin, eihän sellaisen varaan vaan voi suunnitella taloutta että toivottavasti menestytään.
Itse asiassa SaiPa ei toissa kaudella pelannut peliäkään pleijareita. Viime kaudella puolestaan liikevaihto oli 4,8M ja voittoa 740k, kun pleijaripelejä oli tuo yksi. Mutta joka tapauksessa, hirveä toi Bluesin summa.
 
Jaettiinhan sitä syksyllä varmaan useampi sata ilmaista kausikorttia kausikorttilaisten kavereille. Ei siitä hirveän paljon tule lipun keskihinnaksi, jos 250 euroa maksamalla sai ne omat 30 runkosarjapeliä ja vajaa parikymmentä lahjapeliä kaverille?

Totta, useamman sadan merkitys on jo huomattava.

Eihän tässä ole sitten mikään muuttunut, jos Salonojan viimeisellä tilikaudella liikevaihtoa raavittiin 4,5 M€ ja tappio oli -1,2 M€... voipi olla luvut aika lailla yksi yhteen tuon kanssa Jääkiekko Espoo Oy:llä tilikaudella 2012/13. Nyt sitten budjetoidaan 15 %:n liikevaihdon kasvu eli 5,2 M€ tavoitteena ja kuluja pitäisi saada sama 100 000 € per kk pienemmiksi, jotta edes nollatulos tavoitettaisiin.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
[*]Seuraava kaudella mahdollista saavuttaa nollatulos (kohtuullinen pelaajabudjetti 2,2 mEur + neuvotellut säästöt)

Kiinnostais tietää mitä nuo neuvotellut säästöt voi tarkoittaa. Palkkojen leikkaamista? Henkilökunnan lomauttamista? Körötellään lentokoneen sijasta Ouluun bussilla?
 

MiNi78

Jäsen
Ajattelin että no mä en vaan huomaa sitä, alkaahan liiga 3 viikon päästä, tokihan nyt lippumyynti on aloitettu, mutta 10 minuutin tarkkaavainen etsiskely oli tulokseton, Bluesilla ei ole lippuja myynnissä Liiga-avaukseen! Kausikortteja on tarjolla, mutta ei yksittäisiä lippuja.

Lippujen hinnat julkistetaan syyskuun alussa, mielenkiintoinen ajankohta kun tiedossa on lippujen hintoihin kohtalainen (=reilusti inflaatiota suurempi) korotus.

Itse olisin tämän negatiivisen uutisen uutisoinut kaikessa hiljaisuudessa kesällä ja antanut ajan hoitaa tehtävänsä.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mitä tähän voi enää sanoa???

Siis mua ihmetyttää ihan helvetisti tuo kohta uutisessa, jonka mukaan ollaan ensi kauden budjetista tällä hetkellä edellä, mutta silti tavoite on nollatulos tai pieni tappio..wtf?

Pelaajabudjetissa sun muussa ollaan liikkeellä liian kunnianhimoisella meiningillä, jos ihan ok menollakin jäädään "vain vähän tappiolle"..

Kuka näitä juttuja oikein suunnittelee?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös