Kiekko-Espoon talousseuranta

  • 1 327 988
  • 5 817

Tuamas

Jäsen
Jätit pois tärkeimmän eli persoonan. Myyntityö ei sovellu kaikille ja se vaatii sellaista ulospäinsuutautuvaa persoonaa joka sietää hyvin torjutuksi tulemisen tunnetta ja eikä ota sitä henk.koht että luuri isketään korvaan siinä kohtaa kun aloittaa myyntipuheensa. Erityisesti näin lama-aikana turhautumisen siteämistä vaaditaan aika paljon. Bluesin sivujen mukaan siellä on kaksi heeboa corporate sales tittelillä. Jos huhut siitä että entisille Partner Pool kumpaneille on unohdettu soittaa niin sitten kyllä ihmettelen että mitä helvettiä noi kaverit palkkansa eteen tekee.

Siis tuo listaus oli vain kommentti liittyen tuohon naurettavan kuuloiseen selitysyritykseen, että "myynti on ollut aivan hanurista, koska myynnillä ei ole käytettävissään edes myynin perustyökaluja.".
Kuulostaa ihan myyntihessun selitykseltä baaritiskillä, kun myynti ei suju.

Siis ihan kaikki evidenssi viittaa siihen suuntaan, että yritysmyynnissä ei olla onnistuttu edes vähää alusta. Tähän viittaa suoraan yhteistyökumppanien määrä, liikevaihdon määrä sekä nähtävissä oleva mainosmyynti.
 
Tuamas

Jäsen
Tiedätkö onko syynä ollu että yhteyshenkilö Bluesin puolella lähtenyt pois? Olis niiku aina syy miksi tollanen vois olla mahdollista. Mutta jos kyseinen tyyppi on edelleen Bluesin palkkalistoilla niin sitten voidaan kyllä jo ruveta juttelemaan että mitä kaveri on liksansa eteen tehnyt. Kyllä tommosen vanhojen yhteistyökumppaneiden kosiskelu pitäisi olla niiku ruutiininomaista noissa hommissa.

Ei tuo voi olla mikään selitys, organisaatioilla on viimeistään laskutuksen kautta (jos oikeasti on laiminlyöty asiakastietokannan ylläpito) saatavissa asiakastietokanta, josta löytyy taatusti jokainen Partner Pool-yritys.

Otetaan taas esimerkki Ässistä, minä olen joskus viisi vuotta sitten yrittäjäroolissa ostanut Ässiltä pienen mainostyyppisen ratkaisun. Minulle on siitä lähtien joka kevät ainakin kerran soitettu Ässistä ja kaupattu joko tuota samaa tuotetta tai hieman kevyempää versiota tuosta. Ja faktaksi tiedän, että ensimmäisen sopparin tehnyt jannu on jo aikoja sitten lähtenyt organisaatiosta. Ja minun panokseni on hieman vuodesta riippuen ollut siinä 67-150€/kausi.

Toki jos koetaan, että laskun/mainoksen postittaminen on riittävä toimenpide vanhojen asiakkaiden kontaktointiin, niin so be it.

Sopivan persoonan lisäksi tarvitaan aikaa ja tekijöitä. Tekijät maksavat ja kun kaikesta on pitänyt karsia, tämä lienee yksi osasto, missä on karsittu vähän liikaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö se jäljelle jäänyt henkilökunta (varmaan about 0,5 henkilöä) olisi pyrkinyt tekemään parhaansa. Bluesin toimisto on ollut alimiehitettynä jo jonkin aikaa. Siinä lienee kanssa yksi suurimmista virheistä omistajien ja johtajien suunnalta. Mutta ei tästä ole kauaakaan aikaa, kun tälläkin palstalla kauhisteltiin toimistoväen suurta määrää...

Todetaan nyt tähänkin vielä, että jos koetaan ettei ole varaa rekrytä myyntihessuja, on Suomessa satoja firmoja, joiden kautta voi vuokrata myyntihessun/myyntipalvelun vaikka sitten provikkasopimuksella.
 
Viimeksi muokattu:

Jambo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Jyp
Tiedätkö onko syynä ollu että yhteyshenkilö Bluesin puolella lähtenyt pois? Olis niiku aina syy miksi tollanen vois olla mahdollista. Mutta jos kyseinen tyyppi on edelleen Bluesin palkkalistoilla niin sitten voidaan kyllä jo ruveta juttelemaan että mitä kaveri on liksansa eteen tehnyt. Kyllä tommosen vanhojen yhteistyökumppaneiden kosiskelu pitäisi olla niiku ruutiininomaista noissa hommissa.
Syystä en tiedä, enkä tiedä onko siellä henkilöstö vaihtunut mutta vaikka olisi niin luulisi siellä olevan jonkinlainen listaus näistä. Hommassa olimme mukana 3 ensimmäistä vuotta ennen muuttoa, alkuun tuo oli ihan hyvä konsepti pelaaja/valmentaja tapaamisineen, verkostoitumis tilaisuuksineen ja mukaan sai vielä muutamia lippuja otteluihin mutta kausi kaudelta sekin laimeni ja kun kerran ei haluta kysellä jatkoa niin emme mekään lähde tyrkyttämään rahojamme.
 
Viimeksi muokattu:

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ei tuo voi olla mikään selitys, organisaatioilla on viimeistään laskutuksen kautta (jos oikeasti on laiminlyöty asiakastietokannan ylläpito) saatavissa asiakastietokanta, josta löytyy taatusti jokainen Partner Pool-yritys.
Lähinnä ajoin takaa sitä että tää henkilö jonka vastuulla homma on ollut niin on lähtenyt pois ja sitten kukaan ei ole ottanut hänen hommia kontolleen. Sitä en epäile etteikö yhteistyökumppani data löytyisi talosta. Koitan vain keksiä syytä miksi sitä ei käytetä.

Hommassa olimme mukana 3 ensimmäistä vuotta ennen muuttoa, alkuun tuo oli ihan hyvä konsepti pelaaja/valmentaja tapaamisineen, verkostoitumis tilaisuuksineen ja mukaan sai vielä muutamia lippuja otteluihin mutta kausi kaudelta sekin laimeni
Itse kuulin kanssa toissa kaudella että siihen kuvioon oltiin tyytyväsiä puolin ja toisin. Siksi vähän ihmetytti jos se homma on hiipunut nollatasolle.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Mahtavaa. ;)

Repesin.

Mutta sitten itse asiaan; ei voi kuin ihmetellä miten Bluesin toimisto on (tietoisena omasta persaukisuudestaankin) mennyt hyväksymään otteluohjelman jossa se pelaa käytännössä koko marraskuun ilman tuloja?! Pelaajien olisi siis pitänyt saada liksansa viime perjantaina, mikäli ymmärsin tiistain pelin jälkeistä uutisointia niin ilmeisesti siitäkään ei riittävästi tullut siihen että marraskuun liksoja saataisiin maksettua - korjatkaa jos olen väärässä. Jos kotipelien tuottojen varassa ollaan niin joulukuun viikoilleko tässä pitää pelaajien odottaa? En muuten ihmettele yhtään jos tässä joku muukin vielä `tekee Liivikit`, koska kyse on kuitenkin toimeentulosta eikä pelkästä rakkaudesta lajiin. Tulee mieleen että pitäisikö tässä kannattajien alkaa keräämään rahaa suoraan pelaajille jaettavaksi että saavat ostettua ruokaa ja maksettua laskujaan? Häpeällinen tilanne, kertakaikkiaan.

Ite just eilen illalla tuumailin että on tämä pimeä ja sateinen marraskuu vaan vittumaisin kaikista kuukausista, Ainoa joka siihen on huvia tuonut on lätkämatsit ja nyt niitäkään ei ole kuin se yksi ainoa.

Lähinnä ajoin takaa sitä että tää henkilö jonka vastuulla homma on ollut niin on lähtenyt pois ja sitten kukaan ei ole ottanut hänen hommia kontolleen.

Käsittääkseni irtisanottu tuotannollisista ja taloudellisista syistä.

............

Länsiväylältä uutisointia tilinpäätösten tilanteesta.
- Edellinen, kauden 2013-14 tilinpäätös vietiin kaupparekisteriin vasta 25.9.2014. Puolitoista vuotta myöhässä.
- Viime kauden tilinpäätöstä ei vielä ole. Tilikausi päättyi 30.4.2015.

"Bluesin tulot ovat 4 miljoonaa, pelaajapalkat ja muut henkilöstökulut 3 miljoonaa, ostot 0,5 miljoonaa ja liiketoiminnan muut kulut (lähinnä kotihalli) 2 miljoonaa. Miinusta syntyy joka vuosi 1,5 miljoonan euron vauhdilla."
 
Viimeksi muokattu:

Tuamas

Jäsen
Lähinnä ajoin takaa sitä että tää henkilö jonka vastuulla homma on ollut niin on lähtenyt pois ja sitten kukaan ei ole ottanut hänen hommia kontolleen. Sitä en epäile etteikö yhteistyökumppani data löytyisi talosta. Koitan vain keksiä syytä miksi sitä ei käytetä.

Eihän sille nyt ole mitään muuta selitystä kuin laiskuus ja/tai ammattitaidon puute.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Syystä en tiedä, enkä tiedä onko siellä henkilöstö vaihtunut mutta vaikka olisi niin luulisi siellä olevan jonkinlainen listaus näistä.
CRM taitaa olla avainsana tässä.. Henkilöitä tulee ja menee, mutta asiakkuuksien pitää pysyä yrityksellä. Mielestäni tämä on myynnin perustyökalu.
 
MrBluus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Syystä en tiedä, enkä tiedä onko siellä henkilöstö vaihtunut mutta vaikka olisi niin luulisi siellä olevan jonkinlainen listaus näistä. Hommassa olimme mukana 3 ensimmäistä vuotta ennen muuttoa, alkuun tuo oli ihan hyvä konsepti pelaaja/valmentaja tapaamisineen, verkostoitumis tilaisuuksineen ja mukaan sai vielä muutamia lippuja otteluihin mutta kausi kaudelta sekin laimeni ja kun kerran ei haluta kysellä jatkoa niin emme mekään lähde tyrkyttämään rahojamme.

Olen itsekin miettinyt tuota Partner Poolia. Kyllähän tuossa ensiarvoista olisi juurikin tuo kontaktiverkoston luominen asiakasyritysten eduksi, mahdolliset tilaisuudet, jossa käytetään jo Bluesin palkkalistoilla olevia henkilöitä; valmennus, pelaajat, myynti, markkinointi, toimitusjohtaja yms. Miksi kukaan muuten maksaisi siitä, että saisi nimen plakaatiin ja nettisivuille.

Tuollaisessa poolissahan on potentiaalia vaikka mihin. Tiedän, että tuollaiset "jenkkityyliset" verkostoitumisryhmät ovat nostaneet varsin hyvin päätään Suomessa. Ideana, että yksi-kaksi toimijaa per ala ja tällä verkostolla pystyttäisiin tuottamaan synergiaetuja jäsenilleen.

Lippujen ja muiden osalta myös olen sitä mieltä, että kerta tuolla Areenalla on toimitilaa, niin puhelin käteen, soitto jokaiselle Partner Poolin ja muun yhteistyökumppanin jäsenelle ja erilaiset tarjoukset kehiin, jossa saa käyttää neukkaria + Bluesin henkilökunnan jotain osaa + näkee pelin ja lippuja matsiin vaikka 10 kpl hanskaan. Tälle jokin järkevä hinta ja AVOT, näin meillä on 10 lippua myyty per yritys.

Tilaa katsomossa kyllä on. Vaikka viimeksi oli 5500 katsojaa, niin silti sinne halliin mahtuisi se 1500 henkeä enemmän.
 
Tuamas

Jäsen
CRM taitaa olla avainsana tässä.. Henkilöitä tulee ja menee, mutta asiakkuuksien pitää pysyä yrityksellä. Mielestäni tämä on myynnin perustyökalu.

Saman pystyy hoitamaan reskontran kautta jos suoraa asiakastietokantaa ei ole käytettävissä. Varsinkin Bluesin tapauksessa, kun asiakasmäärä on ollut ainakin viimeiset vuodet max 300. Kyseessä on lähinnä tekosyy/hidaste.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Saman pystyy hoitamaan reskontran kautta jos suoraa asiakastietokantaa ei ole käytettävissä. Varsinkin Bluesin tapauksessa, kun asiakasmäärä on ollut ainakin viimeiset vuodet max 300. Kyseessä on lähinnä tekosyy/hidaste.
No sieltä löytyy ketä on laskutettu, koska ja mistä. Kyllähän sieltä jotain tietoa toki löytyy ja olen samaa mieltä, tekosyyhän tuo on. Ei kuitenkaan helpota asiaa yhtään, että ovi käynyt tiuhaan.
 
Jambo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Jyp
Voisihan tuota partnerpool yhteisöä herätellä nytkin kun rahan tarve on akuutti. Kaivella nykyisten ja entisten jäsenten yhteystiedot esiin ja soittokierros, tarjoaisivat jäsenyyttä ja jotain pientä bonusta rahaa vastaan. Tuon bonuksen ei tarvitsisi olla mitään suurta, mutta jotain sellaista jota vastaan yritykset voisivat rahaa antaa.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ja itsehän tosiaan olen myös ystävystynyt Sami Nuutisen kanssa hänen tyttärensä kautta(laulamme samassa kuorossa) joten hänkin voisi olla avuksi. ;)

Joo ja mun naapurin Pertti voi myös tulla auttamaan. Tosi kova panomies kaupan päälle.

Mitä enemmän tosta touhusta kuulee, sen enemmän toivoo lafkan kaatuvan. Haluan, että Blues selviää, mutta tällaista toimintaa en aio tukea enää sentilläkään.
 
Tuamas

Jäsen
No sieltä löytyy ketä on laskutettu, koska ja mistä. Kyllähän sieltä jotain tietoa toki löytyy ja olen samaa mieltä, tekosyyhän tuo on. Ei kuitenkaan helpota asiaa yhtään, että ovi käynyt tiuhaan.

Ei toki helpota, mutta CRM:n puutteet käyvät syyksi organisaatioissa, joissa asiakastietokannassa on tuhansia-satojatuhansia asiakkaita.
Tuollaisessa puljussa jossa sopimuksia on alle 500 on puhe CRM:n puutteista syynä myynnin tökkimiselle ihan pelkkää laiskuutta.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tuamas on täysin oikeassa. En ymmärrä miksi Bluesin toimintaa (tai toimimatta jättämistä) pitää mitenkään pyrkiä ymmärtämään. Ihan kaikesta on näkynyt pitkään, että ei viitsitä. Kukaan ei tee mitään ekstraa, kaiken odotetaan tippuvan syliin.

Pitäisiköhän perustaa #BluesjohtoaVastaan? Allekirjoittaisin heti.
 
Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Ei toki helpota, mutta CRM:n puutteet käyvät syyksi organisaatioissa, joissa asiakastietokannassa on tuhansia-satojatuhansia asiakkaita.
Tuollaisessa puljussa jossa sopimuksia on alle 500 on puhe CRM:n puutteista syynä myynnin tökkimiselle ihan pelkkää laiskuutta.

Reskontrasta löytyy ainoastaan laskutusasiakkaat. Bluesin myynnin pitäisi kontaktoida niiden lisäksi myös helvetinmoisella raivolla potentiaalisia asiakkaita, jotta saataisiin kasvua ja uusia asiakkaita. Jos vanhoja asiakkaitakaan oltu kontaktoitu, niin tuskin oli potentiaaliakaan.

Kaskas....Ilmeisesti hattu otettiin kauniiseen käteen ja Salonojaan uusi neuvotteluyhteys. Menee Jussin käsikirjoituksen mukaan...
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Kaskas....Ilmeisesti hattu otettiin kauniiseen käteen ja Salonojaan uusi neuvotteluyhteys. Menee Jussin käsikirjoituksen mukaan...

On ollut alusta asti selvää että noin se menee jos homman halutaan jatkuvan. Vituttaa että nykyisen johdon pitää pelata toisten ja asiaan syyttömien ihmisten toimeentulolla kun oma ylpeys ei kestä ottamaan hattua käteen.
 
Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
On ollut alusta asti selvää että noin se menee jos homman halutaan jatkuvan. Vituttaa että nykyisen johdon pitää pelata toisten ja asiaan syyttömien ihmisten toimeentulolla kun oma ylpeys ei kestä ottamaan hattua käteen.

Epäilen, että ylpeyden lisäksi kysymys on puhtaasti rahasta. Yrittävät saada Jussilta kompensaatiota menettämistään sijoituksista...
 
Saa siellä kyllä aika reilusti kukkaronnyörejä venytellä Espoossa, koska jonossa on perijöitä ja summat pyörivät seitsemän numeroisina. Näihin kuuluu tavarantoimittajia, välinekauppoja, pelaajia jne.. Hehän eivät oikein voi hakea seuraa konkurssiin, koska silloin eivät tule saamaan rahojaan. Valtio voi hakea seuran heti konkurssiin ja vakutuusyhtiöillä on takuunsa omissa konkurssivakuutuksissa.

Hurjaa meininkiä, jos tuosta saadaan vielä jotenkin seura jaloilleen. Aika moni silta on poltettu yritysmaailmaan.
 
JPL

Jäsen
Epäilen, että ylpeyden lisäksi kysymys on puhtaasti rahasta. Yrittävät saada Jussilta kompensaatiota menettämistään sijoituksista...

Tältähän tuo vaikuttaa. Nykyiset omistajat antaneet lainaa firmalle ja haluaisivat varmaan nyt maksun näistä lainoista ainakin osittain. Salonoja tuskin tämmöiseen suostuu, koska Blues tippuu hänen käsiinsä joka tapauksessa. Vaihtoehdot lienevät maksaa nyt ~1M muiden velkoihin ja luultavimmin saman verran sitten nykyisten omistajien lainoista ja sen semmoisista, jolloin saisi täyden omistuksen helposti tai vaihtoehtoisesti odottaa että firma menee konkurssiin ja ostaa sitten pesältä pois tarvittavat välineistöt (liigaosake, logot, sopimukset ja muut aineettomat omaisuudet sekä tieten jotain fyysistäkin pelipaitojen, mailojen ja sen semmoisten muodossa), millä voi jatkaa seuran pyörittämistä heti tai sitten kauden jälkeen joltain sarjatasolta. Halvempi ratkaisu takuulla tuo jälkimmäinen, mutta ensimmäisellä saisi paremmin sympatiapisteitä, mitkä toki auttavat sitten myöhemmin yrityksen pyörittämisessä.

Muuten - tuo Bluesin väittämä, että muitakin ostajaehdokkaita on, kuulostaa hyvin hyvin hyvin vahvasti puhtaalta neuvottelutaktiikalta. Ei vain taida nämä Rautiot ja muut olla siinä hommassa ihan yhtä hyvin kärryillä kuin Salonoja. Salonoja totesi vain, että "jaa - ei kelpaa vai? Haistakaapa sitten pitkä paska. Ei kiinnosta." Ja nyt omistajat ovat palanneet jälleen neuvottelupöytään, kun deadline lähestyy.

Mutta positiivista tuo on sen takia, että vaikuttaa nyt vahvasti siltä, että Salonoja tulee ottamaan Bluesin kontolleen joko nykyomistajilta tai sitten konkurssin jälkeen. Ei konkurssipesällekkään ole järkeä lopettaa välittömästi kaikkia toimintoja, koska tällä alalla rahantulokin loppuu kuin seinään, mutta menoja riittää. Pesänselvittäjä käy läpi vain omistukset ja velat ja sen jälkeen käytännössä koittaa realisoida omistukset mahdollisimman hyvin, minkä jälkeen tästä saatavat tulot jaetaan "tasapuolisesti" velallisten kesken.
 
Viimeksi muokattu:

Van_Salin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Kuuden vuoden b2b-myyntityökokemuksella (olen siis perus myyntimies IT-alan firmassa) heitän pientä kommenttia. Koittakaa kestää. Kun myynti ei kulje, niin yleisin syy on myyjän passiivisuudessa. Toisin sanoen luuri ei nouse, ei sovita tapaamisia ja valitetaan kun on vaikeat ajat. Ajat ovat aina vaikeat kun ei tehdä hommia. Myyntityötä voi vähän verrata vaikkapa rakkaaseen lajiimme jääkiekkoon. Jos kentällä ei tehdä hommia hyvällä sykkeellä ja hävitään matsi, niin ei voi syyttää kuin peilikuvaansa.

Tosin tuskinpa rakkaan seuramme ongelmat ihan myynnin passiivisuudella on selitettävissä. Yleensä kun on ihmisistä kyse, niin ongelmia on vähän siellä sun täällä. Eipä mulla muuta. :-)
 
Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Idän ihme, Honka

Tuon tiedän itsekin kokemuksesta, olen ehkä liian helläkätinen ja haluan antaa asiakkaille mahdollisimman kohteliaan vaikutelman itsestäni etten saisi tyrkyttäjän mainetta. :D
 
Laareppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blegi, Sharks
Tässä keskustelussa viitataan nyt sekä uusasiakashankintaan että nykyisten/vanhojen asiakkuuksien hoitoon (vrt. B2B sales ja account manager).

Toimivassa organisaatiossa molemmat tontit on hoidettava korkealla prioriteetilla (usein toisistaan erillään), ja harvoin saadaan tehtyä onnistunutta uusasiakashankintaa jos kerran vanhoistakaan partnereista ei pidetä huolta. Houkutteleeko sijoittaminen, jos toimintamalli on tämä nykyinen? Eipä vissiin.
 
Ei huolta.
Joensuussakin Jokipoikien yhtiö laitettiin konkurssiin viime vuonna, ja välittömästi uusi Oy pystyyn. Homma jatkui aivan normaalisti. Niin se tehdään myös Espoossa.
 
Suosikkijoukkue
KK
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös