Mainos

Kiekko-Espoon liigakokoonpano kaudella 2024–2025

  • 293 447
  • 1 794

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Nyt pitäisi puolustuksen (Lajunen etunenässä) ottaa munat mukaan touhuun ja alkaa myös tekemään hommia siellä kentällä niinkuin kuuluukin. Ei aina voi tukeutua siihen että voidaan perseillä niin paljon kuin sielu sietää, koska veskari pelastaa kuitenkin.

Saa suorittaa. Eilen oli aika hiljaista.
 
boerje

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Tampereen Ilves
Jos nyt mennään pois siitä mielikuvasta, että ei toi hurri mitään kiinni saa, niin eipä eiliset maalit hänen piikkiinsä loppupeleissä menneet. Toki olisi voinut toisen maalin kopatakin ja neljännessä ennakoida pomppua maalin takaa, mutta onhan se helvetin helppo heittää taas kaveri bussin alle. Kolme maalia oli eilen kuitenkin ihan käsittämättömiä tuurimaaleja.

Oma luotto kaverin kykyihin ei ole myöskään kovalla tasolla, mutta eipä tässä auta muu kuin katsoa korttia vielä hetki. Koko jengillä iso kasvojen pesu tänään edessä.
Ongelma tässä on kun meidän ykkösveska pelastaa joukkueen uudestaan ja uudestaan aivan mahdottomista tilanteista. Siihen verrattuna kakkosveska koomailee jo tavallisissakin laukauksissa.

Ollaanko me ja joukkue totuttu liian hyvään?
 
Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Ollaan

Edit. Lisäksi puolustus kaipaisi lukoksi Miro Keskitaloa takasin kovasti
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jos nyt mennään pois siitä mielikuvasta, että ei toi hurri mitään kiinni saa, niin eipä eiliset maalit hänen piikkiinsä loppupeleissä menneet. Toki olisi voinut toisen maalin kopatakin ja neljännessä ennakoida pomppua maalin takaa, mutta onhan se helvetin helppo heittää taas kaveri bussin alle. Kolme maalia oli eilen kuitenkin ihan käsittämättömiä tuurimaaleja.

Oma luotto kaverin kykyihin ei ole myöskään kovalla tasolla, mutta eipä tässä auta muu kuin katsoa korttia vielä hetki. Koko jengillä iso kasvojen pesu tänään edessä.
Jos nyt oikeasti puhutaan, ilman mitään sarvia ja hampaita, maalivahtipelistä ja unohdetaan koko joukkueen eilinen huono esitys, niin kyllähän nimenomaan eilen ensimmäinen ja neljäs maali olivat maalivahtipelin osalta aivan käsittämättömiä rimanalituksia. Käydäänpä nämä läpi:

- Ensimmäisessä maalissa Marcus "unohtaa" pelata kiekkoa ja lähtee törkkimään vastustajan pelaajaa, ihan kuin peli olisi poikki. Amatöörimäistä.

- Neljännessä maalissa hän seuraa katseellaan kiekkoa, mutta "unohtaa", että se onkin se toinen puoli maalista jonne tuosta kulmasta kiekot kimpoavat. Kun maali tehdään tyhjiin toiselta kulmalta, jonne HS on selin, hän silti tekee torjuntaliikkeen omaan suuntaansa, ikäänkuin ennakoiden tai reagoiden johonkin. Amatöörimäistä.

Näiden lisäksi toki kolmas maali oli sellainen, jossa hän jätti etuyläkulman auki ja peitti sen vasta sitten kun kiekko oli jo sinne laitettu. Amatöörimäistä.

Eilinen oli koko joukkueelta rimanalitus, mutta on suoranaista itsensä kusettamista ja valehtelua väittää, etteivät maalit menneet Hellgren-Smedin piikkiin. Kyllä menivät. Etenkin tuo neljäs maali oli sen tason suoritus, ettei ole liigassa vähään aikaan vastaan tullut. Ehkä se Hellgren-Smedin Kouvolassa tunaroima toinen maali menee lähelle.

Katsomossa äijää toki tulee tuettua. Ei se siitä silti hyvää maalivahtia tee.
 
boerje

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Tampereen Ilves
Pitääkö ottaa puhelu Ruotsiin Jani Lampiselle, tilastojen perusteella koppi on tarttunut. Voisi paluupostissa lähettää H-S:n jouluksi kotiin.
 
Omat_Faktat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova
Toivottavasti Hellgren saa muutaman suonenvedon tähän jaksoon ilman Rimpistä. Perus torjuminen kuitenkin silloin tällöin löytyy. Ässiä vastaan nollapelissään torjui maaliodottamaa 2.2 maalin edestä.

Olisin odottanut että Lajunen - Laakso olisi muutettu, mutta toivottavasti eillisestä ärsyyntyineinä pelaavat tänään sitten elämänsä pelin.
 
J44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Sitä myös edelleen ihmettelen, että minkä takia Hellgren pelaa niin kaukana maalilta. Muutenkin niin hidas reagoimaan kakkos kiekkoihin että maali jää täysin tyhjäksi todella usein.

Tottakai toivon että Hellgrenillä tarttuu tänään kiekko ja kaikki tuki hänelle. Jokatapauksessa toivottavasti urheilujohto on jo verkot vesillä ja paikkaavat virheensä.
 
Omat_Faktat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova
Täällä on taidettu mainita epävarmuus tuon ylipelaamisen perimmäiseksi syyksi. Paha sanoa, siinä on Rolfille ihmeteltävää.

Milloin saadaan Hämäläinen-Tuomaala-Quenneville kenttä takaisin. Heillä vaikutti alkukaudesta peli toimivan.
 
Phanttomi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Dallas Stars
Sitä myös edelleen ihmettelen, että minkä takia Hellgren pelaa niin kaukana maalilta. Muutenkin niin hidas reagoimaan kakkos kiekkoihin että maali jää täysin tyhjäksi todella usein.

Tottakai toivon että Hellgrenillä tarttuu tänään kiekko ja kaikki tuki hänelle. Jokatapauksessa toivottavasti urheilujohto on jo verkot vesillä ja paikkaavat virheensä.
Tuo kaukana pelaaminen ihmetyttää myös, tuntuu että hitaus + tuo niin ei kerkeä vetoihin mukaan.
 
PuukkoBoris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jos nyt oikeasti puhutaan, ilman mitään sarvia ja hampaita, maalivahtipelistä ja unohdetaan koko joukkueen eilinen huono esitys, niin kyllähän nimenomaan eilen ensimmäinen ja neljäs maali olivat maalivahtipelin osalta aivan käsittämättömiä rimanalituksia. Käydäänpä nämä läpi:

- Ensimmäisessä maalissa Marcus "unohtaa" pelata kiekkoa ja lähtee törkkimään vastustajan pelaajaa, ihan kuin peli olisi poikki. Amatöörimäistä.

- Neljännessä maalissa hän seuraa katseellaan kiekkoa, mutta "unohtaa", että se onkin se toinen puoli maalista jonne tuosta kulmasta kiekot kimpoavat. Kun maali tehdään tyhjiin toiselta kulmalta, jonne HS on selin, hän silti tekee torjuntaliikkeen omaan suuntaansa, ikäänkuin ennakoiden tai reagoiden johonkin. Amatöörimäistä.

Näiden lisäksi toki kolmas maali oli sellainen, jossa hän jätti etuyläkulman auki ja peitti sen vasta sitten kun kiekko oli jo sinne laitettu. Amatöörimäistä.

Eilinen oli koko joukkueelta rimanalitus, mutta on suoranaista itsensä kusettamista ja valehtelua väittää, etteivät maalit menneet Hellgren-Smedin piikkiin. Kyllä menivät. Etenkin tuo neljäs maali oli sen tason suoritus, ettei ole liigassa vähään aikaan vastaan tullut. Ehkä se Hellgren-Smedin Kouvolassa tunaroima toinen maali menee lähelle.

Katsomossa äijää toki tulee tuettua. Ei se siitä silti hyvää maalivahtia tee.
Piti ihan katsoa kooste uudelleen. Pysyn kannassani.

Ensimmäisessä helle yrittää kilpitorjuntaa kiekkoon. Kiekko pomppaa Turusen selästä Virralle tarjoittimelle.

Toisessa Pokka Kulonummen järkyttävän huonosta poikkisyötöstä pääsee ylivoimahyökkäyksestä iskemään parhaimmasta vetosektorista kiekon tolpan juureen.

Kolmannessa syöttö miinuskulmasta Kotkansalon lavasta kotkan hanurin ja Hellen kautta sisään.

Neljännessä viivaveto täyden maskin takaa ja siitä täydellinen pomppu laidasta maalin eteen. Kärpillä 6 kenttäpelaajaa siirretyn rangaistuksen takia.

Viides täydellinen veto yläristikon kautta sisään.

Jos tuo työskentely on sinun mielestä amatöörimäistä niin OK.
 
Viimeksi muokattu:

Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Maalikoosteen katsottuani, ei tuo eilinen todellakaan ollut Hellgren-Smedin huonoin peli. Vedonlyöntikertoimet ovat sellaiset, että eiköhän tää jengi H-S mukaanlukien taas yllätä. Hyvät joukkueet eivät häviä peräkkäisiä pelejä.
 
Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Kolme maalia oli eilen kuitenkin ihan käsittämättömiä tuurimaaleja.
Kyllä. Aivan käsittämättömästi pomppi Kärpille eilen, ja Hellen voi armahtaa enemmän tai vähemmän oikeastaan jokaisen maalin osalta.

Mutta:
Jääkiekossa puhutaan paljon siitä, että tuuripomput ansaitaan. Hellgren-Smedin kohdalla tekisi mieli lanseerata päinvastainen käsite - hän on ansainnut epäonnekkaat pomput oudolla pelityylillään. Kaverillahan on ilmiselviä teknisiä puutteita, ylipelaa ja on usein hieman väärin sijoittunut. Nämä puutteet näkyvät selkeästi esim siinä, miten usein hän on täysin pihalla sen ekan laukauksen/tilanteen jälkeen. Tällä tasolla veskan pitää nimenomaan kyetä torjumaan useampia peräkkäisiä vetoja. Eilenkin ihmetytti, kun ihan perustorjuntojen jälkeen Helle on selällään jossain maalin kulmalla ja tilanteesta täysin ulkona. Kouvolassa hän selvisi pariinkin otteeseen säikähdyksellä sekoilustaan (yhdessä tilanteessa taisivat laukoa tolppaan, kun Helle oli jossain maalin sivussa, toisessa eivät saaneet vetoa maalia kohti, kun Helle oli torjunnan jälkeen liukunut osittain maalin taakse).

Yksittäisissä otteluissa tuo tyyli voi hyvinkin kantaa, mutta pitkällä aikavälillä on tilastollisesti vääjäämätöntä, että tulee myös niitä vähemmän hyviä pomppuja. Mv-pelaaminenhan perustuu pitkälti todennäköisyyyksiin ja todennäköisyydet ovat Helleä vastaan koska hän pelaa väärin. Epäonnekkaita pomppuja on siis jatkossakin luvassa.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tällä tasolla veskan pitää nimenomaan kyetä torjumaan useampia peräkkäisiä vetoja.
Muistelenko väärin, mutta eikö Rimpiselläkin ollut kauden alussa haasteita torjua niitä reboundeja mitä antoi, kun tasapaino vähän horjui ensimmäisen torjunnan jäljiltä? Nyt en ole aikoihin tällaiseen kiinnittänyt huomiota. Myöskään H-S ei mielestäni enää anna yhtä paljon yhtä hallitsemattomia pomppukiekkoja kuin kauden alussa. On sellainen tuntuma että molemmat maalivahdit ovat menneet paljon eteenpäin - ja kausihan on vasta puolivälissä.

Olen tällä kaudella aina välillä alkanut ajatella jääkiekkoa eräänlaisena shakinpeluuna. On hienoa nähdä kun pelaajat tekevät kaikkensa, että joukkue saa jonkun marginaaliselta tuntuvan edun itselleen. Näistä pienistä asioista sitten tulee isompia asioita, kuten vaikka hyökkäyspään aloitus. Uskoakseni maalivahtipelissä tällaiset pienet usein näkymättömät tai mitättömiltä tuntuvat asiat tekevät juuri sen, että hyvällä maalivahdilla on "tuuria".
 
zliquid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Olihan pari maalia eilen outoja pomppuja, sellaisia sattuu joka veskalle. Mutta ei jokainen outo pomppu voi vaan mennä maaliin. Rimpinen olisi varmaan taas eilen pitänyt pelin 2-0 tilanteessa ja siitä oltaisiin mahdollisesti päästy räpiköimällä kolmannessa erässä jatkoajalle.

Mutta tänäänkin on uusi päivä. Toivotaan Hellelle onnistumista.
 
melooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Scott Foster
Omat havainnot Hellgrenin pelistä:
- tolppapelissä pyrkii pelaamaan poikkeuksetta ns. ”reversellä”, ja pysyttelee siinä hämmentävän pitkään vaikka kiekollinen pelaaja olisi jo kulmassa ja poikittaissyötön uhka olematon. Meininki tuo mieleen 2010-luvun puolivälin. Rimpinen valitsee melko usein ns. ”overlapin”, eli modernimman vaihtoehdon, joskin jo pelkän pituutensa puolesta tämä on hyvin perusteltua.
- sivuttaisliikkeesä jäitä pitkin on painopiste usein liian edessä -> kaatuu rähmälleen -> liukuu ohi tilanteesta.
- luistelu on sinänsä ihan hyvällä tasolla, mikä onkin suotavaa kun tykkää pelata ulkona.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jos tuo työskentely on sinun mielestä amatöörimäistä niin OK.
Katsoin uudelleen kaikki maalit ja pysyn kannassani. Toinen maali oli ns. normaali, viideskin ehkä, mutta noi kolme olivat puhdasta huumoria. Yksinkertaisesti väärää pelinlukemista, huonoa tekniikkaa ja vääriä ratkaisuja - huonoa maalivahtipeliä.

Mutta ei siinä, tänään uudelleen. Katotaan miten käy.
 
PuukkoBoris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Katsoin uudelleen kaikki maalit ja pysyn kannassani
Sinulla on siihen toki täysi oikeus. Niinkuin legendaarinen nimimerkki tma joskus totesi: mielipiteitä on yhtä monta kuin persereikiä. ;)

Itse olen vaan tätä joukkolynkkausta vastaan, varsinkin kun tällä kertaa se ei ole täysin aiheesta.

Kuten sanoin aiemmin, ei minullakaan ole isoa luottoa Hellen kykyihin ja parempaan pitää pystyä tällä tasolla pelatakseen. Mutta näillä mennään tällä hetkellä.
 
kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Vaikka eilen huonosti pelasikin, toivon kyllä nyt erityisen paljon HS:lle onnistumista. Saa suorittaa.
Todellinen ammattilainen punnitaan juurikin tässä tilanteessa - nyt kuuluu pelata elämänsä matsi ja tehdä massiivinen comeback. Last chance
 
sensei inu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
On sellainen tuntuma että molemmat maalivahdit ovat menneet paljon eteenpäin - ja kausihan on vasta puolivälissä.
Kyllä, ja itse myös huomasin ajatelleeni jossain vaiheessa kun HS:ää seurasin, että on tainnut olla hyvässä opissa, vaikka ei ole kentälle päässytkään, että ties mikä helmi sieltä vielä kuoriutuu kun saa sen näytönpaikan. Enkä koe vieläkään täysin väärässä olevan. Eteenpäin on mennyt Helkkukin.
 
Ladex

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Sinulla on siihen toki täysi oikeus. Niinkuin legendaarinen nimimerkki tma joskus totesi: mielipiteitä on yhtä monta kuin persereikiä. ;)

Itse olen vaan tätä joukkolynkkausta vastaan, varsinkin kun tällä kertaa se ei ole täysin aiheesta.

Kuten sanoin aiemmin, ei minullakaan ole isoa luottoa Hellen kykyihin ja parempaan pitää pystyä tällä tasolla pelatakseen. Mutta näillä mennään tällä hetkellä.
Persreikä voi tosin olla neulottu umpeen, niin kuin junnujen tie liigaan Jykän jengissä.

Seura voisi olla rehellinen tuhansille junnuilleen ja kertoa tämän avoimesti. Espoolainen kasvattajapolku on tie maakuntiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös