Itseänikin häiritsee nuo huutelut, eikä niitä onneksi montaa ole. Takaosaan ne huutelut onneksi eivät eilen aikanaan edes kuuluneet.
Jos en nyt ihan väärin ole tulkinnut, tuolla katsomossa on muutamia yksittäisiä henkilöitä, jotka meidän arvojen vastaisia hölmöjä huutaen ilmentää pahaa oloaan, mutta kuitenkin osallistuu kannustukseen myös positiivisina hetkinä. Useamman kerran on kyllä annettu katsomon sisällä palautetta erinäisistä asioista.
Kollektiivisia asiattomia chantteja tai asiatonta käytöstä en kuitenkaan ole kyllä havainnut. Kuitenkin näkisin, että meidän kaikkien tulee omalla esimerkillä määrittää ne rajat, jotka on ok ja jotka ei. Silloin lähinnä ne yksittäiset henkilöt tekee itsestään narreja. Tunnetta ei saa tappaa pois olemalla liian särmätön tai liian jyrkkä, mutta se täytyy ylläpitää, että tuonne voi nuoriakin lapsia päästää sekaan huoletta. Ja kyllä mun mielestäni omia saa ravistella, jos siihen on aihetta - mutta senkin voi tehdä myös tyylillä.
Pitäisi itsekin varmaan useammin kotipeleissä tulla sinne kulman ytimeen havainnoimaan, onko siellä jotain ihmeellistä. Vieraspeleissä meininki on poikkeuksetta ollut erittäin positiivista, kun siellä väistämättä on aina vieraskatsomon ytimessä.
Todella isoa duunia tuolla todella moni tekee, jotta se tunnelma siellä olisi ihan huipussaan. Ja omasta mielestäni vielä äärimmäisen hyvin. Nopeassa kasvussa on kuitenkin aina kasvukipuja - uudemmilla menee hetki siihen, että uskaltaa antaa mennä ja 'kokeneemmilla" taas menee aikaa päästä vanhoista omista tavoistaan eroon...