Mainos

Kiekko-Espoo 2018–2019

  • 296 470
  • 946

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Pidempään jos menee ainoastaan siellä, niin vaarana on se että ainakaan Leppävaarasta ja Pohjois-Espoosta ei hevillä lähdetä noin kauas. Viimeistään ensi kaudella pitäisi saada ainakin joitakin otteluja kokeeksi Metrolle.
Yhteydet Leppävaaraan ovat kieltämättä kovin kehnot, mutta ainakaan itse en koe että se olisi kynnyskysymys, jos seura muuten kiinnostaa. Minusta tässä vaiheessa on aivan liian aikaista sanoa, että viimeistään ensi kaudella jotain pelejä on pelattava Metrolla. Ensinnäkin yleisömäärien pitää todistaa tarve suuremmalle hallille koko kauden ajan ja toisekseen Jussi Salonoja pitäisi saada ulos Metrosta ennen kuin pelejä kannattaa edes harkita siirrettäväksi sinne.

Espoon sisäinen liikenne on ottanut metron myötä askeleita taaksepäin, eikä se toiminut aiemminkaan ilman ongelmia, eli elän toivossa että paikalliset poliitikot ottavat tämän asiakseen ja kaupungin sisäinen liikenne paranee lähivuosina muutenkin kuin vain metron pidennyksenä. Leppävaaralaisia tuo kun ei kosketa juuri mitenkään. Toki sitten kun metro ajaa Kivenlahteen asti, Espoonlahden halliin päässee Leppävaarasta suht hyvin myös sen avulla ajamalla ensin Tapiolaan.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Espoonlahti on ihan hyvä paikka tässä vaiheessa, katsotaan tulevaa sitten kun se tulee vastaan. Olennaista kaupungin jäähallitilanteen kannalta olisi saada tuohon Matinkylän uuteen kompleksiin joku 1000-2000 katsojan kapasiteetti yhden kaukalon lomaan. Tämä toimisi Mestis-tasolla joskus tulevaisuudessa oikein hyvin ja täyttäisi muutenkin sellaisen gapin mikä nyt halleissa on (Espoonlahdessa 600 katsojaa, Metrolla n. 7000 ja välissä ei mitään).
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Jos ei heti 1700 katsojaa vetävää, niin kannattaisi ainakin tehdä sellainen pohjarakenne, että lisäkatsomoiden rakentaminen on mahdollista helposti.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Matinkylän halliin on tulossa n.700-750 hengen katsomo.
Koskeeko tämä nyt sitä vanhan kilpahallin paikalle rakennettavaa kolmen kaukalon kompleksia vai sitä ehkä myöhemmin nykyisen harjoitushallin tialle rakennettavaa yhden kaukalon hallia. Olen itse ollut siinä käsityksessä, että tähän ensimmäiseen vaiheeseen ei tulisi yksitasoisia parvia kummempia katsomoita.

Toisen vaiheen rakentaminen alkaa aikaisintaan kun ensimmäinen vaihe on valmis. Sen valmistumiseen mennee ainakin neljä - viisi vuotta. Mielestäni siihen toiseen vaiheeseen pitäisi rakentaa n. 1000 penkin istumakatsomo yhdelle sivulle ja varautua piirustuksissa 500-1000 lisäpaikan rakentamiseen. Niistä ainakin valtaosa voisi olla seisomapaikkoja. Tosin tarve saattaa olla toinen jo siinä vaiheessa kun hallia piirretään
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Sitä juuri. Tuo toinen halli on tällä hetkellä pelkkää kuvitelmaa, enkä jaksa uskoa että valmistuu koskaan. Ratoja tarvitaan lisää, eikä vähemmän.
Kyllähän ne kaukalot Matinkylässä joka tapauksessa lisääntyvät sekä entisestä, että varsinkin nykyisestä. Ekassa vaiheessa on kolme kaukaloa ja toisessa yksi. Käsittääkseni se nykyinen kahden jään halli purettaisiin joka tapauksessa koska on elinkaarensa päässä. Mielestäni Matinkylään riittää kyllä neljä kaukaloa. Jos Latokasken tulevaan uheilupuistoon saadaan pari kaukaloa, niin Etelä-Espoon tilanne on aika hyvä. Sen jälkeen enin tarve olisi tuolla Espoon keskus - Laaksolahti -akselilla.

Mutta siis oliko tuo mainitsemasi katsomo tulossa siihen kolmen kaukalon halliin vai siihen toiseen joka ehkä mahdollisesti joskus rakennetaan?
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Siihen kolmen kaukalon halliin. Niin ja minä puhuin kokonaismäärästä, siitä kun on poistunut jo mainitsemasi Laaksolahti ja Matinkylän lato. Espoonlahden harkkahallin purkua mietitään, niin huonolta tuo jääkehitys näyttää vääjäämättä.
Oletko jostain saanut "oikeaa" tietoa mainitsemastasi 1 jään suuremmasta hallista? Käsittääkseni tuo ajatus on haudattu.
Siinä olet oikeassa, että mikään hyvä ei tilanne ole eikä oikein kehityksen suuntakaan. Mitä enemmän kaukaloita sen parempi, mutta mielestäni olisi parempi että ne olisi maantieteellisesti kattavammin sijoitettuja kuin että Matinkylässä olisi suuri osa. Toki Matinkylään sopii viisikin kaukaloa jos se ei ole muualta pois. Jostain syystä Laaksolahden hallin tilalle suunnitellaan ulkojäätä. Sen voisi ihan hyvin purkaa ja rakentaa uuden hallin tilalle.

Mun käsittääkseni se Matinkylän toinen vaihe olisi viimeisimmän suunnitelman mukaan yksikaukaloinen ilman erityisiä katsomoita. Se olisi kuitenkin ehkä se mihin niitä katsomoita voisi ajatella. Tohon ensimmäiseen vaiheeseen en usko enää tehtävän niin isoja muutoksia.
 

Dfence

Jäsen
Matinkylän uudessa hallissa varmaan pelattaisiin jo jos kaupunki olisi antanut toteuttaa sen yksityisen suunnitelman 2-kerroksen hallista, mutta sitten oli päälliköt puuttuneet asiaan ja tekivät siitä kiekkoilun tuen hankeen jonka jälkeen on piirretty ja muutettu ja ties mitä, tuloksena että tontti odottaa edelleen että rakentaminen joku päivä alkaisi.
Uuden suunnitelmat lähtee nyt siitä että vanhan puretun MK1 alueelle rakennetaan ensin 3kaukalon halli jossa 1-kentällä on noin 3-400 katsojalle istumapaikat. 2-3 kentät ovat puhtaasti harjoituskaukaloita missä katsomo ratkaisu on samanlainen kun esim. Leppävaarassa tai MK2-MK3.
Kun uusi 3-kaukalon suunnitelma on pystyssä, niin puretaan vielä käytössä oleva harjoitushalli ja sen paikalle voi rakentaa vielä lisää, suunnitelmissa on ollut U-muodossa oleva istumakatsomo joka vetäisi sen 1000 ja sitten seisomaan menisi vielä noin 500 toteutustavasta riippuen.

Mutta oleellista on että joku päivä nähtäisiin että tontille tulee edes se ensimmäinen kaivinkone jotta voi odottaa että ensimmäinen vaihe edes joskus valmistuu.
 
Tällaista palautetta Huntersin sivuilla Espoon ottelutapahtumasta:
Homma kuitenkin näytti olevan kunnossa, hallilla riitti talkoolaisia ja kaikki järjestelyt toimivat vierasjoukkueen kannalta moitteettomasti. Kun vielä pelissä oli täysi tupa ja tunnelmaa riitti, niin puitteet viihdyttävälle lätkämatsille olivat erinomaiset. Hatunnoston arvoinen suoritus kaiken kaikkiaan.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Jere Karalahti kertoo ilmoittavansa jotain jääkiekkoon liittyvää. Olisiko käyttöä.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Jere Karalahti kertoo ilmoittavansa jotain jääkiekkoon liittyvää. Olisiko käyttöä.
Vaikea nähdä Jerelle roolia Kiekko-Espoossa ellei ole voittanut lotossa ja haluaa rahoittaa toimintaa. Toisihan se varmaan medianäkyvyyttä, jos Karalahti pari ottelua pelaisi, mutta tuskinpa vaan.
 

Sijoitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kyllä mä ihan mielelläni näkisin Jeren tuolla luutimassa, toisi varmaan lisähuomiota ja myisi lippuja. En kuitenkaan millään usko, että olisi tulossa. Menee varmaan kakkos/kuntokoutsiksi johonkin joukkueeseen tjsp.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Jostain minulle on jäänyt kuva, että Jere olisi kiinnostunut palaamaan kaukaloon vielä. Periaatteessa Kiekko-Espoo ei tällä hetkellä edes tarvitse hänen kaltaista yleisömagneettia, kun tavoitteena on kehittää joukkuetta rauhassa. Toisaalta, jos/kun hän on pitänyt itsensä pelikunnossa edes jossain määrin, hän pystyisi auttamaan joukkuetta kaukalossa, varsinkin ylivoimalla. Hyvin hankala kysymys, ottaisinko hänet rosteriin mukaan. Rahoittajaksi tai muihin taustahommiin/valmentajaksi saa minun puolesta tulla, kunhan ymmärtää että tämä ei ole hänen show.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Joo ei kiitos.

Yli nelikymppinen, vuosia pelaamatta ollut kehäraakki tuskin on siinä kunnossa, että pystyy pelaamaan Suomi-sarjatasolla. Jossain olutliigassa ehkä.

Eiköhän Jeren ilmoitus liity johonkin verkostomarkkinointiin verrattavaan älynväläykseen tai johonkin pohjois-Helsingin lähiöhehkutukseen suoraan kasarilta.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Kyllä mä haluan että Kiekko-Espoon tarina elää ja menee eteenpäin Kiekko-Espoona eikä Jere Karalahden jenginä. Myönnän että diggasin Jerestä pelaajana silloin kun sen yhden kauden Espoossa pelasi, mutta kaikki tekemisensä sen jälkeen nostaa lähinnä oksennuksen maun suuhun.
 
Jostain minulle on jäänyt kuva, että Jere olisi kiinnostunut palaamaan kaukaloon vielä. Periaatteessa Kiekko-Espoo ei tällä hetkellä edes tarvitse hänen kaltaista yleisömagneettia, kun tavoitteena on kehittää joukkuetta rauhassa. Toisaalta, jos/kun hän on pitänyt itsensä pelikunnossa edes jossain määrin, hän pystyisi auttamaan joukkuetta kaukalossa, varsinkin ylivoimalla. Hyvin hankala kysymys, ottaisinko hänet rosteriin mukaan. Rahoittajaksi tai muihin taustahommiin/valmentajaksi saa minun puolesta tulla, kunhan ymmärtää että tämä ei ole hänen show.

Rahoittajaksi? Karalahti?
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Noni. Huomenna mennään taas. Ensin Hongan peli ja sitten legendaarista Kiekko-Espoota taas. Hieno päivä.
Laskeskelin tossa että huomiseen peliin on A-C katsomoissa yhteensä kolmisenkymmentä paikkaa myymättä. D-katsomossa (kaljakatsomo) on vielä paremmin tilaa. Myös seisomapaikkoja on vielä hyvin saatavilla. Saa nähdä jääkö ovelle lainkaan istumapaikkoja myyntiin.

Sivuhuomiona Kiekko-Espoon kanssa treenannut Andy Biorac teki sopimuksen Haukkojen kanssa ja paukutti sen kunniaksi ensimmäiseen peliin tehot 2+1 johtan nyt Haukkojen sisäistä pistepörssiä. En sitten tiedä miksei sopimusta Espooseen syntynyt.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo ei kiitos.

Yli nelikymppinen, vuosia pelaamatta ollut kehäraakki tuskin on siinä kunnossa, että pystyy pelaamaan Suomi-sarjatasolla. Jossain olutliigassa ehkä.

Eiköhän Jeren ilmoitus liity johonkin verkostomarkkinointiin verrattavaan älynväläykseen tai johonkin pohjois-Helsingin lähiöhehkutukseen suoraan kasarilta.

Kyllä mä veikkaisin että jos vain tosissaan Jerekin treenaisi saisi kyllä itsensä Suomisarjatasolle ja rahoituskin olisi varmaan mahdollista saada kuntoon eri tahojen kautta, mutta ei taida vain edustaa semmoisia arvoja jota joukkueseen ja organisaatioon kannattaisi tuoda. Tietenkin joku toinen vastaavanlainen haku yhdestä toisesta Jerestä tulee mieleen, mutta ei taida olla oikein haluja enää jääkiekkoa pelata :D
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Harmillinen tosiaan tuo Bioracin tilanne. Leveyttä tarvitaan.

Yleisömäärästä sen verran, että Hongalla ja HIFK:lla on molemmilla tänään kotiottelut. Täysi tupa olisi hieno saavutus.

Pelillisesti toivon tältä viikonlopulta kahta asiaa:
1) Pakka kasaan niin, että omista päästään syöttelemäl pois. Huntersia vastaan oltiin kusessa, kun yritettiin kuljettamalla lähteä.
2) Laukaukset. Laukoa pitää hanakammin ja painaa suoraviivaisesti maalille.
 

Jambo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Jyp
Lippu ostettu ja eiköhän tuo täynnä ole tänäänkin. 28 lippua istumaan ja seisomakatsomossa jokunen paikka jäljellä.
 
Nyt tuli aika mielenkiintoinen uutinen, kun Eetu Pöysti siirtyy Kiekko-Espooseen - kakkosvalmentajaksi.

Ikää kuitenkin vasta 29 vuotta ja vielä toissakaudella kiekkoili KHL:ssä, eikä siitä Espoon huippukaudestakaan kauaa ole. Ilmeisesti sitten ei ole enää semmoista poltetta pelaamiseen, kun päätyi tämmöiseen ratkaisuun.

Eetu Pöysti Kiekko-Espoon kakkosvalmentajaksi - Kiekko Espoo
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös