KHL-otteluiden seurantaketju

  • 383 738
  • 3 460

Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
Avangard - Lokomotiv 0-1, kun 1. erä suurinpiirtein puolivälissä.

Erikoinen maali, jossa Avangardin maalivahtia Bobkovia höynäytettiin pahasti.

Lokomotivin #21 Osipov luisteli ylöspäin Lokomotivin maalilta katsoen oikeaa laitaa ja esitti aikovansa lyödä kiekon Avangardin päätyyn. Bobkov ennakoi tilanteessa ja lähti maaliltaan vastaanottamaan kiekkoa maalin taustalta. Osipov muutti laukauksen suunnan kohti Avangardin maalia eikä Bobkov ehtinyt työpaikalleen.

1-1, kun 2. erää pelattu 7 minuuttia. Maalintekijänä Kovaltshuk, syöttäjänä Tshernov.

2-1, Tshernov. Syöttäjänä Kovaltshuk.

Lokomotivin maalivahti Konovalov ei vakuuta. Torjuu samalla tasolla kuin Jokereita vastaan pudotuspeleissä kollegansa Lazushinin kanssa. Ei ihme, että Pasquale on hankittu Jaroslavliin - selkeä Lokomotivin ykkösmaalivahti.

Pulkkinen on ollut kaksi kertaa maalinteossa ja molemmilla kerroilla hänet on pystynyt nollaamaan toinen suomalainen, Oliwer Kaski. Ensimmäisessä tilanteessa Kaski sai Pulkkisen laukauksen vaimennetuksi niin, että Bobkov sai aika helpon torjunnan.

Hyvä ottelu. Näkee, että kaksi huippujoukkuetta vastakkain.
 
Viimeksi muokattu:

Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
Toisella erätauolla näytettiin Avangardin tämänhetkisen kotihallin ympäristöä. Tajusin käyneeni kyseisellä Balashiha-areenalla vuosia sitten katsomassa kaksi Dynamon kotipeliä, jotka oli siirretty joulun-uuden vuoden takia Dynamon areenalta Balashihan lähiöön.

2-2, Andre Petersson, YV-maali. Hieno laukaus Bobkovin räpylän vierestä sisään. Pulkkinen ei pelannut tässä maalissa Lokomotivin ykkösylivoimaa. Petersson on kyllä loistava pelaaja ja harmi, että Dynamo ei pystynyt iskemään rahaa pöytään tarpeeksi ja hankittiin Kagarlitsky

10 minuuttia peliaikaa jäljellä.

2 min. jäähy Pulkkiselle, kun 6 minuuttia jäljellä.

3-2, Boucher, yv-maali. Pulkkisen jäähystä oli jäljellä 2 sekuntia.

3 min. jäljellä, kun Kaski ottaa jäähyn. Hartleyn aikalisä.

4-2, Potapov alivoimamaali tyhjään maaliin. Pulkkisen jäähy kävi kalliiksi.

4-2 lopputulos Avangardin hyväksi.

Hartley haastattelussa. Kehuu joukkuetta mainiten Bobkovin erikseen.
 
Viimeksi muokattu:

Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
Dynamo Moskova - SKA Pietari 2-0.

Fyysinen ottelu Dynamon kauniilla kotiareenalla erityisesti Dynamon puolelta: Dynamolla 22, SKA:lla alle 10 taklausta. Noin 3 000 katsojaa, jotka pitivät ääntä mukavasti.

SKA hallitsi 1. ja 2. erää suvereenisti, osittain Dynamon saamien kolmen jäähyn takia. Dynamolla oli vaikeuksia sekä liikkeen kanssa että kiekollisessa pelissä.

3. erässä Dynamo liike parani huomattavasti ja joukkue nousi hienoon taisteluun. Sillä oli erässä enemmän maalipaikkoja kuin SKA:lla.

Maalintekijät:
1-0 Kagarlitsky Tsaikovskin loistavasta syötöstä.
2-0 Jaskin Shipatshovin syötöstä parisen minuuttia ennen loppua SKA:n pelatessa ilman maalivahtia.

Ottelun parhaat tai muuten mieleen jääneet:

Dynamo:
- maalivahti Botsharov, pelasi täydellisen pelin, useita gamesavereitä
- 1. ketjusta Jaskin ja Kagarlitsky
- 3. ketjun parivaljakko Muranov ja Igumnov
- puolustajista Säveltäjä-lempinimen saanut Tsaikovski
- puolustus yleisellä tasolla, aivopierut puuttuivat.

SKA:
- ykkössentteri Kemppainen
- alaketjujen helmi Ketov, joukkueen kapteeni
- puolustajista nuori Galeniuk.
 

Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
Kagarlitsky lällätteli maalin jälkeen SKA:n aitioon. Repesin aika hyvin.

Aina tuntuu hyvältä, kun ex-SKA:t rankasee SKA:ta.
Minä en huomannut tuota lällättelyä. Kagarlitsky pelasi tänään mielestäni yhden tämän kauden parhaista peleistään. Hän liikkui välillä kuin salama. Vaikka hän on nopea, niin toisinaan hän liikkuu huonosti. Ehkä hänellä oli viime kauden työnantajaansa SKA:ta vastaan ylimääräistä energiaa.

Minä kiinnitin huomiota siihen, kun Jaskin 2-0-maalin tehtyään meni aitioon ja naureskeli ja selitti jotakin vieressään istuneelle Pääjärvi-Svenssonille saaden tämän nauramaan. Olen päätellyt Jaskinista löytyvän diivaa, mutta jotenkin hän on niin hyvä kaukalossa nimenomaan Shipatshovin kanssa, vaikka näyttää hassulta, kuin jättiläiskokoiselta lapselta leikkimässä jäällä. Hän elää maaleista...
 

Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
Tänään pelatussa Metallurg Magnitogorsk - Barys Nur-Sultan -ottelussa tehtiin historiaa, kun 39-vuotias Sergei Mozjakin pelasi ensimmäisen kerran KHL:ssä samassa kokoonpanossa 19-vuotiaan esikoisensa Andrein kanssa.

Isä pelasi Magnitkan kolmosketjussa, poika nelosessa. Magnitka voitti ottelun 3-2. Sergei Mozjakin sai tehopisteet 0+1, Andrei Mozjakin jäi ilman tehopisteitä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Klo:18.00 Severstal- Lokomotiv ja 18.15 Minsk- Dynamo.
Jokereidenkin kannalta mielenkiintoisia matseja molemmat.
Averin vienyt 10.minuutin kohdalla Lokon 0-1-johtoon Severstalissa.
 

Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
Pudotuspelien lähestyminen näkyy. Tänään tähän mennessä päättyneistä viidestä ottelusta neljä on päättynyt vasta jatkoajalla.

SKA - Spartak -pelissäkin mennään eikä meinata. Tilanne 1. erän jälkeen 1-0.
 

Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
Pietarissa SKA lisää johdon 2-0:aan, kun toista erää pelattu noin 14 minuuttia. Maalin laukoi Dinar Hafizullin.
 

Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
3-0, Malte Strömvall. Maali meni osittain Hudacekin piikkiin Strömvallin ujuttaessa kiekon todella onnekkaasti Hudacekin ja tolpan välistä. SKA:n Hellberg on onnistunut maalin suulla tässä ottelussa Hudacekia paremmin, mutta kyllä Spartakin pelistä puuttuu yleisellä tasolla jotakin olennaista - taitoa. Raskasta menoa ”liha”joukkueelta, kuten Dynamon kannattajat Spartakia kutsuvat, käsittääkseni osittain historiallisista syistä. Spartak tunnettiin aikoinaan työläisten joukkueena, josta löytyi taitoa Dynamoa ja TsSKA:ta vähemmän ja joka pelasi senkin takia fyysisemmin.

3-1, kun 1,5 minuuttia jäljellä. Puolustaja Dmitri Vishnevsky maalintekijänä.

3-1 lopputulos. Spartak tarvitsee pisteitä pudotuspelipaikan varmistamiseksi, mutta nälkä ei näkynyt loppujen lopuksi kolmea erää.
 
Viimeksi muokattu:

Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
SKA Pietari - Dynamo Moskova 1-3. SKA:n ainoan teki Malte Strömvall, Dynamon maalintekijöinä Hietanen x 2 ja Lindberg. 1-3 -maali tyhjiin. Dynamon maalin suulla 40-vuotias Jerjomenko.
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Lokomotiv varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla 2-1-kotivoittoon SKA:sta.
Maalintekijänä: Kraskovsky.
Taistelu kolmossijasta siis jatkuu.

SKA ottaa turpaan Dynamolta ja Lokolta säännöllisesti. Olisikohan Jokereiden parempi pudota seitsemänneksi. Hävitään kolme vipaa ja toivotaan että Minsk ja Severstal kaapii pisteitä riittävästi.
 

Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
Yksi Dynamo Moskovan pelaaja- ja valmentajalegendoista, Vladimir Jurzinov, täyttää tänään 81 vuotta. Ehkä Dynamo pelasi tänään myös hänen kunniakseen.

Vladimir Jurzinov on yksi eniten arvostamistani jääkiekkovaikuttajista kautta aikojen. Hän oli Dynamo Moskovassa hyvä pelaaja, mutta legenda hänestä tuli Dynamo Moskovan päävalmentajana ja Viktor Tihonovin aisaparina Neuvostoliiton jääkiekkomaajoukkueen, aidon punakoneen, valmennustiimissä. Punakone saavutti Tihonovin ja Jurzinovin johdolla 2 olympiakultaa ja 7 maailmanmestaruutta.

Vladimir Jurzinov nousi suomalaisten jääkiekkoa seuraavien tietoisuuteen työskennellessään KOO-VEE:n pelaajavalmentajana 1972-1974 ja TPS:n päävalmentajana 1990-luvun alussa.

KOO-VEE:n kausilta muistan mukavan muisteluksen Jurzinovista. Hänet vietiin ennen pestin alkamista seuraamaan KOO-VEE:n peliä. Hän kysyi silloiselta päävalmentajalta, miksi muutama pelaaja istui penkillä saamatta peliaikaa. Valmentaja kertoi, että nämä olivat viltissä, koska eivät osanneet pelata tarpeeksi hyvin. Jurzinov kysyi edeltäjältään: ”Mitä näille pojille on opetettu?” No, kun Jurzinov pääsi puikkoihin, niin viltissä istuneista 17-18-vuotiaista Matti Rautiasesta, sentteri Järvenpäästä ja Auvo Väänäsestä tuli KOO-VEE:n seurahistorian paras hyökkäysketju. Jurzinov mursi ennakkoluulottomalla ajattelullaan työläisseurana tunnetussa KOO-VEE:ssä vallinneita luutuneita ajattelutapoja. Respect!
 

Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
Avtomobilist Jekaterinburg - HK Sotshi

1-0 noin 13 peliminuutin jälkeen. Sotshiin puolustajalta karmea virhe, josta Avtomobilist rankaisee. Maalintekijänä Makejev. Sotshin maalivahdille Maksim Tretjakille ei jätetty torjuntamahdollisuuksia.

2-0, kun 1. erää jäljellä 2,5 min. Maalin teki Sotshin maalin suulla pyörineestä irtokiekosta #13 Pavel Datsjuk. YV-maali.

Ottelun taso on heikompi kuin eilisessä Jokerit - Dynamo Moskova -pelissä, mutta Nuutti Vihtilä tekee siitä mielenkiintoisen. Hän on jälleen tehnyt hyvin joukkueiden, niiden pelaajien ja valmentajien taustoituksen. Mukavaa katsoa peliä ja kuunnella häntä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös