KHL kaudella 2015–2016

  • 98 264
  • 381

vieko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit, Washington, Venäjä, Kalpa
KHL:n yleisömääristä puhuttaessa on hyvä huomioida, että koskaan Moskovan alueen seurat eivät ole sarjan historiassa vetäneet hyvin yleisöä. Spartakin yleisömäärät olivat aiemmin jossain 2000 - 3000 välillä, mutta nyt keskiarvo taitaa olla jossain 7500 paikkeilla, vaikka alkukausi oli karmea tuloksellisesti. Ei vedä TsSKA tai Dynamo Moskova tälläisiä yleisökeskiarvoja.

Ei kyllä kannata ihan hirveästi luottaa kyseisen lukemaan. KHL taisi jo varoittaa Spartakia ilmoitetuista katsojaluvuista. Ilmeisesti visuaalinen vaikutelma ja ilmoitetut luvut lievästi sanottu eivät kohdanneet. Areenan vaihdon lisäksi en keksi mitään hyvää syytä, miksi Spartakin katsojaluvut kasvaisivat merkittävästi aikaisemmista kausista. Olen positiivisesti yllättynyt jos kauden päätteeksi keskiarvo on yli 4500.
 
faro

Jäsen
Kyllä on kehnoja yleisömääriä KHL:ssä.
Tänään sitten jo ihan hyviä yleisömääriä KHL:ssä. Kymmenessä ottelussa yhteensä 71 637 katsojaa. Keskimäärin siis 7164 katsojaa per ottelu. Korkeita lukuja tänään vetivät SKA, Omsk, Sibir, Amur, Minsk ja Riika. Kaikilla 7000 katsojaa tai yli.

Minskin yleisömäärät ovat kuitenkin itselleni suurin pettymys. Viime kaudella kävi illasta toiseen yli 11 000 katsojaa. Nyt kauden alussa jo pari ottelua vedetty n. 9000 ihmisen edessä. Mikähän on syynä tälle pudotukselle?
 
Baarimikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL
Riiassa sopivasti tällä hetkellä olevana voisin päivittää näkemyksiäni Dinamo R:n tilanteeseen. Yleisömäärät ovat tosiaan notkahtaneet pahasti, vaikka itse ottelutapahtuma on huippuluokkaa ja ihmiset tuntuvat pitävän yleisesti Dinamoa tärkeänä. Isoin ongelma on oltava menestyksen puute. Dinamon kaltainen kääpiöseura ei voi voittaa nykymuotoisessa KHL:ssä oikeastaan mitään. Osaksi toki seura voi syyttää itseään menestymättömyydestä, osin taas Dinamo R jää täysin vaille mahdollisuuksia, koska seura ei pysty pitämään edes omia tähtipelaajiaan riveissä. Valitettavasti tuntuu siltä, että Dinamo R ehtii pyyhkityä pois KHL-kartalta, ennen kuin KHL:n päättäjät tekevät pienempien seurojen eteen oikeasti jotain muuta tekohengitystä rahoituksen muodossa.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Amur nappasi sitten Kaspars Daugavinsin itselleen. Moskovan Dynamohan asetti Daugavinsin "waiver"-listalle. Dynamo etsii nyt uutta ja parempaa ulkomaalaisvahvistusta Daugavinsin tilalle, mutta Amurille hän lienee ihan kelpo vahvistus.

Olisin kyllä mielelläni nähnyt hänet myös Riikassa, joka kaipaa lisänostetta ja Daugavins on yksi parhaista latvialaisista hyökkääjistä tällä hetkellä. Mutta ilmeisesti Dinamolla ei ollut rahaa Daugavinsiin joten hän suuntasi Tyynen valtameren rannalle.

ennen kuin KHL:n päättäjät tekevät pienempien seurojen eteen oikeasti jotain muuta tekohengitystä rahoituksen muodossa.
Pienten seurojen kilpailutilannetta on mahdotonta helpottaa ilman että koko liigan tasoa heikennetään. NHL:ssä tämä on mahdollista, koska se saa (lähes) kaikki parhaat pelaajat itselleen, mutta KHL:ssä ei ole varaa lähteä minkäänlaiseen tasapäistämiseen esim. palkkakaton kiristämisellä, koska tämä ajaisi lisää pelaajia Pohjois-Amerikkaan ja Sveitsiin.
 
Captain K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Koskakohan Yemelin saa kenkää UFAsta, jos meininki jatkuu samanlaisena että hävitään kaiken maailman Amureille kotona (?) Toki näillä puheilla sitten tänään varmaan voittavat Dynamon Moskovassa. Tokihan tuossa näköjään tuli 5 ottelun voittoputki nyt kun tarkistin ( mennyt meikäläiseltä vähän ohitse), mikä antoi vähän tilaa hengittää mutta alkukausi oli kaikkea muuta kuin lupaava joukkueelle jota Jatkoajan ennakossakin ennustettiin Idän ykköseksi.
 
Viimeksi muokattu:

Cadenca

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
Hei, nyt seuraa tyhmä kysymys. Olen lähinnä vaan NHL-fani, mutta KHL:n myötä Jokerit on alkanut kiinnostaa. Nyt olisi tarkoitus mennä torstain peliin, mutta mistään ei löydy tietoa siitä pelaako Kovalchuk. Katoin KHL.comia, ja Kovalchukilla näkyy 6GP tälle kaudelle. Onko siis loukkaantuminen kyseessä vai tuleeko mies Helsinkiin? Ja mistä tätä tietoa varmennin löytää kun sivut tuntuvat olevan huonot
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is

Kovy pelannee kyllä, pelasi ainakin edelliset muutamat pelit. On siis nyt palannut loukkaantumisen jälkeen kehiin. Sivut ovat tosiaan vähän sitä sun tätä, eikä sieltä tässä vaiheessa vielä mitään kokoonpanojuttuja löydä, se on satavarma. Mutta osta vaan lippu, kyllä se Ilja tulee Jaffalaan buuattavaksi.
 
Pelannut jo pari peliä tuon loukkaantumisen jälkeen, viimeksi Jokereita vastaan Pietarissa.
 
Cadenca

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
Kovy pelannee kyllä, pelasi ainakin edelliset muutamat pelit. On siis nyt palannut loukkaantumisen jälkeen kehiin. Sivut ovat tosiaan vähän sitä sun tätä, eikä sieltä tässä vaiheessa vielä mitään kokoonpanojuttuja löydä, se on satavarma. Mutta osta vaan lippu, kyllä se Ilja tulee Jaffalaan buuattavaksi.

Hienoa, tehdään näin!
 
Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Koskinen vaikuttaa todella kyrpiintyneeltä vaihtopenkillä kun hänet vaihettiin maalilta pois Riian tehdessä 0-1:een. Näinköhän pelaa Pasilassa. Ei Jezhov parempi ole.
 
Bacon

Jäsen
KHL:ssä tulinen Jokereiden ja SKA:n derby ja yleisömäärä vain 11 536. Se on selkeä pettymys, ei hyvältä näytä todellakaan.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Martin Erat pelasi uransa ensimmäisen KHL-pelin ja teki heti voittomaalin jatkoajalla, kun Avangard kaatoi Severstalin 4-3.
 
faro

Jäsen
Medvescak Zagreb johtaa tällä hetkellä 3-0 kotonaan Metallurg Magnitogorskia, kun ottelua ei ole pelattu vielä edes kahta erää. Medvescak vetelee ihan hurmoksessa löysäilevää Magnitkaa vastaan. Yleisö ihan hurmoksessa.

Ihan parhautta tuo Medvescakin maalilaulu.
 
Matza187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse olen katsellut myös tuota peliä ja Zagreb tosiaan iski kolme peräkkäistä yv-maalia. Eipä ole Magnitkalla ollut mitään mahdollisuuksia.

Jää vaikuttaa olevan todella huonossa kunnossa aina erien loppupuolella.
 
Lätkäkala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KHL:n ja NHL:n suomalaiset sekä Leijonat.
Severstal voitti CSKAn 2-1. Kotijoukkueen veskarilla näköjään kevyet 45 torjuntaa. Tietääkö joku että mikä Radulovilla on, kun ei ole ollut kokoonpanossa KHL:n tulosseuranta/-tilastojen mukaan?
 
Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Severstal voitti CSKAn 2-1. Kotijoukkueen veskarilla näköjään kevyet 45 torjuntaa. Tietääkö joku että mikä Radulovilla on, kun ei ole ollut kokoonpanossa KHL:n tulosseuranta/-tilastojen mukaan?
Stepanek on huippuveska, viime vuonna päälle 50peliä Severstalissa ja torjuntaprosentti taisi olla hitusen yli 91. Kvartalnov antoi Radulovin, Zaitsevin sekä ainakin myös Denisovin huilata tänään.
 
Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Stepanek on huippuveska, viime vuonna päälle 50peliä Severstalissa ja torjuntaprosentti taisi olla hitusen yli 91. Kvartalnov antoi Radulovin, Zaitsevin sekä ainakin myös Denisovin huilata tänään.
Severstalin maalilla oli tänään 30-vuotias Sergei Magarilov, jolla on vain kourallinen KHL-otteluja koko urallaan. Ennakkoon yksi sarjan huonoimmista kakkosveskareista, mutta jokaiselle sattuu loistavia päiviä. Huilaajien lisäksi TsSKA:lta sivussa oli edelleen loukkaantumisen vuoksi ykkössentteri Da Costa.

TsSKA voitti vieraissa laukaukset maalia kohti peräti 46-15. Yksittäisessä pelissä onnella on aina osuutensa, mutta ei oteta mitään pois Magarilovin huippupeliltä. Severstal ei muuten ole niin huono joukkue, mitä sarjataulukosta voisi päätellä, mutta alkukausi on ollut heille sysimusta.

En peliä katsonut, mutta voisi kuvitella noilla laukaisutilastoilla TsSKA:n hallinneen peliä selvästi B-miehistölläkin. Tuskin tänäänkään voi puhua siitä, että olisivat pelanneet huonolla asenteella vai kattoiko joku pelin? TsSKA on siitä poikkeuksellinen suurseura, että se ei ota vapaapäiviä selvästi heikompiaan vastaan. Toki laajaa materiaalia on varaa hieman kierrättää, mutta joukkueen pelillinen ilme pysyy illasta toiseen laadukkaana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös