KHL 2012–2013

  • 399 515
  • 1 424

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Malkin ei kyllä pelannut mitenkään ihmeellisesti eikä ollut edes lähellä olla kentän paras pelaaja. Gontshar oli Magnitogorskin heikoin ja epävarmin puolustaja. Toivottavasti otteet terävöityvät kun pelituntuma kasvaa.
Malkin paransi loppua kohden ja tuntui olevan kolmannessa erässä koko ajan kentällä. Hieno syöttö tuohon tasoitukseen viimeisellä minuutilla johtaneeseen maaliin. Ihan hyvä peli Malkinilta ensimmäiseksi peliksi. Malkin aloitti laiturina, mutta siirtyi sitten sentteriksi jolloin pelikin parani. Pelasi Hodgmanin ja ja Kosovin kanssa. Zubarev niittasi ekassa erässä Malkinin vanhalla kunnon perstaklauksella. Gontshar oli hieman epävarma, mutta oli siellä ihan laadukkaitakin suorituksia. En sanoisi kyllä, että oli huonoin Magnitogorskin puolustaja tänään.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Nyt häipyi kertaheitolla Moskovan armeijalaisten keskushyökkääjä ongelma, josta aiemmin kirjoitin. Nappasivat pirulaiset maailman parhaan sentterin.

Jos ei maailman paras niin ainakin maailman taitavin kun Datsyukista on kyse. Mielenkiintoista nähdä mihin Datsyuk pystyy KHL:n "lentokentillä" kunha nyt kunnolla saa pelituntumasta kiinni - siihen mennee kuitenkin jokunen peli siitä huolimatta, että rautaisesta ammattilaisesta on kyse.

Datsyuk kuuluu niihin harvoihin tämän hetken NHL-pelaajiin joita voin sanoa seuraavani hukan tarkemmin - itseasiassa taitaa olla ainoa NHL-pelaaja jota voin sanoa "fanittavani" (lievässä mitassa). Toinen pelaaja jonka otteita tarkemmin seuraan on Red Wings -varaus Mitch Callahan, tosin tyyliltään aivan toistamaata kuin Datsyuk. Lähinnäkin agitaattoriksi luokiteltava pelaaja, jonka hanskat ei ole liimattu nyrkkeihin.

vlad.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Moskovan Dynamo voitti Minskin lopulta selvin luvuin 7-2. Aleksandr Ovetshkin syötti yhden maalin, mutta ei saanut vielä maalitiliä auki. Ovetshkinin pelissä oli samaa kuin Malkinin pelissä eli tuntuman hakemista. Kestää muutaman pelin ennenkuin Ovetshkin pääsee KHL-vauhtiin todella mukaan.

Ovetshkin ei ollut se pelaaja johon kiinnitin pelissä eniten huomiota vaan Moskovan Dynamon 18-vuotiaaseen puolustajaan Andrei Mironoviin. Jos minulla on yhtään silmää lahjakkuudelle niin sanoisin että tässä on tuleva NHL-puolustaja. Pojalla on mittaa 190 cm ja hän luistelee vaivattoman ja jouhevan tuntuisesti. Voimaa tuntuu varressa myös olevan. Hän tuo vähän mieleen Vladimir Malahovin 1990-luvun taitteessa. Tänään Mironov pelasi paljon sekä yli- että alivoimaa yhdessä KHL:n parhaista joukkueista.

Näillä näytöillä paikka ensi vuodenvaihteen U20-kisoissa pitäisi olla selvä.
 
Ovetshkin ei ollut se pelaaja johon kiinnitin pelissä eniten huomiota vaan Moskovan Dynamon 18-vuotiaaseen puolustajaan Andrei Mironoviin. Jos minulla on yhtään silmää lahjakkuudelle niin sanoisin että tässä on tuleva NHL-puolustaja. Pojalla on mittaa 190 cm ja hän luistelee vaivattoman ja jouhevan tuntuisesti. Voimaa tuntuu varressa myös olevan. Hän tuo vähän mieleen Vladimir Malahovin 1990-luvun taitteessa. Tänään Mironov pelasi paljon sekä yli- että alivoimaa yhdessä KHL:n parhaista joukkueista.

Puhutko 94-syntyneestä Andrei Mironovista vai 95-syntyneestä Andrei Mironovista? Molemmat pelaavat Dynamossa (tai sen junnujoukkueessa). Jos puhut ensin mainitusta, niin hän oli varattavissa jo viime kesän draftissa, mutta varausta ei kuulunut. Se nyt ei tietenkään tarkoita, etteikö hänestä NHL-puolustajaa voisi kasvaakin, mutta mistään huipputalentista ei ilmeisesti kuitenkaan puhuta.
 

SKA1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
Ak Bars vei eilen Traktoria 6-2. Suomalaiset eivät saaneet tehopisteitä.

Huomionarvoista oli Petri Kontiolan 5+20 min. mailanpäällä lyömisestä.

Ak Barsin Vadim Khomitsky hakkasi törkeästi kontillaan ollutta Kontiolaa selkään. Petri menetti hermonsa ja päästyään jaloilleen löi tuomarin edessä Khomitskyä mailanpäällä. Tuomio meni siltä osin oikein mutta mielestäni Khomitsky olisi ansainnut tilanteesta enemmän kuin 2 min.
 

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Sport-express kertoilee että lähiaikoina tulee uusia vahvistuksia nhl:stä

Nyt kun melkein kaikki venäläiset huiput löytäneet pelipaikan KHL:stä.

Odotellaan seuraavassa aallossa ulkomaalaisia.

Jutun mukaan seuraavat tulijat olisi Weber,Lecavalier ja Backström.

Backstrommin kohdalla liittyminen Dynamoon voi olla aika todennäköistä sillä sieltä löytyy jo yksi tuttu kaveri. Tähän viittaisi eilen Znarokin antamat kommentit lehdistölle kenen kanssa Ovetchkin pelaa.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Puhutko 94-syntyneestä Andrei Mironovista vai 95-syntyneestä Andrei Mironovista?
Puhuin 18-vuotiaasta Andrei Mironovista eli silloin 95-syntynyt samanniminen pelaaja ei tule kyseeseen. Se ettei Mironovilla ole NHL-varausta ei merkitse minulle mitään. Se mitä omat silmäni näkevät on tärkeämpää. Mironov on ainoa 18-vuotias puolustaja koko sarjassa (ainakin sen huippujoukkueissa), joka pelaa näin isossa roolissa.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Joitakin "nimettömämpien" pelaajien siirtoja jotka ovat ehkä jääneet huomaamatta.

Mihail Grabovski -> ZSKA
Sergei Kostitsin -> Ufa
Nikolai Antropov -> Barys
Anton Babchuk -> Donbass
Artem Anisimov -> Lokomotiv
Jiri Hudler -> Lev
Jakub Voracek -> Lev
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
KHL:n sarjataulukko: Kontinental Hockey League - Official Website - Standings

Lev Praha johtaa sarjaa mielestäni jopa odotetusti. Heillä on erittäin nimekäs ja vahva joukkue, joka pelaa tshekkityyppistä tarkkaa puolustavaa ja vastaiskuihin perustuvaa peliä. Myös Kazan on ollut todella vahva ja myös sillä on nimekäs porukka kasassa (tästä kertoo sekin, että suomalaiset Pesonen, Lahti ja Immonen joutuvat tosissaan tappelemaan pelipaikasta joukkueessa).

Alkukauden yllättäjä on ollut Neftehimik. Sillä on yksi sarjan nimettömimmistä joukkueista, mutta joukkue tekee kovasti töitä kaikissa peleissä. Saa nähdä miten pitkälle joukkueen lento kestää. Toinen nimetön joukkue Sibir on aloittanut myös vahvasti Jori Lehterän johdolla.

Suurimmat pettymykset ovat olleet Kari Jalosen Torpedo, tulokasjoukkue Donbass ja huippunimekäs Magnitogorsk, jotka ovat sarjan hännillä. Ainakin Magnitogorskin uskon nousevan kauden myötä sarjataulukon kärkipäähän.

Sarjan alku on myös osoittanut sen, miten paljon Venäjällä yliarvostetaan ulkomaalaisia valmentajia tällä hetkellä. Sarjan tämän hetken parhailla tai yli oman tasonsa pelanneilla seuroilla on melkeinpä kaikilla kotimainen valmentaja, kun taas moni alisuorittaja (Magnitogorski, Avangard, Torpedo) pelaa ulkomaalaisen valmentajan alaisuudessa.

TV-kommentaattori ja entinen huippupelaaja Sergei Gimajev ehti arvostella ulkomaalaisten valmentajien palkkaamista jo ennen kauden alkua. Gimajevin mukaan he eivät osaa kehittää pelaajien taitoja yhtä hyvin kuin venäläiset valmentajat eivätkä nuoret pelaajat kehity ulkomaalaisten valmentamissa seuroissa tarpeeksi hyvin.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Suurimmat pettymykset ovat olleet Kari Jalosen Torpedo, tulokasjoukkue Donbass ja huippunimekäs Magnitogorsk, jotka ovat sarjan hännillä. Ainakin Magnitogorskin uskon nousevan kauden myötä sarjataulukon kärkipäähän.

Sarjan alku on myös osoittanut sen, miten paljon Venäjällä yliarvostetaan ulkomaalaisia valmentajia tällä hetkellä. Sarjan tämän hetken parhailla tai yli oman tasonsa pelanneilla seuroilla on melkeinpä kaikilla kotimainen valmentaja, kun taas moni alisuorittaja (Magnitogorski, Avangard, Torpedo) pelaa ulkomaalaisen valmentajan alaisuudessa.
Jos katot Magnitogorskin otteluohjelmaa, niin ei todellakaan voida puhua alisuorittamisesta. Avauspelissä tuli vieraissa tappio kivikovalle Traktorille erittäin tasaisessa ja vauhdikkaassa ottelussa. Toisessa pelissä paikkoja oli, mutta laukaukset meni ohi heikkoa Jekaterinburgia vastaan. Oli selvästi jo pelaajien otteista nähtävissä turhautumista, kun mistään ei mennyt sisään. Peli oli muuten varsin hyvällä tasolla. Tämän jälkeen Magni kaatoi vakuuttavien esityksien jälkeen kotona hallitsevan mestarin OHK Dynamo Moskovan ja SKA Pietarin. Eilen sitten jatkoaika tappio Ufalle vieraissa, mutta ei tuolta moni voittoa kauden aikana käykkään hakemassa. Ufassa muutokset olivat niin suuria, että yhteen hitsautuminen vie aikansa. Eilen nähtiin laadukas Ufa hattutempun tehneen Sergei Zinovjevin johdolla. Aika rajua heittää, että Magnitogorsk on alisuorittanut, jos katsot tuota otteluohjelmaa. Vastassa ollut neljä isoa seuraa ja sitten se yksi peli Avtomobilistia vastaan, jossa ei vaan saatu paikoista kiekkoa sisään. Otteluohjelma jatkuu haastavana, kun seuraavaksi vieraissa tulevat vastaan Kazan ja tulikuuma Neftehimik, joka ei ole vielä jäänyt kertaakaan seitsemässä ottelussa pisteittä.

Paul Mauricea pidän lyhyen näkemäni perusteella erinomaisena päävalmentajana ja tykkään tuosta miten antaa nuorille pelaajille vastuuta. 19-vuotias puolustaja Viktor Antipin ei mahtunut viime vuonna pelaavaan kokoonpanoon, mutta on nyt ehdottomasti yksi parhaista puolustajista. Antipin on sarjan paras alle 20-vuotias puolustaja?
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Izvestijan mukaan Ufan kanssa sopimuksen tehnyt Sergei Kostitsyn haluaisi jatkaa Ufassa myös NHL:n työsulun päättymisen jälkeen: linkki uutiseen￾

Tällaine viesti on tullut Kostitsynin agentilta. Sergein veli Andreihan teki jo kauden kestävän sopimuksen Traktorin kanssa. Ainoa ongelma Sergein kohdalla on se, että hänellä on voimassaoleva NHL-sopimus. Saa nähdä onnistuuko Sergei purkamaan NHL-sopimuksensa yhteisymmärryksessä seuran kanssa. Näinhän ainakin KHL:ssä on toimittu, että jos pelaaja ei enää halua jatkaa seurassa on KHL-seura useimmiten purkanut pelaajan sopimuksen.
 

SKA1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
SKA: n sivuilla lukee, että Sergei Bobrovsky: n kanssa on tehty sopimus.

Lisäksi useat sivustot väittävät, että Tarasenko olisi sittenkin tulossa SKA: han. Seura ei ole tästä tiedottanut.

Ps. Nyt seuran sivuilla on tiedote, jossa kerrotaan, että Tarasenkon kanssa alustavasti sovittu sopimus on kariutunut pelaajan agenttinsa kautta tekemiin lisävaateisiin, joihin SKA ei voinut suostua. Tarasenkoa ei siis tulla näkemään työsulun aikana SKA paidassa.
 
Viimeksi muokattu:

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Suurimmat pettymykset ovat olleet Kari Jalosen Torpedo, tulokasjoukkue Donbass...

Toisaalta minä antaisin vielä tässä vaiheessa kautta tulokasjoukkueelle armon käydä oikeudesta ja antaisin heille mahdollisuuden näyttöihin kohtuudella pidemmältä ajanjaksolta. Mikäli reilun kymmenen pelin jälkeen tilanne jatkuu samana eikä kehitystä parempaan ole näkösällä, voitaneen Donbass laskea pettymysten joukkoon mutta vielä tässä vaiheessa kautta en sitä ryhtyisi tekemään. Antaa joukkueelle mahdollisuuden näyttää mihin pystyy ja jos tulos on jatkossakin tätäluokkaa niin sitten on aihetta arvostelulle.

vlad.
 
Puhuin 18-vuotiaasta Andrei Mironovista eli silloin 95-syntynyt samanniminen pelaaja ei tule kyseeseen. Se ettei Mironovilla ole NHL-varausta ei merkitse minulle mitään. Se mitä omat silmäni näkevät on tärkeämpää. Mironov on ainoa 18-vuotias puolustaja koko sarjassa (ainakin sen huippujoukkueissa), joka pelaa näin isossa roolissa.

No varmistin vain kumpaa pelaajaa tarkoitit kun sinulla on ollut aiemminkin tiettyjä epätarkkuuksia faktoissasi. Hyvä kuitenkin, että selvisi. Sinällään tuo Mironovin iso rooli on aika suhteellinen käsite. Peliaikaa hänelle on kertynyt kuitenkin vain vähän alle 11 minuuttia ottelua kohden, joka on joukkueensa puolustajista 8. eniten. Toki on kova saavutus ylipäätään saada noin nuorena peliaikaa Dynamon joukkueessa. Tosin KHL:ssä taisi olla joku sääntö, joka pakottaa pitämään kokoonpanossa tietyn määrän nuoria venäläisiä. Jos muistan oikein.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Antaa joukkueelle mahdollisuuden näyttää mihin pystyy ja jos tulos on jatkossakin tätäluokkaa niin sitten on aihetta arvostelulle.
Tulos ja pelitapahtumat eivät ole kyllä Donbassin viime peleissä kohdanneet. Joukkue pelaa hyvin, mutta ei vain saa maaleja. Huomenna en yllättyisi, vaikka voittaisivat Atlantin vieraissa. Pelaakohan Ponikarovski ja Fedotenko jo huomenna Donbassin riveissä?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Tuliko tänään päätepysäkki PS:n valmennusuralle KHL:ssä? Omsk hävisi Slovanille 4-2. Ihmettelen, jos valmentaa vielä ensi viikolla joukkuetta. Matikaisen kannattaisi ehkä valmentaa sellaisia joukkueita, mihin taidot riittää.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Kazan voitti Magnitogorskin jatkoajalla maalein 2-1. Ottelu oli vähämaalisuudestaan huolimatta erittäin viihdyttävä ja nopeatempoinen. Voittomaalin teki Kazanin Denis Abdullin.

Jevgeni Malkin oli koko illan Ilja Nikulinin käsittelyssä eikä saanut paljoakaan aikaiseksi. Malkin ei ole vielä parhaassa iskussa, mutta hänen KHL-starttinsa on ollut odotuksiin nähden vaisu. Samalla ottelu osoitti jälleen kerran kolminkertaisen maailmanmestarin Nikulinin suuruuden pelaajana. Sanokaa mitä sanotte, mutta isolla jäällä Nikulin on maailman top 5 puolustaja.
 

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Slovan Bratislavan kotiottelu oli jälleen loppuunmyyty - 10 055 katsojaa. En olis uskonut ennen kautta, että joukkue vetää tuvan täyteen illasta toiseen. Bratislavalaisyleisön KHL-kiinnostukseen vaikuttaa luonnollisesti Slovakian viime kevään MM-menestys. Aika moni hopeajoukkueen kaveri pelaa Slovanin KHL-ryhmässä.

Puolustaja Lubomir Visnovsky teki ensiesiintymisensä Slovanin paidassa muodostaen ykköspakkiparin Josef Boumediennen kanssa. Visnovskyn rooli kasvaa suureksi melko kankeassa ja hitaassa Slovanin alakerrassa. Hän on luonnollisesti parhaimmillaan kiekollisena ja yv-tilanteissa siniviivalla. Visnovsky teki yhden maalin ja sai jääaikaa reilut 22 minuuttia.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Slovan Bratislavan kotiottelu oli jälleen loppuunmyyty - 10 055 katsojaa. En olis uskonut ennen kautta, että joukkue vetää tuvan täyteen illasta toiseen. Bratislavalaisyleisön KHL-kiinnostukseen vaikuttaa luonnollisesti Slovakian viime kevään MM-menestys. Aika moni hopeajoukkueen kaveri pelaa Slovanin KHL-ryhmässä.
Mukava nähdä että Slovan sekä menestyy pelillisesti että kiinnostaa katsojia heti kauden alussa. Osaatko sanoa onko Slovanista muodostumassa samanlainen "koko kansan joukkue" kuin Dinamo Riika Latviassa vai onko Slovakian paikallinen liiga liian vahva tällaisen yhden kansallisen identiteettijoukkueen syntymiselle?

Lev Praha on ollut myös suurmenestys alkukaudella. Joukkue johtaa sarjaa ja toissapäivän pelissä Avangard Omskia vastaan oli paikalla 9033 katsojaa. Ei hullumpaa, varsinkin kun samaan aikaan useat Tshekin NHL-ammattilaiset pelaavat työsulun vuoksi maan omaa Extraliigaa (mikä lisää mielenkiintoa Tshekin omaa sarjaa kohtaan).

Asiaa auttaa tuo Levin pelillinen jyrääminen. Levin peli on ollut erittäin vakuuttavaa alkukaudella. Varsinkin heikompia seuroja vastaan on näyttänyt ajoittain siltä, että Lev on liian hyvä joukkue tähän sarjaan :).
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Niin ja edellisessä pelissä Levin NELOSKETJUNA pelasi Tomas Surovy - Juraj Mikus - Marcel Hossa. Siinä on joukkue jolla on neljä ykkösketjua, ainakin KHL-tasolla.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Jevgeni Malkin oli koko illan Ilja Nikulinin käsittelyssä eikä saanut paljoakaan aikaiseksi. Malkin ei ole vielä parhaassa iskussa, mutta hänen KHL-starttinsa on ollut odotuksiin nähden vaisu.

Ei voi vielä tähän aikaan ainakaan omasta mielestäni vaatia liikoja NHL-avuilta. Tähän aikaan vasta normaalisti NHL-joukkueet aloittelevat harjoituskautta. KHL-pelaajat ovat jo kerenneet harjoitella paljon pidempään yhdessä, kun taas Malkinille tämä taisi olla vasta toinen peli (?). Kaikki kunnia Nikulinille, mutta kyllä se Malkin parantaa, kunhan sopeutuu paremmin KHL:ään.
 

SKA1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
Kazan voitti Magnitogorskin jatkoajalla maalein 2-1. Ottelu oli vähämaalisuudestaan huolimatta erittäin viihdyttävä ja nopeatempoinen. Voittomaalin teki Kazanin Denis Abdullin.

Jevgeni Malkin oli koko illan Ilja Nikulinin käsittelyssä eikä saanut paljoakaan aikaiseksi. Malkin ei ole vielä parhaassa iskussa, mutta hänen KHL-starttinsa on ollut odotuksiin nähden vaisu. Samalla ottelu osoitti jälleen kerran kolminkertaisen maailmanmestarin Nikulinin suuruuden pelaajana. Sanokaa mitä sanotte, mutta isolla jäällä Nikulin on maailman top 5 puolustaja.

Pelihän meni voittolaukauskisaan. Toki Abdullin onnistui omassa yrityksessään. mutta ratkaisevan maalin laukoi rystynostolla Aleksei Morozov.

Malkin Ja Gonchar olivat syöttäjinä 1-1 tasoitusmaalisssa, jonka teki Justin Hodgman. Nikulin ei siis onnistunut Malkinin pitämisessä 100 prosenttisesti.

Pelaamissaan kahdessa ottelussa Malkin ja Gonchar ovat molemmat keränneet pisteet 0+2, mikä on mielestäni kohtuu hyvin tuolla pelituntumalla mikä heillä on. Samaan aikaan esimerkiksi Mozaikin on hävinnyt kuvasta täysin.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Samaan aikaan esimerkiksi Mozaikin on hävinnyt kuvasta täysin.
Mozjakin ja koko ykkösnyrkki on ollut hieman kuutamolla kahdessa viime pelissä, kun sitä ennen kantoivat joukkuetta. Turha kuitenkaan vetää parin pelin perusteella sen pitempiä johtopäätöksiä. En eilistä peliä nähnyt kuin loppupuolelta. Mikä oli Nikolai Kuleminin panos eilisessä Magnitogorskin pelissä?

Neftehimik jäi muuten eilisessä kotipelissään ensimmäistä kertaa tällä kaudella ilman pisteitä, kun joukkue hävisi 1-3 Traktorille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös