Kevään/kesän 2008 surkeimmat siirrot?

  • 84 673
  • 178

-Mazzi-

Jäsen
Kannattaa muistaa että jos joukkueella ei kulje, niin pelaaja joka katoaa ensimmäisenä varhojenmaille on Toni "Luigi" Häppölä.

Häppölä pelasi Ässissä kaksi kautta ja kumpanakaan kautena Ässillä ei kulkenut, mutta Häppölällä kulki ihan mukavasti pisteiden perusteella. Häppölä oli toissa kaudella Ässien toiseksi tehokkain, pisteitä kertyi 37 jotka ovat uran parhaat ja viime kaudella taas toiseksi tehokkain Joensuun jälkeen. Että tuo sinun väittämäsi on täyttä paskaa.

Surkeimmista siirroista Uusitalon Ville tulee ensimmäisenä mieleen. Hankittiin Ässiin isoon rooliin, joten vaikeeta tulee Uusitalolla olemaan. Ässillä on taas pakistossa uusi "Konttinen".
 
Bud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylän syksyllä saavutetut mestaruudet
Pitää ainakin omien lähteideni mukaan täysin paikkansa. Ässät olisi ollut halukas jatkamaan Luigin sopimusta, mutta tarjouskilpailu ei todellakaan houkuttanut Kalpan tarjouksen jälkeen. Onhan Luigi taitava ja hyvä pelaaja mutta liika on aina liikaa ja Häppölän motivaatio pelata ei menestyvässä seurassa on vähintääkin kyseenalainen, ei sillä etteikö Kalpa voisi menestyä, mutta epäilen. Kannattaa muistaa että jos joukkueella ei kulje, niin pelaaja joka katoaa ensimmäisenä varhojenmaille on Toni "Luigi" Häppölä.
Tää nyt kuulostaa siltä että kun kaveri on lähtenyt Ässistä pois niin taso laski..
Ei Häppölä ole se joka ensimmäisenä menee varjojen maille jos joukkueella ei kulje. En silti ihan pidä 150k arvosena enkä tiedä pitääkö palkka paikkansa, mutta turha sanoa että Häppölää ei kiinnosta jos joukkueella menee heikosti.. Sekin vielä että vaikea kuvitella että Kalpalla menisi jotenkin huonosti kun vertaa meihin muihin häntäpään porukoihin tuota joukkuetta..
 
jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠

Hoh hoh, niin pisteiden valossa olikin hyvä kausi, alkukaudella Häppölä oli lempipelaajani Ässissä, sitten tapahtui jotain ainakin minun mielestäni ja Häppölä oli todella näkymätön kentällä ainakin 5 vs 5. Häppölän pisteet tuli varsinkin loppukaudesta ylivoimalla. Joensuu oli näkyvä kentällä oli tilanne mikä tahansa vaikka Ässät oli 5-0 tappiolla niin Jesse yritti. Kun taas Ässät oli 2-0 tai enemmän häviöllä minun silmissäni ainakin Häppölä katosi täysin pelistä.

Budille vielä; en ole missään tapauksessa sanonut Häppölän tason laskeneen Ässistä lähdettyään. Päinvastoin uskon miehen olevan ehdottomasti Kalpan ykkössentteri ensikaudella. Toivon kaikkea hyvää vilpittömästi Tonille.
 
Micco!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu muutos
Jos taas puheet Toni Häppölän 150k:n palkasta pitävät paikkansa, on hänessä ainesta liigan surkeimmaksi hankinnaksi ylipalkkauksen takia.

Eivät onneksi aivan pidä, mutta melkein, näin minun on annettu ymmärtää. Häppölä oli KalPan ensimmäinen hankinta ja se kaveri, jonka nimellä myös muita hankintoja alettiin tehdä. Seurajohto halusi näyttää, että nyt joukkuetta ensimmäistä kertaa oikeasti vahvistetaan. Häppölä teki sopimuksensa Kuopioon tammikuussa, se kertoo jotakin myös tarjouksen suuruudesta. Spordemaisesti voin sanoa, että minulle on kerrottu Häppölän tienaavan Kuopiossa pitkälti yli 100 000 euroa, mutta ei aivan 150 000 euroa. Parikymppiä kun tuosta tinkii, niin ei kauaksi heitä.

En kuitenkaan saa tuolla hinnalla Häppölästä surkeaa siirtoa, en sitten millään. Tosin tässä vaiheessa kautta on kovin vaikea nähdä yhtään surkeaa siirtoa. Onnistumiset ja epäonnistumiset ovat niin monesta pienestä asiasta kiinni. Esimerkiksi Häppölä oli KalPalta myös signaali ulospäin, että nyt vihdoin puheet vastaa tekoja. Vaikea on usko, että tämä olisi surkea siirto KalPan kannalta.

En kieltämättä ymmärrä koko tämän ketjun logiikkaa. Tässä vaiheessa on hyvin vaikea puhua surkeista siirroista, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Eri asia olisi, jos etsittäisiin niitä kavereita, joilla on potentiaalia flopata ja olla pettymyksiä. Potentiaalisesta flopista on kuitenkin pitkä matka vielä surkeaan siirtoon. KalPalta tarjoan tälle potentiaali-sektorille kuitenkin Vince Bellissimoa. Kaverilla on kieltämättä hyvät tehot DEL-liigasta ja miestä on käyty katsomassa paikan päällä useita kertoja. Tästä huolimatta sopeutuminen liigavauhtiin, sopeutuminen joukkueeseen ja sopeutuminen Kuopioon on arvoitus. Eria asia olisi, jos näytöt mm. AHL:stä olisivat paremmat ja mies olisi pelannut Suomessa aiemminkin. Voi onnistua, mutta aivan yhtä hyvin voi myös epäonnistua.

Kapasta puolestaan en tälle osastolle nimeäisi millään, en edes alle 20 pisteen kauden jälkeen. Miehen arvo on tuolle organisaatiolle niin mielettömän suuri kaikilla muilla mittareilla.
 
En kieltämättä ymmärrä koko tämän ketjun logiikkaa. Tässä vaiheessa on hyvin vaikea puhua surkeista siirroista, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Eri asia olisi, jos etsittäisiin niitä kavereita, joilla on potentiaalia flopata ja olla pettymyksiä. Potentiaalisesta flopista on kuitenkin pitkä matka vielä surkeaan siirtoon.

No Ässien tapauksessa on sanottava että jos sarjan heikoin porukka vahvistuu kesän aikana Karjalaisella ja Määtällä kovimpina nimihankintoina niin onhan kyllä voi puhua jo surkeista siirroista. Kummassakaan kun on vaikea nähdä edes sitä yllätyspotentiaalia.

Itse en laske ulkomaalaisia epäonnistujoiksi jos näiltä ei ole syytä odottaa mitään. Tähän ei riitä, että on pelannut "hyvin tehoin" AHL:ssä. Jos Jagr olisi valinnut SM-Liigan ja tekisi kaudessa 20 pistettä ilman loukkaantumisia niin sitä voisin kutsua jo flopiksi. Samaa kriteeriä en voi käyttää jostain vincebelissimosta josta en ennen tätä kautta ollut kuulutkaan.
 
Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
No Ässien tapauksessa on sanottava että jos sarjan heikoin porukka vahvistuu kesän aikana Karjalaisella ja Määtällä kovimpina nimihankintoina niin onhan kyllä voi puhua jo surkeista siirroista. Kummassakaan kun on vaikea nähdä edes sitä yllätyspotentiaalia.

Miten helvetissä voit sanoa, että kyse on surkeista siirroista jos joukkue ko. siirroilla vahvistuu???
 
fewe0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Senators
Vesa Viitakosken siirtyminen kärppäpaitaan voittaa ehdottomasti pystin "Kevään/kesän 2008 surkeimmat siirrot"

Vesku on niin käsittämättömän ilmeetön siirtö että paljon kokenut ja nähnyt on ymmällään. En ala jauhamaan asiasta enempää. Olen jo kirjoittanut kyseisestä hepusta paljon kritiikkiä.

Kuten <- tuolla lukee! Kärpät, miinus Vesa Viitakoski
 
Erik Loka

Tuotahan sinä olet jaksanut jankuttaa, vaan en kyllä ymmärrä miksi. Oletko perustellut kantaasi kunnolla vielä kertaakaan?

Eikä sun sitä nyt tarvitse joka paikkaan kirjoittaa, kanta taisi tulla kaikille jo selväksi.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pistetään nyt vaikka Niklas Fogström.. Vai että sopimus vuoteen 2011? Try-out olisi varmaankin ollut sopivampi ratkaisu.

Vaan toisaalta, tuossa sopimuksessa ei luulisi olevan ihan mahdottomista summista kysymys joten ei varmaankaan mikään valtava riski ollut vaikka tehtiinkin suoraan pitkä sopimus. Ja ainakin Pitsiturnauksessa käsittääkseni esitti ihan positiivisia otteita joten tuskin tuossa ihan täydellisesti on paskaan polkaistu. Mutta kyllähän pitkissä sopimuksissa aina omat riskinsä on, joskus ne kantavat hedelmää ja joskus ei, sitä ei koskaan tiedä miten käy.
 
Siis täh? Kuka Toimitusjohtaja lähtökohtaisesti hommaa joukkueeseensa ulkomaisen pelaajan jolta ei ole syytä odottaa mitään?

Jokaisella liigajoukkueella löytyy historiasta näitä ulkomaalaisia jotka on hankittu kokeilumielessä vaikka näytöt huipputasolta ovat vähäiset. Esim. Tim Stapleton ja Lars Helminen olivat viime kaudella tällaisia pelaajia - reilusti yli kaksikymppisillä Stapletonilla (liigaan tullessa 25 v) kymmenkunta AHL-matsia joissa ei yhtään maalia ja L. Helmisellä (tuolloin 22 v) ei kokemusta ECHL:aa korkeammalta miesten tasolta.

En usko että etukäteen kummassakaan tapauksessa seurajohto laski mielessään että "siinä tulee meidän uusi runkopelaaja". L. Helmisen tapauksessa toki ei tullutkaan.
 
Länäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues

Eli toisien sanoen koitat hakea takaa sitä, että sekä Jokereiden että JYPin seurajohdot odottivat kyseisistä pelaajista vain rivimiehiä ja kokeilumielellä lähtivät täyttämään ulkkaripaikkoja?

Joo-o.
 
ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pistetään nyt vaikka Niklas Fogström.. Vai että sopimus vuoteen 2011? Try-out olisi varmaankin ollut sopivampi ratkaisu.

Ja perustelut olivat?
Fogström on ennestään tuttu pelaaja Uramalle, ja Lukon junioreissa kaveri oli erittäin vakuuttava. Nyt miesten tasolla nostanut tasoaan viime kausilla, joten hänet katsottiin hyväksi hankinnaksi kolmossentterin rooliin. Täyttää varmasti tuon paikan, enkä ihmettelisi vaikka nousisi isompaankin rooliin esimerkiksi ylivoimassa, mihin häntä tuskin ei alunperin edes kaavailtu. Pitkästä sopimuksesta plussaa, kun selvästi taustatyöt on hänen osaltaan tehty hyvin.
 
Makkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Martti Järventien meno kärppiin! Järventie munasi jo jokeri-aikoina niin pahasti että huh huh, ja nyt sitten muutenkin kovan kritiikin alla oleva Kärppä-joukkue hommasi Maran
 
Tuzzi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Martti Järventien meno kärppiin! Järventie munasi jo jokeri-aikoina niin pahasti että huh huh, ja nyt sitten muutenkin kovan kritiikin alla oleva Kärppä-joukkue hommasi Maran

En nyt ehkä ykköseksi pistäisi mutta mielestäni Mara-Järä on top-5 kamaa. Edelle menee kotimaisista Malmivaara ja Koivisto, samalle tasolle suunnilleen Kokko ja ehkä Pettinen. Ulkomaisista en osaa sanoa mitään. ::::)
 
Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Martti Järventien meno kärppiin! Järventie munasi jo jokeri-aikoina niin pahasti että huh huh, ja nyt sitten muutenkin kovan kritiikin alla oleva Kärppä-joukkue hommasi Maran

Järventie on top4 pakki liigan kärkiseuroissa, eli kahdessa ensimmäisessä parissa. Välillä yltyy jopa melkoisiin liekkeihin, välillä taas virheitä tulee. Hyvä monipuolinen kotimainen huippupuolustaja kansallisella tasolla. Ei hänestä Kärppä- pakiston liideriä varmaan haettukaan, ei ehkä kumminkaan sellainen ykköspakki, mutta jos puheet Janne Niinimaasta pitää kutinsa niin hyvin alkaa Kärpilläkin olla pullat uunissa.
 
Paastainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & 80-luvun HoNsU
Eli toisien sanoen koitat hakea takaa sitä, että sekä Jokereiden että JYPin seurajohdot odottivat kyseisistä pelaajista vain rivimiehiä ja kokeilumielellä lähtivät täyttämään ulkkaripaikkoja?

Joo-o.

Koskas JYPillä on ollut ulkkaripaikat täynnä? 2002-03 viimeeksi, muistaakseni.
Eiköhän JYPiin aina ole näitä Low Risk -High Reward hemmoja mahtunut
 
Länäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Koskas JYPillä on ollut ulkkaripaikat täynnä? 2002-03 viimeeksi, muistaakseni.
Eiköhän JYPiin aina ole näitä Low Risk -High Reward hemmoja mahtunut

Mitä vittua nyt taas? :D

Miten tuo liittyy viestiini jonka lainasit?
 
Mr.Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flopit
Kyllähän nyt moderaattorit vie palkinnon kun jo toinen huippuvahvistus, Mr.Bikini on siirretty katsomon puolelle Hannibalin seuraksi, vaikka sama jannu taisi olla kyseessä.

Jos sitten jääkiekosta puhutaan niin kyllähän Ässien olemattomat siirrot ovat surkeudessaan omaa luokkaa.
 
tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Ei hyvältä näytä, Kerho jatkaa siitä mihin viime kaudella jäi. Lähemmäs 200k hasbeenille, joka viime kaudella sai aikaan yhden maalin Elitserienissä. Tuuletusta johtoportaaseen!
 
Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Jos tuo Kip Brennan => HIFK pitää paikkansa, niin taitaa olla koko kesän paskimman siirron titteli aikas lähellä: pelitaidot lähempänä nollaa, vitunmoinen palkka ja ulkomaalainen. Korhosen Lassea alkaa tulla ikävä...
 
fewe0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Senators
Jos tuo Kip Brennan => HIFK pitää paikkansa, niin taitaa olla koko kesän paskimman siirron titteli aikas lähellä: pelitaidot lähempänä nollaa, vitunmoinen palkka ja ulkomaalainen. Korhosen Lassea alkaa tulla ikävä...

Nyt osu Hifk kyllä sellaiseen paskasuo.. Siis kultasuoneen että "huhhuh".. Eikö sitä olla jo opittu että tälläiset lentäjät on kuin sijoittaisi rahaa Janne Ojasen munasuojiin
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös