Mainos

Ketterän runkosarjaottelut 2018–2019

  • 105 115
  • 751

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Suosittelen vahvasti antamaan uuden mahdollisuuden. Ehkä Imatralla pelattavaa ei kannata katsoa. :D

Mitä tuohon yleisöön tulee niin kyllä siellä melko vahvasti reagoitiin, kyllä siellä tuomarit saivat melkoista shittiä kuulla. Ja kyllä tuo huuto omiin korviin oli aikamoista kun ei meinannut jäähyjen syistä saada selvää.

Mielellään sitä katsoisi myös divarikiekkoa, joka on yllättävän vähän jäljessä etenkin huonoja liigapelejä ja Ketterän joukkue näytti ihan hyvältä, sopivasti fyysinen ja vauhtia runsaastikin. Omassa päässä tulee ajoittain aika paljon hasardeja, toki niitä tulee myös liigassa, omista lähtö oli paineen alla vaikeaa ja hyökkäyspäässä peli meni ajoittain liian pieneksi, suoraviivaisuus puuttui.

Nyt vain peli tavallaan lässähti tähän karmeaan tuomarityöskentelyyn ja aika turhauttavaa katsoa kiekkopeliä, jossa kaiken huomion vievät neljä tuomaria. Toivottavasti tämä peli oli kuitenkin poikkeustapaus. Varmasti tuomaritkin saivat kuulla ihan ansaittua palautetta, mutta silti mielestäni pääsivät helpolla.

Halli on ihan toimiva, tosin todella kylmä. Palvelut riittävät, makkaraa monessa muodossa, sosiaalitilat hyvät tälle yleisömäärälle, scriini toimi hyvin, ottelun aloitus eli tunnelman nostattaminen oli hiukan pitkäveteinen minun silmiini. Divarikiekosta voisi saada ihan toimivan viihdetilaisuuden, koska pelin taso on aika hyvää ja olosuhteet myös ihan hyvät. Moni liigapeli häviää viihdearvossa, koska intensiteetti on tapettu liigassakin ja taklaaminen on lopetettu tuomarien toimesta. Nyt nähdään liian paljon liigassa maalinestopeliä, johon yleisö vastaa haukotuksin. Toivon Ketterälle hyvää kevättä, turhat jäähyt pitää tietysti ottaa pois.
 
X-Stiff

Jäsen
Sekoiluhan oli ensialkuun lähestulkoon täysin Silvennoisen käsialaa mikä ei yllätä millään tasolla. Sitten Rautiolla pamahti kakka lahkeeseen ja alkoi kirittämään kovasti. Kolmas erähäb oli aivan täydellinen fiasko. Todellakin erotuomaritarkkailujan on syytä nyt laittaa raporttiin sanat oikein. Myös Ketterän on ehdottomasti tehtävä tästä liittoon kunnon reklamaatio. Tässä on välillä tullut lynkattua Vuohtoniemi oikein huolella, mutta tämä sirkus vei kyllä kaikki palkinnot myös Vuohtoniemen kaapista. Tapansa mukaisesti läskiposkien isoisä Joel Mettälä oli vielä paikalla inisemässä posket punaisina omia tulkintojansa. Muunmuassa Mesikämmenen eka kymppi oli Mettälän puhuma. Sitten se Mesikämmenen ulosajo! Miten vitussa voi saada ulosajon ohi menneestä taklauksesta? Saatanan mikki hiiri sukeltaa alta pois ja menettää kypäränsä niin siitäkö tuo jäähy? Jaetulla näytöllä olisi kansa saanut nähdä tandempaskannuksen alkeet kun Mesikämmenen yrittäessä taklausta meni paska samaan aikaan Markkulan ja Silvennoisen lahkeisiin. En muuten ole ennen myöskään nähnyt tilannetta jossa päätuomari pyytää maskipelaajan pois maalivahdin alueelta eikä pilli soi vaikka sama pelaaja menee heti uudestaan seisomaan maalivahdin alueelle. Tietenkin molarin turhautuessa pilli soi heti eikä täysin selvää sukellusta nähdä edes metein etäisyydelta. Ehkä tämä nyt riittää osaltani tästä pelistä. Nyt juon näköjään ameriikkalaisen väkijuomapullon huikalla naamariin.
 
Valitettavasti tuo on vähän liian yleistä Mestiksessä, että tuomarit alkavat kentän näkyvimmiksi hahmoiksi. Pään aukomista ei kestetä ei sitten yhtään ja oma ego ottaa vallan. Aivan turhia kymppejä. Muutenkin aivan älytön ja linjaton piiparointi sotkee joukkueiden pasmat ja sitäkautta koko pelin. Mielestäni monelta tuomarilta puuttuu myös ns. pelisilmä joten ovat täysin kykenemättömiä suhteuttamaan viheltelynsä kunkin pelin vaatimalla tavalla. Totta vitussa moniin vihellyksiin annetaan mahdollisuus kuten täällä joskus joku mainitsi, mutta se juuri on sitä pelisilmää, että ymmärtää missä se raja menee, eikä täräytetä samantien maksimituomiota kun tunnusmerkistö edes löyhästi täyttyy. Haluaisin kyllä nähdä pelin jossa tuomarit ovat ”näkymättömiä” ja pelaajien annetaan pelata ottelun ratkaisu itse. Toki selkeät hommat on vihellettävä ja törkeydet eritoten mutta muuten se pilli saa olla minusta taskussa.
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Viimekaudella runkosarjan eniten minutteja kerännyt joukkue oli Peliitat 794 min
Tällä hetkellä piikkipaikkaa pitää ylläri pylläri Ketterä 932 min
Kertookohan tää kenellekkään yhtään mitään.....? Varmaan tää kertoo tuomareiden onnistuneesta tarkasta linjasta.... vittu jooooo
 
Sekoiluhan oli ensialkuun lähestulkoon täysin Silvennoisen käsialaa mikä ei yllätä millään tasolla. Sitten Rautiolla pamahti kakka lahkeeseen ja alkoi kirittämään kovasti. Kolmas erähäb oli aivan täydellinen fiasko. Todellakin erotuomaritarkkailujan on syytä nyt laittaa raporttiin sanat oikein. Myös Ketterän on ehdottomasti tehtävä tästä liittoon kunnon reklamaatio. Tässä on välillä tullut lynkattua Vuohtoniemi oikein huolella, mutta tämä sirkus vei kyllä kaikki palkinnot myös Vuohtoniemen kaapista. Tapansa mukaisesti läskiposkien isoisä Joel Mettälä oli vielä paikalla inisemässä posket punaisina omia tulkintojansa. Muunmuassa Mesikämmenen eka kymppi oli Mettälän puhuma. Sitten se Mesikämmenen ulosajo! Miten vitussa voi saada ulosajon ohi menneestä taklauksesta? Saatanan mikki hiiri sukeltaa alta pois ja menettää kypäränsä niin siitäkö tuo jäähy? Jaetulla näytöllä olisi kansa saanut nähdä tandempaskannuksen alkeet kun Mesikämmenen yrittäessä taklausta meni paska samaan aikaan Markkulan ja Silvennoisen lahkeisiin. En muuten ole ennen myöskään nähnyt tilannetta jossa päätuomari pyytää maskipelaajan pois maalivahdin alueelta eikä pilli soi vaikka sama pelaaja menee heti uudestaan seisomaan maalivahdin alueelle. Tietenkin molarin turhautuessa pilli soi heti eikä täysin selvää sukellusta nähdä edes metein etäisyydelta. Ehkä tämä nyt riittää osaltani tästä pelistä. Nyt juon näköjään ameriikkalaisen väkijuomapullon huikalla naamariin.

Nyt oli kyllä tuomareilta kaikkien aikojen pohjanoteeraus! Vittu mitä perseilyä Silvennoiselta ja kumppaneilta. Onhan tuo nyt ihan fiasko kun jäähyminuutit jakaantuvat 118-4. Surullisinta tuossa koko jutussa on se että tuomarit ovat valtavalla ennakkoasenteella ja eivät näe asioita kuin yhteen suuntaan. Tämä alkaa jo olla niin läpinäkyvää paskaa siltä puolelta että nyt on tullut sellainen hetki että seuran on tartuttava tuohon asiaa ja vaadittava liitolta jotain selontekoa asiaan. Samoin kuvanauhalta klipit sinne katsottavaksi ja kommentoitavaksi. Tänäänkin hyvä esimerkki oli Tanhuan ulosajo, jossa Tanhua työntää kaverin pois maalilta poikittainen maila osuu rintaan ja vastustaja filmaa että saa kaverille ulosajon. Seuraavassa hetkessä tuo samainen ”loukkaantunut” pelaaja tulee hymyssä suin pyörittämään ylivoimapeliä. Samoin nuo Mesikämmenen saamat jäähyt ovat oikea vitsi. Kaikesta paistaa tuomareiden ennakkoasenne kun kyseessä kovaa pelaava pelaaja, jolle on tuomittu jo aiemmin isoja rangaistuksia niin kaveri saa ensin täysin puhtaasta taklauksesta kympin laitataklauksesta ja sitten kirsikkana kakun päällä ulosajon taklauksesta joka ei edes vittu osu toiseen pelaajaan. Siitä kyseisestä tilanteesta olisi kuulunut antaa Markkulalle ulosajo koska vetää kyykkyyn ja alta pois kun paskantaa housuihinsa. Se on erittäin vaarallinen teko vastustajaa kohtaan kun kaataa itsensä tarkoituksella alta pois. Toivon todellakin että joku hoitelee seuraavassa pelissä sen kaverin niin että voi jäädä makaamaan jäähän kun sattuu nenään ilman että pitää filmata jollekin jäähy. Se kaveri on nyt filmannut useamman jäähyn tässä sarjassa ja on ihan yleisesti tiedossa että muut pelaajat vihaavat häntä sen vuoksi. Nyt on aika antaa opetus oikein isän kädestä tai vaikkapa Mesikämmenen tassusta!
 
Robetsu93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes / Oulun Kärpät
Heti alkoi Ketterältä ns. "sikailu" kun huomasivat etteivät pärjää pelillisesti Hermestä vastaan..onneksi tuomarit huomasivat nämä ja laittoivat jäähypenkille pahimmat sikailijat istumaan...ja täällä perus että syytetään tuomareita häviöstä mutta toki iha normaalia se
 
No kerropas nyt sitten meille kaikille mitä siellä sikailtiin kun tunnut tietävän asian niin helvetin hyvin? Totuushan on se että parempi joukkue voitti pelin eikä siinä ole mitään ihmeellistä, mutta se on varmaa että kentällä ei kyllä kukaan sikaillut. Jos minä olisin Hermes kannattaja niin mua hävettäisi tuollainen filmaaminen ja makoilu mitä esim Markkula tekee joka helvetin pelissä. Olen ihan varma että ennemmin tai myöhemmin jollain menee hermo siihen niin pahasti että hänet vedetään oikeasti pystyyn siellä kentällä. Silloin se tulee tapahtumaan todellakin niin ettei kyseisen herran tarvi todellakaan filmata.
 
Jango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
Heti alkoi Ketterältä ns. "sikailu" kun huomasivat etteivät pärjää pelillisesti Hermestä vastaan..onneksi tuomarit huomasivat nämä ja laittoivat jäähypenkille pahimmat sikailijat istumaan...ja täällä perus että syytetään tuomareita häviöstä mutta toki iha normaalia se
Niin tämähän oli Hermeksen ensimmäinen voitto Ketterästä tällä kaudella, eli se siintä pelillisestä pärjäämisestä sitten. Eikä siellä mitään sikailuijakaan ollut. Ja itseasiassa ei täällä tuomareita häviöstä syytetä, tuomareiden tasosta täällä keskustellaan.
 
Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Millä tavalla Markkula filmaa? Tuossa tilanteessa hän kaatuu, siis selvästi kaatuu. Ja Mesikämmen ei ehdi enää väistää. Ei ollut ulosajon arvoinen.

Toinen asia mikä minua arveluttaa on se että kun Tanhua? ajettiin ulos niin telkkarissa näytettiin vain se mitä tapahtui maalin edessä. Mutta tuliko se ulosajo siitä? Koska joku Ketterän pelaaja oli vielä Tiihosen kimpussa siniviivalla. Se ei näkynyt lähetykseen mitä siinä oikein tapahtui. Joku paikalla ollut osaa ehkä kertoa? Monesti tuntuu siltä että ihmiset muodostavat mielipiteensä sen mukaan mitä selostaja puhuu, itse en tuosta tilanteesta osaa varmuudella sanoa mitä oikein tapahtui.

Kiva vääntö käynnissä tässä joukkueiden välillä. Ketterä meni hyvin ihon alle täällä Kokkolassa, nyt toisinpäin. Lupaa hyvää jos kohdataan keväällä tärkeissä peleissä.
 
Joo itse paikanpäällä nähneenä näitä yleensä täällä kommentoin, tänä aamuna tallenteen katsoin kun sen verran kuohui eilen. Eilen tuo Markkulan tilanne näytti siltä että valahti lahkeeseen niin sanotusti, ja itse olisi mennyt maahan, tallenteelta katsottuna saattoi siinä luistinkin lähteä alta, vaikea sanoa. En nyt tiedä osuuko se edes pahasti, eikä onneksi mitään käykkään, kummallekkaan. Nimi selässä saattoi myös vaikuttaa tuomioon.

Tanhuan ulosajo taisi tulla siintä kun jakoi vielä yhden iskun kun Tiihonen? oli maassa. Noitakin näkee lähes joka pelissä, eikä se mikään kova/törkeä isku ollut. Noista yleensä edes kakkosta jaeta. Naamaa Tiihonen siinä piteli mutta noh eipä siinäkään tainnut sen vakavampaa käydä.

Tässä voisi olla myös yksi oiva pleijari pari, alkukaudesta jollain varmaan mielissä vielä Juntheikin ulosajo kun kohteli ”kaltoin” Markkulaa.
 
Robetsu93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes / Oulun Kärpät
Nojoo ei siellä mitää älytöntä sikailua tapahtunut...kuha vähä kokeilin kepillä jäätä :D Mut kyllä Markkula kaatu selvästi eikä filmannut tossa...tokikaa ei ollut ulosajon arvoinen Mesikämmenelle. Mut joo ehkä tuomarit ei ollu tosa pelisä iha kartalla semmosta se o välillä. Ens lauantaina sit revanssi.
 
Millä tavalla Markkula filmaa? Tuossa tilanteessa hän kaatuu, siis selvästi kaatuu. Ja Mesikämmen ei ehdi enää väistää. Ei ollut ulosajon arvoinen.

Toinen asia mikä minua arveluttaa on se että kun Tanhua? ajettiin ulos niin telkkarissa näytettiin vain se mitä tapahtui maalin edessä. Mutta tuliko se ulosajo siitä? Koska joku Ketterän pelaaja oli vielä Tiihosen kimpussa siniviivalla. Se ei näkynyt lähetykseen mitä siinä oikein tapahtui. Joku paikalla ollut osaa ehkä kertoa? Monesti tuntuu siltä että ihmiset muodostavat mielipiteensä sen mukaan mitä selostaja puhuu, itse en tuosta tilanteesta osaa varmuudella sanoa mitä oikein tapahtui.

Kiva vääntö käynnissä tässä joukkueiden välillä. Ketterä meni hyvin ihon alle täällä Kokkolassa, nyt toisinpäin. Lupaa hyvää jos kohdataan keväällä tärkeissä peleissä.

Markkula kaataa itsensä samalla hetkellä kun huomaa että on jäämässä jyrän alle ja paskoo housuihinsa. Jos tuosta jollekin pitää pelikieltoa antaa niin se on Markkula, koska aiheuttaa tuolla raukkamaisella liikkeellä vakavan loukkaantumisriskin vastustajalle kun kaataa itsensä tahallisesti. Toinen samanlainen pelle on tuo Tiihonen, joka ensin filmaa Tanhuan ulosajon maalinedustalla ja seuraavassa hetkessä on tulossa naureskellen pelaaman ylivoimapeliä. Onneksi pelaavat vielä tällä kaudella niin on silloin mahdollisuus kuitata nuo raukkamaiset teot. Toivottavasti Hermeksen kavereilla riittää rohkeus vastata tanssiin kutsuun, jos niin sattuisi käymään. Todennäköisesti varmaaan kyseiset herrat juoksevat pukusuojaan karkuun, koska eivät ole tottuneet vastaamaan teoistaan.
 
Kyllä ehdottaisin kavereille lajin vaihtoa Ringetteen kun ei ole valmiutta otta vastaan kovuutta.
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Kiva vääntö käynnissä tässä joukkueiden välillä. Ketterä meni hyvin ihon alle täällä Kokkolassa, nyt toisinpäin. Lupaa hyvää jos kohdataan keväällä tärkeissä peleissä.
Jos tuossa joku meni Ketterä pelaajien ihon alle niin se oli kaksikko Silvennoinen/Rautio.
 
Suosikkijoukkue
Hermes
Markkula kaataa itsensä samalla hetkellä kun huomaa että on jäämässä jyrän alle ja paskoo housuihinsa. Jos tuosta jollekin pitää pelikieltoa antaa niin se on Markkula, koska aiheuttaa tuolla raukkamaisella liikkeellä vakavan loukkaantumisriskin vastustajalle kun kaataa itsensä tahallisesti.
Täällä huomaa että kommentoidaan kun tilanne on nähty vain ja ainoastaan pikkupäissään paikanpäällä ilman minkäänlaista uusintaa tilanteesta. Markkulalla kävi melkoinen tuuri kun kaatui tuossa tilanteessa, olisi muuten tullut taklaus selkään että rytisee ja pitkä huili olis ollut edessä. Ei toki omasta mielestäni ollut ison jäähyn arvoinen, mutta ei haittaa pätkääkään että tämä turhautunut vässykkä sai lähteä hyvissä ajoin suihkuun ennenkuin kukaan kuoli sinne kentälle. Homma lähti laukalle siinä vaiheessa kuin Tanhua lensi suihkuun. Sen mitä tästä tilanteesta näki niin 2min jäähy korkeasta mailasta olisi ollut oikea tuomio, mutta en tiedä sitten tapahtuiko tilanteen jälkeen vielä jotain mistä olisi ison jäähyn voinut puhaltaa. Tuomarit munasi itsensä noilla parilla virheellä aivan täysin, mutta onhan tähän touhuun mestiksessä jo pikkuhiljaa tottunut.
 
Suosikkijoukkue
James Harden, Tyson Fury, Tyler Bertuzzi
Mukava playoffpari olis kyllä Ketterä - Hermes, mutta se on sitten aikaisintaan välierissä tai finaaleissa. Ensi lauantaita odotellessa. Toivottavasti molemmat joukkueet ovat silloin yhtä hyvällä pelipäällä kuin eilen, ja tuomarit paremmin hereillä. Eilisen perusteella ensi lauantaille voi odottaa oikeasti laadukasta ja viihdyttävää kiekko-ottelua!
 
Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
Ei muuta kuin tervetuloa Kokkolaan 23. päivä. Katotaan kuka vie ja ketä

Menee vakavaan harkintaan, sattuu olemaan vapaa viikonloppu. Muistan joskus 90-luvun YLEn Sportmagasinetissa olleen pätkän Hermes-Sport pelistä, jossa vaasalaiset väittivät lauluineen Kokkolan olevan Suomen p*rsereikä. Pitänee käydä todistamassa pitääkö väite paikkansa.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Täällä huomaa että kommentoidaan kun tilanne on nähty vain ja ainoastaan pikkupäissään paikanpäällä ilman minkäänlaista uusintaa tilanteesta. Markkulalla kävi melkoinen tuuri kun kaatui tuossa tilanteessa, olisi muuten tullut taklaus selkään että rytisee ja pitkä huili olis ollut edessä. Ei toki omasta mielestäni ollut ison jäähyn arvoinen, mutta ei haittaa pätkääkään että tämä turhautunut vässykkä sai lähteä hyvissä ajoin suihkuun ennenkuin kukaan kuoli sinne kentälle.

Nyt on tainnut pelin seuraaminen jäädä vähille. Markkula luistelee kohti päätyä ja Mesikämmen taas häntä vastaan, Markkulan pää oli kohti luistimia ja teki virheen siinä, tajutessaan joko säikähti ja kaatui, heittäytyi tai sitten vain muuten kaatui ja Mesikämmen lensi ylitse. Oikaistaan nyt tilanne edes suunnilleen, kuten se tapahtuikin. Siellä oli varmaan runsaasti turhautuneita pelaajia ymmärettävästi, mutta yhtään vässykkää en kentällä nähnyt, kummallakaan puolella.

Tuntematta yhtään mestiksen tasoa on helppoa ennustaa näille joukkueille tasaista sarjaa, jos pelaavat jossain vaiheessa keväällä. Mielestäni Ketterä on tasaisempi ryhmä, Hermeksen ykkönen oli Ketterän vastaavaa taas edellä. Hyvät maalivahdit molemmilla joukkueilla. Keväällä kun Liigassa pelit vähenevät olisi mukava nähdä Liigatuomareita mestiksen ratkaisupeleissä.
 
X-Stiff

Jäsen
Täällä huomaa että kommentoidaan kun tilanne on nähty vain ja ainoastaan pikkupäissään paikanpäällä ilman minkäänlaista uusintaa tilanteesta. Markkulalla kävi melkoinen tuuri kun kaatui tuossa tilanteessa, olisi muuten tullut taklaus selkään että rytisee ja pitkä huili olis ollut edessä. Ei toki omasta mielestäni ollut ison jäähyn arvoinen, mutta ei haittaa pätkääkään että tämä turhautunut vässykkä sai lähteä hyvissä ajoin suihkuun ennenkuin kukaan kuoli sinne kentälle. Homma lähti laukalle siinä vaiheessa kuin Tanhua lensi suihkuun. Sen mitä tästä tilanteesta näki niin 2min jäähy korkeasta mailasta olisi ollut oikea tuomio, mutta en tiedä sitten tapahtuiko tilanteen jälkeen vielä jotain mistä olisi ison jäähyn voinut puhaltaa. Tuomarit munasi itsensä noilla parilla virheellä aivan täysin, mutta onhan tähän touhuun mestiksessä jo pikkuhiljaa tottunut.
Mitäpä jos menisit tirehtööri sinne herpeksen karsinaan runkkailemaan omiesi joukkoon. Siellä voitte ihan keskenänne hieroa suuremmoista ylemmyyttänne vielä suuremmaksi, ehkä Markkulan miehisyys löytyy samalla retkellä. Aika säälittävää tulla toisten pöytiin huutelemaan noita lapsellisia provokaatioita.
Ps. Kivasti näytti tulevan turpaan peliitoilta.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,

Ei tarvinut kyllä isoa provoa että meni huuruun.
 
Suosikkijoukkue
Hermes
Mitäpä jos menisit tirehtööri sinne herpeksen karsinaan runkkailemaan omiesi joukkoon. Siellä voitte ihan keskenänne hieroa suuremmoista ylemmyyttänne vielä suuremmaksi, ehkä Markkulan miehisyys löytyy samalla retkellä. Aika säälittävää tulla toisten pöytiin huutelemaan noita lapsellisia provokaatioita.
Ps. Kivasti näytti tulevan turpaan peliitoilta.
Näköjään olisi näillekin palstoille hyvä saada joku alaikäraja kun juttujen taso alkaa olla tuota luokkaa. Eipä tässä ole tarkoituksena ollut mitään provosoida kunhan sanoin mielipiteeni useampaankin asiaan tuossa mitä kirjoitin. Eilen annettiin turpaan ja tänään otettiin turpaan, semmoista se urheilu on välillä.
 
X-Stiff

Jäsen
Uuuuuu... Sieltä tehdään oikein porukalla suurhyökkäystä. Nyt kun jo ikäraja kaivettu esiin niin heittäkääs poikaset karjala lippikset nurkkaan ja alkakaa kaivelemaan jotain vähemmän väsynyttä läpyskää koulurepusta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös