Mainos

Ketjuviritykset ja fantasiakokoonpanot

  • 1 658 964
  • 6 282

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Onhan tämä tiistain peli omalla pervolla tavallaan niin jännä että sitä oikein jo odottaa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Onhan tämä tiistain peli omalla pervolla tavallaan niin jännä että sitä oikein jo odottaa.
Mä odotan ainakin todella innolla. Mahtavaa nähdä jos omat junnut pääsee testaamaan tasoaan KHL:n eliittiä vastaan. Vielä kun lähtisivät ennakkoluulottomasti kokeilemaan omilla vahvuuksilla pelaamista.

Mikä mahtaa olla valmennusporukan kokoonpano? Nostetaanko Määttä A:sta ja "palaako" Tomi Mäki taas Jokerien penkin taakse?
 

Buster

Jäsen
Onhan tämä tiistain peli omalla pervolla tavallaan niin jännä että sitä oikein jo odottaa.
Todellakin! Varmasti tulee vielä joskus vuosienkin päästä muisteltua.

Tietysti pelin aikana fiilis saattaa vähän latistua, sillä aika hankala nähdä näin yhtäkkiä yhteen kootun sekalaisen seurakunnan pärjäävään kovinkaan kaksisesti. Muistelee sitä Spengler Cuppia ekalta KHL-kaudelta, niin siellä oli ne pari Sveitsin turnausvahvistusta ihan pihalla. Ei sillä, etteikö muukaan joukkue olisi liian hyvin esiintynyt siinä joulun pyhien höntsässä. Toki jostain junnuista ja Mestiksestä saattaa saada yhdessä pelanneita kokonaisuuksiakin, mutta silti systeemi on vähän uusi ja ympyrät uudet.
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Joensuu-Norman-Tolvanen
Partanen -Mäenalanen-Pakarinen
Ikonen- Myttynen-Anttila
Junnu/kivaketju neloseksi.
 

rasmus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Pool, Konalan Pallo
Nyt saa useampi kaveri sellaisen näytön paikan mitä ei normitilanteessa ikinä saisi, kyllähän se on positiivinen juttu kaiken tämän koronan keskellä. Saa suorittaa!
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Oisko hyökkäysketjut huomenna

Joensuu-Norman-Tolvanen
Ikonen-Mäenala-Pakarinen
Lahnaviik-Salminen-Mäki
Partanen-Myttynen-Anttila

Pakisto onkin vielä auki

Lehtonen-x
Luoto-x
Järvinen-Viitasalo

Ja byyrissä Linden ja Ignatjew
 

Eelie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK, S.S Lazio
Khl:n sivujen (uutinen etusivulla) mukaan "loukkaantuneiden" listalla näyttäisi olevan seuraavat: Antti Pihlstrom, Veli-Matti Savinainen, David Sklenicka, Niklas Friman, Julius Juntilla. Eli heitä ei varmaan koronan takia tai jonkin muun takia nähdä tänään. Olisiko sitten muut pelaajat käytettävissä?
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Keskiviikolle ketjuja uusiksi ja paras pelaaja Nelli takaisin laitaan. Joko:

Nelli-Norman-Pakarinen
Joensuu-Regin-Jensen
Haapala-Mäenalanen-Tolvanen
Halme-Anttila-Hirvonen

Tai:
Nelli-Regin-Pakarinen
Joensuu-Norman-Jensen
Haapala-Mäenalanen-Tolvanen
Halme-Anttila-Hirvonen
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Keskiviikolle ketjuja uusiksi ja paras pelaaja Nelli takaisin laitaan. Joko:

Nelli-Norman-Pakarinen
Joensuu-Regin-Jensen
Haapala-Mäenalanen-Tolvanen
Halme-Anttila-Hirvonen

Tai:
Nelli-Regin-Pakarinen
Joensuu-Norman-Jensen
Haapala-Mäenalanen-Tolvanen
Halme-Anttila-Hirvonen

Tai laitetaan superketju kasaan kylmästi joka varmuudella hoitaa pelin himaan.

Nelli-Regin-Jensen
Joensuu-Norman-Tolvanen
Haapala-Mäenalanen-Pakarinen
Halme-Anttila-Hirvonen/kausari
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Mä laittaisin Joensuu-Regin-Nelli. Jostain syystä O'Neill Joensuun kanssa on vaan toiminut aikasemmin tosi hyvin.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huomiseksi palannee Savinainen ja Liittokansleri kehiin, joten ainakin Ikonen saadaan sivuun ja toivon mukaan Nelli laitaan. Halme lienee toinen joka väistyy.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
YV-koostumukset sitten jatkossa:

Joensuu
O'Neill - Pakarinen - Jensen
Pudas

Savinainen
Schroeder - Mäenalanen/Regin - Haapala
Grant
Molemmissa idea sama, toisen laidan playmaker pudottaa viivaan ja kahden kerroksen maski peittää molarin näkyvyyden. Samaan aikaan molemmilla laidoilla on onetimereihin kykenevät pelaajat. Vaatii toki puolustajilta sen, että se veto saadaan ensimmäisen blokkaajan ohi ja tässä Lehtonen oli koko Euroopan eliittiä. Onpahan Pudaksella ja Grantilla aikaa opetella, ellei sieltä joku Leppä saada vielä takaisin remmiin.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
YV-koostumukset sitten jatkossa:

Joensuu
O'Neill - Pakarinen - Jensen
Pudas

Savinainen
Schroeder - Mäenalanen/Regin - Haapala
Grant
Molemmissa idea sama, toisen laidan playmaker pudottaa viivaan ja kahden kerroksen maski peittää molarin näkyvyyden. Samaan aikaan molemmilla laidoilla on onetimereihin kykenevät pelaajat. Vaatii toki puolustajilta sen, että se veto saadaan ensimmäisen blokkaajan ohi ja tässä Lehtonen oli koko Euroopan eliittiä. Onpahan Pudaksella ja Grantilla aikaa opetella, ellei sieltä joku Leppä saada vielä takaisin remmiin.

Aika lailla näin koostumukset itsekin näen. Tosin Mäenalanen vs Regin on heittämällä Reginille. Ainoa mikä Sakua tuossa puoltaa on koko ja paikka ylempänä maskina, kaikki muu menee Reginille.

Grantista pitäisi parin kolmen ylivoimapelin kautta tehdä uhka. Miten? Rumputulena one-timereita. Se laukaus on kuitenkin poskettoman kova. Haaste tuossa ylivoimassa on Haapala joka kyllä syöttää hyvin mutta ei lauo koskaan jolloin poispelaaminen on paljon helpompaa. Toki Grantin onnistuminen avaisi Haapalalle väylää suorille peleille kohti maalia.
 

PetriVaris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
YV-koostumukset sitten jatkossa:

Joensuu
O'Neill - Pakarinen - Jensen
Pudas

Savinainen
Schroeder - Mäenalanen/Regin - Haapala
Grant
Molemmissa idea sama, toisen laidan playmaker pudottaa viivaan ja kahden kerroksen maski peittää molarin näkyvyyden. Samaan aikaan molemmilla laidoilla on onetimereihin kykenevät pelaajat. Vaatii toki puolustajilta sen, että se veto saadaan ensimmäisen blokkaajan ohi ja tässä Lehtonen oli koko Euroopan eliittiä. Onpahan Pudaksella ja Grantilla aikaa opetella, ellei sieltä joku Leppä saada vielä takaisin remmiin.
Vaatii myös sen että esim Haapala alkaisi laukomaan niitä onetimereitä. Kakkosyv muuten liian helposti poispelattavissa jos kumpikaan laitureista ei suostu ampumaan...
 

Eelie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK, S.S Lazio
Kuinkahan pitkään Regin ja Savinainen on vielä karanteenissa? Olisiko mitään mahdollisuuksia siitä, että pelaisivat huomenna?

Miten käytännössä nuo karanteenit menee Venäjällä?
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Jokerina: Joensuu tuntuu joka kausi vain taikovansa itsensä kärkiketjuihin.

Niin vain Jesse on taas repinyt itsensä ylivoiman erikoismiehestä ihan oikeaksi kärkihyökkääjäksi myös tasaviisikoin. Eikä syyttä: aivan uskomattoman fiksu pelaaja ilmeisistä taidollisista puutteista huolimatta. Tekee jatkuvasti fiksuja siirtoja vaikka mihinkään ihmeisiin ei noilla käsillä pysty, mutta hän tietää sen itsekin. Toki välillä tulee turhia jäähyjä, mutta kun tietoisesti hämmentää ja pelaa harmaalla alueella, niin se riski on hyväksyttävä. Ja maalin edessähän tekeminen on lähes taidetta.

Paljon tärkeämpi pelaaja, kuin mistä saa kunniaa eikä ihme että on vuodesta toiseen kapteenistossa.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@powerforward#7 kyllä. Ehdottomasti yksi koko KHL-ajan parhaita hakuja ja ydinpelaajia. Painii, kääntää ja vääntää. Kova luonne. Erittäin vaikeasti korvattavissa ensi kauden jälkeen. Onneksi sinne on aikaa.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tekee jatkuvasti fiksuja siirtoja vaikka mihinkään ihmeisiin ei noilla käsillä pysty, mutta hän tietää sen itsekin.

Nauroin just eilistä matsia katsoessani että jos vastustaja scouttaisi pelaajia niin heidän kärkikarvaajansa ohjeessa lukisi: "Nro 6 ei koskaan alivoimaisena hyökätessään pistä kiekkoa keskiviivalta päätyyn vaan aina vain näyttää siltä ja sitten kääntyy kotiinpäin."

Joensuu tekee yksin vasenta laitaa polkiessaan aina saman liikkeen, antaa omille aikaa vaihtoon niin että kiekko pysyy omilla hallussa. Muutenkin osaa pelata "rooliaan fiksummin" monta tilannetta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös