Mainos

Ketjusommitelmat ja peluutus 2005-2006

  • 22 874
  • 142

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Jääkoneenkuljettaja kirjoitti:
Pointtina tuohon vaihtoon, on se, ettei Sahlstedt ole saanut käytännössä mitään aikaiseksi nyt, ilman Jokista laidallaan. Kun rosteria katselee, Sahlstedtille ei kertakaikkiaan löydy oikeita miehiä rinnalle. Sahlstedtin peli puolustavana sentterinä tiedetään kyllä, eikä näin ollen olisi muuta kuin hyötyä joko siirtää kaveri nelosen keskelle, tai mihin vaan Saarenheimon tieltä.
Mikäli suuntaus jatkuu Sahlstedtin suhteen samana, ettei hommasta tule lasta eikä paskaa, onko pelkät NHL 200x:stä luntatut arvot Sahlstedtille riittävä peruste noinkin vahvaan luottamukseen ja peluutukseen? Vitut ole.

Jäsennelläänpä hiukan tuota kommenttiasi.

Sahslted ei ole saanut mitään aikaan?

-Kaveri on pelannut kahdessa pelatussa pelissä itsellään useamman kuin kaksi maalintekotilannetta, täysin omalla panoksellaan ja oivalluksillaan. Ehkä sinäkin muistat parhaiten Blues-pelistä rystynoston tolppaan ja Tappara-pelistä kahden puolustavan pelaajan niputuksen ja vetopaikalle pääsyn b-pisteiden väliin?

Yleensä todelliset pelimiehet alkavat jossain vaiheessa pistää näistä paikoista sisään. Mm. Ujcik pelasi viime syksynä loistavaa peliä kauden alusta alkaen, mutta kiekot eivät menneet reppuun. Uskon saman tapahtuvan Sahstedin kohdalla. Nyt vain toinen kädellinen pelaaja ketjussa on "Just give me the puck and I will score" -Pesonen, jonka kanssa peli on vielä hakusessa.

Joukkueesta voitaisiin listata useampi hyökkääjä, jotka eivät TÄSSÄ VAIHEESSA KAUTTA ole vielä saaneet aikaan pistemerkintöjä omaan sarakkeeseensa. Sinä siis olet valmis vetämään näiden pelaajien nimien päälle viivat?

Mitä siellä rosterissa näit, kun oikeita miehiä rinnalle ei löydy?

-Tenkratin palatessa pelaavaan rosteriin on Nokalla jälleen tilanne, jossa kaikki muu paitsi ykkösketju on epäselvää. Tepa on siinä oikeassa, että noita olemassaolevia tutkapareja ei kannata lähteä ensikättelyssä rikkomaan vaan etsiä muilla tavoin ratkaisua niiden pelin avaamiseksi. Yksi on kolmannen pyörän vaihtaminen, toinen on pelitavan viilaukset etc.

Itsetarkoituksesi on siis saada Saarenheimo keskelle vaikka et pysy perustelemaan miksi Saarenheimo menee nokkimisjärjestyksessä Sahlstedin ohi. Kertoisitko miksi? Mitä Saarenheimo on saanut aikaan muuta kuin muna muna pistesarakkeeseen? Sillähän sinä onnistumista mittasit.

Millaista kehitystä Saarenheimolta muuten odotat? Kehittymistä SM-Liigan/Elitserienin pistepörssin top-10 pelaajaksi? Sahlstedhan on tasonsa näyttänyt molemmissa sarjoissa.
 

Stonecold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olisin myös kohtuu viileä vielä tuon Killerin pelin suhteen. Eipä tuo Ujcik viime syksynä saanut (tehollisesti) mitään aikaan heti alkuun, sama on oman muistini mukaan koskenut lähes jokaista joukkueeseen ulkopuolelta tullutta. Tosin tämä on aina suhteellista, mitä pidetään tehokkaana. Toisille se on pisteitä, toisille kiekottomana hyvin pelaamista, äksöniä, yritystä siis kaikkea mikä on ei-flegmaattista vetelehtimistä.

Kärppäjoukkueen talon tavat vievät ilmeisesti aikaa sopeutua ja Killerin osalta uskoisin takana vaikuttavan myös yksinkertaisesti kahden eri maan yleisen pelitavan erot.

Kaveri pääsi kuitenkin tekopaikoille Blues-pelissä, kotimatsia en nähnyt joten en tiedä sen suhteen mitään.
 

JPL

Jäsen
Kärpät#18 kirjoitti:
Toivon totisesti, että olisit väärässä.

Tuolla tavalla peluuttamalla tapetaan viimeinenkin yritys nimenomaan Sahlstedtin pelistä. Kaveri tuskailee suorituksensa kanssa jo nyt, ja jos ratkaisu on Haataja, voidaan alkaa sopimusta purkamaan jo samantien. Tässä meille potentiaalinen Jämsen, uskokaa pois.

Samaa mieltä. Kunhan sanoin, että arvaan ketjujen menevän noin. En minäkään tuosta ajatuksesta pidä...
 

Rosoh

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat, Mikko Rantanen, Colorado
Kärpät#18 kirjoitti:
Toivon totisesti, että olisit väärässä.

Tuolla tavalla peluuttamalla tapetaan viimeinenkin yritys nimenomaan Sahlstedtin pelistä. Kaveri tuskailee suorituksensa kanssa jo nyt, ja jos ratkaisu on Haataja, voidaan alkaa sopimusta purkamaan jo samantien.

Kalle, tervetuloa "kotiin"!!
 

mtmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Keltainen #27. Kajaanin Hokki.
Black Adder kirjoitti:
Aikoinaan allekirjoittaneella oli missio Koskenkorvan ulostamiseksi joukkueesta. Nyt olen pari kautta puhunut Haatajan "puolesta". Mitä annettavaa tällä kaverilla on joukkueelle?

6+15 = 21. Vertaa Pyörälän 9+13 = 22. Henkka Juntunen on lahjoiltaan paljon parempi kuin Haataja, ja ei silti pystynyt ikinä syrjäyttämään miestä. Haataja jäi, Juntunen lähti. Ja hyvä niin, Haatajan hyvän ja huonon päivän ero vaan voisi hieman kaventua.
 

adibas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Suomi
6+15 = 21. Vertaa Pyörälän 9+13 = 22. Henkka Juntunen on lahjoiltaan paljon parempi kuin Haataja, ja ei silti pystynyt ikinä syrjäyttämään miestä. Haataja jäi, Juntunen lähti. Ja hyvä niin, Haatajan hyvän ja huonon päivän ero vaan voisi hieman kaventua

Lisäisin tähän vielä sen verran että Pyörälä pelasi 56 ottelua ja Haataja 48!
Siinä olen samaa mieltä mtmelan kans että se junnun hyvän ja huonon päivän ero voisi olla vähän pienempikin, mutta turha häntä on aivan kadettömäksikään haukkua jos pisteitä kylmästi katsotaan. Jos tähän vertailuun otettas mukaan vielä YV-aika, veikkaisin että Pyörälä pelasi paljon enemmän YV:tä mitä Haataja!
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pari edellä olevaa kirjoittajaa toi erinomaisesti esille Haatajan "tehokkuuden". Minusta on turha kiistellä kumpi ns. parempi pelaaja mielestäni sekä Haataja, että Pyörälä on joukkueelle tärkeitä pelaajia. Yhtälailla kuin Haatajan todettiin pelanneen vähemmänpelejä ja vähemmän ylivoimaa kuin Pyörälä voitaisiin kysyä mitkä olisi olleet Pyörälän pisteet, jos olisi saanut Sihvosen rinnalla nelosessa pelaamisen sijasta pelata koko kauden Viuhkolan ja Tenkratin kanssa. Minusta on tärkeätä löytää toimivat kokonaisuudet.

Haataja on mielestäni Pyörälää jäljessä luistelu- ja mailatekniikassa. Silti Haataja taitaa olla Pyörälää nopeampi suorassa luistelussa. Lisäksi Haatajan huonona puolena on mielestäni tietty malttamattomuus pitää kiekkoa. Saatuaan kiekon hän ei uskalla kovinkaan usein sitä pitää vaan panee sen liikenteeseen heti, vaikka kiirettä ei olisi. Hän ei myöskään lähde juuri koskaan haastamaan pakkia, vaikka mielestäni hänen luistelu nopeudella olisi siihen edellytyksiä.

Mielestäni kumpikaan Pyörälä eikä Haataja näe koko kenttää vaan molemmat syöttää yleensä vain lyhyitä syöttöjä. Väittäisimpä, että silti moni kiekon kanssa viihtyvä pelaaja tykkää pelata miesten kanssa, jotka ei kaihda laitakahinoita ja kaivaa kiekkoja lapaan. Väittäisimpä, että Haataja noukkii Kärpistä eniten ns. ei kenenkään kiekkoja. Kiekkoja, jotka puretaan tai menee reboundista kulmaan on heitetty päätyyn jne. Parin viime viikon aikana hän on heittänyt sellaisesta keskialueen irtokiekosta Ujcikin kaksikertaa läpi ajoon. Ujcik on kieltämättä hyvä haistamaan läpiajoja, mutta hyvä Haataja niitä hänelle zippailemaan. Toiseksi Haataja pelaa alaspäin pyyteettömänvarmasti anten Ujcikille mahdollisuuden kärkkyä ja taiteilla ylhäällä. Minusta Haataja pelaajana täydentää hyvin Ujcikia ja Saarenheimoa, mutta Bros-Ujcik parin pelin luku ja rakentaminen on sitäluokkaa, että Haataja on hiukan ulkona.

Siksi olisin laittamassa Haatajaa ykköseen Pyörälän kaveriksi vääntämään lyhyt syöttöpeli vääntöä ja kiekkoja Viuhkolalle. Mielestäni Viuhkola on sitä parempi mitä enemmän saa kiekkoja. Haataja osaa painaa sitä Smythmäistä perusduunia, laitaa ylös maalille ja hakee irto kiekkoja. Piku Viuhkola puolestaan on huippu pitämään kiekkoa ahtaassa tilassa imien vastustajat itseensä. Hän voi siis tehdä sitä Haatajankin edestä. Sitten hän tarjoilee kiekon joko maalille tai pakille joka voi kudata. Silloin tulee hyvin tulosta, jos miehiä saadaan maalille. Haataja osaa sahata sitä kulman ja maalin väliä ja on kohtuullisen nopea hyökkäämään irtokiekkoihin.
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nokka ei sitten heittänytkään ketju muutoksia muuten kuin Ukin poissa olon verran. Mustonen ja Aaltonen latoo maaleja sitä tahtia, että en ihan liity Black Adderin rintamaan Haatajan ulostamiseksi, mutta totean, että J-P on ihan hyvä nelosen duunari. Ukin palattua kentät.

Pyörälä - Viuhkola - Aaltonen
Kukkonen - Lehtonen

Toiminut kohtuullisesti joka pelissä. Aaltosen maalit riittää nyt minullekin näytöksi. Noihin maaleihin kärsii kiekkoja menettää. (Takin kääntö) Ei voi muuta sanoa kuin, että Juhilla on iso haba.

Mustonen-Bros-Ujcik
Jaakola-Mikkola

Mustonen napautti jälleen pari pörsää. Ansainnut paikan ylempänä. Mustonen on yllätttänyt ainakin minut todella positiivisesti alkukauden jopa Hokki uhan jälkeen. Pelannut hyvin ketjussa kuin ketjussa.

Saarenheimo-Sahlstedt-Pesonen
Vallin-Loponen

Neljämaalia viime pelissä. Varmaan siellä on jotakin oikeinkin tehty. Minulle on oikeastaan sama onko Sarenheimo tuolla paikalla vai vaihdetaanko paikkoja Mustosen kanssa päittäin.

Junnila/Alikoski-Paakkolanvaara-Haataja
Korpikari

Eli ei suuria muutoksia. Työ rauhaajoukkueelle. Nokka näyttii pitkää kärsää kaikille. Vaikka hänellähän se helposti onnistuu.
 
Viimeksi muokattu:

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Tepa kirjoitti:
Eli ei suuria muutoksia. Työ rauhaajoukkueelle. Nokka näyttii pitkää kärsää kaikille. Vaikka hänellähän se helposti onnistuu.

Eli taas täällä mennään yhden pelin perusteella umpisurkeaa sarjanousijaa vastaan. Koita nyt Tepa katsastella asioita pikkaisen pitemmällä aikavälillä kuin yhden ottelun perusteella. Muuten ansiokasta mietintää kyllä.
 

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Tepa kirjoitti:
Toiminut kohtuullisesti joka pelissä. Aaltosen maalit riittää nyt minullekin näytöksi. Noihin maaleihin kärsii kiekkoja menettää. (Takin kääntö) Ei voi muuta sanoa kuin, että Juhilla on iso haba.
Eilinen vastus tarjosi fyysisyyttä sen pieniniemen mainostamien lampaan tissien verran. Mitäs sitten kun vastustaja oikeasti taklaa, oikeasti koukkii, roikkuu ja tekee kaikkea muuta ilkeää? Silloin voi loppua Aaltosen/Mustosen tehot kuin seinään. Ja yllättäen myös Haataja voi olla taas käyttökelpoinen pelaaja.
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät#18 kirjoitti:
Eli taas täällä mennään yhden pelin perusteella umpisurkeaa sarjanousijaa vastaan. Koita nyt Tepa katsastella asioita pikkaisen pitemmällä aikavälillä kuin yhden ottelun perusteella. Muuten ansiokasta mietintää kyllä.

Kieltämättä reagoitu hiukan turhan äkkinäisesti. Silti minusta hyvät otteet on hyvä palkita lisävastuulla. Mustonen ja Aaltonen molemmat on esiintyneet positiivisesti. Aaltosen otteissa on ollut pientä laskusuuntaa, mutta toisaalta ne olleet edelleen loistavia. Vastavasti Haataja ja Pesonen-Saarenheimo akselit esimerkkinä on pelanneet ketjunsa keskusmiesten Brosin ja Salhstedtin johdolla Kärpille useamman tärkeän ratkaisumaalin. (Avaus ja johtomaalit, jotka sytyttää joukkueen.)

Jalonen on nyt rakentanut tietyt kentät, jotka ovat pysyneet melkoisen vakioina. Olen merkannut pieniksi muutoksiksi miehiä sulkeisiin loukkantumisten varalle toisaalta miesten pelin herättäjiksi. Mielestäni Kärpistä pitäisi nyt saada hiukan hereille enemmän Ujcikia, Pesosta, Saarenheimoa ja Viuhkolaa. Ujcikin ja Viuhkolan herääminen tosin saattoi tapahtua jo.

Pyörälä-Viuhkola-Tenkrat(Mustonen/Aaltonen)
Lehtonen-Kukkonen

Mielestäni Kärppien selkeä ykkönen. Tenkrat ottaa paikkansa pian sitä ennen minusta paikkaa saa tarjota haasteena Mustoselle ja Aaltoselle. Minusta Mustonen saa jatkaa kentässä Saipa ottelussa, mikäli Tenki ei palaa. Aaltosen saa heittää paikalle, jos peli näyttää nihkeältä.

Saarenheimo(Mustonen)-Sahlstedt-Pesonen
Mikkola-Jaakola

Ketju on ratkaissut Kärpille kolme voittoa. Pesoselle on ollut vaikea löytää paria Jokisen lähdön jälkeen. Saarenheimo toimii vierellä kohtuullisesti samoin Sahlstedt-Pesonen välillä näen kemiaa. Saarenheimo on mielestäni ketjussa kuitenkin hiukan varjossa. Ketju on pelaaqnnut kuitenkin erittäin plusmerkkisesti. Omaan mielipiteeseeni voi vaikuttaa kentän Mustonen-Sahlstedt-Pesonen hyvä onnistuminen yhdessä kotiottelussa ja kentän pisteiden muodostuminen suurelta osin vierasotteluissa.

Haataja(Saarenheimo)-Bros-Ujcik
Vallin-Korpikari

Korpikari ei ole päästänyt maalin maalia taakse, mikä on hyvä. Ketju on silti miinuksella mikä on huono. Bros ja Vallin ovat olleet yksilöinä loistavia. Ujcik ollut varjossa, Lukko pelin maalissa heräämistä. Bros on Kärppien paras pistemies, joten paljon on toiminut. Silti Ujcik on ollut varjossa. Toivoisin edelleen Saarenheimo-Ujcik pria yhteen. Mielestäni Saarenheimo

Alikoski(Junnila)(Mustonen/Haataja)-Paakkolanvaara-Aaltonen
Ylönen(Loponen)

Loposen tilanne on hiukan avaoin. Mielestäni Loposen paikka ei ole Vallinin vierellä. Kenties se olisi tuossa Mikkolan kanssa. Tietyllä tapaa mietityttää myös tiettyjen pelaajien suurempi peliaiaka. Kukkonen ja Lehtonen ansaitsee ehdottomasti enemmän peliaiaka ja voisivat sopia yhteen Loposen kanssa. Pakit on kiertäneet fiksusti viime pelit. Mielestäni Kukkonen-Lehtonen-Vallin saa pelata extraa.

Nelonen on pelannut loistavasti. Mielestäni Aaltosella ja Paakkolanvaaralla on myös yhteinen sävel. Alikosken tehot 1+1 on paremmat kuin Junnilan, jonka duunia kuitenkin suuresti arvostan. Minä toivoisin nyt pelejä Alikoskelle, kun Tenki vielä on poissa. Jollei lisäluokaantumisia tule miettisin Junnilalle pelejä Hokissa(Alikoski voi pelata yhä A.ssa).
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
Kyllä taas täällä oltiin asioista perillä, kun tuomittiin Sahlstedt ja Saarenheimon laitaan siirtäminen jo heti ensimmäisten kierrosten jälkeen. On se kumma, kun ei voi Jaloseen luottaa sen vertaa, että antais tilaisuuden näille ketjuille näyttää osaamisensa ennen kuin alkaa tuomitseen.

Sysipaska Jalosen kalakaveri tehny 6+2, ihan perseestä. Ei riitä. Ja Saarenheimokaan ei osaa pelata laidassa, vain 2+5, ja 8 kierrosta kuitenkin jo kohta pelattu. Pitäs olla jo molemmilla 20 pistettä. Jaloselle kenkää.
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Kyllä kyllä, mutta 1-ketjusta puuttuu nyt ratkaisija.

-Pyörälä pääsee paikoille ja kaivaa kiekkoja, mutta ei saa mistään sisään.
-Viuhkola pelaa paikkoja katjukavereilleen liukuhihnalta, mutta omat ratkaisut ovat olleet vähän saman tyylisiä kuin Ujcikilla ennen ketsuppipullon turahtamista käsille. Todennäköisesti Viuhkolan housuillakin on märkä pläsi pian.
-Mustonen ja Aaltonen eivät ole vielä SM-Liigatason maalintekijöitä vastustajan puolustuspelin ollessa tiivistä ja agressiivista.

Harmittaa Pikun puolesta tuo tilanne, mutta kaverin pitäisi nyt johtavana pelaajana ottaa itse enemmän vastuuta itsekkäiden ratkaisuiden hakemisesta. Alue, jolla numero 24:n olisikin parannettava pelaamistaan hiukan. Nyt olisi paikka kokeilla omia maalintekijän kykyjä itsekkäämmällä roolilla, kunnes Tenki palaa kehiin!
 

Rosoh

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat, Mikko Rantanen, Colorado
Maaginen mailavirtuoosi kirjoitti:
Sysipaska Jalosen kalakaveri tehny 6+2, ihan perseestä. Ei riitä.

Me voidaan ottaa tuo sysipaska kalakaveri. sopis TPS:n kui nenä päähän, TPS kun on tunntettu verkkojen vesille heitosta. Killeri voi lähteä vaikka Joken kanssa verkoille. Sitä kun ei tiedä minkälainen änäri-lohi sieltä tarttuis tällä kertaa. Viimeksi tuli Rautee, nyt ehkä tarttuis Tero "amisviiksi" Alistaja I
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Black Adder kirjoitti:
Kyllä kyllä, mutta 1-ketjusta puuttuu nyt ratkaisija.

-Pyörälä pääsee paikoille ja kaivaa kiekkoja, mutta ei saa mistään sisään.
-Viuhkola pelaa paikkoja katjukavereilleen liukuhihnalta, mutta omat ratkaisut ovat olleet vähän saman tyylisiä kuin Ujcikilla ennen ketsuppipullon turahtamista käsille. Todennäköisesti Viuhkolan housuillakin on märkä pläsi pian.
-Mustonen ja Aaltonen eivät ole vielä SM-Liigatason maalintekijöitä vastustajan puolustuspelin ollessa tiivistä ja agressiivista.

Harmittaa Pikun puolesta tuo tilanne, mutta kaverin pitäisi nyt johtavana pelaajana ottaa itse enemmän vastuuta itsekkäiden ratkaisuiden hakemisesta. Alue, jolla numero 24:n olisikin parannettava pelaamistaan hiukan. Nyt olisi paikka kokeilla omia maalintekijän kykyjä itsekkäämmällä roolilla, kunnes Tenki palaa kehiin!

Samaa mieltä ykkösestä. Eilistä peliä katsellessa tuli vähän samat ajatukset Ujcikin suhteen. Uki vääntää kääntää ja taistelee, mutta ketjukavereista ei kauheasti apua ole ollut. Haataja tempoilee aikanasa, mutta sitten menettää kiekon. Brossissa on potentiaalia, mutta mielestäni mies löysäilee tasaisen varmasti tietyt tilanteet eikä luistin aina kulje kohti omaa päätä. Toivoisimpa, että Uki pääsisi heittämään väliin muutamia vaihtoja ykkösessä ylivoimassa. Nyt kiekot on uponneet kumman kylmäverisesti pussiin. En tiedä onko muut samaa mieltä, mutta mielestäni Bros on yllätävän vaisu "hyväksi kahden suunnanpelaajaksi" tasakentin. Mies on naputellut hyvät tehot joista suurinosa ylivoimalla. Tasakentin sitten ollaan pakkasella. Kuten eilisessä Saipa-pelissä. Esityö maaliin oli ylivoimalla huikea, mutta tasakentin ei syntynyt oikein mitään.
 
Viimeksi muokattu:

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Telaketju kirjoitti:
Viuhkola alkaa näyttää taas kevällä johtajuutta ja röyhkeyttä, Piku vain ei ole koskaan ollut mikään syyskauden sankari.
Paitsi toissa kaudella jolloin Viuhkola kannatteli Kärppiä alkukaudesta maaleineen lähes yksin kaiken maailman Dawejen tuskaillessa joukkueessa. Tuolloin Kärpät ei olisi välttämättä montaa peliä voittanut ilman Pikua, tämä siis ennen Tenkin paluuta. Totta silti on, että pääsääntöisesti Piku on kevään miehiä, ja niin näyttää olevan tänäkin vuonna, erinäisistä syistä johtuen.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Do dih...

Nyt sitten joukolla kuutioimaan uusiksi, että miltäköhän mahdollisesti tulevien otteluiden rosterit näyttävätkään. Toistaiseksihan meillä ei ole varmaa tietoa poissaoloista, paitsi panikoivien kannattajien kommentointeja. Tuskinpa kenenkään ura katkesi siihen, eilisestä epäonnisesta kolmikosta.

Joten, nyt siis reilusti ajamaan junnuja sisään! Aivan totaalisen turhaa alkaa mitään paikkoja ostelemaan tuonne, sillä etenkin hyökkäyksen rosterihan on jo valmiiksi buukattu melko täyteen, terveenä ollessaan.

Aaltonen näytti ottaneen selkävoiton "kauden tulokas" kamppailussa Mustosen, Junnilan ja Alikosken kanssa. Nyt kaivataankin sitten kokonaan uusi vaihde tekemisessä muiltakin nuorilta.

Aaltonen - Sahlstedt - Pesonen
Haataja - Saarenheimo - Tenkrat
Junnila - Paakkolanvaara - Mustonen
Alikoski - (Bros) - Keränen

Lehtonen-Kukkonen
Vallin - Jaakola
Loponen - Korpikari
Mikkola

Siinäpä sitä onkin ihmettelemistä! A-junnuista voisi koettaa etsimällä etsiä, edes yhtä yli 180cm pitkää laituria, joka voisi tulla täyteminuutteja vähemmän pelaavassa nelosessa pelaamaan. Mutta Kärppien ikuisuusongelma tulee nyt tässä esiin, junnuissa on aina suosittu näitä pieniä ja nopeita mailataitureita, sillä heidän kehitys kulkee nopeampaa kuin pidempään kasvavilla kavereilla... Siksipä junnuista ei ole nostaa muita kuin näitä pygmejä, jotka juuri ja juuri näkevät kaukalonreunojen ylitse. Vääntövoimassa, eli S/M-Liigalle tyypillisessä "fyysisessä pelissä" (kaikki tietävät mitä tarkoitan), näille junnuille ei ole tilaa eikä aikaa...

Kolmella kentällä sitten vedetään, veikkaan, täyteminuutteja muutamille. Tarkastellaan kokoonpanoja sittemmin uudestaan, kunhan tuolta sairastuvalta palautuu miehiä. Pakistossa Mikkolalle sopisi se tupenpurijan paikka, tai jopa Leinosella tahi Metsolla korvaaminen. Siksi surkeaa se Mikkolan peli on ollut nyt kaksi edellistä matsia, mitä olen nähnyt (Pelicans, TPS). Kyseenalaisen ennätyksen haltija, eniten surkeita pelinavauksia, kiekon kuljettamisia vastustajalle, sekä etenkin, eniten viety längistä, tai muuten vaan. Vilttiä Ilulle, kiitos.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Pitäisikös sitä tällaistakin ketjua kaivella ylös? Kyllä kyllä, pitäisi ehdottomasti, kun pelaajien "hot/cold streak" -faktojen valossakin näitä voisi pyöritellä. Saattaapi laidat vaihdella mielivaltaisesti, mutta loppupeleissä laidasta toiseen vaihtamisella ei ole väliä, mikäli palikat ovat sopivanlaiset.

Lukkopeliä silmällä pitäen, täältä pesee (Olettaen että Bros on sivussa edelleen):

I
Aaltonen - Sahlstedt - Pyörälä
Kukkonen - Korpikari

Siitä yksinkertaisesta syystä, että "Routanyrkki mk2" eli tämänhetkinen ykköskenttä on kertakaikkiaan hanurista, kokonaisvaltaisesti. Siksi, koko paketti uuteen kuosiin, tuodaan Pyörälä (eli 1. kentän ainoa toimiva osa tällä hetkellä) tuohon toimivan parivaljakon kaveriksi, samalla Lehtoselle huilia tuolta vaativimmista tehtävistä.

II
Haataja - Paakkolanvaara - Pesonen
Vallin - Jaakola

Kenttä saattaisi peräti toimiakin, eikä tarvitsisi kovinkaan yltiöpositiivisesti tuollaista olettamusta ilmoille päästää. Paakkikselle selkeästi hyökkäävämpää roolia, ilman 0-0 hakua.

III
Mustonen - Saarenheimo - Tenkrat
Loponen - Lehtonen

Työmyyrä puuttuu nyt tästä ketjusta, mutta toisaalta, Tenkrat:n nopeudelle olisi tuossa käyttöä. Saarenheimo kykenee kyllä erinomaisesti ruokkimaan Tenkratia. Liian usein Saarenheimon hyvät syötöt valuvat hukkaan laitureistaan johtuen (enimmäkseen Haataja). Lehtoselle varmistavaa roolia tissiposki-Loposen rinnalla.

IV
Keränen - Viuhkola - Alikoski
Mikkola - Ylönen

Nuoremmille jannuille tuo neloskentän 0-0 vastuu helpottuu, sillä kaikesta lepsuilusta ja liian vaikeasta hyökkäyspelistä huolimatta, Viuhkola on ehken paras puolustuspäässä pelaava hyökkääjä Kärpiltä. Voisi tuoda pientä piristystä itse kunkin peliin.

Tuollaiset säädöt päälle, sanon ma. Kolmannessa erässä voisi kokeilla pari vaihtoa "perinteisillä" ketjuilla, että joskos se työnteko ja järki siinä, olisi palannut. Mikäli ei, takaisin näihin ketjuihin.

Palataanpa aiheeseen, kun on taasen aihetta, eli noin about olymppialaisten jälkeen, kun miehiä pitäisi olla terveenä, sekä takaisin lasaretissa.
 

Toripolliisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nyt, kun uusi kaveri on saapunut:

Pyörälä - Viuhkola - Tenkrat
Aaltonen - Sahlstedt - Pesonen
Bilek - Bros - Haataja
Saarenheimo - Paakkolanvaara - Mustonen
Alikoski

Ja Ujcikin tervehdyttyä eli olympialaisten jälkeen:
Pyörälä - Viuhkola - Tenkrat
Aaltonen - Sahlstedt - Pesonen/Haataja
Bilek - Bros - Ujcik
Saarenheimo - Paakkolanvaara - Pesonen/Haataja
Mustonen
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Toripolliisi kirjoitti:
Nyt, kun uusi kaveri on saapunut:

Pyörälä - Viuhkola - Tenkrat
Aaltonen - Sahlstedt - Pesonen
Bilek - Bros - Haataja
Saarenheimo - Paakkolanvaara - Mustonen
Alikoski

Ja Ujcikin tervehdyttyä eli olympialaisten jälkeen:
Pyörälä - Viuhkola - Tenkrat
Aaltonen - Sahlstedt - Pesonen/Haataja
Bilek - Bros - Ujcik
Saarenheimo - Paakkolanvaara - Pesonen/Haataja
Mustonen
Hyvin pitkälti samoilla linjoilla, paitsi Saarenheimon ja Paakkolanvaaran paikat vaihtaisin keskenään. Näytti Paakkikselta sujuvan paremmin tuo laiturin rooli, mitä nyt parissa ottelussa sitä on silmiin sattunut, Saarenheimolla ei vaan liikeradat tunnu sopivan laiturin rooliin.

Jännä nähdä tämä uusi kaveri, että mitä se voi tuoda joukkueeseen, jos jotain tuotavaa sitten on.
 

Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Etsinnässä
Nonni, nyt Aarniokin tekee paluun..
Entäs ketjut ?

Tenkrat - Viuhkola - Pyörälä
Haataja - Bros - Bilek
Aaltonen - Sahlsted - Ujcik
Pesonen - Saarenheimo - Aarnio

+ Paakkolanvaara 43 7 4 11
+ Alikoski 40 1 2 3
+ Junnila 36 3 4 7
+ Mustonen 39 6 10 16

eli kokoonpanon ulkopuolella on 17 + 16 = 33 pistettä.
sanotaanko, et tosta rosterista vois värkkäillä 2 - 3 variaatiota miten päin lystää, ja silti saataisiin 3! ketjua jotka olis muutamaa joukkuetta lukuunottamatta ykkösketjuja muissa joukkueissa..

uskomaton rosteri.
 
Viimeksi muokattu:

Syötä!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool ja England
Ujcik#11 kirjoitti:
Nonni, nyt Aarniokin tekee paluun..
Entäs ketjut ?

Tenkrat - Viuhkola - Pyörälä
Haataja - Bros - Bilek
Aaltonen - Sahlsted - Ujcik
Pesonen - Saarenheimo - Aarnio

+ Paakkolanvaara 43 7 4 11
+ Alikoski 40 1 2 3
+ Junnila 36 3 4 7
+ Mustonen 39 6 10 16

eli kokoonpanon ulkopuolella on 17 + 16 = 33 pistettä.
sanotaanko, et tosta rosterista vois värkkäillä 2 - 3 variaatiota miten päin lystää, ja silti saataisiin 3! ketjua jotka olis muutamaa joukkuetta lukuunottamatta ykkösketjuja muissa joukkueissa..

uskomaton rosteri.
Niin, sikäli mikäli Kärpistä ei siirry vuorovaikutteisesti muualle ketään, niin kyllä joukkueen rosteri on huippuliikkuva ja taitava. Noista kun värkkäilee eri ketjuvariaatioita, ei käy aika pitkäksi. Tehoja voi odottaa jokaiselta kentältä, mutta tietenkin peliajan puitteissa.
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Eiköhän Ana ole 13. hyökkääjä ja Junnila&Alikoski saa Kainuun passit. Silti yks mies jää "ylimääräiseksi". Niin, no tuossa listassa tais olla Ujcik. Pelaakohan enää koko kautena?
 

Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Etsinnässä
Black Adder kirjoitti:
Eiköhän Ana ole 13. hyökkääjä ja Junnila&Alikoski saa Kainuun passit. Silti yks mies jää "ylimääräiseksi". Niin, no tuossa listassa tais olla Ujcik. Pelaakohan enää koko kautena?

Olympiatauon jälkeen palaa kehiin.
Käsivamma paranee odotettua vauhtia eikä takapakkia ole tullut.
 

Floppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, (teepeeäs)
Pyörälä - Viuhkola - Tenkrat
Haataja - Sahlstedt - Pesonen
Bilek - Bros - Aaltonen
Saarenheimo - Paakkolanvaara - Aarnio
Mustonen

Mielestäni tämmöisiäkin kenttiä voitaisiin kokeilla ainakin jossain vaiheessa.
Vaikka Aaltonen onkin pelannut enemmän vasemmassa laidassa niin mielestäni häntä voitaisiin kokeilla myös oikeassa laidassa. Ja haatajaa voitaisiin myös kokeilla hyökkäävämmässä roolissa kakkoskentässä. haataja toisi myös sahlstedtin toiselle laidalle röyhkeyttä.
Neloskenttä vastaisi puolustuksesta. ja etenkin Aarnio olisi puolustuksen erikoismies ja Paakolanvaaralla ja Saarenheimolla olisi vähän vapaammat roolit.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös