Mainos

Ketjusommitelmat 2017–2018

  • 200 800
  • 1 355

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Pitäisin kyllä melko selviönä, että ovi tulee käymään myös toiseen suuntaan. Ilman loukkaantumisumia on nelosketjussa sellaisia ukkoja että alkaa vanne hiertää varmasti. Fanien kannalta tilanne on tietenkin herkullinen, mutta noin se yleensä menee.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Juu, puolustukseen tarvitaan kyllä vielä joku isäntä jotta välieräpaikka on mahdollinen. Mestaruus vaatisi melkeimpä maalivahdinkin.

Uudet pelaajat nostavat varmasti koko joukkueen suorittamista, toivottavasti tämä realisoituu nykyisten pakkien tason nousemisena. Viime pelien perusteella jaan huolesi maalivahti tilanteesta.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Mielestäni pakosto on riittävä. Jokaiselle osa-alueelle löytyy oma tekijämies.

Hyökkäys on pelkkää orgasmia, ei siitä mihinkään pääse. Suoranta kun saadaan vielä takaisin niin saadaan yksi vääntäjäkin noiden taitureiden joukkoon

Maalivahdeista en olisi myöskään huolissani. Varmasti molemmat löytää oman hyvän vireensä kauden aikana.

Yv: Lähteenmäki - Kärki - Salminen
Matushkin - Seppälä

Sanosinko, että tuolla yyveellä saattaa vastustajalla vähän kylmä hiki tippua selkäpiissä ja pieni hoppukin tulla.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Ai hitto, eihän sitä malta olla visioimatta näitä kokoonpanoja...ehkä joku 100 eri variaatiota pyörii päässä...nyt tuntuu jopa sille, että olisi kyllä hauska nähdä Kotkaniemikin sentterin paikalla... Kärki-Kotkaniemi-Salminen Noh, menisihän tuo hienosti vaikka Kärjen ja Kotkan paikkaa vaihtaisikin...

Tuon ketjun jälkeen jäisi vielä kohtuu kivasti rakennuspalikoita... Laganierin ja Lähteenmäen voisi heittää McRaen laidoille ja Suorannan paluun jälkeen lyödä viime kauden ykkösketjun Korhonen-Makkonen-Suoranta... Neloseenkin jäisi vielä Salmio-Kupru-Varttinen

Ai hemmetti... kyllä nyt hymyilyttää... onko Ässillä paperilla kovempi joukkue kuin Lukolla?
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielestäni pakosto on riittävä. Jokaiselle osa-alueelle löytyy oma tekijämies.

Hyökkäys on pelkkää orgasmia, ei siitä mihinkään pääse. Suoranta kun saadaan vielä takaisin niin saadaan yksi vääntäjäkin noiden taitureiden joukkoon

Maalivahdeista en olisi myöskään huolissani. Varmasti molemmat löytää oman hyvän vireensä kauden aikana.

Yv: Lähteenmäki - Kärki - Salminen
Matushkin - Seppälä

Sanosinko, että tuolla yyveellä saattaa vastustajalla vähän kylmä hiki tippua selkäpiissä ja pieni hoppukin tulla.
Aivan hemmetin hyvä ylivoimakoostumus. Tuo kolmio Salminen-Matushkin-Seppälä varsinkin houkuttaisi... Ehkä Seppälän paikalle voisi laittaa Kotkaniemen, joka on vähän tulivoimaisempi...
 

Patapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori
Kyllä esim. Insam alkaa olla siinä ja siinä, onko mitään käyttöä, kun kaikki hyökkääjät on käytettävissä.
Oma ajatus siitä, mitä haluaisi nähdä, on melko selkeä. Saas nähdä miten oikeasti menee.
-Lähteenmäki/Kotkaniemi-Kärki-Salminen
-Lähteenmäki/Kotkaniemi-McRae-Laganiere
-Korhonen-Makkonen-Suoranta
-Varttinen-Kuparinen-Lamberg
Kolme kärkiketjua, joista mikä vain voisi olla se ykkösketju. Makkosen ketju oli viime kaudella välillä hiton kova. Tuo nelosketju olisi hieno nähdä tuossa muodossa, olisi energiset laiturit ainakin.
Kotkaniemen peluuttamista kovassa ketjussa puoltaa mielestäni se, että esim. Salmisen kanssa siinä voisi olla ensi kaudeksi jäätävä kaksikko.

Tosin, tossa ei ole esim. Salmiota ollenkaan, jonka nyt kuitenkin pitäisi avauksessa olla. Tosin, harvassa tulee olemaan ne pelit, jossa kaikki olisi käytettävissä.
 

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Aika kovaa touhua. Pakkiosastolle oisin jopa enemmän vahvistusta kaivannut mutta eihän Kärkeä ja Salmista voinut jättää kotiuttamattakaan kun paikka tuli.

Oma lotto terveelle joukkiolle:

Salminen-McRae-Laganiere
Lähteenmäki-Kotkaniemi-Kärki
Suoranta-Makkonen-Korhonen
Varttinen-Kuparinen-Salmio
Lamberg-Appelgren-Insam
Juhola-Saha-Tammi

Eipä voi fanit valittaa ettei olla panostettu, eikä Aho leveyden puutteesta..
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Oma lotto terveelle joukkiolle:

Salminen-McRae-Laganiere
Lähteenmäki-Kotkaniemi-Kärki
Suoranta-Makkonen-Korhonen
Varttinen-Kuparinen-Salmio
Lamberg-Appelgren-Insam
Juhola-Saha-Tammi
.

Muuten ihan hyvä setti mutta muista nyt, että Ahokin jo ilmoitti Kärkeä ajettavan sisään nimenomaan keskellä. Kotkaniemi saa tämän tulokaskauden vetää laiturina ja katsotaan sitten ensi kaudella onko tarvetta muuttaa pelipaikkaa keskelle.
 

AkiHeino#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
波里王牌
Aika kovalla prosentilla jengi sijoittaa Lambergia katsomoon noissa hahmotelmissa.
Oli kuitenkin pelikieltonsa jälkeen ekassa pelissä yksi joukkueen parhaita huonossa pelissä. Hyvä luistelija ja jos jättää törkeät niitit pois niin enemmän kuin tarpeellinen lisä neloseen painamaan duunia.
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Kotkaniemi - Kärki - Salminen
Lähteenmäki - McRae - Lagenier
Korhonen - Makkonen - Suoranta
Insam - Kuparinen - Salmio
Juhola - Appelgren - Varttinen

Veikkaisin, että tästä ryhmästä muutama kaveri vaihtaa vielä seuraa.

Ihan identtistä kokoonpanoa pyörittelin.

Juholalle voisi tehdä pitkässä juoksussa hyvää stintti Mestiksessä isolla vastuulla.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Muuten ihan hyvä setti mutta muista nyt, että Ahokin jo ilmoitti Kärkeä ajettavan sisään nimenomaan keskellä. Kotkaniemi saa tämän tulokaskauden vetää laiturina ja katsotaan sitten ensi kaudella onko tarvetta muuttaa pelipaikkaa keskelle.
Noni, hienoa kuulla. Kyllä se Kärjestä paistaa kilometrin päähän, että on luontainen sentteri ja sitä paikkaa haluaa selkeästi pelata... Nyt sitten todistelemaan, että ansaitsi tulevalle kaudelle Ässien ykkössentterin paikan!
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Aika kovalla prosentilla jengi sijoittaa Lambergia katsomoon noissa hahmotelmissa.
Oli kuitenkin pelikieltonsa jälkeen ekassa pelissä yksi joukkueen parhaita huonossa pelissä. Hyvä luistelija ja jos jättää törkeät niitit pois niin enemmän kuin tarpeellinen lisä neloseen painamaan duunia.

Lambergin pelillinen arvo on aika lähellä nollaa, siitähän monikin on täällä samaa mieltä. Toki hänen pyyteetöntä työntekoaan on helppo arvostaa. Eli esimerkiksi tilanne, jonka @TylerDG tuossa luetteli oli siis teoreettinen tilanne, jossa kaikki ovat terveinä

Suorantaa ei kannata tällä hetkellä edes huomioida, koska ilman häntä ollaan vielä pitkään. Näin ollen hänen poissaolonsa pitää kaksi pelaajaa kolmikosta Lamberg-Juhola-Insam pelaavassa kokoonpanossa. Ja koska en usko, että Insamia pannaan katsomoon ihan jo koska ovat sellainen parivaljakko Kuprun kanssa, niin tiistaista eteenpäin BOTTOM-4 laiturit lienevät siis Salmio-Varttinen-Insam-Lamberg. TOP-4 laiturit taas Salminen-Lähteenmäki-Laganiere-Kotkaniemi. Nähdäkseni noiden kahden ryhmän välinen työnjako on tällä hetkellä hyvin helppo ja selkeä

Juholan pois jättäminen harmittaa minua eniten, mutta kun tilaa ei mitenkään ole kaikille. Ja pidän kuitenkin lähtökohtaisesti kokoonpanossa mukana ennemmin Varttisen, sillä kunhan tämä nyt vain saisi sen vapauttavan maalin aikaan, niin sitten luultavasti lähtisi iso pyörä pyörimään hänelläkin

Enemmänkin pähkäilyä on siinä, mihin järjestykseen sentterikolmikon McRae-Makkonen-Kärki sitten haluaa pyöräyttää..
 

Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Toivottavasti Salminen ei joudu pelaamaan Mcraen kanssa. Muuten käy kuten Jokereissa, kun joutuin pelaamaan Hishonin kanssa. Ei saa kiekkoa tarpeeksi, kun sentteri luistelee laput silmillä alueelle ja lämmää veskan syliin.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Toivottavasti Salminen ei joudu pelaamaan Mcraen kanssa. Muuten käy kuten Jokereissa, kun joutuin pelaamaan Hishonin kanssa. Ei saa kiekkoa tarpeeksi, kun sentteri luistelee laput silmillä alueelle ja lämmää veskan syliin.

Vielä pahempi olisi jos joutuisi Kuparisen kanssa. Salminen ehtisi lukemaan uusimman Seiskan ennen kuin sentteri ehtii hyökkäysviivalle vippaamaan kiekkoa päätyyn. Kärki tai Makkonen olisi varmasti paras vaihtoehto Sakelle.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Toivottavasti Salminen ei joudu pelaamaan Mcraen kanssa. Muuten käy kuten Jokereissa, kun joutuin pelaamaan Hishonin kanssa. Ei saa kiekkoa tarpeeksi, kun sentteri luistelee laput silmillä alueelle ja lämmää veskan syliin.

Siis epäilemättä Sakke pannaan pelaamaan nimenomaan McRaen kanssa, koska hän menee kuitenkin varmasti suoraan ykköseen. McRae taas ei ole näillä tiedoilla/arvioilla siirtymässä laitaan, vaan jatkamassa sentterinä, ja epäilen ettei häntä ykkösestä ainakaan vielä pois oteta. Kärki nyt tuskin kuitenkaan menee suoraan ykköseen, koska kausi on ollut tähän asti yhtä kärsimysnäytelmää..

Tuolla BOTTOM-4 osastolla taas menee muuten mielenkiintoiseksi laiturien osalta, nimenomaan Varttisen ja Insamin suhteen. Sehän nyt lienee pomminvarmaa, että Kuparinen siirtyy nelosen keskelle, joten suuri kysymys kuuluu siirtyykö Insam hänen mukanaan? Jos siirtyy, niin tällöin Varttista tarvittaisiin kolmosessa (esim. Salmio-Kärki-Varttinen). Mutta jos ei siirry, niin tällöin taas nelonen olisi muodossa Varttinen-Kuparinen-Lamberg/Juhola. Ja jos Varttinen jää neloseen, niin silloin minusta Lamberg katsomaan ja Juhola pelaamaan, koska Varttisen ja Juholan välinen yhteispeli on toiminut loistavasti..
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Uudet pelaajat nostavat varmasti koko joukkueen suorittamista, toivottavasti tämä realisoituu nykyisten pakkien tason nousemisena.

Edelleen sekä tasaisuuden että terävyyden puolesta tuntus löytyvän käyttämätöntä potentiaalia, omasta mielestä. Vahvuudet enemmän käyttöön. Kahden kiekollisen pelaajan lisä saattaa olla se ratkaseva edesauttaja.
 

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Koitetaanpa nyt väsätä jotain:
Salminen-Kärki-Lähteenmäki
McRae-Makkonen-Laganier
Kotkaniemi-Appelgren/Kuparinen-Varttinen/Suoranta
Korhonen-Kuparinen-Salmio/Varttinen

Alkaa olla ihan kilpailukykyisen näkönen hyökkäys
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Koitetaanpa nyt väsätä jotain:
Salminen-Kärki-Lähteenmäki
McRae-Makkonen-Laganier
Kotkaniemi-Appelgren/Kuparinen-Varttinen/Suoranta
Korhonen-Kuparinen-Salmio/Varttinen

Alkaa olla ihan kilpailukykyisen näkönen hyökkäys

Tässä omien poikien sinfoniassa Juhola ei taistele edes pelipaikasta?

Kolme ketjua täällä on luonnosteltu melkoisen hyvin. Itse peluuttaisin alkuun Sakkea Makkosen ja Lähteenmäen kanssa. Kärkeä sitten Lagan ja Korhosen kera. Neloseen jos Kuparinen siunaantuu niin antaisin omien poikien jauhaa laidoilla, heihin ei peli kaadu ja pysyy energisenä. Siihen jää sitten heikompaa käyttöä tietyille nimille tai reservissä oloa. Jos omia kavereita aletaan nelosesta pitemmäksi aikaa laittamaan katsomoon, niin sitten sitä pitkää mestislainaa, kuten joku ehdottikin.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lähteenmäki - Kärki - Salminen
Korhonen - Makkonen - Laganier
Kotkaniemi - McRae - Salmio
Juhola/Varttinen - Kuparinen - Lamberg/Insam

Sitten vielä tuohon Appelgren ja Suoranta, aika hyvältä näyttää.
 

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tässä omien poikien sinfoniassa Juhola ei taistele edes pelipaikasta
Ei kun just nimenomaa taistelee siitä pelipaikasta.Salmion tuosta vois laittaa lihoiksi edestä, silloin Juhola olis lähempänä paikkaa kokoonpanossa. Ketään muuta se ei kyllä ohita tällä hetkellä.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Ei kun just nimenomaa taistelee siitä pelipaikasta.Salmion tuosta vois laittaa lihoiksi edestä, silloin Juhola olis lähempänä paikkaa kokoonpanossa. Ketään muuta se ei kyllä ohita tällä hetkellä.

Eri mieltä. Peluuttaisin ennen esim. Insamia ja Lambergia, mutta nämä on näitä. Mikäli Ahon puheita kuuntelee ei vältämättä ole kaukainen skenaario.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Ei kun just nimenomaa taistelee siitä pelipaikasta.Salmion tuosta vois laittaa lihoiksi edestä, silloin Juhola olis lähempänä paikkaa kokoonpanossa. Ketään muuta se ei kyllä ohita tällä hetkellä.

Just mietin että esim. Salmio on tapaus joka joutuu varmasti terävöitymään kilpailutilanteessa. Uskon myös näin tekevän. Miksei Korhonenkin. Mutta esim. Salmiolla on sopimus tulevastakin kaudesta, ei kai sitä lihoiksi lihoiksi ihan käden heilautuksella laiteta.
 
Huvittavinta, että tässä kahden sivun keskustelussa kukaan ei ole muistanut mainita Sahaa vielä kertaakaan :D. Kertoo ehkä jotain kokoonpanon laajuudesta.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Huvittavinta, että tässä kahden sivun keskustelussa kukaan ei ole muistanut mainita Sahaa vielä kertaakaan :D. Kertoo ehkä jotain kokoonpanon laajuudesta.

Hyvä huomio. Saha katsotaan jo lähes kokonaan omaksi pojaksi, joten kiertolaisia vaan pois ja omaa lihaa sekä verta kaukaloon. :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös