Mainos

Ketjulotto kaudella 2024–2025

  • 151 924
  • 1 207

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
SK nostaa esiin, että Ässien kokoonpanossa ei ole yhtään porilaista pelaajaa. Toki kyseessä on jonkin asteista semantiikkaa, koska siellä on Ässien junnupolun läpikäynyt pomarkkulainen.

2021-22 oli rosterissa ja penkin takana porilaisia silmän kantamattomiin. En sitten muista mitä mieltä SK tuolloin oli kauden kokonaiskuvasta. Eipä ollut huono porilaisuusaste myöskään 2018-19.
 
Tuamas

Jäsen
Porilaisuuskeskustelu on aina vähän väsynyttä, joten jätetään se muille.

Uusista ketjuista näkisin että nyt ollaan aika lähellä optimaalista yhdistelmää näillä käytettävissä olevilla palikoilla.

Nelosessa Ylitalo vuotanee inan Ojantakasta enemmän omiin, mutta voi jopa luoda jotain hyökkäyspäässä. Tuo myös toivoa Viitalalle, että saattaa päästä käyttämään vetoaankin muutamaan otteeseen.

Kakkosessa Lipiäinen nostettu pelintekijäksi ja muu ketju louhii eteenpäin, voi olla oikein hyväkin kombo.

Kolmosessa Juhola-Noiva kaksikko kiekottelee ja Fabre vetää muutaman harppuunan, jos onnistuu hyökkäyspäässä muutaman kerran osallistumaan yhteispeliin, niin siitäkin voi tulla hyvä.
 
Juhnu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, FC Liverpool, Bayern Munchen,

Näin minäkin sen näkisin. Ylitalo ja Talaja voivat jopa pelata vetopaikan Viitalalle. Siihen Ojantakanen ei kyennyt.
Ilta näyttää mitä tuleman pitää...
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näin minäkin sen näkisin. Ylitalo ja Talaja voivat jopa pelata vetopaikan Viitalalle. Siihen Ojantakanen ei kyennyt.
Ilta näyttää mitä tuleman pitää...

Viitala Talaja kaksikon vahvuus on siinä, että molemmat pelaa kohti maalia. Laidalta voi laukoa takapatjaa kohti, kun tietää että sinne on kaveri menossa ja Talaja sekä Viitala molemmat näitä laukauksia tykkäävät laittaa sinne.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Vainelämäähenkisesti "Tämä on Leevin ilta". Saa ottaa talteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös