Ketjukokoonpanot ja peluutus 07-08

  • 22 223
  • 82

mig24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nyt kun joukkue alkaa olla kasassa niin voisi myös sommitella vähän kentällisiä. Heittäkääpä omat ehdotukset miten pelaajat tulisi sijoittaa.

1. kenttä taitaa olla niin kiveen hakattu että sitä on turha mennä edes sörkkimään.

Toporowski-Saarenheimo-Haataja

2. kenttä onkin jo jonkin verran vaikeampi tapaus. Varmaa on se että ketjun keskellä pelaa uusi Peters. Yleinen mielipide on ollut myös että laidalla viilettäisivät Lammassaari ja Viinanen, mutta ehkä tätä kannattaa miettiä vielä. Jotenkin nakottaa tuossa vaan se että sekä Viinanen että Peters ovat lähtökohtaisesti puolustavia hyökkääjiä. Olisiko syytä siis hajottaa tämä kaksikko eri kenttiin? Tämän kentän muodon saattaa ratkaista myös se minkälaista kehitystä esim. Tuomaisella on kesän aikana tapahtunut. Villein ehdotus olisi että toisessa laidassa kokeiltaisiin jopa Ben-Amoria. Varauksin 2. kenttä olisi seuraavanlainen:

Lammassaari-Peters-Tuomainen

3. kenttä jäisi silloin muotoon..

Luomala-Yli-Junnila-Viinanen

4. kenttään jää sitten Ben-Amor ja hänelle kaverit. Toivottavasti ainakaan Juntunen ei siinä surffaa. Koposenkin pelaaminen taitaa olla epävarmaa. Mielellään ainakin yhden junnun tässä näkisi.
 

TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jotta ei menisi liian yksitoikkoiseksi niin laitetaan ketjut hieman erilaiseen uskoon...

1. Toporowski-Peters-Haataja
- Tarjoan Petersiä tähän sen perusteella että on hyvä puolustuspäässä sekä hyvä aloittaja(luetun perusteella nämä). Topo ja Hade eivät ole parhaimmillaan puolustuspelissä ja Peters vapauttaisi heidät pelaamaan hieman hyökkäysvoittoisemmin kuin Saarenheimo.(tämä sillä oletuksella että Peters on sellainen mitä kirjoitetaan)

2. Lammassaari-Saarenheimo-Tuomainen
- Saarenheimo jakaa kiekkoa samaantapaan kuin Ylli, mutta liikkuu paremmin, joten Lamppu ja Conan saisivat pelata samantyylisen sentterin kanssa kuin viime kaudella, sillä erotuksella että sentteri olisi paremmin mukana hyökkäyksissä
-Jos tämän ketjun puolustuspeli ei toimi niin vaihtaisin Tuomaisen tilalle Viinasen

3. Luomala-Yli-Junnilla-Viinanen
- Tätä ketjua vastaan maalin tekeminen ei tule olemaan helppoa, ja hyökkäämiseenkin taitoa on riittävästi
-Jos Viinanen joudutaan siirtämään kakkoseen Tuomaisen tilalle ja Tuomainen siirtyy tähän ketjuun tulee tämä ketju saamaan hieman enemmän hyökkäysvastuuta

4. Ben-Amor-Koponen-"ihmiskuula":ei nimellä väliä, kun TAKLAA JA KOVAA
- Koponen tasapainoittavana pelaajana antaa Semirille ja toiselle laiturille mahdollisuuden ajaa kaikkea mikä liikkuu ilman ylivoimahyökkäyksien pelkoa
 

Korinekki

Jäsen
Toporowski - Saarenheimo - Haataja
Lammassaari - Yli-Junnila - Tuomainen
Ben-Amor - Koponen - Viinanen
Luomala - Vainiola - Juntunen

Noilla siis pääasiassa mentiin Pitsissä ja mielestäni melko yllättävät koostumukset. Näyttää siltä, että Toivola kasaa tuon ykkösen takaa tasaisia ketjuja. Mielenkiintoista nähdä mihin ketjuun/rooliin Jacina istutetaan. Tuo Koposen ketju oli Lukon paras perjantaina, joten veikkaan Jacinan pelaavan Luomalan ja Juntusen kanssa.
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jacinan mahdolliset pelilliset taidot eivät ehkä parhaiten pääsisi esim. Juntusen kanssa esille, joten kyllä melkein Jacinan sijoittaisin Lammassaaren ja Tuomaisen väliin. Siinä on mahdollisuuksia vaikka miten kovaan ketjuun ensi kaudella.

Ylli Vainiolan paikalle, ja Juntusen tilalle voisi harkita vaikka Lehtosta.
 

Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
Toporowski - Saarenheimo - Haataja
Lammassaari - Yli-Junnila - Tuomainen
Luomala - Jacina - Lehtonen
Ben-Amor - Koponen - Viinanen

Näin helppoa se on.
 

TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Toporowski - Saarenheimo - Haataja
Lammassaari - Jacina - Tuomainen
Luomala - Yli-Junnila - Viinanen
Ben-Amor - Koponen - Virtala

Jos Jacina osaa syöttää ja laittaa kiekkoa ajoissa liikkeelle niin ketjut näin, jos ei niin Ylli kakkoseen ja Jacina kolmoseen.

Tosin en pidä Saarenheimon paikkaakaan ykkösessä kiveen hakattuna, tosin kaikki riippuu Jacinan tasosta ja tyylistä.

Tasaisuutta löytyy varsinkin laitureista ja luulen että ketjut tulevat aika paljon elämään ihan pelien sisälläkin ainakin kakkosen, kolmosen ja nelosen osalta kun kuumille pelaajille annetaan lisää peliaikaa.
 

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pitsin peluutuksen perusteella uskoisin, että näillä mennään:

Toporowski - Saarenheimo - Haataja
Lammassaari - Yli-Junnila - Tuomainen
Ben-Amor - Jacina - Viinanen
Luomala - Koponen- Juntunen
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Oma mielipiteeni on seuraavanlainen:

Topo - Saarenheimo - Haataja
Lamppu - Jacina - Tuomainen
Luomala - Ylli - Viinanen
Ben-Amor - Koponen - Lehtonen

Vielä jää muutama ylitse, mutta Vainiola ehkä se 13 hyökkääjä. Tosin, ellei Vainiola nyt saa peliaikaa ja vastuuta, niin sitten tulee maiseman vaihto eteen. Valmennuksella on mielenkiintoinen valinta, kun melkein 20 hyökkääjää löytyy, mutta vain 13 voi ottaa peliin mukaan.
 

mig24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Treenejä vakoilevan pikkulinnun mukaan tuossa on yksi hyökkäysketju.
Kuten aikaisemminkin palstalle olen kirjoittanut, Semillä on kyllä aineksia pelata näissä ylemmissäkin ketjuissa ja pitsiturnaus vain vahvisti sitä ajatusta. Jonkinlainen pettymys itselle kuitenkin olisi jos Lamppu sekä Conan olisivat kolmosessa. Kemioita tässä varmaan kuitenkin haetaan ja toisaalta kolmonen pelasi yhdessä jo viime kaudella.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Jonkinlainen pettymys itselle kuitenkin olisi jos Lamppu sekä Conan olisivat kolmosessa. Kemioita tässä varmaan kuitenkin haetaan ja toisaalta kolmonen pelasi yhdessä jo viime kaudella.
Ei se numeraalisesti ole niin suurta väliä mielestäni, mikä on mikäkin, ja toisaalta sitten se taas kertoo kyllä siitäkin, että kolmosketju pystyy myös ratkaisuihin peleissä. Oikeastaan siis positiivinen ongelma, eikä pettymys.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Mielenkiintoisilta nuo Lukon ensi kauden kentälliset kyllä vaikuttavat. Ensi kauden teemana oli omiin päästettyjen maalien vähentäminen, mutta hieman huolestuttaa, että kuka Saarenheimo kentän jälkeen maaleja tekee? Ben-Amor-Jacina-Viinanen vaikuttaa hyvältä työnteko kentälliseltä, mutta eipä tuossa maalinteko potentiaalia juurikaan ole. Olisi mihin tahansa liigan joukkueeseen kova kolmoskenttä. Lukon tilanne tuntuu ensi kaudella olevan, että löytyy kova ykköskenttä ja kaksi erittäin hyvää kolmoskenttää. Ben-Amorin tilalla Saarelan kaltainen sniper, niin tilanne olisikin toinen.

Toki Lammassaari-Yli-Junnila-Tuomainenkin maaleja pystyy tekemään, mutta aikamoista tasonnostoa herroilta tarvitaan (Jacinan kentällisellä sama juttu), jos meinaavat normi kakkoskentän tehoille päästä. Noh, eihän sitä tiedä millä koostumuksilla loppujen lopuksi mennään. Onhan sitten vielä näistä kentällisistä ylimääräisenä Luomala, jonka näkisi mielelläni jossain muussa kentässä kuin nelosessa.

Ainakin on rosterissa hyökkäyksen osalta leveyttä ja heikkoa kenttää ei olekaan. Paljon riippuu nyt Toivolan pelitavasta ja roolituksista.
 

Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
jupster kirjoitti:
Ben-Amor-Jacina-Viinanen vaikuttaa hyvältä työnteko kentälliseltä, mutta eipä tuossa maalinteko potentiaalia juurikaan ole.

Eiköhän siellä harkoissa kokeilla nyt vaan erilaisia kokoonpanoja, mutta jos tuollainen ketju kasattaisiin, niin Viinanen siinä on lähimpänä sitä maalintekijää, tosin "kiekkomaalille ja irtokiekot sisään" vaikuttaisi oleven se todennäköisin vaihtoehto tuolle kentälle.

jupster kirjoitti:
Toki Lammassaari-Yli-Junnila-Tuomainenkin maaleja pystyy tekemään, mutta aikamoista tasonnostoa herroilta tarvitaan (Jacinan kentällisellä sama juttu), jos meinaavat normi kakkoskentän tehoille päästä.

Mikä on normi kakkoskentän tehot?

Viime vuoden finalistit:

Kärpät: Ujick - Bros - Pesonen = 54 maalia

Jokerit: Stapelton - Wilm - Virta = 37 maalia (tai Valtonen - Paka - Aderson 34 maalia).

Lukko: Haataja - Saarenheimo - Topperi = 65 maalia (tai todennäköisemmin kakkonen oli Luomala - Straka - Dahlman = 48 maalia).

Yllin vetämä kolmikko teki viimekaudella 25 maalia runkosarjassa, ja jos tätä ketjua miellettäisiin kakkoseksi, niin kyllä se 10 maalia pitäisi vähintään saada lisää. Lamppu teki 13, Ylli 6 ja Conan 6 maalia, joten jos laiturit parantavat viidellä maalilla per kypärä, niin tuo 10:n maalin parannus on täysin mahdollista.

Viimekeudella kolmosen peliaika oli alukaudesta aika kortilla, kun erikoistilanteita tuli paljon ja pelit mentiin läpi "melkein" 1. ja 2. vitjoilla. Tulevalla kaudella vastuuta jaetaan toivottavasti laajemmin.

jupster kirjoitti:
Ainakin on rosterissa hyökkäyksen osalta leveyttä ja heikkoa kenttää ei olekaan. Paljon riippuu nyt Toivolan pelitavasta ja roolituksista.

Totta.
 

Vengeance

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManUtd, Lukko
Yllin vetämä kolmikko teki viimekaudella 25 maalia runkosarjassa, ja jos tätä ketjua miellettäisiin kakkoseksi, niin kyllä se 10 maalia pitäisi vähintään saada lisää. Lamppu teki 13, Ylli 6 ja Conan 6 maalia, joten jos laiturit parantavat viidellä maalilla per kypärä, niin tuo 10:n maalin parannus on täysin mahdollista.

Pitäisi olla ihan realistista tehdä se+10 maalia, koska poikien ylivoima-aika tulee todennäköisesti aika paljon kasvamaan viimekauden muutamasta jämäsekunnista.
 

Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
MegTec kirjoitti:
Pitäisi olla ihan realistista tehdä se+10 maalia, koska poikien ylivoima-aika tulee todennäköisesti aika paljon kasvamaan viimekauden muutamasta jämäsekunnista.

No juu, pelkkää spekulointiahan tämä, koska tiedä sitten millä vitjoilla kausi pelataan, mutta ei tuo ~10 maalia mahdoton ole, vaikeaa kylläkin.

Pitsissä Conan teki maalinsa "tyypilliseen" tapaan ajamalla maalille suojaten kiekkoa rystyllä ja tuikkaamalla sen längistä sisälle. Vastaavia paikkoja Conan kyllä saa varmasti kauden mittaan, mutta montako maalia niistä sitten tulee, sillä itse en pidä herran vetoa ihmeellisenä. Jos kesällä on tullut kuntoa lisää, suoritukset pysyvät tasalaatuisempina ja rannelaukausta on harjoiteltu ahkerasti, niin Tuomainen voi rikkoa 10 maalin rajan tulevalla kaudella.

Lampussa on potentiaalia myös 20 maalin porukkaan, mutta edelleen pitää kehitystä tapahtua että näin käy. Paikoille mies kyllä pääsee, mutta rannelaukausta pitää vielä kehittää. Jos Lammpu mielii joskus ykköskentän pelaajaksi, niin miehen pitäisi oppia löytämään myös kaverit paremmin kentältä, ja jättää vaikka pari kikkaa tekemättä jos olisi paikka syöttää.

Ylli on Ylli, maaleja tuskin tullaan enempää näkemään, mutta mies kehittyi muuten viimekaudella huimasti. Aikaisemmin Ylli on ollut hyvä kulmapelissä ja suojaamisessa, mutta katse on ollut liikaa kiekossa ja syötöt menneet minne sattuu. Viimekaudella tämä muuttui, ja kiekkoa lähti tasaisesti Lampun ja Tuomaisen lapaan, ja siitä osoituksena 19 syöttöpinnaa. Saas nähdä vieläkö Ylli pystyy parantamaan henkilökohtaisella tasolla?

EDIT: minä en ole mitenkään pettynyt jos tämä vitja jatkaa samassa kokoonpanossa, sillä Ylli saa Lammassaaren vahvuudet hyvin esille toimittamalla tälle kiekkoa vauhtiin, ja paikkaamalla Lampun puutteellista puolustuspelaamista (jota fysiikka rajoittaa). Tuomainen on hyvä lisälenkkin tilaa tekemään ja iskemään ripari maaleja.
 
Viimeksi muokattu:

Steele

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Florida Panthers
Toporowski - Saarenheimo - Haataja
Saarela - Jacina - Tuomainen
Viinanen - Yli-Junnila - Lammassaari
Ben-Amor - Koponen - Luomala

Olis syvyyttä kerrankin oikein kunnolla rosterissa. Saarela siis pelkkää spekulointia, huhut huhuina.
 

Pronger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toporowski - Saarenheimo - Haataja
Saarela - Jacina - Tuomainen
Viinanen - Yli-Junnila - Lammassaari
Ben-Amor - Koponen - Luomala

Olis syvyyttä kerrankin oikein kunnolla rosterissa. Saarela siis pelkkää spekulointia, huhut huhuina.
Jostain syystä mä laittaisin Tuomaisen kaartelemaan kolmoseen. Kakkoseen Semir - Jacina - lamppu, kolmoseen Viinanen/Luomala - Ylli -Tuomainen neloseen Viinanen-Vainiola-Lehtonen/virtala

Oho, Koponen ei mahtunut mihinkään :)
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Mikä on normi kakkoskentän tehot?

-------

Viimekeudella kolmosen peliaika oli alukaudesta aika kortilla, kun erikoistilanteita tuli paljon ja pelit mentiin läpi "melkein" 1. ja 2. vitjoilla. Tulevalla kaudella vastuuta jaetaan toivottavasti laajemmin.

Katsos, olisin mutulla sanonut, että jäätäisiin paljon enemmän kuin tuo n. 10 maalia. Kasvavalla vastuulla tuo 10 lisämaalia olisi täysin realistista. Taitaa Jacinan harteille tuota kakkosta kasattavan, joten täyttä spekulaatiota tässä vaiheessa kun ei tiedetä koostumuksiakaan. Hyvää salapoliisityötä.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Näillä menisin:

Topo - Saarenheimo - Haataja
Lamassaari - Jacina - Tuomainen
Luomala - Viinanen - Lehtonen
Ben-Amor - Ylijumala - Juntunen

VVV siten Virtalan kanssa kyttäämään peliaikaa. Koponen ainakin kiertoon.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Näillä menisin:

Topo - Saarenheimo - Haataja
Lamassaari - Jacina - Tuomainen
Luomala - Viinanen - Lehtonen
Ben-Amor - Ylijumala - Juntunen

VVV siten Virtalan kanssa kyttäämään peliaikaa. Koponen ainakin kiertoon.
Komppaan ketjujasi periaatteessa täysin, mutta ehkä jättäisin Juntusen omasta puolestani pois ja antaisin Virtalan kokeilla tuolla paikalla. Näytti pitseissä olevan melko nopea ja taitava kaveri. Juntunen ei ole yhtä nopea ja kiekkokaan ei pysy lavassa ollenkaan. Kokoa ei hyödynnä koskaan. Juntunen on mielestäni nähty.
Virtalan rinnalla olisi kuitenkin kaksi hyvään puolustustyöskentelyyn kykenevää jannua, jotka osaavat jopa hyökätä. Yli-Junnila tarvitsee vierelleen nopean kaverin.

Koponen voisi ottaa sen pelipaikan kyttääjän roolin. Näin minä ehkä tekisin.
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Minun kentät näyttäisi luultavasti tältä:

Topo - Saarenheimo - Haataja

Viinanen - Jacina - Ben-Amor

Lammassaari - YliJumala - Tuomainen

Luomala - Koponen/VVV - Virtala

Juntusen voisin vaihtaa vaikka pariin litraan urheilujuomaa ja Lehtonen kyttäisi laiturin paikkaa, loput Kajaaniin . Peluuttaisin mieluummin VVV:ta kuin Koposta jos vain VVV on saanut lisää luisteluvoimaa kesän aikana. Tod.näk. Toivola peluuttaa Koposta, koska katsoo tämän hoitavan tunnollisemmin puolustustehtävät. Ja puolustajista sen verran, että pitsissä pelannut Heikkinen voitaisiin vaihtaa päittäin Tähtisaloon ja Lehikoiseen tai Ottoon..
 
Ja puolustajista sen verran, että pitsissä pelannut Heikkinen voitaisiin vaihtaa päittäin Tähtisaloon ja Lehikoiseen tai Ottoon..

No en mä kyllä Lehikoista vaihtaisi vielä mihinkään. Pelasi pitsissä kuitenkin hyvin ja on katsomaton kortti liigassa. Lupaava kaveri, jolle toivottavasti löytyy peliaikaa ensi kaudella.
Enkä usko, että Heikkistä tänne edes ollaan hommaamassa. Mahtaako miehellä itselläkään olla kiinnostusta jämäminuuteille liigassa. Käsittääkseni asettunut aika pysyvästi Kajaaniin.
Varmasti voidaan kuitenkin kauden aikana ottaa pitsin tapaan lainaan, jos loukkaantumisia tulee paljon.

Tähtisalosta olen täysin samaa mieltä. Ei käyttöä. Otosta ei vielä tiedä. Viime kaudella kuitenkin hyviäkin jaksoja. Katsotaan alkukausi.

Ketjukokoonpanoistahan tässä ketjussa oli kyse, joten laitetaanpas omat.

1. Haataja-Saarenheimo-Toporowski
-Miksi rikkoa toimivaa kenttää?

2. Lammassaari-Jacina-Tuomainen/Viinanen
-Lammassaari ehdottomasti ansainnut paikkansa kakkosessa. Toisen laiturin kanssa vähän niin ja näin. Molemmat sopisivat tuohon, mutta kumpi paremmin?

3. Tuomainen/Viinanen-Yli-Junnila-Lehtonen
-Ylli on luotettava kolmossentteri. Kyseisessä roolissa ehkä yksi parhaista SM-liigassa. Jompikumpi noista aiemmin mainituista sitten toiseen laitaan pistämään Yllin passeista kiekkoa verkkoon. Lehtonen oli sen verran vakuuttava pitsissä, ja osin myös viime kaudella, että antaisin hänelle tilaisuuden kolmosessa.

4. Ben-Amor-Koponen/VVV-Luomala
-Ben-Amoria toki voisi kokeilla korkeammallakin, mutta hoitaa ehkä parhaiten roolinsa nelosessa. Vainiolan näkisin mielelläni kokoonpanossa, mutta totuus on, ettei nelossentterin rooli ole todellakaan oikea hänelle. Ehkä mestikseen kehittymään ja tulevaisuudessa yritys hyökkäävämmissä kentissä? Koposta en mielelläni taas katselisi ollenkaan kettupaidassa, mutta koska hänet tänne nelossentteriksi hommattiin, niin antaa olla. Luomalalle en nyt muuta roolia löytänyt, mutta tarvittaessa Markon voi heittää vaikka ykköseen paikkaamaan loukkaantuneita, kuten viime kaudella huomattiin.

Lopuista hyökkääjistä sitten Juntunen hiuksista vittuun. Ikävä kyllä niin ikään pitsissä pirteästi pelannut Virtala on laitettava Hokkiin ja tarvittaessa sitten ensimmäinen, joka sieltä kokoonpanoon nostetaan.

Ellen väärin muista, niin muut liigasopimuksen omaavat hyökkääjät mahtuvatkin sitten A-junnuihin tai vaihtoehtoisesti ovat jo Hokissa.
 

Korinekki

Jäsen
Haataja - Saarenheimo - Toporowski
Lammassaari - Yli-Junnila - Tuomainen
Viinanen - Jacina - Ben-Amor
Juntunen - Vainiola/Koponen - Luomala

Eiköhän Toivolan ajatuksissa nyt lähtökohta ole tuo. Ykkösen takana kolme melko tasaista ketjua. Ihan mielenkiintoiselta tuo näyttää, mutta läpilyöntiä vaaditaan nyt muutamalta.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Haataja - Saarenheimo - Toporowski
Luomala - Jacina - Viinanen
Lammassaari - Yli-Junnila - Tuomainen
Ben-Amor - Koponen - Juntunen
(Lehtonen - Vainiola - Virtala)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös