Mainos

Ketju TPS:n huhuille, mutuille sekä htt-spekulaatioille

  • 5 024 056
  • 22 414

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Sehän olisi jo 8 ulkkari Tepsissä. Montako ulkkaria on mahtanut olla Liigassa enimmillään samaan aikaan yhdessä joukkueessa?

Lukossa oli joskus 90-luvun lopulla ulkomuistista heitettynä noin 10 ulkkaria. Joka tapauksessa nyt hätyytellään kyseistä ennätystä, enkä tiedä onko se hyvä vai huono asia..

Tavallaan hyvä että suurella osalla joukkueesta ei ole viime vuosien painolastia harteillaan ja näin ollen pelaajistoa on hapetettu kunnolla. Toisaalta taas... No, kaikki tietää mitä se voi huonoimmillaan olla. Tuntuu kuitenkin että hankinnoissa on käytetty järkeä ja jonkinlainen punainen lanka on nähtävissä.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Hyvä pöhinä on tosiaan, kun todella rohkeasti pyritään uudistamaan joukkuetta. Samalla kuitenkin tämä tuo paljon kysymysmerkkejä tulevaan kauteen. Kukaan ei voi tietää varmasti miten nämä uudet pelaajat sopeutuvat liigaan ja mikä heidän todellinen taso edes on. Terävin kärki on vielä hankkimatta, mutta se on ihan ymmärrettävää, koska välikausi pitäisikin tulla.

Kyllähän ne isoimmat kalat voidaan paljastaa vähän myöhemmin, mutta olisiko muka tosiaan näin, että oletettavat loput kolme ulkkaria olisi ykköskorin pelaajia? Tosin en kyllä siinäkään näe järkeä, että näitä keskitason arpoja raahattaisiin vieläkin enemmän.

Jännäksi menee.
 
3 ulkomaalaista vielä tulossa. Aikamoista.

Leikitäänkö niin että tiedossa on jo "Ortega" ja "Comrie". Mitä mieltä palstalla, ottaisitteko kolmannen ulkkarin joko ykkössentterinä tai ykköspakkina ?
Ja tuo 3 julkaisematonta ulkomaalaispelaajaa mielestäni antaa myös signaalin että rosterissa todella on terve kilpailullinen asetelma kun kauteen lähdetään ja esim Ibragimovillekkaan ei ole varmaa rosteri paikkaa , mutta myös Kestner ja Ikshakov joutuvat taistelemaan top6 paikoista.
Koivu sitten tulee joskus jos on tullakseen.


Onko muuten ollut juttua pelaavatko kaikki jätkät jo Pitsissä ?
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Ulkkarien määrästä kun puhutaan, niin jos totta puhutaan niin meikäläiselle kaikki pelaajat ovat ulkkareita jos tulevat Varsinais-Suomen ulkopuolelta. On se pelaaja sitten Ruotsista, Jenkeistä, Venäjältä tai Savosta.

Se vähän mietityttää, että kuinkas kielimiehiä meidän Raipe on? Jos nykymenolla jatketaan niin kohta siellä saa koutsata englanniksi.
 

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hyviä hankintoja kuten tämä "Iivari" ja eikä tässä vielä kaikki :) Lisää on tulossa. Hyvä niin että tulee kunnon kilpailua pelipaikoista ja kun ikävä fakta on se ,että kauden mittaan sairastuvalla kävijöitä on kuitenkin enemmän tai vähemmän. Tepsillähän tästä on ollut kokemusta viimevuosilta.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Veikataanko, että se on sitten Ryan Laschin paluu Tepsipaitaan. Sopisi hyvin Kallion kuvaukseen

Kyllä itku ilosta pääsisi. Yksi kaikkien aikojen taidollisesti taitavimmista TPS-ulkomaalaisista koskaan ja sai kiitokseksi siitä pelata saatanan kurittomassa ja huonosti valmennetussa ”joukkueessa”.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Pelaajana kolme kautta NHL:ssä ja seitsemän kautta SHL:ssä. Valmentajana KHL:ssä kaksi kautta Barys Astanassa ja kolme kautta Jokereissa. Jos tuossa ei suju englanti ja ruotsi edes jollain tasolla, niin ihmettelen.

Raipe speaks tongues. Eikä se aina kielitaitoa vaadi, Ylösen Upi osannut kuin turkua ja hyvin tarttui ihan kiekko kiinni kaikille.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Helvetin hyvä meno päällä Tepsiin liittyen! Ei vittu ikinä olisi uskonu aiemmin keväällä, että vielä sanon näin! Näin mä haluankin, että pelaajahankinnoista ilmoitetaan! Pöhinä pysyy yllä viikosta toiseen, tässähän ihan jo pääsee fiiliksiin ensi kauden suhteen.

Hyviä hankintoja tullut, yhtään ei harmita että tulevat ulkomailta. Tepsin veto kotimaassa on sysipaska, niin sen hyvin ymmärtää. Tuskin näissä ulkkareissa on mikään kova hintalappu. Yllättävän kovaa jengiä täällä kasataan loppupeleissä? Ei vaikuta kohta enää välikaudelta, vaan ollaan ihan hyvissä haastaja-asemissa.
Ortega ja Honka vielä sisään, aikamoista! Hyökkäykseen kaipaisin kunnon grinderiä, koska sellaista aina tarvitaan.

Alkaa tosiaan hyviäkin pelimiehiä putoamaan katsomoon, melkoista. Raipelle annetaan hyvä materiaali käyttöön.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kyllä itku ilosta pääsisi. Yksi kaikkien aikojen taidollisesti taitavimmista TPS-ulkomaalaisista koskaan ja sai kiitokseksi siitä pelata saatanan kurittomassa ja huonosti valmennetussa ”joukkueessa”.

Lassietahan on viime aikoina huhuiltu moneenkin joukkueeseen. Varmasti perkeleen kallis mutta ei se ennenkään ole Tepsiä hidastanut
 

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Helvetin hyvä meno päällä Tepsiin liittyen! Ei vittu ikinä olisi uskonu aiemmin keväällä, että vielä sanon näin! Näin mä haluankin, että pelaajahankinnoista ilmoitetaan! Pöhinä pysyy yllä viikosta toiseen, tässähän ihan jo pääsee fiiliksiin ensi kauden suhteen.

Hyviä hankintoja tullut, yhtään ei harmita että tulevat ulkomailta. Tepsin veto kotimaassa on sysipaska, niin sen hyvin ymmärtää. Tuskin näissä ulkkareissa on mikään kova hintalappu. Yllättävän kovaa jengiä täällä kasataan loppupeleissä? Ei vaikuta kohta enää välikaudelta, vaan ollaan ihan hyvissä haastaja-asemissa.
Ortega ja Honka vielä sisään, aikamoista! Hyökkäykseen kaipaisin kunnon grinderiä, koska sellaista aina tarvitaan.

Alkaa tosiaan hyviäkin pelimiehiä putoamaan katsomoon, melkoista. Raipelle annetaan hyvä materiaali käyttöön.
On ne Tepsin toimistolla lukeneet näitä kommentteja tältäkin palstalta. Nyt on oikeasti puututtu niihin puutteisiin joita viime kausilta on joukkueen kasaamisessa ollut. Toivotaan vaan että kausi päästään pelaamaan suunnitellusti ettei taas syksyllä lätkä vaihdu koronaan.
 

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Muistetaan vielä tuo Ruotsin korona tilanne. Sieltä voi jo pelkästään sen takia irtautua pelaajia muiden maiden sarjoihin. Joten TPS voi hyvinkin "pelastaa sotamies Ryanin" ruotsalaisilta :D
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos sieltä tosiaan olisi Ortega tulossa niin ainakin laituriosasto on kunnossa. Ehkä ottaisin ennemmin jonkun sentterin tuohon tai jonkun kenellä olisi edes valmiuksia pelata sillä tontilla. Varmaan riippuu myös onko TPS kaavaillut Iskhakovia keskelle vai laitaan.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
On ne Tepsin toimistolla lukeneet näitä kommentteja tältäkin palstalta. Nyt on oikeasti puututtu niihin puutteisiin joita viime kausilta on joukkueen kasaamisessa ollut. Toivotaan vaan että kausi päästään pelaamaan suunnitellusti ettei taas syksyllä lätkä vaihdu koronaan.

Hyvä että lukee. Fiksu kuuntelee ehdotuksia ;)

Ortega siis melko varmasti yksi niistä kolmesta ulkkarista, loistava haku. Jalka liikkuu hyvin, tulee Martin Kariya mieleen vähän.

Ketkä ne 2 muuta tulevaa ovat, se selviää! Varmaan Viron ja Rafkinin varaan ei lasketa vielä isoa kuormaa, niin yksi tulija on pakki lisää. Muuten tuonne mahtuisi hyvä sentteri ja joku rouhija.
 

Smirnoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS #26
Kieltämättä mielenkiintoisia pelaajia tullut ja pyörii vielä huhuissa. Todella iso sääli, että raipe valmentaa. Joku laatuvalmentaja olisi tätä nippua voinut viedä kauniisti.. Raipe pitää huolen, että 10 kierroksen jälkeen ollaan bottom4
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Pelaajana kolme kautta NHL:ssä ja seitsemän kautta SHL:ssä. Valmentajana KHL:ssä kaksi kautta Barys Astanassa ja kolme kautta Jokereissa. Jos tuossa ei suju englanti ja ruotsi edes jollain tasolla, niin ihmettelen.
Hyvä pointti. Toisaalta, Jukka Jalonenkin toiminut kohelossa pääkoutsina ja jotenkin sain käsityksen siitä valmentajakonferenssiartikkelista että lontoo ei taivu ihan maailman parhaalla tavalla vaikka asiat perille saakin.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kieltämättä mielenkiintoisia pelaajia tullut ja pyörii vielä huhuissa. Todella iso sääli, että raipe valmentaa. Joku laatuvalmentaja olisi tätä nippua voinut viedä kauniisti.. Raipe pitää huolen, että 10 kierroksen jälkeen ollaan bottom4
Tuolla porukalla ja valmentajana Pennanen tai Manner.. Huhhuh..

No joo, mennään Raipella. Jos tuohon vielä lisätään Ortega, "Järvinen" ja Koivu niin onhan tuo nyt ihan helvetin mielenkiintoinen jengi.
 

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Piti ihan katsoa minkälainen kaveri tuo Austin Ortegaon on. Minulle tulee mieleen Camillo Miettinen ja Sami Venäläinen. Vähän samaa näköä :)
 

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Jos sieltä tosiaan olisi Ortega tulossa niin ainakin laituriosasto on kunnossa. Ehkä ottaisin ennemmin jonkun sentterin tuohon tai jonkun kenellä olisi edes valmiuksia pelata sillä tontilla. Varmaan riippuu myös onko TPS kaavaillut Iskhakovia keskelle vai laitaan.

Laituriosasto paranisi kyllä nopeasti Ortegan myötä. Tuo puoli näytti aika heikolta vielä hetki sitten, mutta nyt ECHL-tykin ja mahdollisen Ortegan myötä olisi jo kilpailua kunnolla. Jahka Iskhakov heitetään vielä laitaan, niin Ibragimov, Janatuinen, Haapanen joutuvat laittamaan näyttöjä pöytään ennen kuin saavat isompia minuutteja, ja niin sen pitää mennäkin ammattilaisliigassa!

Eli eiköhän sinne se kunnon sentteri vielä tule. Muuten tuo osasto on erittäin kapea, kun taitosenttereillä ei ole yhtään kokemusta, Jasu on valmiiksi jo poissa ja Wirtanen alkaa olla vanhenemaan päin (nuori Wirtanen olisi loistava pelaaja nykyLiigaan). Kun muu paletti alkaa näyttämään suhteellisen hyvältä, niin olisi aika typerää jättää hankkimatta sentteri. Siinä saattaa toki kestää syksyyn asti, kun tietyt asiat ratkeavat vasta ajan kanssa, joka sitten laukaisee dominoefektiä suuntaan tahi toiseen.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Katselin tuossa Ortegan tilastoja menneiltä kausilta ja hokasin että hänhän on kuin Ryan Lasch vol. 2.0, fyysisten mittojen ohella. Erittäin lupaava kaveri ja jälleen oikean ikäinen sekä todellinen kansainvälinen läpimurto tekemättä..

Vaan mitäpä jos saadaankin myös Läski? Emmä tiärä. Ehkä se olisi jo vähän liikaa.. Keskikaistallehan tuo rosteri huutaa vahvistusta, erityisesti kun Jasu on sivussa.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Helvetin hyvä meno päällä Tepsiin liittyen! Ei vittu ikinä olisi uskonu aiemmin keväällä, että vielä sanon näin! Näin mä haluankin, että pelaajahankinnoista ilmoitetaan! Pöhinä pysyy yllä viikosta toiseen, tässähän ihan jo pääsee fiiliksiin ensi kauden suhteen.

Hyviä hankintoja tullut, yhtään ei harmita että tulevat ulkomailta. Tepsin veto kotimaassa on sysipaska, niin sen hyvin ymmärtää. Tuskin näissä ulkkareissa on mikään kova hintalappu. Yllättävän kovaa jengiä täällä kasataan loppupeleissä? Ei vaikuta kohta enää välikaudelta, vaan ollaan ihan hyvissä haastaja-asemissa.
Ortega ja Honka vielä sisään, aikamoista! Hyökkäykseen kaipaisin kunnon grinderiä, koska sellaista aina tarvitaan.

Alkaa tosiaan hyviäkin pelimiehiä putoamaan katsomoon, melkoista. Raipelle annetaan hyvä materiaali käyttöön.

Tepsin vetoon kotimaassa voi vaikuttaa myös se, että joukkuetta lähdettiin rakentamaan takamatkalta muihin nähden. Näinhän Kallio jossain Hunajacastissa totesi.
 

Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miksi takamatkalta?

Kallio ja kumppanit aloittivat Niittymäen potkujen jälkeen tehtävissään vasta joskus joulukuussa ja Kallion mukaan suurin osa suomalaisista pelaajista oli jo sillon löynyt kiinni tulevan kauden. Toisaalta olisihan siellä vieläkin vapaana iso joukko suomalaisia pelaajia, mutta näistä kai kärki katsoo edelleen ulkomaille.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös