Mainos

Ketju TPS:n huhuille, mutuille sekä htt-spekulaatioille

  • 5 022 872
  • 22 414
Miten se hyvä maalivahtivalmennus sitte mitataan? Lehtinen on ollu valmis veskari jo 3-4 kautta ja Anttilallehan olis pitäny antaa eväitä tason nostoon. Tällaista en todellakaan ole nähny tai ainakaan niin, et joukkue ois hyötyny. Anttila pelas 2-3 todella hyvää pelii ja palkintona oli avata luukkuu seuraavas matsissa.

Lehtinenhän oli ihan paska Tepsiin tullessaan raumalaisten mielestä ja myös iso osa tepsiläisistä oli sitä mieltä.

Paskasta ei saa konvehtia eikä kaikista tule huippumaalivahteja.
 
R

Rightin Maila

Enhän mä paskaks Moisasta väittäny. Näytöt on just niin hyvii, kun viimiset näytöt.

Anttilan kanssa kannattaa myös muistaa lähtökohdat. Muistanko väärin, mutta Anttila oli ennen viime kautta koko kauden pois ylikunnon takia. Viime kaudella Moisanen sanoi jossain haastattelussa, että Anttilan kanssa on ammattilaisuuteen katsottuna lähdetty käytännössä pohjilta rakentamaan. Tähän kun lisätään se, että Anttila nyt ei ole mikään huippulahjakkuus, niin paketti on hieman erilainen.

En väitä, että Moisanen ei olisi epäonnistunut jossain Määrin Anttilan kanssa, mutta kaikista ei vain tule huippuja, vaikka olisi millainen huippuvalmentaja ja toisien kanssa siinä menee pidempään kuin toisten kanssa.
 

Rotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Minnesota Wild, New York Rangers
Eikö Tepsillä muka ole erikseen fyssareita jotka vastaavat kuntoutuksesta? Onko oikeasti Riston vastuulla?

Ainakin listoilla on ollut Terveystalon fyssareita, joita paimentaa mm. yksi alansa arvostetuimmista Marko Grönholm. Kuntouttanut mm. Pärän olkapäät kondikseen. Eli kummaksuisin asiaa, mikäli kuntoutushommat eivät kulkisi ensisijaisesti sitä kautta.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Lehtinenhän oli ihan paska Tepsiin tullessaan raumalaisten mielestä ja myös iso osa tepsiläisistä oli sitä mieltä.

Paskasta ei saa konvehtia eikä kaikista tule huippumaalivahteja.
Nii. Viimeisellä Lukko kaudella kaveri torjui runkosarjassa 89,5% varmuudella. Ja tälläkaudella Tepsissä 92,1% varmuudella.
Taisi Lukolla olla tuolla kaudella joukkuepuolustus vielä sekaisemmin, mitä se oli Tepsissä tälläkaudella.
Kai Moisanenkin tuosta torjuntaprosentin jyrkästä noususta vähän krediittiä myös ansaitsee.
 
R

Rightin Maila

Niklas Lindblad ja Risto Rosendahl. Lindblad antaa luvan, koska saa aloittaa kuntoutuksen ja Risto hoitaa tän.

Vain Turus hei, kuus mestaruut hei!

Vaikea uskoa tähän. Kotisivujen mukaan sieltä löytyy kaksi fysiota ja yksi osteopaatti. Mitä nämä tekevät, jos Rosendahl tekee heidän hommansa?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lehtinenhän oli ihan paska Tepsiin tullessaan raumalaisten mielestä
Höpö vitun höpö.

Lassi Lehtinen on urallaan kaiken mahdollisen voittanut sarjoissa missä on pelannut ja oikeastaan se koko urakehitys on ollut aina vain ylöspäin.

Tasan yksi huono kausi ja yleinen mielipide tuntuu olevan, että kaveri on epävarma ja menestys Lukossa ei ollutkaan Lassin ansiota.

Moisanen+Lehtinen on parivaljakko, joka vituttaa aivan suunnattomasti täällä ja aiheuttaa kateutta. Katsotaan mitä ensi kausi tuo tullessaan, mutta ainakin täällä on vahva usko, että palaa aivan sinne eliittitasolle, kun tällä kertaa on saanut ehjän kesänkin alle, toisin kuin viime kaudella.
Ennemmin sanoisin sen arvostelun tulleen ympäri ja ämpäri Suomea, enkä Raumalta.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Intosella oli kauden aikana lähentäjä paskana. Risto kuitenkin antoi aivan väärät kuntoutusohjeet, jonka vuoksi kuntoutus kesti. Intonen meni yksityiselle jossa lääkäri kauhisteli Riston antamia ”ohjeita”

Jotain tehdään kyllä helvetisti väärin, jos fysiikkavalmentaja on lääkäri/fysioterapeutti, joka antaa kuntoutusohjeita. Eikö Intosta ole siis aikaisemmin päästetty lääkäriin vaan lähentäjää valittaessa Risto kertonut et tees poika näin ja näin.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Intosen henk.koht tunnen ja kertoi ohjeet nimenomaan tulleen Ristolta

Ohjeet tuli Ristolta mutta kuka niistä päätti? Risto vai Urama? No se on jokatapauksessa ihan sama. Kai sillä Ristollakin pitäisi sen verran ammattitaitoa/ylpeyttä olla että jossain kohtaa sanoa Uramalle että tämä peli ei vetele. Risto oli Uraman mukana jo aikoinaan Raumalla ja halusi hänet varmaan Tepsiin koska on ainoa jota Urama voi kontrolloida tai suostuu vetämään niitä Uraman treenejä. Hiuksista vittuun molemmat.
 

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Turhaa lässyttelyä pelaajien halusta purkaa sopimus. Olisivat pistäneet kiekkoa kauden aikana paikoista sisään. Niitä paikkoja kun riitti ihan yllin kyllin joka pelissä. Kauden tulos olisi jo pelkästään pelaajien tarkemman sihdin myötä parempi. Valmennus kyllä perseili riittävästi mutta nyt sitten syytellään jotakin fysiikka valmennusta. Toki voi loukkaantumisilla voi olla yhteyttä treenaamiseen mutta faktahan on se että miten treenaat ,teetkö kaiken ohjeiden mukaan vai lipsutko venyttelyissä ym. alkulämmöissä vai pistääkö mielummin nuuskan huuleen. Pikaluistelu on kuitenkin paljon vaativampi laji kun jääkiekko jossa fyysiset kontakti tuo oman lisänsä .
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

Aurajokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tepsillä (Ralella) on hurja luottamus Riston ”ammattitaitoon”.

Kauden aikana mm. Pelaajilta on tuli meidän kaveriporukan saunaillassa kommenttia
”ei se Risto tiiä ettei olla mitään vitun yleisurheilijoita”
 
Kuten monesti olen sanonut, saan hyvin paljon tietoa pelaajilta. Kovasti täällä kuitenkin naureskeltiin kun kerroin Kiviharjun liikkuvan tepeksestä pois, vaikka Huttunen huhut silloin torppasi. Mahtaakohan Teissalalla olla asian kanssa mitään tekemistä

Sinä kerroit, että Kiviharju IFK:hon on varmistunut. Huttusen mukaan kiinnostusta on laajalti ja kaikki vaihtoehdot auki ulkomaita myöden. Kumpaa sitten pitäisi uskoa? Minä uskon ennemmin Huttusta, mutta en minä silti epäile ettetkö kuulisi kavereiltasi juttuja. Ne on silti vain kavereiden kertomia juttuja.
 

Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Se voi ihan hyvin olla, että kauden aikana on pelaajia treenattu klesaksi, mutta se ei viel todista kenenkään ammattitaitoa suuntaan tai toiseen, jos joku on saunaillassa treenamistapaa tai -määrää kiukutellut.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Tepsillä (Ralella) on hurja luottamus Riston ”ammattitaitoon”.

Kauden aikana mm. Pelaajilta on tuli meidän kaveriporukan saunaillassa kommenttia
”ei se Risto tiiä ettei olla mitään vitun yleisurheilijoita”

Kaikkien fysiikkavalmentajien kuningas Hannu Rautala valmensi nimenomaan yleisurheilun pohjalta, 10-ottelun opein.
 

Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Sinä kerroit, että Kiviharju IFK:hon on varmistunut. Huttusen mukaan kiinnostusta on laajalti ja kaikki vaihtoehdot auki ulkomaita myöden. Kumpaa sitten pitäisi uskoa? Minä uskon ennemmin Huttusta, mutta en minä silti epäile ettetkö kuulisi kavereiltasi juttuja. Ne on silti vain kavereiden kertomia juttuja.
Ja entiiä jos mulla oli Tepsin pelaajia kavereina, en mä niitten asioita levittelisi jatkoajassa.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Olen tällä palstalla ollut vajaat 20 vuotta. Siinä ajassa on oppinut sen, että tietäjää ja ”tietäjää” on monenlaista. Jotkut nimimerkit ovat osoittautuneet tietävämmäksi asioista kuin toiset.

Kun muutamakin pitkän linjan palstalainen kirjoittaa että ihan kaikkea Twitteristä luettua ei kannata suodattamatta niellä, olisin taipuvainen itsekin tuumimaan niin.

Vaikka tokihan tässä aina on joku saatanan kriisi päällä - tunnet sen kyllä.
 

Khoenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat
Oudointa tässä fysiikkavalmennus asiassa on epämääräinen kokonaiskuva.
Pari kautta on fysiikkavalmennus Riston kanssa ollut pitkästä aikaa rautaa Tepsissä... Pari finaalipaikkaa eikä mitään ihan hulluja loukkaantumissumia ratkaisupelien alkaessa.
Mutta... Nyt... Yhtäkkiä kaikki vedetään päin persettä eikä osata mitään ja pelaajatkin raapii päätä vaikka aiemmin oltu tyytyväisiä. Paitsi Kestner tietty. :P
Jotenkin ei nyt palaset klikkaa tai voisi jopa vetää foliohattua ja sanoa että onko tämä ollut tahallista sabotaasia...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös