Siitä on jo 36 vuotta, ja jos tarkkoja ollaan, niin puolikas taitaa vielä olla kertynyt päälle. Saapui keski-suomalaisen, hieman sisäsiittoisen kaupungin laidalla sijaitsevan omakotitalon pihaan pieni porsas. Kutvonen oli porsas nimeltään. Voitteko kuvitella sitä riemua, kun lapset porsaan näkivät. Oli se vaan lystiä. Possun kanssa leikittiin, sitä paijattiin ja sille syötettiin perunoita omasta maasta.
No, kului muutama kuukausi. Kutvonen kasvoi, mutta yhtä suloinen se oli silti. Kaikista hauskinta lapsista oli heittää porsaalle turvetta ja katsella kuinka se raivoisalla vimmalla tuhosi turpeen. Osasi tuo luonnon viattomin luomus myös hakeutua aidan viereen hakkaamaan turvetta sitä vasten. Näin turve tuhoutui entistäkin nopeammin.
Kutvonen kasvoi entisestään. Joulun lähestyessä isä mietti ääneen, josko sitä lahtaria pitäisi jo alkaa kyselemään. Lapset järkyttyivät tajutessaan, ettei teurastajaa sittenkään tilattu naapurin juoppoa Hakkaraista vaan pientä Kutvosta varten.
Niin saapui teurastaja pyssyn kanssa. Ampui Kutvosta päähän, ei kuitenkaan kuolettavasti. Viilsi porsaalta kurkun auki, ja vielä kaiken päälle joi pienen Kutvosen verta.
Jouluna syötiin suloista Kutvosta, koska niin vain tehtiin. Nyt 36 vuotta myöhemmin, ja taitaa siinä tosiaan vielä puolikaskin olla päälle kertyneenä, muistellaan edelleen Kutvosta lämmöllä, jopa hieman haikeana.
Oli se vaan mainio sika.