Mainos

Keskustelua NHL-maailman koronavastaisuuksista

  • 16 023
  • 90

agent082

Jäsen
Mikä tuolle on raja. Eli mitataanko sitä nettovarallisuudella vai miten? Mikä on nettovarallisuuden raja "köyhän" (= saa rokotteen) ja rikkaan (=ei saa rokotetta, muuta kuin jos jää) välillä?

Miten se mitataan? Eli kuka arvottaa erilaiset omaisuuserät. Jos vaikka omistaa perintönä saatuja arvometalleja eri muodossa, niin onko joku valtion laitos, joka käy arvottamassa sen johonkin käyvään arvoon? onko mahdollista reklamoida johonkin, jos on eri mieltä arvotuksesta?

Esimerkiksi koronakriisin alkaessa markkinat tipahtivat kymmeniä prosentteja, se tarkoittaa, että moni myös tipahti miljonäärikerhosta pois. Onko merkityksellistä varallisuus silloin, kun on varaamassa rokotusaikaa vai kriisin alkukohta?
Kuulostaa aika keinotekoisilta ongelmilta, joita rikkaat luovat selittääkseen, miksi heidät on rokotettu ja köyhät kuolevat. Olisi voitu esimerkiksi sopia, että Pohjois-Amerikka ja Eurooppa rokotetaan viimeisenä. Nyt juurikin rikkaat maat rokotetaan ensin kuin heillä olisi suurempi ihmisarvo. Pahinta on, että vaikka kieltäytyisi rokotteesta, niin sitä ei anneta vähäosaiselle. Siksi minutkin on rokotettu.
 
theZ

Jäsen
Näkisin niin, että NHL on tuossa ainoastaan USA/CAN lainsäädäntöjen välikädessä. Se asettaa pelaajia tietysti ikävään tilanteeseen, missä heitä eriarvoistetaan rokotusten perusteella mutta ei NHL:lle liigana jää juuri vaihtoehtoja. NHL ei käsittääkseni ole ilmoittanut mitenkään erityisemmin vaikeuttavansa rokottamattomien pelaajien tilannetta vaan työntekon hankaloituminen tulee puhtaasti noiden lainsäädäntöjen ja valtioiden koronapoliikan kautta. Jos karanteeneja napsuu jollain perusteella niin aika vähän NHL siinä voi tehdä.

Eikö tämän pitäisi olla päivän selvää? Suomessa ei ole vielä lakia, jonka mukaan ihmiset voitaisiin pakottaa ottamaan rokote. On mahdollista tehdä vain suosituksia.

Johonkin toiseen ketjuun muistaakseni @Cobol linkitti tämän uutisen. Linkki Verkkouutiset.comiin
Useampi tuon puolen "raskaan sarjan" asiantuntija tuntuu olevan sitä mieltä, että pakkorokottamiseen on riittävät lait olemassa jo. En henkilökohtaisesti kannata pakkorokotuksia mutta tuosta pointista samaa mieltä, että mikäli niitä todellisuudessa tavoitellaan niin se pitäisi pystyä sanomaan ääneen.

Tosin ei tuossakaan tunnu olevan täysin selvää, miten näitä rokotteesta silti kieltäytyviä lainrikkojia kohdeltaisiin ja lienee melko todennäköistä ettei mitään pakkorokotuksia tule.
 
Hantta1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers
Kuulostaa aika keinotekoisilta ongelmilta, joita rikkaat luovat selittääkseen, miksi heidät on rokotettu ja köyhät kuolevat. Olisi voitu esimerkiksi sopia, että Pohjois-Amerikka ja Eurooppa rokotetaan viimeisenä. Nyt juurikin rikkaat maat rokotetaan ensin kuin heillä olisi suurempi ihmisarvo. Pahinta on, että vaikka kieltäytyisi rokotteesta, niin sitä ei anneta vähäosaiselle. Siksi minutkin on rokotettu.

Eivät ole, vaan konkreettisia asioita, jotka pitää päättää, jos varallisuusrajoja luodaan. Jollain kriteerillä jonkun pitää se raja vetää, jos sellainen halutaan.

Ketkä olisivat tuon sopimuksen tehneet.

Mikä on rikkaan maan maan määritelmä? esimerkiksi Suomi velkaantuu ja elää yli varojensa ja tosiasiallista talouskasvua ei ole ollut yli 10 vuoteen. Tosiasiallinen varallisuus siis pienenee yhä kiihtyvällä vauhdilla koko ajan.

MIkä on vähäosaisen määritelmä? (liittyykö se tuloihin, vai varallisuuteen, vai mihin)? Edelleen jotenkin ne rajat pitää johonkin tehdä.
 
Tarkoitatko, että jos en nyt tässä osaa määritellä tarkkaa rokotusjärjestystä, niin miljonäärin pitää saada rokote ennen kuin jonkun kadulla asuvan orvon 12-vuotiaan? Mikä tästä nykyisestä rokotusjärjestyksestä mielestäsi tekee kaikkein parhaimman?
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Niin? Kyllä mä ymmärrän mikä se merkitys on. Suojella ihmisiä ja suojella yksittäistä ihmisiä. Jos sä otat rokotteen, niin mä en siitä hyödy paskan vertaa. Totta kai halutaan, että otetaan rokotteita ettei tule mahdollisia massakuolemia tmv. mutta se ei ole tässä edelleenkään vaarana. Kuten kaikki tiedot on jo ulkona siitä, että rokote ei estä sua saamasta tautia tai estä levittämästä sitä, niin se on sinällään yhden tekevää otatko sen vai et. Sen tarkoitus on suojella sua. Siksi sen pitäisi olla täysin ihmisen oma asia eikä vaikuttaa päivittäiseen työhön tai arkeen.

Tällä hetkellä @Lapajäähän ei hirveästi hyödy isossa kuvassa siitä, että joku muu ottaa rokotteen. Toki hyötyy itse siitä, että ottaa rokotteen. Jos toisessa tilanteessa @Lapajäähän olisi sairastanut tai sairastaisi tautia, joka estää rokotteen ja tekee koronasta todella vaarallisen, niin jokainen rokotettu hyödyttäisi erittäin paljon. Aina ei voi kontrolloida sitä minkälaisessa tilanteessa itse on, jolloin voi koittaa asettua niiden asemaan, jotka eivät ole yhtä onnekkaita ja toimia yhteisön parhaaksi, vaikka siinä voi se pienen pieni riski ollakin, että rokote aiheuttaa itselle jotain oireita. Jollekin toiselle se, että olet rokottamaton voi isossa kuvassa tarkoittaa eristäytymistä yhteiskunnasta tai sairaalareissua, jopa kuolemaa siitä huolimatta.

Oma napa on aina lähimpänä, mutta se ei estä asettumasta välillä myös muiden asemaan.
 
Tehdäänpä heti yksi juttu selväksi.

Tämä ketju ei sitten mene miksikään yleiseksi jorinaksi koronasta tai koronarokotteista. Sitä varten on palstalla ketjuja vaikka kuinka ja paljon ja kaikenlainen yleiskeskustelu on syytä ohjata muualle. Sen sijaan ketjun aiheen mukainen keskustelu on ok.

Eli jos vähän rautalankaa halutaan käyttää...
Keskustelu NHL-pelaajien rokotuksista tai rokottamattajättämistä = aiheen mukaista toimintaa.
Keskustelu palstalaisten, afrikkalaisten tai eurooppalaisten rokottamisesta = ei aiheen mukaista toimintaa.

Moderaattorit
 
Hantta1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers
Tarkoitatko, että jos en nyt tässä osaa määritellä tarkkaa rokotusjärjestystä, niin miljonäärin pitää saada rokote ennen kuin jonkun kadulla asuvan orvon 12-vuotiaan? Mikä tästä nykyisestä rokotusjärjestyksestä mielestäsi tekee kaikkein parhaimman?

En pyytänyt määrittelemään rokotusjärjestestystä (tai järjestystä iän mukaan). Kysyin määritteitä niille jakolinjoille, joita itse esitit.

Se, että et vastaa, kertoo tietenkin omaa kieltään. Yritetään nyt kerran vielä.

Sanoit: Voi rokottaa (miljonäärit), jos rokotteita jää. Ensin kuitenkin köyhät, joilla ei ole varaa hoitaa koronan oireita ja kuolevat siten helpommin.

Kysymys:

ikä tuolle on raja. Eli mitataanko sitä nettovarallisuudella vai miten? Mikä on nettovarallisuuden raja "köyhän" (= saa rokotteen) ja rikkaan (=ei saa rokotetta, muuta kuin jos jää) välillä?

Miten se mitataan? Eli kuka arvottaa erilaiset omaisuuserät. Jos vaikka omistaa perintönä saatuja arvometalleja eri muodossa, niin onko joku valtion laitos, joka käy arvottamassa sen johonkin käyvään arvoon? onko mahdollista reklamoida johonkin, jos on eri mieltä arvotuksesta?

Et vastannut siihen, vaan mainitsit, että nuo kuulostavat "keinotekoisilta" ongelmilta. Sen jälkeen sanoit: Olisi voitu esimerkiksi sopia, että Pohjois-Amerikka ja Eurooppa rokotetaan viimeisenä. Nyt juurikin rikkaat maat rokotetaan ensin kuin heillä olisi suurempi ihmisarvo. Pahinta on, että vaikka kieltäytyisi rokotteesta, niin sitä ei anneta vähäosaiselle. Siksi minutkin on rokotettu.

Kysymys:

Mikä on rikkaan maan maan määritelmä?

MIkä on vähäosaisen määritelmä? (liittyykö se tuloihin, vai varallisuuteen, vai mihin)?
 
Barcow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes, Leijonat
On sanomattakin selvää, että NHL:n kokoisessa miljardiluokan liikevaihtoa pyörittävässä ammattilaisliigassa on otettava pandemia huomioon bisneksen jatkuvuutta, kannattavuutta sekä pelaajien turvallisuutta arvioitaessa. Se, että pelaajilta edellytetään rokotteiden ottamista on paitsi täydellisen rationaalista, myös tarkoittaa, että em. seikat on otettu huomioon tulevaa täyttä sesonkia suunniteltaessa.

Kaikile koronan, ilmastonmuutoksen ym. tieteellisesti todistettujen tosiseikkojen kieltäjille haluaisin omakohtaisesti sanoa, että lukekaa ja ottakaa asioista selvää, ennen kuin kerrotte julkisesti mielipiteenne. Suosittelen myös suhtautumaan lähdekriittisesti tietoon, jota faktana omaksutte osaksi ajatteluanne. Rokotteista voi olla henkilökohtaisesti mitä tahansa mieltä, mutta sillä tunne- ja fiilispohjaan perustuvalla youtubepropagandalla ei valitettavasti ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa.

Se, että rokotteet ovat vapaaehtoisia, perustuu Suomessakin puhtaasti siihen, ettei ole lainsäädännöllisiä perusteita määrätä yksilöä ottamaan rokotetta vastoin tahtoaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö rokotetta kannattaisi jokaisen ottaa, niin itsensä kuin muidenkin vuoksi. Eikä varsinkaan sitä, että tällaisia ei-lääketieteellisistä syistä kieltäyneitä pelaajia tai muitakaan ihmisiä pitäisi alkaa arvostamaan heidän vakaumuksensa takia, joka sitten pohjimmiltaan onkin vain tietämättömyyttä.
 
Ööö… miksi keskustelu on mennyt siihen että minkä maanosan kansalaiset rokotetaan missäkin järjestyksessä? Luulisi että joukkue on hommannut rokotteet pelaajilleen/henkilökunnalleen ihan fiksuna työnantajana kenenkään taustaan katsomatta eli kaikilla siihen on mahdollisuus myös lähtökohtaisesti sitäkin kautta? Eli ei jää siitä kiinni että esim. Pelaajan kotimaassa ei rokotetta ole ollut tarjolla? Näitähän jaetaan kuitenkin nykyään kuin karkkia.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei kai kukaan ole ketään pakottanut rokotusta ottamaan? Jos ei maistu, niin sitten voi etsiä vaikka jotain toisia hommia. Työlämässä on erilaisia lainalaisuuksia, jos niiden noudattaminen ei huvita, niin se on voi voi.
 
agent082

Jäsen
Viesti on johtanut rikepisteeseen, sillä yleisluontoinen koronakeskustelu jatkui nootin jälkeen.
En pyytänyt määrittelemään rokotusjärjestestystä (tai järjestystä iän mukaan). Kysyin määritteitä niille jakolinjoille, joita itse esitit.

Se, että et vastaa, kertoo tietenkin omaa kieltään. Yritetään nyt kerran vielä.

Sanoit: Voi rokottaa (miljonäärit), jos rokotteita jää. Ensin kuitenkin köyhät, joilla ei ole varaa hoitaa koronan oireita ja kuolevat siten helpommin.

Kysymys:

ikä tuolle on raja. Eli mitataanko sitä nettovarallisuudella vai miten? Mikä on nettovarallisuuden raja "köyhän" (= saa rokotteen) ja rikkaan (=ei saa rokotetta, muuta kuin jos jää) välillä?

Miten se mitataan? Eli kuka arvottaa erilaiset omaisuuserät. Jos vaikka omistaa perintönä saatuja arvometalleja eri muodossa, niin onko joku valtion laitos, joka käy arvottamassa sen johonkin käyvään arvoon? onko mahdollista reklamoida johonkin, jos on eri mieltä arvotuksesta?

Et vastannut siihen, vaan mainitsit, että nuo kuulostavat "keinotekoisilta" ongelmilta. Sen jälkeen sanoit: Olisi voitu esimerkiksi sopia, että Pohjois-Amerikka ja Eurooppa rokotetaan viimeisenä. Nyt juurikin rikkaat maat rokotetaan ensin kuin heillä olisi suurempi ihmisarvo. Pahinta on, että vaikka kieltäytyisi rokotteesta, niin sitä ei anneta vähäosaiselle. Siksi minutkin on rokotettu.

Kysymys:

Mikä on rikkaan maan maan määritelmä?

MIkä on vähäosaisen määritelmä? (liittyykö se tuloihin, vai varallisuuteen, vai mihin)?
Eli idea on hyvä, mutta minun pitäisi luoda jakolinjat, että sen voisi toteuttaa?
Ööö… miksi keskustelu on mennyt siihen että minkä maanosan kansalaiset rokotetaan missäkin järjestyksessä? Luulisi että joukkue on hommannut rokotteet pelaajilleen/henkilökunnalleen ihan fiksuna työnantajana kenenkään taustaan katsomatta eli kaikilla siihen on mahdollisuus myös lähtökohtaisesti sitäkin kautta? Eli ei jää siitä kiinni että esim. Pelaajan kotimaassa ei rokotetta ole ollut tarjolla? Näitähän jaetaan kuitenkin nykyään kuin karkkia.
Ööö… miksi keskustelu on mennyt siihen että minkä maanosan kansalaiset rokotetaan missäkin järjestyksessä? Luulisi että joukkue on hommannut rokotteet pelaajilleen/henkilökunnalleen ihan fiksuna työnantajana kenenkään taustaan katsomatta eli kaikilla siihen on mahdollisuus myös lähtökohtaisesti sitäkin kautta? Eli ei jää siitä kiinni että esim. Pelaajan kotimaassa ei rokotetta ole ollut tarjolla? Näitähän jaetaan kuitenkin nykyään kuin karkkia.

Niin se voi täältä rikkaasta Pohjolasta näyttää, että kaikille on rokote. Todellisuus kuitenkin on, että täällä kinataan siitä, kun typerä miljonääri riskeeraa henkensä ja terveytensä. Samaan aikaan miljoonat köyhät eivät saa suojaavaa rokotetta.
 
Kämmenrumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston
Ei kai kukaan ole ketään pakottanut rokotusta ottamaan? Jos ei maistu, niin sitten voi etsiä vaikka jotain toisia hommia. Työlämässä on erilaisia lainalaisuuksia, jos niiden noudattaminen ei huvita, niin se on voi voi.

Mutta eikös se ole syrjintää? Eihän esimerkiksi naista joka pamahtaa paksuksi voi irtisanoa, sehän on poissa töistä pitkänkin aikaa..ja ihan omasta valinnasta on tilanteeseen ajautunut.

Eikai voi joku rokote olla työehtoihin kirjattu. Ei ainakaan Euroopassa pitäisi mennä läpi.

Kai jokainen omasta kehosta voi päättää mitä sillä tekee ja mitä siihen laitetaan, ilman että sen takia tulee syrjityksi.
 
Niin, tämä kai on vähän, että jos vaikka sairaanhoitaja kieltäytyy pesemästä käsiään.
 
Eli idea on hyvä, mutta minun pitäisi luoda jakolinjat, että sen voisi toteuttaa?

Niin se voi täältä rikkaasta Pohjolasta näyttää, että kaikille on rokote. Todellisuus kuitenkin on, että täällä kinataan siitä, kun typerä miljonääri riskeeraa henkensä ja terveytensä. Samaan aikaan miljoonat köyhät eivät saa suojaavaa rokotetta.
No joo. Myönnän sokeuteni tässä. Ehkä asia ei välttämättä mene noin kuten olin ajatellut jos työnantajalla ei ole mahdollisuutta hankkia rokotetta työntekijälleen. Olin jokseenkin siinä käsityksessä että heillä olisi ollut mahdollisuus saada joukkueen kautta rokote.
 
myhyjukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kuulostaa aika keinotekoisilta ongelmilta, joita rikkaat luovat selittääkseen, miksi heidät on rokotettu ja köyhät kuolevat. Olisi voitu esimerkiksi sopia, että Pohjois-Amerikka ja Eurooppa rokotetaan viimeisenä. Nyt juurikin rikkaat maat rokotetaan ensin kuin heillä olisi suurempi ihmisarvo. Pahinta on, että vaikka kieltäytyisi rokotteesta, niin sitä ei anneta vähäosaiselle. Siksi minutkin on rokotettu.
Kai nyt suurin osa huolehtii omasta ja läheistensä terveydestä ensisijaisesti.

Mielestäni NHL:n toiminnassa ei ole mitään ongelmaa. Karanteeneihin ei voi oikeen vaikuttaa koska ne ei tule NHL:n puolelta. Pelaaja on vastuussa siitä että pystyy osallistumaan peleihin. Jos omasta syystä esim. myöhästyy pelistä tai ei hoida työviisumiasioita kuntoon, niin myös palkka voidaan oikeutetusti pidättää. Samoin jos et viitsi tai halua hoitaa rokotusasioita kuntoon, niin se on oma valinta.

NHL:lle on tärkeää saada homma pyörimään taas kunnolla ja katsomot täyteen. Hyvesignalointi on myös erittäin tärkeää sponsoreiden takia. Bisnestähän tuo loppupeleissä vaan on, ja jos et halua osallistua bisnekseen niin kukaan ei pakota.
 
Mielestäni NHL:n toiminnassa ei ole mitään ongelmaa. Karanteeneihin ei voi oikeen vaikuttaa koska ne ei tule NHL:n puolelta. Pelaaja on vastuussa siitä että pystyy osallistumaan peleihin. Jos omasta syystä esim. myöhästyy pelistä tai ei hoida työviisumiasioita kuntoon, niin myös palkka voidaan oikeutetusti pidättää. Samoin jos et viitsi tai halua hoitaa rokotusasioita kuntoon, niin se on oma valinta.

Niin tai jos valitset olla noudattamatta NHL:n päihdeohjelmaa (tune: Karalahti), niin oma valinta sekin on. Ja kyllä sekin lopulta vaikeuttaa ammatin harjoittamista. Tai jos oman rikosrekisterin vuoksi et saa työlupaa Yhdysvaltoihin tai joudut karkoitetuksi maasta, niin kyllä sekin totta vie vaikeuttaa NHL:ssä pelaamista. Tätä voisi vaikkapa Slava Voinovilta kysäistä.

Ja ei, en vertaa rokotteesta kieltäytymistä huumeisiin tai vaimon hakkaamiseen. Kunhan jatkoin noista valinnoista ja siitä, miten ne vaikuttavat ammatinharjoittamiseen.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
NHL ja maailma on tämän järjettömän linjan valinnut, ja mä arvostan aina niitä, ketkä haluaa pitää periaatteistaan kiinni isonkin rahan tai unelman edessä.

Itseä ihmetyttää, miksei rokotetta voi vain ottaa. Pieni vaiva, potentiaalisesti suuri hyöty. Rokotuksia on annettu yleensä kaikille jo neuvolaiässä hyvä valikoima, jos aikuisena joutuu niiden aiemmin saatujen rokotteiden jatkoksi ottamaan pari koronarokotetta niin mitä sitten. Ne nyt vaan on osa modernia elämää, ja osaltaan mahdollistaa sen modernin elämän kun kulkutaudit pysyy kurissa rokotusohjelmilla.

Mutta jos on tietty uskonnollinen vakaumus tai periaate, niin sitten mennään tietysti sen mukaan. Jos vaikka ammattiurheilijalla on periaate, että sunnuntai on Herran päivä ja silloin ei urheilla, niin onhan tuollaista ehdottomuutta tietyllä tapaa arvostettava. Mutta tuskin monikaan joukkue haluaisi palkata pelaajaa joka ei ole koskaan käytettävissä sunnuntaisin. Otteluohjelmaa ei kuitenkaan suunnitella uusiksi sen takia että yksittäinen pelaaja ei voi sunnuntaina pelata.

Ei kai se ole sen kummempaa rokotekieltäytyjienkään kanssa. Saa olla periaatteen mies, mutta jos periaate on sellainen joka ei sovi yhteen muun maailman meiningin kanssa, niin tekee elämästään (kenties turhaan) vaikeaa
 
Hantta1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers
Aiheen ohi keskustelu jatkui nootista huolimatta.
Eli idea on hyvä, mutta minun pitäisi luoda jakolinjat, että sen voisi toteuttaa?

Niin se voi täältä rikkaasta Pohjolasta näyttää, että kaikille on rokote. Todellisuus kuitenkin on, että täällä kinataan siitä, kun typerä miljonääri riskeeraa henkensä ja terveytensä. Samaan aikaan miljoonat köyhät eivät saa suojaavaa rokotetta.

Eli idea on hyvä, mutta minun pitäisi luoda jakolinjat, että sen voisi toteuttaa?

Kyllä. Jos haluat erotella "rikkaat" ja "köyhät", se erottelu pitää tehdä jollain tavalla.

Niin se voi täältä rikkaasta Pohjolasta näyttää

Millä mittarilla rikkaasta? mikä on se raja?

Todellisuus kuitenkin on, että täällä kinataan siitä, kun typerä miljonääri riskeeraa henkensä ja terveytensä. Samaan aikaan miljoonat köyhät eivät saa suojaavaa rokotetta.

Eli palataan aiempaan kysymykseen tuon varallisuuden määritelmästä. Millä tavalla miljonääri? miten se nettovarallisuus on mitattu? Millä mitataan tuon köyhän raja, joka ei ole saanut rokotetta?
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Blackwood on nyt ensimmäinen koronarokoteesta kieltäytyjä jonka poistaminen joukkueen toimminasta jopa tuntuis, eli sikäli mielenkiintosta nähdä miten tässä nyt käy.

Islandershan just tossa pasitti prospectinsa Bode Wilden Allsvenskaniin kun ei rokotetta halunnut. Ilmeisesti Lou Lamoriello ei halunnut edes farmin farmiin poikaa lähettää, joten nyt sitten saa pelata läkää jossain ruotsin pikkukaupungissa. Varmasti Lamoriello pojan sinne unohtaa, ellei nyt johonkin treidiin saa häntä tungettua.

Noin yleisesti vähän kyllä ihmettelen näitä urheilijoita jotka kieltäytyy koronarokoteesta. Ensinnäkin se haittaa oman ammatin harjoittamista ja toiseksi kyllä se joukkueen pukkari on yksi parhaita paikkoja saada se tauti. Sitten oma oletus on että suurin osa noista huippurheiljoista vetää kauden aikana kaiken maailman mömmöjä että jaksaa pelata ja treenata. Sitten vielä osa vetää kaiken näkösiä aineita vielä vapaa-ajalla. Kyllä ne luottaa lääkärien mielipiteseen jos niillä on jalka poikki, mutta annas kun on rokoteesta kyse niin joku huru-ukon mielipide Fox kanavalla tai random tyyppi somessa onkin paljon luotettavampi lähde.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Sinällään mielenkiintoista, että Rinaldo, Blackwood ja Bertuzzi ovat kaikki saman agentin asiakkaita. Todd Reynolds Uptown Hockeyn kautta edustaa näitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös