Keskustelua kilpagolfista

  • 141 767
  • 1 199

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Woods rypee ja ketään ei kiinnosta. Oli nimittäin todella jännittävä viimeinen major-kisa. Vielä muutama reikä ennen loppua puoli tusinaa pelaajia täysillä mahdollisuuksilla. Lopulta jälleen eurooppalainen voittaja, kun Saksan Kaymer osoitti kovia hermoja ja Bubba Watson suli viimeisellä uusinnalla.

Kovaa draamaa tietenkin tuo Dustin Johnsonin kahden lyönnin rangaistus. Sehän nyt kuitenkin on tiedossa, että jos jossain ollaan tarkkoja sääntöjen kanssa niin PGA-tourilla. Johnsonilla aika paha major-vuosi, kaksi kovaa kohtaloa.

Pitää yhä ihmetellä miten näin hienossa pelissä on niin pölkkypäistä yleisöä. Yksinkertaisesti naurettavan näköistä, kun Johnson lähti lyömään 18.reiällä toista lyöntään pahasta paikasta yleisön keskeltä. Heti kun lyönti lähti kaiken maailman paksut lippispäät kädet ojossa huutaa kurkku suorana "jee jee ou jee". Ei harmainta aavistustakaan lyönnin tasosta. Jonnekin punkkien keskelle sekin sitten lopulta lensi.

TV-lähetys sai monet tyytyväiseksi. Lähetys taisi Nelosella olla vajaa pari tuntia poikki...omituista, että yhteistyökumppani Viasat pääsi takaisin kuviin aiemmin. Onneksi sentään ratkaisu välittyi halukkaille.
 

M10

Jäsen
Mikko Ilonen pelaa erinomaista kisaa Sveitsissä.

Kahden kierroksen jälkeen Mikko on tilanteessa -10, millä heltiää tässä vaiheessa kisan kakkossija. Ilonen teki kisan ensimmäisen bogeynsa vasta 36.reiällä. Huomionarvoista on myös se, että suomalainen ei ole tehnyt kummallakaan kentän back ninen helpohkoista par femmoista birdietä kumpanakaan päivänä.

Jos Mikko sijoittuu tässä kisassa top vitoseen, on miehellä hyvin pullat uunissa ET:n rahalistalla sen suhteen, että varmistaisi kortin ensi kaudeksi ja sijoittuisi 60 sakkiin (Race to Dubai).

Vasta 17-vuotias Matteo Manassero oli avauspäivän (-7) jälkeen kärjessä ja aloittelee vasta parhaillaan päivän kierrostaan. Tällä hetkellä kisaa johtaa Edoardo Molinari (ITA) tuloksella -11. Italialla on muuten aika hyvin pullat uunissa golfin suhteen kun amatööreissä ja ammattilaisissa on useita pirun lupaavia nuoria golfareita kuten Molinarin veljekset, Manessero, Linnan EM-kisoissa toiseksi sijoittunut yliopistotähti Andrea Pavan yms.

Sveitsin kisan tulosseuranta

Kannattaa muuten lukea Ilosen blogia, kuten myös Mikon hyvän ystävän Alex Norenin blogia. Noissa on mielenkiintoisia juttuja mm. kaverusten Suomen harjoitusleiriltä Kytäjältä, tapaamisesta Heikki Kovalaisen kanssa yms yms.
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Ilosen lopputulos oli sitten 9, kolmannen kierroksen romahdus (75) oli liikaa, vaikka lopettikin loistavasti 66 lyöntiin, ollen sillä koko päivän toiseksi paras. Dubain osalta sijalla 72, harmi homma tosiaan tuo yhden päivän heikko rundi, tuossa olisi ollut saumaa ottaa fyrkkaa ihan reippaasti. Jokatapauksessa ihan hieno peli Iloselta.

Himenez vei sitten taas ison vatsansa kanssa, sikaria poltellen skaban ja reilut €300.000.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin, siellä pelataan yhtä kauden suurinta tapahtumaa Ryder Cupia, joka on aina mielenkiintoista katsottavaa.

Sateet ovat kiusanneet pahasti ja vaikka Walesin valinnan pelipaikkana ymmärtää sinänsä hyvin, niin onhan tuo toisaalta typerää riskin ottamista säiden kanssa. Lokakuun alku tuollapäin ja kelit tuollaiset, ei yllätä pätkääkään. Nyt ensimmäistä kertaa kisan historiassa ratkaisut venyvät maanantaille. Surkeaa. Kaikkihan tietävät miten laimeaa on kun suuri sunnuntairatkaisu venyy maanantaille, lajissa kuin lajissa. Kotikatsojat töissä, monet paikan päälle itsensä roudanneet fanit ovat jo kotimatkalla jne.

Itse kisa on ollut totutun jännä. USA johtaa 6-4, mutta Eurooppa johtaa kaikkia kesken olevia kuutta matsia. Tasokasta I-Sanomien raportointia muuten kun totesivat Euroopan olevan pulassa.

Vaikka kisa on aina yksi vuoden kohokohdista ja joka mielessä mainio, niin aina noissa pelaajien tuuletuksissa on jotain huvittavaa. Joo, eletään tunteella ja pelataan isoista asioista, mutta golffarit ja suuri kansallinen yhteishenki ei ole ikinä ollut urheilun merkittävimpiä linkkejä. Osan tuuletukset ovat hieman tuollaisia väkinäisen näköisiä, tosin aikaisemmin on nähty sellaisia pellehyppyjä, ettei ihan lähellä sitä vielä olla.
 

Torspo82

Jäsen
Eurooppa käänsi pistetilanteen tänään hienosti edukseen. Kyllä noita pelejä on vain pirun hieno katsella, siellä elävät kaikki niin täysillä tunteella mukana. Eli siinä mielessä olen aivan eri linjoilla edellisen kirjoittajan kanssa. Juuri tuo joukkueiden kova yhteishenki ja yleinen tsemppaaminen tekevät tuosta kisasta jotain aivan ainutlaatuista.

Lajiin tuli n. kuukausi sitten hurahdettua muutenkin kuin penkkiurheilullisesti ja nyt on tullut aika paljon vietettyä aikaa rangella. Tänään oli sitten vuorossa ensimmäinen 18-väyläinen kierros ja tulos Kultarannan punaisilta oli 98. Putteja tuli tasan 40, joten tietää ainakin missä on eniten parannettavaa. Ei tosin sillä, että se lyöminenkään erityisen huikeaa olisi ollut. Mutta jos jaksaisi vähän talvellakin treenailla niin pääsisi sitten keväällä kunnon tasoituksenpudotustalkoisiin kun saa jäsenyyden myötä tasoituskortinkin.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eurooppa käänsi pistetilanteen tänään hienosti edukseen. Kyllä noita pelejä on vain pirun hieno katsella, siellä elävät kaikki niin täysillä tunteella mukana. Eli siinä mielessä olen aivan eri linjoilla edellisen kirjoittajan kanssa. Juuri tuo joukkueiden kova yhteishenki ja yleinen tsemppaaminen tekevät tuosta kisasta jotain aivan ainutlaatuista.

Tulkintavirhe tai piru lukemassa raamattua. Golf on niin egoihin perustuvaa urheilua ja lisäksi tenniksen ohella se on yksilölajien kuningas. Kansallinen yhteishenki ei vain ikinä ole lajissa framilla. Sanoin, että OSAN tuulettelut ovat koomisia, esim. Watson ja Overton halusivat tänään olla NBA-finaaleissa. Italialaisbroidit taas vaikuttivat hyvinkin aidoilta.

Brookline '99 onkin sitten oma klassikkonsa.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Johtuu tietysti siita, etta naita tallaisia joukkuekilpailuita on vain yksi joka vuosi ja Presidents Cup on jotenkin todella valjahtynyt, etta ei niita oikeasti ole kuin tama yksi joka toinen vuosi.

Olenkin monesti miettinyt, etta tanne pitais "silly seasonin" sijaan jarjestaa pienemman muotoisia joukkuekisoja, joissa kisais eri collegeista tulleita pelaajia omissa joukkueissaan. Eurot toki erikseen omissa (esim Irlanti, GB & Euro) joukkueissaan. Siten naita joukkuekisoja olis enemman ja pelaajatkin tottuisivat niihin enemman. Tunnelmaa Jenkeissa on aina kun puhutaan college-sporteista.

Overtonin "Boom Baby" tuli kylla ihan sydamesta, mutta ne loput ja varsinkin redneck Watsonin ihmeelliset elaimelliset orinat oli kylla sita jenkkien varsin jaykkaa ja teeskentelevaa juhlimista. Jenkeissahan ystavyydet vaan on niin ohuilla pohjilla noin niin kun yleensakin, etta euroilla on aina pikku etu siina. Kavereita voidaan olla, ja niita on paljon, mutta kunnon ystavia on todella vahan. Naa woodsit ja mickelsonit ei tuu ikina olemaan dominaattoreita naissa kekkereissa, kun heilla ei juuri ole kavereita tourilla. Tai jos onkin, niin he eivat Rydereissa ym juuri pelaile.
 
Tulkintavirhe tai piru lukemassa raamattua. Golf on niin egoihin perustuvaa urheilua ja lisäksi tenniksen ohella se on yksilölajien kuningas. Kansallinen yhteishenki ei vain ikinä ole lajissa framilla. Sanoin, että OSAN tuulettelut ovat koomisia, esim. Watson ja Overton halusivat tänään olla NBA-finaaleissa. Italialaisbroidit taas vaikuttivat hyvinkin aidoilta.

Brookline '99 onkin sitten oma klassikkonsa.

Vuoden 1999 on tietenkin klassikko, koska jenkit voittivat sen ja sen jälkeen oli kolme Euroopan voittoa putkeen ;) No olihan 1999 aika ikimuistettava. Payne Stewartin (oma suosikkini) viimeinen esiintyminen julkisesti. Jenkkien huikea nousu viimeisenä päivänä kuuden pisteen takaa voittoon voittamalla seitsemän ekaa kaksinpeliä. Lopuksi vielä kuuluisa "huligaanien saapuminen golf-kentälle". Sen jälkeen maailma huomasi, että golf ei ole enää herrasmiesten peli.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hienosti Eurooppa jatkoi modernin ajan hallintaansa, vaikka lopussa meni melkein luvattoman tiukaksi. Upea kausi McDowellilta, kun majorin lisäksi ratkaisi Ryderinkin.

Tuota Brooklinea '99 kuvattiin jossain hyvin miten yksi upeimmista comebackeista ryvettyi täysin luolamiesten tasolla olevaan tuuletteluun. Kieltämättä ne Leonardin 17.reiän upotuksen jälkeiset kohtaukset olivat karmeita. Olazabalilla oli kuitenkin vielä se tasoittava putti jäljellä. Eniten oikeastaan ärsytti kun Leonard pöyhkeänä ihmetteli asiaa eri talkkareissa kisan jälkeen. Myös Montgomery sai yleisöltä aivan käsittämätöntä alapääkettuilua osakseen.

Hieman samanlaista oli vuoden '91 legendaarisessa matsissa, jossa vedettiin kaiken maailman sodat sun muut mukaan. Kun tuohon vielä lisäsi tuon ajan karmeat takatukat ja muun muodin, niin tuon vuoden Ryderissa oli myös paljon myötähäpeän hetkiä hienon kisan lisäksi.

Amerikkalainen golf-yleisö lienee muutenkin oudoin urheiluyleisö mitä löytyy. Tuskin yhtä ruskeakielistä jengiä on olemassa. Usein on fiilis, että monissa joukkuelajeissa on paljon hienompi kulttuuri katsomon puolella.

Noista amerikkalaisten ns. kaveruusjutuista muistui mieleen miten epäonnistunut oli muistaakseni vuoden 2004 Ryderissa kun Phil ja Tiikeri yritettiin väkisin pistää huippupariksi, ei kovin putkeen mennyt. Tuo hyvän kemian omaavan duon löytäminen on kapteenille aina vaativa tehtävä.
 
Tuosta 1999 Ryder Cupista vielä. Jälkeenpäin "sota" jatkui tiedotusvälineiden kesken. Lehdet kirjoittelivat mm. siitä, kuinka Garcian amerikkalainen caddy sai turpiinsa hotellilla kisan jälkeen, koska kantoi väärän joukkueen bägiä. Euroopan kapteenin vaimon päälle syljettiin amerikkalisen nuoren fanin toimesta jne.

Vuoden 1999 Ryder Cupin tarinoita löytyy tästä linkistä lisää. Linkki johtaa Golftoday.co.uk -sivustolle.
 

M10

Jäsen
Mitä mainioin ja jännittävin Ryder Cup on takana. Paljon oli dramatiikkaa ja tapahtumia koko viikonlopun aikana, mutta kyllä tällä hetkellä päälimmäisinä mielessä ovat Tigerin, Zach Johnsonin ja parin muun jenkin viimeisen päivän vire, Fowlerin uskomaton nousu dormiesta tasoihin ja toki sitten McDowellin birkku 16:lla. Toivottavasti tuota Mahanin "söpsöä" ei tulla alleviivaamaan mediassa tai muualla liikaa, koska ei tämä matsi siihen ratkennut.

McDowellilla todellakin huikea kausi takanaan. Mies sanoi, että ei ole koskaan elämässä jännittänyt niin paljon golf-kentällä kuin tänään. Se on paljon sanottu Major-voittajalta, mutta helppo uskoa. Paljon näkyi jännityksen tuomaa sheikkaamista pelaajissa viikonlopun aikana. Molinaritkin jätti viikonlopun aikana enemmän putteja lyhyeksi, kuin parin ET-kauden aikana yhteensä.

Ian Poulterin ja Luke Donaldin panosta viime vuosien Ryder Cupeissa ei voi liikaa hehkuttaa. Siinä on ehdottomasti kaksi maailman parhaimpiin reikäpelaajiin lukeutuvaa miestä. Varsinkin Poulter, joka tänä vuonna kerkesi jo Match Play Championshipin voittaakin. Poulterilla on sellaista "jenkkimäistä" vittumaisuutta mitä vaaditaan reikäpeliin. Garcia oli parhaimmillaan saman tyyppinen reikäpelaaja. Iski silloin kun piti ja tuuletti sen mukaisesti.

Hienon oloinen kenttä tuo Celtic Manor. Mielikuvituksellisia väyliä ja paljon variaatioita pelaamiseen.

Montylle, joka jäänee historiaan yhtenä parhaimmista ei majoria voittaneista pelaajista, tämän voiton kyllä suo. Ja M-A Jimenezille voisi pystyttää jonkun patsaan Kataloniaan (ellei ole jo). On se vaan niin cool.
 
Tiikerin seuraamiskausi alkoi taas (Tiger avasi golf-kautensa). Viime kausihan meni Tigerilta mönkään skandaalin takia ja jäi ilman voittoja PGA-tourilla. Jännä nähdä palaako Tiger tänä vuonna maailman ykköseksi. Silmään pisti heti, että putterina on taas vanha tuttu Scotty Cameron vaikka viime kauden lopulla The Openista eteenpäin bägissä oli jopa kahta eri versiota Methodista. Cameronillahan Tiger on voittanut Torrey Pinesilla useita kertoja, joten siinä mielessä "varma" ratkaisu. Onkohan nuo putterikokeilut jääneet taakse ja loppu-ura menisi tällä 13 majoria voittaneella työkalulla.
 
Viimeksi muokattu:

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
On aika nostaa kuningaslajin ketjua ylöspäin, koska parhaillaan pelataan kauden ensimmäistä major-turnausta. Jo perinteinen Masters Tournament kisaillaan upealla Augustan kentällä Georgian osavaltiossa.

Pari päivää on nyt takana ja kärjessä on nuorta tulivoimaa. Pohjois-Irlannin Rory McIlroy vetää joukkoa tuloksella -10. Toisena on tällä hetkellä aussinuorukainen Jason Day tuloksella -8 ja kolmatta sijaa jakavat kokeneet Etelä-Korean K.J.Choi ja eilen pelinsä löytänyt Tiger Woods, jotka ovat iskuetäisyydellä tuloksella -7.

Todella loistavasti oli järjestäjä valinnut nämä kärkimiehet jo samaan ryhmään kahdelle ekalle lenkille. Mukana siinä oli vielä nuori jenkki Rickie Fowler, ja tämän ryhmän peliä oli mukava seurata. Jätkät löivät kyllä palloa oikein antaumuksella, ja useita upeita avauksia ja lähestymisiä nähtiin vaikeillakin väylillä.

No, kolmas päivä kun käynnistyy, niin tottakait suurin mielenkiinto kohdistuu siihen että kuinka nuorukaisten pää kestää kärkipaikoilla. Aivan varmasti esim. Tigerin ilmestyminen aivan taakse vaikuttaa poikien ajatusmaailmaan.

Häntäpäähän jääneiden osalta voidaan todeta, että kovia nimiä putosi cutista ulos, kuten aina käy. Ja eihän tuolla tietysti muita olekkaan mukana, kuin kovia nimiä.

Nimekkäimmät karsiutujat taisivat olla Stewart Cink, Zach Johnson, Anthony Kim, Hunter Mahan, Padraig Harrington ja Martin Kaymer. Ei eipä mennyt hyvin edes maailmanlistan ykköseltä tämä turnaus. Kaymer kun on listan kärkimies nykyään.
 

Makkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Löytyisiköhän näihin jotain streameja jostain? Tuli nimittäin iskettyä rahaa vähän näihin niin olisi ihan mukava katsella miten pelit etenee. Toisaalta ainut kellä on oikeastaan mahdollisuuksia voitton on Tiger, Mickelson ja Kaymer nyt eivät enään pahemmin näissä kisoissa juhli.
 
Löytyisiköhän näihin jotain streameja jostain? Tuli nimittäin iskettyä rahaa vähän näihin niin olisi ihan mukava katsella miten pelit etenee. Toisaalta ainut kellä on oikeastaan mahdollisuuksia voitton on Tiger, Mickelson ja Kaymer nyt eivät enään pahemmin näissä kisoissa juhli.

Masters on näkynyt joka vuosi hienosti AT & T fanzonelta. Perinteisesti sieltä näkee kolme loistavaa streamia:

1. Amen Corner: Approx. 12:45pm EDT to 7:00pm EDT2.
2. Holes 15 and 16: Approx. 1:30pm EDT to 7:00pm EDT
3. Featured Group: Approx. 1:00pm EDT to 7:00pm EDT

Kuuluisa Amen Corner eli väylät 11, 12 ja 13. Toinen streami näyttää väyliä 15 ja 16. Kolmas streami sitten näyttää yhtä mielenkiintoista ryhmää koko ajan. Avauspäivänä oli mm. Featured Groupiksi valittu Ilroy, Fowler ja Day.

Kuvanlaatu on noissa streameissa huippuluokkaa ja mikä parasta, lähetys yleensä alkaa, kun ensimmäinen ryhmä saapuu Amen Cornerille. Eli Mastersin tunnelmaan pääsee jo monta tuntia aikaisemmin kuin mm. Viasatin tai Sport Pron lähetyksissä.
 

Torspo82

Jäsen
Masters on näkynyt joka vuosi hienosti AT & T fanzonelta. Perinteisesti sieltä näkee kolme loistavaa streamia:

1. Amen Corner: Approx. 12:45pm EDT to 7:00pm EDT2.
2. Holes 15 and 16: Approx. 1:30pm EDT to 7:00pm EDT
3. Featured Group: Approx. 1:00pm EDT to 7:00pm EDT

Kuuluisa Amen Corner eli väylät 11, 12 ja 13. Toinen streami näyttää väyliä 15 ja 16. Kolmas streami sitten näyttää yhtä mielenkiintoista ryhmää koko ajan. Avauspäivänä oli mm. Featured Groupiksi valittu Ilroy, Fowler ja Day.

Kuvanlaatu on noissa streameissa huippuluokkaa ja mikä parasta, lähetys yleensä alkaa, kun ensimmäinen ryhmä saapuu Amen Cornerille. Eli Mastersin tunnelmaan pääsee jo monta tuntia aikaisemmin kuin mm. Viasatin tai Sport Pron lähetyksissä.
Mulle tuli ainakin perjantaina noita kokeillessani virheilmoitus, että tämä ip-osoite ei kuulu palvelun piiriin. Tulkitsin sen siis niin, ettei USAn ulkopuolelta noita voisi katsella. Mutta muut ovat saaneet toimimaan, vai?
 
Mulle tuli ainakin perjantaina noita kokeillessani virheilmoitus, että tämä ip-osoite ei kuulu palvelun piiriin. Tulkitsin sen siis niin, ettei USAn ulkopuolelta noita voisi katsella. Mutta muut ovat saaneet toimimaan, vai?

On toiminut tällä viikolla ja aikaisempina vuosinakin hienosti. Soneran kaapeliverkossa ollaan, eikä mitään proxy-kikkailua ole tarvittu. Juuri nyt näyttää lähetys jo alkaneen Amen Cornerilta.
 

M10

Jäsen
Kilpagolfin puolelta sen verran, että Ruotsin Alex Norenin viimeinen viikko on kyllä maininnan arvoinen. Ensin Noren selviytyi karsintojen kautta US Openiin. Sitten voitti päättyneenä viikonloppuna Celtic Manorin vaikealla kentällä pidetyn Euroopan Tourin osakilpailun (ansaiten reippaat 300 000€). Koko ruljanssin kruunasi tänään pelattu British Openin karsinta, jonne Noren selvityi kirkkaasti ollessaan karsinnan toinen kierroksilla 66 ja 64.

Aika kova suoritu erittäin lupaavalta 28-vuotiaalta ruotsalaiselta.
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Tiger sitten ulkona US Openista, harmi juttu, kyllä nuo kisat häntä joka tapauksessa kaipaavat. Saa nähdä, josko nuori Irlannin poika olisi nyt oppinut edellisestä ja jaksaisi päätyyn asti. McIlroyn swingi on kyllä uskomattoman hienoa katsottavaa.
 
Aika nostaa jälleen tämä ketju ylös. Käynnissä on siis The Open joka tällä kertaa pelataan Englannissa Royal St George's Golf Clubillla. Tätä kirjoitettaessa kisan clubhouse leaderina on ensimmäisen kierroksen tulokseen 65 (-5) pelannut tanskalainen Thomas Bjorn. Bjorn oli edellisen kerran samalla kentällä pelatussa Openissa toinen vuonna 2003. Toivottavasti ei Thomas ala kuulla mitään ylimääräisiä ääniä päänsä sisällä ja nähtäisiin Top 10:ssä pohjoismaalaista väriä.

Omat suosikkini ovat Rory, Davis Love III, Harrington, Jimenez, Garcia ja Tom Watson. Näille toivoo menestystä. Iltapäivät loppuviikosta meneekin mukavasti The Openia seuratessa. Aamuisin voisi käydä heittämässä kierroksen ennen telkun ääreen asettumista. Tietenkin on takapihalla samalla grilli kuumana, jotta jaksaa...
 

Tomppa#74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Omat suosikkini ovat Rory, Davis Love III, Harrington, Jimenez, Garcia ja Tom Watson. Näille toivoo menestystä. Iltapäivät loppuviikosta meneekin mukavasti The Openia seuratessa.

The Open onkin kunnon klassikko golfiin hurahtaneille. Täydellinen lähetysaika ja keskellä useimpien kesälomaa.

Nuori (20v) amatööri Tom Lewis pisti sitten tasaten tanskalaisnallen kanssa kierrostuloksen ja on nyt jaetulla johtopaikalla. Peukut pystyyn että nuorukaisen kasetti kestää eikä tule mitään lumiukolla alkavaa heippa-tulosta vaan pelaa siistin huomisen ja matka jatkuu viikonlopulle. Björnin tulos oli muuten siksikin hieno että aamupäivän tuulessa tuntui monella olevan suuria vaikeuksia arvioida tuulen vaikutusta lyhyisiinkin lyönteihin. Lähestymisiä lyötiin oikein urakalla pitkäksi.

Roryn peli oli tänään aika hermostunutta. Samoin Openeissa hieman heikommin pelannut Mickelson oli tuttuun tapaan siellä sun täällä. Eniten toivon menestystä Garcialle. Odotus major-voittoon on ollut pitkä tälle ennen niin tulisieluiselle espanjalaiselle. Voisi jo natsata.
 
Darren Clark sitten vei The Openin. Oikealle miehelle meni. Aivan huikea etuysi Leftyltä (Phil Michelsson) ja sitten hänen pelisä hajosi. Kaikki voi olla niin pienestä kiinni. Aluksi Phil missasi kasiväylällä birdien joka pyörähti kupista, tulos ulosmenossa kuitenkin 30. Kympille vielä birdie ja aloin jo odottaa hurjaa tulosta (62-64). Sitten tapahtui jotain. Metrinen par-putti hienon birdie-yrityksen jälkeen meni ohi. Phil jätti normaalit "rutiinit" tekemättä ja kävi kopauttamassa metrisen ohi -> bogey. Näki kuinka "flow" katosi saman tien eikä tullut enää takaisin. Birdie-putit eivät enää nuolleet reiän reunoja jne. Tuo pieni hetki jolloin jätettiin normaalit rutiinit tekemättä...

Mitä Clarkiin tulee niin eagle tuli kovaan paikkaan. Juuri kun Phil oli päässyt tasoihin niin Clark nappasi kahden lyönnin johdon takaisin eaglellään. Samoihin aikoihin tuli se Philin missi lyhyessä putissa. Ja vielä kun Clarkilla oli onnea epäonnistuneen lyönnin pompatessa tuurilla väyläbunkkerin yli aikaisemmin (-> par) niin ei voi kuin sanoa, että pienestä on kaikki kiinni. Jos pallo olisi mennyt silloin bunkkeriin niin todennäköisesti olisi tullut tuplabogi. Ja vielä se Johnsonin out-lyönti lopun par 5-väylällä (väylä 14?), joka antoi Darrenille mahdollisuuden pelata "paineitta" loput väylät. Todellakin hieno laji seurata televisiosta, eikä tarvinnut valvoa silmät ristissä kuten muissa majoreissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös